Miten raamattu ja traditio liittyvät toisiinsa?

 

Pyhiksi kirjoituksiksi nimitetään tiettyjä Jumalan Hengen ohjaamana Jumalan pyhittämien ihmisten, joita kutsutaan profeetoiksi ja apostoleiksi, kautta kirjoitettuja kirjoja. Niitä yleisesti nimitetään Raamatuksi. Kreikankielinen Raamattua vastaava sana tarkoittaa ”kirjat”. Nimi merkitsee, että nämä kirjat ansaitsevat huomiota ennen kaikkea muita. Raamattu on kirjoitettu kertomus Jumalan ilmoituksesta.

Juutalaisilla, kristityillä ja islamilaisilla on pyhä kirjallisuus. Tieteen edustajat ja tutkijat usein sanovat, että uskonto on toiveajattelua, ja ihminen luo kuvan Jumalasta. He vetoavat siihen, ettei pystytä todistamaan Raamattua Jumalan ilmoitukseksi. Uskonto on kuitenkin arvojen ja kokemusta maailmaa ja siinä mielessä laajempi kuin tiede. Jotkut asiat Raamatussa ovat niin vanhoja, ettei niitä ole voitu keksiä. Näin Raamattu on tieteellisestikin luotettava. Raamatun tieteellisen tutkimuksen kohteena voi olla vain Raamatun inhimillinen puoli. Tieteen keinoin ei jumalallista ulottuvuutta voi lähestyä.

Tieteellinen tutkimus kuitenkin merkitsee paljon Raamatun ymmärtämiselle. Raamattua voidaan tutkia sekä kriittisesti että historiallisesti

Raamattu on Jumalan tahdon ilmoitusta, tietoa siitä, miten Jumala lahjoittaa ihmisille pelastuksen. Se on tietoa pelastavasta todellisuudesta tai sieluntilasta. Kirjoittajat eivät olleet mekaanisia kirjoittajia, vaan heissä on vaikuttanut jumalallinen inspiraatio. Kirjoittajien persoonalliset piirteet tulevat esille, samoin piirteitä muinaisesta kulttuuriympäristöstä.

Varsinaisissa pelastukseen liittyvissä kysymyksissä Raamatun voidaan sanoa olevan erehtymätön, mutta erehtyväinen maailmankuvaa, luonnontiedettä ja biologiaa koskevissa asioissa. Kirjoittajat edustavat oman aikansa käsityksiä. On muistettava, että Raamattu ei ole luonnontieteen, lääketieteen tai biologian oppikirja.

Traditio on jumalallisen ilmoituksen leviämisen vanhin ja alkuperäisin väline. Aadamista Moosekseen ei ollut olemassa pyhiä kirjoja. Herramme Jeesus Kristus itse jätti jumalallisen opetuksensa ja määräyksensä opetuslapsilleen sanallisesti ja esimerkein, mutta ei kirjallisena. Apostolit seurasivat myös aluksi samaa menetelmää levittäessään uskoa maailmaan ja perustaessaan Kristuksen Kirkon. Traditio tarpeellisuus edelleenkin käy ilmi siitä, että kirjoja on saatavilla vain osalle ihmiskuntaa, mutta traditio kaikille. Profeetat puhuivat Jumalan sanaa välittömän jumalallisen inspiraation vaikutuksesta. He olivat ennustajia vain toissijaisesti. Raamatun kirjoittajat eivät aina olleet täysin tietoisia siitä, että heidän kirjoituksensa on jumalan sana.

Raamattu kirjoitettiin siihen tarkoitukseen, että ilmoitus säilyisi täsmällisempänä ja muuttumattomana.  Pyhästä Raamatusta saamme lukea profeettojen ja apostolien sanoja täsmälleen sellaisina kuin eläisimme heidän kanssaan ja kuuntelisimme heitä, vaikka viimeisin pyhistä kirjoista kirjoitettiin tuhat ja muutamia satoja vuosia ennen omaa aikaamme.

Vaikka meillä onkin pyhä Raamattu, meidän on noudatettava pyhää traditiota, joka on sopusoinnussa ilmoituksen ja pyhän Raamatun kanssa, niin kuin Raamattu itse opettaa. Apostoli Paavali kirjoittaa: ” Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille”. (2. Tess. 2:15)

Traditio on tarpeellinen nykyäänkin opastamassa Raamatun oikeaan ymmärtämiseen, sakramenttien oikein toimittamiseen sekä pyhien toimitusten ja seremonioiden säilyttämiseksi puhtaina, sellaisina kuin ne alun perin asetettiin.

Pyhä Basileios Suuri sanoo tästä seuraavaa: ”Kirkon säilyttämistä opetuksista ja kielloista jotkut ovat säilyneet kirjallisina, mutta jotkut niistä olemme saneet apostolisesta perinteestä kahdenkeskisenä seuraantona. Sekä edellisillä että jälkimmäisillä on sama jumalisuuden voima. Ja tätä ei kiistä kukaan, jolla on vähänkään tietoa Kirkon säädöksistä. Sillä jos rohkenisimme hylätä kirjoittamattomat tavat, ikään kuin niillä ei olisi suurempaa merkitystä, meidän tunnottomasti turmelisimme evankeliumin, jopa kaikkein oleellisimmilta osin, sillä apostolien opetus jäisi vain tyhjäksi nimeksi. Esimerkiksi mainitkaamme ennen kaikkea muuta kristittyjen kaikkein ensimmäisin ja tavanomaisin toimenpide: että niiden, jotka luottivat Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, tulisi merkitä itsensä ristimerkillä. Kuka opetti tämän kirjoittamalla? Entä rukoiltaessa itään päin kääntyminen? Mistä Raamatun tekstistä tämä löytyy? Siunattaessa Eukaristian leipää ja viiniä Pyhän Hengen avuksikutsumissanat niiden muuttumiseksi? Kuka pyhä jätti ne meille kirjoitettuna? Sillä me emme tyydy niihin sanoihin, jotka apostoli tai evankeliumi on merkinnyt muistiin, sillä ennen niitä ja niiden jälkeenkin me lausuimme myös muita sanoja, joilla uskomme olevan suuri voima sakramentille, vaikka olemme saaneet ne kirjoittamattomana opetuksena. Minkä Raamatun kirjoituksen mukaan me sitten siunaamme kasteveden, voitelun öljyn, ja itse kastetun henkilön?  Eikö salaisen ja hiljaisen tradition mukaan? Mitä vielä? Itse varsinainen öljyllä voitelemiskäytäntö: mitä kirjoitettuja sanoja meillä on siitä? Milloin on annettu sääntö kolminkertaisesta upottamisesta? Entä muista kasteseremonioista; Saatanasta ja hänen enkeleistään luopumisesta, mistä Raamatun kirjasta ne on otettu? Eivätkö ne kaikki ole tästä julkaisemattomasta ja yksityisestä opetuksesta, jonka isämme pitivät varastossa, jonne ei ollut pääsyä uteliaisuudesta eikä maallisia tutkimuksia varten, koska ensimmäisenä periaatteena oli opetettu vartioimaan mysteerien pyhyyden salaisuuksia? Sillä kuinka sopivaa olisi julkaista opetusta kirjoittamalla noista asioista, joita kastamattomat eivät saaneet nähdä?” (Basileios Suuri: De Spiritu Sancto, kpl. 27)