32. helluntainjälkeinen sunnuntai

Tsasounan suunnalta

WWW. TSASOUNA. NET

32. helluntainjälkeinen sunnuntai

Mt. 2:2

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Satoja vuosia ennen Vapahtajamme syntymää profeetta, Jesaja joka eli julmuuksien ja raakuuksien keskellä, ilmoitti edeltäpäin suuren valkeuden koittamisesta: ”Kansa, joka pimeydessä vaelsi, näki suuren valkeuden ja ne, jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa, niille koitti valkeus (Jes.9:2)

Suuri valkeus, josta Jesaja ennusti satoja vuosia aikaisemmin oli Herramme Jeesus. Hän tuli valkeudeksi maailman pimeyteen. Pyhä apostoli Johannes kirjoitti: ”Jumala on valkeus ja Hänessä ei ole mitään pimeyttä (1. Joh. 1:5) ”Kun Jumala loi maailman, Hän sanoi: ”Tulkoon valkeus”! Ja valkeus tuli. Tärkein kohta tässä on se, että kun Jumala ilmoitti itsensä, tuli valkeus. Psalminkirjoittaja laulaa: ”Herra on minun valkeuteni ja pelastajani, ketä minä pelkään?”

Pimeys tuli ihmiskunnan synnin takia. Mutta pimeydessäkin Jumala piti armonsa ja läsnäolonsa lampun palamassa. Läpi koko VT:n Jumala lupaa, että eräänä päivänä pimeyden. Kahleet ovat murtuva. Profeetta Jesaja sanoi: ”Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti (Jes. 60: 1-3)”

Niinpä tuntuukin johdonmukaiselta, että kun Jeesus syntyi, viisaat idän miehet sanoivat: ”Me näimme Hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet Häntä kumartamaan(Mt. 2:2)”

Ja kun iäkäs profeetta Simeon näki Marina ja Joosefin tulevan temppeliin tuodakseen Kristus-lapsen Herralle, Hän sanoi Jumalalle: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille ja, kirkkaudeksi kansallesi Israelille(Lk. 2: 29-31

Jumalan majesteetillisen järjestyksen mukaan luomisen valkeutta seurasi lihaksitulemisen valkeus, Jumalan ilmestymistä valkeutena seurasi Jumalan tulo ihmiseksi Hänen. Poikansa persoonassa, niin kuin apostoli Johannes kirjoittaa: ” ”Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Jana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loisti pimeydessä ja pimeys ei sitä käsittänyt (Joh. 1:1-5)

Niin kaunis ja tosi kuin tämä ilmoitus onkin, se on vain toistoa siitä, mitä Jeesus joka itse on valkeus, sanoi: ” Minä olen maailman valkeus, joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on elämän valkeus”(Joh. 8:12) Ja vielä: ”Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen” (Joh. 12:46).

Kuka tahansa ”uskoo minuun” ja ”seuraa minua”, sanoi Jeesus, ”se ei jää pimeään”, vaan hänellä on jo ”elämän valkeus”

Mitä tämä valkeus on? Kristuksessa me tiedämme, kuka Jumala on? Tämä on valkeus. Kristuksessa, me tiedämme, mitä me olemme. Se on valkeus. Kristuksessa tiedämme elämän tien, jota kulkemaan ihminen luotiin. Se on valkeutta. Kristuksessa meillä on vastaus kuoleman arvoitukseen. Se on valkeus. Kristus on ilmoittanut meille tämän kaiken. Kristus joka on maa. ilman valkeus.

”Jumala on loistanut sydämiimme antaen sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoista.” (2. Kor. 4:5), sanoo Paavali.

Teoksessa Uuden Testamentin kristillisyys on eräs kertomus. Siinä vanhempi enkeli esittelee pikkuenkelille taivaan tähtijoukkojen valtavuutta. Tämän maailmankaikkeuden kiertomatkan aikana vanhempi enkeli selittää, että pikkuinen tähti, joka nuoremmasta, enkelistä näytti ”likaiselta tennispallolta” oli ”asuttu planeetta”. Hyvin taitavasti vanhempi enkeli siirtää aikaa taaksepäin ja sanoo: ”katsohan, nyt tapahtuu jotakin tuolla, pienellä pimeällä pallolla”.  Ja todellakin yhtäkkiä siellä leimahti kirkas salama. ”Oliko tuo vierailu”? ”Kyllä”, vastasi vanhempi”. ”Kunnian Poika, suuri prinssimme meni maapallolle syntyäkseen ihmiseksi”. Samassa valo himmeni ja vähän ajan kuluttua oli aivan pimeää. ”Mitä nyt tapahtuu?! pikku enkeli tiedusteli. Vanhempi vastasi: ”He eivät ymmärtäneet Häntä, vaan hylkäsivät Hänet ja sitten tappoivat, mutta katsohan nyt tarkasti”. Yhtäkkiä lennähti salama, niin kirkas, että pieni enkeli melkein sokaistui. ”Mitäs tuo oli?” ”Se oli ylösnousemus.” ”Niin kuin näet, Hän nousi ylös kuolleista ja astui ylös taivaisiin. Siksi Hän on nyt täällä taivaan kunniassa”.

