MITÄ ON HENGELLINEN KÄRSIMYS

MITÄ ON HENGELLINEN KÄRSIMYS

Raamatun näkemys kärsimyksestä

Erilaisten filosofisten elämänkatsomusten pohdiskelujen päämääränä on ollut kärsimyksen arvoituksen ratkaiseminen tai ainakin vastaaminen sen aiheuttajaa ja päättymistä koskeviin kysymyksiin. Alkukantaisissa uskonnoissa kärsimyksen aiheuttajana pidetään pahoja henkiä. Eräät uskonnot taas näkevät kärsimyksen kohtalon sokeana leikkinä. Raamattu ja Kirkon opetus osoittavat kärsimyksen kuitenkin synnin seuraukseksi

Syntiinlankeemuskertomus osoittaa kärsimyksen ja kuoleman syntiinlankeemuksen ja Jumalasta luopumisen seurauksiksi.

Vanhan ajan Israelissa oltiin vakuuttuneita siitä, että elämäntavan ja kohtalon välillä on kiinteä yhteys. Kärsimys on seurausta ihmisen synnistä. Jobin kirja kuvaa syvällisesti tätä kysymystä.

Monet profeetat ja hurskaat saivat kärsiä koko elämänsä; monet heistä jopa kuolivat kärsimyksiin ja puutteeseen Jumalasta luopuneen kansan parissa. Historia osoittaa selvästi, ettei heidän kärsimyksensä ollut seurausta heidän omasta synnistään, vaan kansan luopumuksesta. Oli siis niitäkin, jotka saivat kärsiä, vaikka pysyivät uskollisina Jumalalle. Jeesuksen näkemys kärsimyksestä oli kaikkea muuta kuin teoreettinen. Kärsimys kuuluu osana maailmaan, joka on pahan vallassa.

Kärsimys Kirkon perinteessä

Kirkon perinteessä suhtaudutaan kärsimykseen selvästi kahdella eri tavalla. Jotkut kirkkoisät näkevät kärsimyksen pääosin synnin seurauksena.Toiset taas korostavat, että mikäli ihminen jaksaa kantaa koettelemuksensa kärsivällisesti, hän ikään kuin osallistuu Kristuksen kärsimyksiin ja Hänen pelastustyöhönsä. Tässä mielessä puhutaan kärsimisestä jonkin asian tai ihmisen hyväksi.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että myös vanhurskaat tarvitsevat kärsimystä. Kärsimystä ei tule pitää loukkauksena itseämme kohtaan, vaikka se poikkeaakin siitä elämänjärjestyksestä, johon olemme tottuneet ja jota toivomme.Apostoli Paavalin suhteesta kärsimykseen kertoo se, että hän joutui kokemaan ruumiillista kärsimystä vuodesta toiseen. Traditio näkee kärsimyksen myös siinä hengessä, että Kristus itse koki kärsimyksensä myönteisen tarkoituksen. Jos kykenee iloitsemaan myös kärsimyksessä, maksaa pahan hyvällä.

Monet kirkon opettajat korostavat ajatusta, että ihminen voi tietyssä määrin valita tuleeko hänen osalleen kärsimystä vai ei. Kärsimyksen kestäminen nähdään arvokkaammaksi seikaksi kuin rakkauden osoittaminen, vaikka se onkin keskeisen oleellinen asia kristillisen elämän opetuksissa. Kirkon perinteessä kärsimys nähdään yllättävän suuressa määrin myönteisenä asiana. Pyhän Makarioksen mukaan ihminen, joka kokee vain vähäisessä määrin kärsimystä, voi sen seurauksena olla hengellisesti välinpitämätön.

Hengellinen kärsimys

Ihmisen hengellisiin tarpeisiin kuuluvat rakkaus, usko, toivo, hyvyys, ja kauneus. Hengellinen kärsimys syntyy, kun kokee, että nämä tarpeet ovat täyttämättä. Hengellistä kärsimystä synnyttää myös tietoisuus Jumalan käskyjen rikkomisesta.

