17. helluntainjälkeinen sunnuntai Pyhän ristin ylentämisen jälkeinen sunnuntai
| Tsasounan suunnalta |
| WWW. TSASOUNA. NET |
17. helluntainjälkeinen sunnuntai
Pyhän ristin ylentämisen jälkeinen sunnuntai
Mk 8: 34- 9:1
”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa”
Tämän päivän, ristin ylentämisen jälkeisen sunnuntain, evankeliumijakso asettaa meidät pohdiskelemaan sielun salaisuutta ja sen arvoa. Sielu ei ole ruumiin osa, vaikka se asuukin ruumiissa. Jeesus vahvistaa tämän tosiasian, kun Hän sanoo, ettei tule pelätä niitä, jotka tappavat ruumiin, vaan niitä, jotka voivat tappaa sielun. Sielu on todellinen ihminen, se osa ihmistä, joka on henki. Ruumiillinen kuolema ei voi vaikuttaa siihen. Sielu on se osa meistä, joka toivoo, pyrkii johonkin, rukoilee, kärsii, rakastaa, jota kiusataan, joka tekee syntiä, katuu ja joka voi pelastua.
Jos ihmisestä ottaa pois sielun, jäljelle jää vain joitakin kemikaaleja, mutta kun ruumiilliseen puoleen ihmistä liittyy sielu, siitä tulee arvokkaampi Jumalan silmissä kuin koko maailmankaikkeus. Ihmissielun suuruus ja pyhyys perustuu kolmeen asiaan:
1)Se on luotu iankaikkisuutta varten 2) se hinta, joka sen lunastamiseksi on maksettu, on Kristuksen risti 3) ja se on ikuinen ja pitkäikäisempi kuin maailma.
Elämää koskevissa asioissa on hyvä kysyä: Kuinka kauan se ja se kestää? Hetkenkö? Päivänkö vai kuukauden tai vuoden, vai koko elämänkö vai kenties ikuisesti.
Jumala on ikuinen. Niin on myös usko ja rakkaus. Samoin sielu, joka elää Jumalan yhteydessä on ikuinen. Jeesuksen mukaan on huonoin mahdollinen kauppa saada itselleen koko maailma, mutta menettää sielunsa on huonoin mahdollinen kauppa.
Sana ”maailma” tarkoittaa tässä kaikkea sitä, mitä ihminen pitää elämän todellisuutena. Joillekin se on hyöty tai voitto, toisille menestys, joillekin maine, muutamille mielihyvä ja nautinto jne.
Olettakaamme, että ihminen voittaisi itselleen koko maailman. Se ei kuitenkaan voisi vapauttaa häntä vaikeuksista. Se ei voisi lohduttaa häntä surussa. Se ei antaisi rauhaa kuoleman hetkellä. Ainoa, mitä maailmalla voisi tehdä, olisi pitää sitä itsellään kuolemaansa asti. Mitään ihminen ei voi viedä mukanaan toiselle puolelle kuoleman rajaa, toiseen elämään.
Sielun kadottaminen tai menettäminen merkitsee samaa kuin menettäisi arvokkaimman, mitä meillä on.
Olemme menettämässä sielumme, kun emme enää elä Jumalalle ja Hänen rakkaudessaan.
Menetämme sielumme, kun asetamme elämämme keskipisteeksi jonkun toisen henkilön tai asian. Menetämme sielumme, jos loittonemme Jumalasta emmekä koe enää Hänen läsnäolonsa voimaa.
Niin tapahtuu silloinkin, jos emme enää tunne, että on toivoa ja anteeksiantamusta. Sen tähden Jumala lähetti Poikansa, ettemme menettäisi sieluamme.
Jeesuksen ansiosta kenenkään ei tarvitse kadottaa sieluaan. Hänen kauttaan ovi Jumalan luo ja pelastukseen on auki ikuisesti. Jeesuksen kautta voimme pysyä elävinä suhteessamme Jumalaan ja suhteessa lähimmäisiimme. Hänen kauttaan voimme saavuttaa kallisarvoisemman aarteen kuin mitä koko maailma on.
Kuulimme evankeliumista myös, kuinka voi valmistautua taivasta varten. Jeesus sanoi: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”.
Jos keskitymme sielumme pelastamiseen, salaisuus on itsensä kieltämisessä, ts. siinä, ettei tee enää syntiä.
Kun eräältä maineikkaalta viulutaiteilijalta kysyttiin hänen menestyksensä syytä, hän vastasi: ”Se on tietoista laiminlyömistä”. Lyön tietoisesti laimin kaikki muut asiat, voidakseni keskittyä siihen, mikä on tärkeintä”. Niin tekee mestarishakinpelaaja, niin tekevät suuret kirjailijat ja olympiaurheilijat. He luopuvat turhasta ja keskittyvät tärkeimpään.
Se on tämän päivän evankeliumi. sanoma: Luopua elämän vähemmän tärkeistä asioista, jotta voisi keskittyä kaikkein tärkeimpään. Ja se tärkein on Jeesuksen kutsu: ”Tule ja seuraa minua!” Aamen.