Apostoli Tuomaan sunnuntai

Tsasounan suunnalta

WWW. TSASOUNA. NET

Apostoli Tuomaan sunnuntai

Joh.20: 19–31

Kristus nousi kuolleista!

Pyhän Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna luetaan poikkeuksetta jokaisessa pääsiäisyön palveluksessa jokaisessa ortodoksisessa kirkossa. Saarnan sisältö tulkitsee apostolisen kirkon keskeistä sanomaa: Kristuksen ylösnousemusta ja sen lahjoittamaa lohdutusta ja iloa. Eräässä saaman kohdassa kehotetaan riemuitsemaan tästä uskon juhlasta: ”Tulkaa kaikki sisälle Herran iloon… Älköön kukaan alittako puutetta… Älköön kukaan itkekö rikkomuksiaan, sillä Anteeksiantamus on noussut haudasta. Älköön kukaan peljätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät vapauttanut; kuoleman hallussa pitämä kukisti kuoleman.

Kaiken sen jälkeen, mitä Jerusalemissa oli tapahtunut, Kristuksen ylösnousemuksen todellisuus, se, että Jeesus sittenkin eli, tämä outo ja hätkähdyttävä viesti vain vaivoin juurtui opetuslasten tietoisuuteen. Jeesuksen oli useamman kerran ilmestyttävä ystäviensä eteen, ennen kuin Hänen ylösnousemuksensa todellisuus täysin kirkastui heille. Apostoli Tuomas oli niitä, jotka epäröivät ja epäilivät kauimmin. Kun hän jäi vaille ylösnousseen Jeesuksen näkemistä, hän ei uskonut. Vasta nähdessään Hänet kahdeksantena päivänä, uutena sunnuntaina, hän sai riemuissaan tervehtiä hänellekin ilmestynyttä Jeesusta huudahtamalla: ”Minun Herrani ja minun Jumalani”.

Jeesus sanoi Tuomaalle: ”Autuaat ovat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat.” Nämä sanat ovat tarkoitetut myös meille. Ne osoittavat, millainen tulee olla uskomme näkymättömään, mutta silti aina kanssamme olevaan Herraamme ja Vapahtajaamme.

Me emme itse luo uskoamme. Usko Jumalaan ja Hänen tuntemiseensa avautuu vain hengellisen elämän ja rukouksen kautta. Usko ei ole meistä itsestämme lähtöisin, vaan se on Jumalan teko meissä.

Ihmisten tie uskoon ei ole samanlainen kaikille. Joku kasvaa siihen lähes huomaamattaan, toinen kokee äkillisen kääntymyksen. Tuomaan tie kulki epäilysten kautta.

Tuomas on meille sekä hyvä että huono esimerkki. Siinä mielessä hän on hyvä esikuva, että hän kasvoi epäilystä uskoon, huono sikäli, että hän epäili. Jeesuksen sanat Tuomaalle uskomisesta, vaikka ei näekään, tarkoittavat, että parempi olisi ollut, jos hän ei olisi epäillyt. lukemattomat ovat he ihmiset, monet kristitytkin kautta koko maailman, jotka ovat valmiita asettumaan apostoli Tuomaan vaatimuksen taakse: ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni Hänen kylkeensä, en usko.”

Apostolin ehdottoman jyrkkä asenne oli kuitenkin alkua vähitellen tapahtuvalle sisäiselle avautumiselle ja epäuskon voittamiselle.

Sillä tiellä, jolla aidosti etsitään totuutta, tarvitaan voimakaita ja vastakohtaisia elämyksiä. Apostoli Tuomas tahtoi itse päästä varmuuteen ylösnousemuksesta. Hän katsoi, että hänen epäilynsä oli oikeutettu siihen asti, kunnes se oli todistettu vääräksi. Seitsemän päivän ajan Tuomas horjui kamppaillessaan tämän asian kanssa kokien uskon ja epäuskon vastakohtaisuuden itsessään. Horjuminen on aidon etsimisen merkki. Ei Jeesuskaan moittinut Tuomasta, vaikka Hän sanoikin tälle: ”Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen”.

Jeesus kehotti Tuomasta itse ottamaan selvän siitä, mitä hänen toisten kertoman perusteella oli niin vaikea uskoa. Tutki itse! Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni!