Meidät kaikki on kutsuttu pyhyyteen, mutta jokainen persoona on kutsuttu olemaan pyhä omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Ei ole kahta samanlaista persoonaa. Jokainen on erilainen. Kaikki ovat kutsutut osallistumaan Jumalan olemiseen ja elämään. Kaikkia kutsutaan rakastamaan niin kuin Hän rakastaa, tuntemaan, niin kuin Hän tuntee, palvelemaan, kuten Hän palvelee. Mutta jokainen on tekevä sen omalla erityisellä tavallaan, Jumalan suomien todellisten tilanteiden ja keinojen mukaan. Jotkut pyhittävät elämänsä avioitumalla, toiset taas elämällä yksin. Jotkut toteuttavat sen papiston tehtävissä, toiset maallikkoina. Jotkut haluavat luostarielämää, useimmat haluavat elää arkipäivän maallistuneessa maailmassa. Jotkut haluavat toimia ensisijaisesti fyysisellä tavalla, toiset toimien henkisesti. Jotkut haluavat olla taiteilijoita, tutkijoita, liikemiehiä tai –naisia ja virkamiehiä. Jotkut eivät halua mitään erityistä työtä tai ammattia. Ja jotkut saatetaan yksinkertaisesti kutsua kärsimyksiin, kun taas toiset tässä maailmassa tuskin joutuvat ollenkaan kärsimään. Joillakin saattaa olla paljon kiusauksia, ja he saattavat joutua kestämään raskaita taakkoja maailman syntien vuoksi ja langenneen, rikkinäisen ja vääristyneen ihmiskunnan erityisenä perintönä. Jotkut saattavat joutua kamppailemaan hajottavia muistikuvia, kuvitelmia ja intohimoja vastaan, jotka saattavat toisinaan tuntua mahdottomilta kantaa.

Todellisuudessa kaikkein katkerin kärsimys ei ole lihassa vaan hengessä. Tämä kärsimys kiduttaa sielua, kun Jumalan armosta ja Kristuksen valossa hengellinen ihminen näkee synnin kiistämättömän turhuuden, rumuuden ja ahdasmielisyyden, jotka tuhoavat Jumalan kuvaksi tehtyä ihmistä. Kirkon teologien mielestä tämä oli kaikkein tuskallisinta itsensä Herran Jeesuksen kärsimyksistä (Metropoliitta Anthony Khrapovitskij: The Dogma of Redemption)

Monikaan meistä ei tietenkään haluaisi puhua kärsimyksestä, eikä ajatella kaikkea maailman kärsimystä tai kärsimystä omassa elämässämme, jota yritämme välttää. Kukapa haluaisi keskittyä kaikkeen siihen kärsimykseen ja sairauteen ja suruun, joka näyttää tukahduttavan yhteiskuntaamme nykyään? Tosiasia on, että hengellinen elämämme Kristuksessa ei ole aina helppoa ja huoletonta. On kyllä iloa pelastuksestamme. Varmasti iloitsemme Herramme varauksettomasta rakkaudesta, mutta silti me olemme kasvotusten langenneen tilamme todellisuuden kanssa.

Totuus on, että tämä langennut maailma ei ole alkuperäinen maailma, jonka Jumala loi. Tämä ei ole se kehityssuunta, jota varten Hän sen suunnitteli alussa. Hän ei halunnut tästä synnin ja kuoleman maailmaa. Näitä asioita ei Jumalamme luonut, eikä halua niitä. Se, mitä Hän haluaa, on ihmisen vapaus, ja Hän kunnioittaa vapauttamme jopa enemmän kuin me itse. Hän vaalii vapauttamme siinä määrin, että Hän sallii jopa meille annetun vapauden väärinkäyttämisenkin ja ajattelemattomien valintojemme seuraukset.

