Tuomiosunnuntaina
Tsasounan suunnalta | |
WWW. TSASOUNA. NET |
Tuomiosunnuntaina
Mt.25:31–46
Tänään kolmantena paaston valmistussunnuntaina kirkkomme muistuttaa meitä tuomion päivästä, joka on Herramme Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen päivä.
Kirkossa tämän tapahtuman muisteleminen on sinällään jo tuomio. Evankeliumin kirjoittaja korostaa mittapuuta, jolla meidät tullaan punnitsemaan. Useimmissa viimeistä tuomiota kuvaavissa ikoneissa voi nähdä pöydällä vaa´an yhdessä Raamatun kanssa punnitsemassa tekomme. Tänään kirkko avaa Raamatusta luettavaksemme kappaleen, joka kertoo viimeisestä tuomiosta. Ja se mitä kuulemme on selvää: se, minkä perusteella meidät mitataan, on meidän osoittamamme armon määrä, toisin sanoen “rakkaus”.
Sanaa “rakkaus” käytetään usein väärin ja se ymmärretään väärin. Raamatun vertaus painottaa Herran Jeesuksen sanoja: “Mitä olette tehneet”. “Rakkaus”- sanalla ei ole merkitystä käsitteenä, vaan pikemminkin toimintana. Evankeliumin sana jakaa meidät ihmiset lampaisiin ja vuohiin “rakkauden tekojemme ” perusteella. Mittapuuna on se, olemmeko tehneet vai emmekö ole tehneet rakkauden tekoja.
Yleinen virhe on käsittää rakkaus vain ihastumiseksi ja tunteiksi, ja vieläkin vähemmäksi, vain pelkästään sanoina ja vaatimuksina. Tämä pelkkä sanojen ja vaatimuksien kaltainen rakkaus on tyhjänpäiväistä ja sitä jopa tavoitellaan. Todellinen rakkaus on kokonaan vapaa sellaisesta. Joskus meillä saattaa olla vihan tuntemuksia jotakin ihmistä kohtaan. Mutta jos kohtelemme häntä ystävällisesti ja rakkaudella, muutamme vihamme rakkaudeksi. Toisaalta meissä voi olla mitä ystävällisimpiä tunteita jotakin henkilöä kohtaan, mutta hänelle osoittamamme rakkauden teot hyvin vähäisiä.
Lyhyesti ja selvästi sanottuna rakkaus tarkoittaa sitä, että asettaa toisen ihmisen aina ensiksi, ja tarkalleen sen vastakohta on itsekkyys, joka tarkoittaa itsensä asettamista aina etusijalle ja muut vasta viimeiseksi. Kun sanotaan “rakastan sinua”, se ei tarkoita sitä, että minulla on tunteita tuota ihmistä kohtaan, vaan sitä, että haluan ja toivon hänen olevan etusijalla ja että rakastan häntä enemmän kuin itseäni ja toivon hänen hyvinvointiaan enemmän kuin omaa hyvinvointiani. Todellinen rakkaus on tämän kaltaista, ja se on arvosteluperuste, jolla meidät, lampaat ja vuohet, erotellaan.
