Samarialaisen naisen sunnuntai

Tsasounan suunnalta

WWW. TSASOUNA. NET

Samarialaisen naisen sunnuntai

Joh.4:5–42

Isän ja Pojan ja Pyhän. Hengen nimeen.

Oli keskipäivä. Jeesus oli väsynyt. Hän istuutui, kuten Johannes Krysostomos sanoo, ”ei valtaistuimelle, eikä pehmustetuille tyynyille, vaan yksinkertaisti maahan” Jaakobin kaivon vierelle. Kun Hän lepäsi, siihen tuli eräs samarialainen nainen ammentamaan vettä (Joh. 4:7). Huomatkaamme, että Jeesus oli jo lähteellä ennen naisen tuloa. Jumala on aina odottamassa meitä. Herramme huomasi Sakkeuksen, eikä Sakkeus Herraa. Hän löysi Paavalin Damaskoksen tiellä, ennen kuin Paavali edes etsi Häntä.   

Huomaamme myös että samarialainen nainen tuli lähteelle yksin. Toiset naiset epäilemättä karttoivat häntä hänen huonon maineensa takia. Kun hän täyttää ruukkuansa hän tunnistaa Jeesuksen juutalaiseksi, joiden kanssa samarialaiset eivät saaneet seurustella. Nainen yritti välttää Jeesusta, mutta naisen hämmästykseksi Jeesus esittää hänelle pyynnön: ”Anna minulle juoda!” (Joh. 4:7) Mikään ei saa ihmistä neuvottomaksi niin helposti kuin avun pyytäminen. Pyytäessämme apua me asetamme itsemme ikään kuin tuon toisen henkilön armon varaan. Tämän vuoksi Jeesus yrittää synnyttää luottamuksen suhteen samarialaisen naisen kanssa.                

Jeesus tarvitsi vettä sammuttaakseen ruumiillista janoaan. Samarialainen nainen tarvitsi elävää vettä hengelliseen janoonsa. Ruumiillinen jano heräisi jälleen, hengellisen janon tyydyttäisi elävä vesi. Tavallinen vesi tuli syvästä kaivosta, elävä vesi tuli Elävästä Kristuksesta. Toinen oli elämiselle tärkeä, toinen elämän yltäkylläisyydelle tärkeä, Jeesus pyytää, Hän, joka voi antaa kaiken. Hän pyytää, että Hän voisi antaa kaiken.

Juutalainen ei voinut pyytää juotavaa samarialaiselta naiselta. Siksi naisessa äkillisesti tulee esiin kansalliset ennakkoluulot. Mutta Jeesus ei sellaisista välitä. Hän puhuu naiselle ihmisenä. Hän puhuu opettajana naiselle mennen suoraan keskeisimpään asiaan: ”Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ”Annan minulle juoda, niin sinä pyytäisit Häneltä ja Hän antaisi sinulle elävää vettä.”

Tänä keväisenä päivänä katsoessamme Jumalan luontoa näemme elämän heräävän talven jälkeen. Linnut rakentavat pesiänsä perheen perustamiseksi. Puiden silmut ovat puhkeamaisillaan. Kohta vihreys ja kukkien kauneus peittää maat ja puut viheriöivät. Tänä aamuna ovat pienet lapsukaisten jalat tassutelleet yhdessä isän kanssa äidin vuoteen luo kantaen lahjoja, ja aamukahvia.

Aivan kuin korostuneesti tänä aamuna, vaikkapa vain tämän kerran vuodessa vaatimaton rakkauden osoitus äidille saa kuitenkin suuret mittasuhteet. Vaikka emme ehkä aina osoitakaan, miten tärkeä äiti meille on, tänä aamuna olemme kuitenkin kaikki sydämessämme tietoisia siitä, mitä äiti meille merkitsee. Katsoessamme Jumalan kauniissa luonnossa heräävää elämää, sisimmässämme tunnemme äidin olevan sen, joka antaa elämää meille kotona perheen jäseninä. Ilman häntä koti ei ole koti eikä elämä luista.