Kärsimys on yleismaailmallinen ilmiö. Jokainen meistä on kokenut ainakin jonkinlaista kärsimystä, ja kohtaamme laajan valikoiman vastoinkäymisiä ja erilaisia hengellisiä haasteita. Varsinkin ne, jotka ovat sitoutuneet elämään Kristuksessa, kaikki uskovat ovat kärsineet jollakin tavalla.

On selvää, että kärsimys ei rajoitu vain ortodoksikristittyihin, jotka ovat sitoutuneet elämään Kristuksessa, vaan todella koko ihmiskunta kärsii. Jokainen ihmisolento kokee omaa henkilökohtaista tuskaansa, omaa henkilökohtaista kärsimystään. Tämä asia on kaikille ihmisille yhteinen, ja on täysin riippumaton omista uskonnollisista sidoksistamme, sosiaalisista asemistamme, kansallisista taustoistamme tai taloudellisista asemistamme. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, milloin ja missä olemme syntyneet. Jokainen ihminen koko ihmiskunnan historian ajan on kärsinyt.

Kaikki ihmiset jakavat samat langenneen Aadamin lankeemuksen seuraukset, ja kaikkia meitä kutsutaan osallistumaan myös samasta pelastavasta ja pyhittävästä elämän armosta ylösnousseessa Kristuksessa. Kun alamme nähdä päivittäisen lähimmäisemme tuskan ja kärsimyksen näytelmän Kristuksen silmin, tulemme myös näkemään langenneen ihmiskunnan lankeemuksen seuraamukset uudessa valossa.

On erilaisia kärsimyksen tyyppejä ja muotoja. Aivan ilmeisesti kärsimykset, vastoinkäymiset ja koettelemukset hengellisessä elämässä saavat erilaisia muotoja. Sekä ruumiilliset sairaudet että myös koettelemukset vaikuttavat sieluumme. Esimerkiksi pyhä Diadokhos Fotikealainen kirjoittaa: ”Pyhyydestä kamppailevien ruumiit koetellaan lukuisilla sairauksilla ja heidän sielujaan koetellaan pahoilla ajatuksilla”.Pyhä Makarios Egyptilänen taas kirjoittaa: “Kristuksen jäljittelijän, jotta häntäkin voitaisiin nimittää Jumalan pojaksi, Hengestä syntyneeksi, täytyy ennen kaikkea kestää rohkeasti ja kärsivällisesti kohtaamansa vastoinkäymiset, olivatpa ne ruumiillisia sairauksia tai ihmisten juoruja ja parjauksia.”

 

Maailmassa ei ole elämää ilman kärsimystä. Kärsimys lakkaa vasta Jumalan valtakunnassa. Maailmassa kärsimyksen lähteitä on pääasiallisesti kolme: toisten taholta tuleva ruumiillinen ja sielullinen vainoaminen, sairauksista ja taudeista johtuva kärsimys ja hengellinen kärsimys maailman syntien vuoksi. On vain kaksi tapaa selvitä sellaisista kärsimyksistä. Joko nöyrästi hyväksyy ne ja muuntaa ne itselleen ja muille pelastuksen keinoksi tai kärsii niiden kanssa tappion kapinoiden ja torjuen ne, ja siten ”kiroaa Jumalan ja kuolee pois” (Job 2: 9-10), sekä fyysisesti että iankaikkisesti tulevina aikoina.

Maailmasta langenneessa tilassaan on tullut toimimaton, ja tämä ilmenee sekä yhteiskunnassa laajalti että yhteiskunnan perusyksikössä, perheessä, samoin kuin jokaisessa ja kaikissa ihmispersoonissa. Toimimattomuus hallitsee maailmaa. Synti ja kärsimys, ero Jumalasta, lopulta itse kuolema: nämä ovat nyt langenneen ihmiskunnan tunnusomaiset merkit. Ero Jumalasta ei vain johda kärsimykseen; se on nähtävä itse syntinä. Synti ei ole vain jumalallisten käskyjen rikkomus, josta seuraa tuomio hänen sääntöjensä rikkojalle, tai palkkio niille, jotka noudattavat hänen määräyksiään. Pikemminkin synti on sairaus, joka erottaa ihmisen Jumalasta.