Meidän uskomme tai epäuskomme ei muuta miksikään niitä toisasioita, jotka liittyvät Jeesukseen. Kristuksen ylösnousemuksen todellisuus ei ole riippuvainen meidän uskostamme. Jos kuitenkin epäilemme, ottakaamme selvää asiasta. Se kestää kyllä tutkimisen.

Asia selvisi Tuomaalle ja samalla tavalla se voi selvitä kaikille. Vaikka Tuomas epäili, hän ei sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että toisten apostolien kertoma oli totta. Hän pysyi kuitenkin avoimena Jumalan ilmestymisen mahdollisuudelle.

Usko alkaa siitä, että annamme Jumalalle mahdollisuuden. Voimme tulla epäilyksinemmekin sinne, missä aina uutena sunnuntaina kokoonnumme, kirkkoon. Siellä ylösnoussut aina kahdeksantena päivänä ilmestyy, yhteisessä rukouksessa ja Pyhässä Ehtoollisessa, niin kuin Hän ilmestyi kahdeksantena päivänä, uutena sunnuntaina Tuomaalle km hänen ollessaan silloin opetuslasten joukossa.

Kirkossa voin kohdata Hänet, ”minun Herrani ja minun Jumalani”.

Kun opetuslapset ja Tuomas olivat vakuuttuneet ylösnousemuksen todellisuudesta, mikään mahti maailmassa ei pystynyt estämään heitä tuomasta sitä julki. Jeesuksen ylösnousemus muodostui koko heidän julistuksensa perustaksi.

Apostolien julistama evankeliumi on valloittanut koko maailman. Pääsiäisen lahjoittama ilo kasvaa rakkaudesta Vapahtajaan. Pääsiäisen sanoma kutsuu meitä hengelliseen iloon, joka syntyy rakkaudesta. Samalla se kuitenkin osoittaa meille tehtävän. Kristittyinä meidän tehtävämme on viedä sanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta kaikille.

Mikäli olemme rehellisiä itsellemme, meidän on myönnettävä, että olemme olleet hitaita viestinviejiä. Monia vaikeuksia on. Me ortodoksit olemme vähemmistönä, matkat kirkkoon monin paikoin ovat pitkät. Ortodoksinen kristillisyys ei aina ole saanut vahvistusta, päinvastoin. Rakkautemme ja uskollisuutemme omaa kirkkoamme kohtaan ovat joutuneet joskus kovallekin koetukselle. Ehkä olemme joskus väärää kainoutta ja pelkoakin tuntien vetäytynyt pois ja olleet kenellekään mitään sanomatta, niin kuin opetuslapset pääsiäisen jälkeen.

Opetuslasten usko Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikana horjui pelosta ensimmäisenä pääsiäispäivänä. He sulkeutuivat, eivätkä puhuneet kenellekään Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Meidän uskomme ei horju aina vain pelosta, vaan myös uskomme heikkoudesta. Uskomme vahvistuu sitä mukaa kun otamme selvää oman kirkkomme yhteisestä uskosta, ja niin voimme elämällämme olla viemässä ilosanomaa eteenpäin voimallisina. Lukiessamme ja kuullessamme evankeliumia Jumalan Sanana, saamme jatkuvasti rohkaisua omaan kristillisyyteemme. Samalla saamme myös muistutuksen pintapuolisuudestamme. Tämän muistaen meidän tulisi itse kunkin hengellisesti avautua uskossa ja rakkaudessa pääsiäisen siunaukselle. Joka kerran kokoontuessamme epäuskoisina ja peloissamme tämän maailma ahdistusten keskeltä pyhään liturgiapalvelukseen, suljettuun huoneeseen kahdeksantena päivänä, kohtaamme Herramme ja Vapahtajamme Pyhässä Ehtoollisessa. Suljettujen aineellisten ovien läpi, läpi sydäntemme ovien, ylösnoussut ja kirkastettu Herramme ylitaivaallisella voimallaan saapuu meihin, meidän synnin ja pahuuden saastuttamiin temppeleihimme. Ylösnousemuksen kirkastaman ilon keskellä kuulemme Hänen kaiken levottomuuden poistavat sanansa: “Rauha teille.”

Ainoastaan tästä kasvaa todellinen ilo elämäämme.

Ylösnoussut Jeesus Kristus on “minun Herrani ja minun Jumalani”. Hänestä säteilee tänäkin pääsiäiskautena kaiken pelon ja epäilyn voittava luomaton Valkeus. Aamen.