Vanhempi enkeli oli hetken aikaa hiljaa ja jatkoi sitten: ”Katsohan, nyt tarkasti, pikku enkeli, niin näet jotakin mielenkiintoista”. Ja sitten välähti jälleen salama. ”Se oli Pyhän Hengen tulo Helluntaina”, vanhempi sanoi. Tämän lyhyeen leimahduksen jälkeen pieniä valoja alkoi syttyä kaikkialla pienen pallon pinnalla. Vanhempi enkeli sanoi: ”Tuo on evankeliumi, jota sen todistajat veivät maapallon eri puolille. Missä tahansa ihmiset vastaanottivat Prinssimme pelastajanaan, valot syttyivät”. Silloin pikkuenkeli kysyi: ”Voivatko valot liittyä yhteen? Milloin ne tulevat yhdeksi valoksi?” Vanhempi enkeli sanoi: ”Se ei kuulu meidän tietomme piiriin. Sen tietää vain Isä itse, mutta sinä päivänä, kun Prinssi palaa tuolle tähdelle takaisin, tulee olemaan ikuinen valkeus.”

Jeesus tuli ”suurena valkeutena” niille, jotka, pimeydessä vaelsivat. Hän on yhä suurin valonkantaja maailmassa. Valkeus oli Hänessä. Valkeus oli ihmisten valkeus. Tuskinpa mitkään sanat kuvaavat Kristusta niin hyvin kuin sana ”valkeus”. Hän tulee valkeutena, niille, jotka ovat epätoivon pimeydessä. Hän sytyttää rakkauden, ilon, anteeksiantamuksen, rauhan ja elämän tarkoituksen kynttilät nykypäivän ihmisille.

Ortodoksikristitty sytyttää kirkkoon mentyään tuohuksen. Se muistuttaa meitä siitä, että Kristus on meidän valkeutemme ja niin kuin Hän meidänkin tulisi olla valonkantajia ihmisten elämään.

Alkukirkossa, epifanian päivänä, Herran kasteen päivänä, Kirkkoon liittyvät tulivat kasteen kautta kristityiksi. Jokainen vastakastettu sytytti kastekynttilän liturgian aikana. Tämän lisäksi jo aikaisemmin kastetut toivat kastekynttilänsä kirkkoon tuona päivänä ikään kuin uudistaakseen kastelupauksensa Kristukselle. Lopulta jokainen seurakuntalainen piti sytytettyä kynttilää kädessään Herran kasteen päivänä. Kirkot muuttuivat valomereksi. Tämän vuoksi tätä päivää kreikkalaiset kutsuivat Valojen juhlaksi.

Alkuaikoina Kirkossa kastekynttilä kuvasi sitä, että kastettu oli vastaanottanut Kristuksen, joka, on maailman valkeus. Osoittaakseen, että on pysynyt kastettuna, jokainen toi kynttilän kirkkoon juhlina, sinä vuosipäivänä, jona kaste oli tapahtunut ja pääsiäisyön liturgiassa. Kun henkilö meni avioliittoon, samaa kynttilää käytettiin vihkiäisissä. Kun joku vihittiin pappeuteen, sytytettiin myös kynttilät. Kun elämän päättyminen oli lähellä, kynttilä jälleen sytytettiin, kun sielu vaelsi kohtaamaan tuomariaan. Kastekynttilä muistutti alituiseen kristittyä siitä, että valkeus on elämän ja kuoleman valkeus.

Kastekynttilöitä voi verrata myös niihin lamppuihin, joita neitsyet käyttivät, odottaessaan Yljän saapumista häihin yön pimeydessä. Kun vastakastettu sai palavan kynttilän, häntä kehotettiin pitämään kynttilä palavana Kristuksen, Yljän, saapumiseen asti. Näin tuohuksesta on tullut kastetun sielun peräänantamattomuuden vertauskuva aina Kristukseen tulemukseen asti. Muinaisessa Kreikassa kilpailun voittaja ei ollut se, joka juoksi matkan nopeimmassa ajassa, vaan se, joka juoksi matkan vähimmässä ajassa pitäen kynttilänsä palavana. Meidän maalinauhamme kristittyinä on ylittää iankaikkisuuden raja kasteusko kynttilä vielä kirkkaasti loistavana.

”Mutta tämä on tuomio”, kirjoitti apostoli Johannes, ”että valkeus on tullut maailmaan ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta, koska heidän tekonsa olivat pahat (Joh. 3:19)”.  Valo yritettiin sammuttaa. Mutta valo ei väistynyt. Sillä Jumala itse on Valkeus. Hänen valonsa loistaa tänäkin päivänä julistaen niille, jotka ”vaeltavat kuoleman varjon massa: ”Minä olen maailman valkeus ja se, joka seuraa minua ei vaella pimeydessä, vaan hänellä on elämän valkeus”.

Aamen.