Tämän eron ja inhimillisen kärsimyksen pääasiallinen syy on ylpeys, itsekkään rakkauden himo, itserakkaus, joka pohjimmiltaan on nöyryyden puutetta. Nöyryyden puuttuminen on kärsimyksen lähde. Pyhä Siluan on sanonut: ”Me kärsimme, koska meiltä puuttuu nöyryyttä”.

Monta kertaa hengellinen kärsimys on itse aiheutettua ja useimmiten ylpeyden aikaansaamaa. Tämä tarkoittaa luonnotonta itserakkautta, liiallista ylpeyttä itsestään ja saavutuksistaan. Tämä saattaa ihmiset toinen toisiaan vastaan. Se erottaa ihmiset, ei vain toisistaan, vaan Jumalastakin. Erottamalla itsensä Jumalasta ja lähimmäisistään ylimielinen ihminen tuottaa itselleen sanomatonta kärsimystä ja hengellistä huolta.

Kaikkeen tähän kärsimykseen Jumala osallistuu jokaisessa meissä. Rakkaudessaan Hän selittämättömästi kärsii samaa kärsimystä meidän jokaisen kanssa. Ainoastaan Jumala voi niin tehdä. Hän tuntee jokaisen pienenkin kärsimyksen, sairasvuoteessa, koko Kirkossa, koko ihmiskunnassa. Tämä on hyvä muistaa noina vaikeina hetkinä, kun me itse tai joku rakkaistamme kärsii jonkinlaisen riippuvuuden, rakkaan läheisen menettämisen, avioeron tai perheongelmien vuoksi, tai jonkin sairauden, fyysisen tai sielullisen takia, tai ollessamme koettelemuksissa tai kiusauksissa. Meidän tulee muistaa, että jumalallinen lohdutus on aina lähellä. Juuri silloin kun tunnemme olevamme murtumaisillamme kärsimyksen tai siihen liittyvän epätoivon alla, saamme uutta voimaa Jumalalta.

Hengellinen ihminen Jumalan hänelle antaman armon määrän mukaan osallistuu näissä hengellisissä kärsimyksissään Kristuksen ahdistuksiin. Niin tapahtuu pyhien suurimmissa kärsimyksissä, jotka ovat paljon sietämättömämpiä kuin mitkään ulkoiset vainot tai ruumiilliset sairaudet. Sitä on sielun kärsimys synnin mielettömyydestä sekä rakkauden tuska niiden tähden, jotka ovat joutumassa kadotukseen. Tätä samaa rakkauden tuskaa pyhä Iisak Syyrialainen kuvaa sanoessaan pyhistä: ”jos heidät olisi heitetty tuleen kymmenen kertaa päivässä heidän ihmisrakkautensa vuoksi, sekin olisi ollut heistä liian vähän”. Pyhä Iisak itse tunnetaan siitä, että hän vuodatti lakkaamatta kärsivän rakkauden kyyneliä kaikkien ihmisten, koko luomakunnan ja jopa paholaisen puolesta.

Niinpä kaiken kärsimyksen lopullinen muoto, joka johtaa pelastukseen, on myötätuntoinen rakkaus kaikkia kohtaan, jotka ovat joutumassa tuhoon synnin mielettömän järjettömyyden kautta. Kristus kärsi sellaisesta rakkaudesta jumaluutensa täyden ja rajoittamattoman määrän mukaan. Ja jokainen ihminenkin kärsii siinä määrin kuin hän on jumalallistunut Kristuksessa Hengen armosta.

Julkaistu Aamun Koitossa 4/2015