Tämän päivän evankeliumin tekstikohdassa sekä lampaat että vuohet kuulevat samat Herran sanat ja he kohtaavat samoja elämän olosuhteita, köyhyyttä, vankeutta, janoavia ihmisiä jne.. Outoa on myöskin se, että kummallekin puolelle joutuvat käyttävät Jumalasta samaa sanaa “Herra”. Se joka erottaa nuo toiset toisista, on se mitä he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä, minkä suhteen he olivat huolellisia tai välinpitämättömiä, kun oli kysymys heidän lähimmäistensä tarpeista. Raamatussa itse asiassa “rakkaudella” tarkoitetaan “rakkauden tekoja”, sillä emme oikeastaan rakasta Jumalaa, ellemme rakasta hänen veljiään, meidän lähimmäisiämme. Meidän tulee uhrata Jumalalle rakkauden tekoja! Jumala on taivaassaan eikä tarvitse mitään. Sen vuoksi meidän tulee rakastaa Häntä tekemällä Hänelle rakkauden tekoja. Jumala hyväksyy rakkautemme, jos palvelemme niitä, joita Hän rakastaa ja joiden puolesta Hän kuoli ja nousi ylös kuolleista, toisin sanoen lähimmäisiämme. Siksi apostoli sanoi: “Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta ei rakasta veljeään, on valehtelija”
Mikä sitten estää meitä tekemästä rakkauden tekoja? Miksi emme voi ruokkia nälkäisiä? Eikö se johdukin siitä, että olemme ahneita ja haluamme pitää ylimääräisen itsellämme ja vain itsellämme. Miksi emme voi antaa juotavaa janoiselle? Eikö se johdukin siitä, että tuhlaamme sitä omassa taloudessamme, mutta emme anna sitä niille, joilla sitä ei ole. Miksi emme vaateta niitä, joilla ei ole päälle pantavaa tai anna asuntoa kodittomille? Eiköhän se johdu siitä, että kannamme huolta vain omista vaatteistamme ja muodin maailmasta, joka orjuuttaa meitä, ja turhuudesta, joka vie meidät niin mukaansa, ettemme ajattele toisia. Miksi emme käy katsomassa vankeja vankiloissa? Eikö siksi, että me kyllä odotamme muiden rakastavan meitä, mutta meille ei kuulu käydä katsomassa heitä. Meille on kylliksi päivittäisissä maallisissa askareissamme ja henkilökohtaisten etujemme ja meitä kiinnostavien asioiden perässä juoksemiselta sisimpäämme ei jää tilaa muista huolehtimiselle
Miksi? Evankeliumi asettaa eteemme tänään monia kysymyksiä ja elämän todellisuus asettaa mielle jatkuvasti kysymyksen: “Elämmekö itsellemme vai muille” Olemmeko olemassa rakkauden tekoja varten vai itseensä kääriytymistä ja itsekkyyttä varten”?
Lukiessamme Filokaliasta pyhän Maksimos Tunnustajan kirjoitusta “Sata ohjetta rakkaudesta” on hämmästyttävää se, mitä hän sanoo himottomuuden tilasta. Siitä käy ilmi, että himot hävittävät ihmisestä rakkauden. Himot ovat itsensä rakastamista, tyytyväisyyttä itseensä, pyrkimystä elää itselleen jne., jotka estävät meitä tekemästä rakkauden tekoja ja johtavat meidät lopulta vuohien joukkoon.
Suuresta paastosta muodostuu kieltäytymisen matka joka ohjaa meitä hylkäämään itsekkyytemme. Se puhdistaa vanhaa ihmistä ja rakentaa uutta. Se on suunnan muutosta ja katumusta. Niinpä ymmärrämme, että suuri paasto käy käsi kädessä rakkauden tekojen kanssa ja rakkaus ilmentää itseään monessa muodossa. Suuri paasto on sitä varten, että oppisimme rakastamaan. Suuri paasto on keino ylläpitää meissä itsensä uhraamisen tunnetta ja toisten ihmisten oikeuksien olemassaolon ja oikeuksien hyväksymistä. Suuren paaston tarkoitus on saada meidät näkemään silmillämme toiset ihmiset, ettemme kulkisi heidän ohitseen. Suuri paasto on paluuta alkuperäiseen paratiisiin. Ihminen itsekkyydessään määrittelee “paratiisinsa” itsekkäiden etujensa pohjalta, kun taas suuri paasto auttaa meitä ymmärtämään, että muiden palveleminen on ”todellisen” paratiisin elämää.
Suuressa paastossa luovumme eksyttävistä haaveistamme, pidättäydymme pyrkimyksistä, jotka ovat johtamassa meitä kuolemaan, opettelemme rakkauden tekoja, ja vapautamme itsemme himojen ja halujen hirmuvallasta.
Suuri paasto ohjaa meitä rakkauden merkityksen ymmärtämiseen ja opettaa meille “rakkauden tekoja”.
Aamen.