Tänä päivänä läntisen perinteen mukaisesti viettäessämme äitien päivää osoitamme erityistä kiitosta synnyttäjällemme ja lastemme synnyttäjälle, hänelle, joka on rakkaudesta kasvattanut meitä avuttomasta lapsuudesta alkaen. Ortodoksinen perinne ei tunne äitienpäivää. Kirkkovuodessa on toisin useita Jumalanäidin Marian päiviä, joissa äidin osa ja äidillinen lempeys korostuu. Äitienpäiväjuhlissa olemme kuulleet monia liikuttavia kertomuksia äidin hellyydestä ja lapsiin kohdistuvasta huolenpidosta. Monen miehenkin silmään herahtaa kyynel muistellessaan omaa äitiään. Yhteiskuntamme on kuitenkin paljon muuttunut. Äiti ei enää ole siinä määrin lasten keskellä kotona, vaan työssä työpaikoilla miesten kanssa tasavertaisena. Vastaavasti miehet ovat enemmän kotona lapsien kanssa. Kun tänään rakkaudella kunnioitamme äitejä, liittäkäämme tähän rakkauteen myös isien kunnioittaminen ja ylevä ajatus perheyhteydestä. Perheyhteydellä on voimakas vaikutuksensa. Jos joku perheen jäsen sairastaa, se heijastuu koko perheeseen. Jos yksikin perheen jäsen elää sydämessään elämää Jumalassa, se heijastuu koko perheen elämään. Jumala on hänen kauttaan läsnä.               

Elävä vesi, Jumalan rakkaus, herättää eloon luonnon talven jälkeen. Se herättää myös kiitoksemme äideille, jotka niin paljon ovat puolestamme tehneet. Kohdatessamme elämämme tiellä samarialaisen naisen tavoin rakkauden suuren julistajan Kristuksen, avautuvat silmämme näkemään, että suurinta elämässämme on rakkaus, rakkaus Jumalaan, rakkaus puolisoon, rakkaus lapsiin, rakkaus vanhempiin, juuri noihin lähimmäisiin, joiden rakastamisesta opimme oikeaa suhdetta myös muihin ihmisiin.

”Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan”, Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle. Me tiedämme sen. Jumalan lahja on Jeesus: ”Tänä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, jonka sinä olet lähettänyt”.           

Jeesus puhuu itsestään Jumalan lahjana ja elämän vetenä. Nainen näki edessään vain väsyneen kulkijan eikä sitä Ainoaa, joka voi tuoda levon väsyneelle sielulle. Nainen näki vain janoisen matkalaisen, eikä Häntä, joka tuli sammuttamaan maailman janon. ”Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi”, nainen sanoi.

Kaivo on todella syvä ja tarvitsemme jotakin, millä ammentaa. Ihmisen luota Jumalan luo saattaa olla pitkä matka. Mutta Kristus on ainoa, joka voi toimia ammennusastiana antaen elävää vettä janoaville sieluillemme. Eräs kristitty sanoi: ”En tiedä, millainen taivas tulee olemaan, mutta tiedän että s se on paikka, jossa puhutaan rakkauden kieltä ja tuota kieltä yritän opetella”.

”Herra, sinulla ei ole ammennusastiaa”. Jeesus ei tarvitse sellaista. Hän on lähde. Hän on elävä vesi.

”Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa, vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään”.

Jeesus ilmoittaa, että Hän voi antaa kestävän tyydytyksen janoaville ihmissieluille. Vesi, jota Hän antaa, tulee alati pulppuavasta lähteestä. Se ei koskaan tyhjene. Koskaan Hänen lähteensä ei kuivu. Ja jos Hän asuu meissä, ei meidänkään lähteemme koskaan kuivu. Tämä on sitä sielun kaipausta Jumalan puoleen, josta Raamattu niin usein puhuu: ”Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi”, sanotaan Ilmestyskirjassa. Jumala puhuu profeetta Jeremian kautta: ”Minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin, minut elävän veden lähteen he ovat hyljänneet ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä”(Jer. 2:13).                

Ei ole olemassa elävää vettä korvaavaa. Jos yritämme sammuttaa hengellistä janoamme muulla kuin Jumalalla, tulemme pysymään janoisina. ”Joka tulee minun luokseni, se ei ikinä näe nälkää ja joka uskoo minuun, se ei ikinä janoa”, sanoi Jeesus.

Samarialainen nainen tuli ammentamaan vettä. Kun hän huomasi löytäneensä totuuden lähteen, hän heitti vesiastiansa sivuun niin kuin opetuslapset heittivät verkkonsa pois. Ei edes vielä kokonaan kääntymykseen tulleena hän jo juoksee ja julistaa kylänsä väelle: ”Tulkaa ja katsokaa miestä, joka kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt. Voisikohan tämä olla Kristus?”

Hänen sydämensä palaa hänen rinnassaan. Hän ei voi olla hiljaa. Hän tahtoo johdattaa muutkin Kristuksen luo. Hän ei sano:” Teidän täytyy uskoa, mitä minä sanon”, vaan tulkaa ja katsokaa itse”.

He tulivat ja nähtyään Herran he sanoivat:” Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja”. Aamen.