Palmusunnuntai

Suuren paaston neljäkymmentä päivää kestävä taival päättyy oikeastaan viidennen paastosunnuntain jälkeisenä perjantaina. Ennen Suuren viikon alkua palmusunnuntai ja sitä edeltävä Lasaruksen lauantai muodostavat ikään kuin iloisen välisoiton ennen kärsimystä ja surua.

Neljännellä vuosisadalla Jerusalemissa tuli tavaksi aloittaa Suuri viikko Lasaruksen lauantaina, palmusunnuntain aattona, jumalanpalveluksella, joka pidettiin Betaniassa, pyhäkössä nimeltä Lasarium. Lasaruksen herättämisellä kuolleista juuri ennen Jeesuksen ratsastamista Jerusalemiin on syvällinen merkitys. Se on yhteydessä Kristuksen omaan ylösnousemukseen, ikään kuin profetia, joka toteutuu käytännössä viikkoa myöhemmin..

Emme tiedä Lasaruksesta juuri muuta kuin mitä evankeliumit kertovat. Hän oli Betanian Martan ja Marian veli ja Jeesuksen ystävä. Lasaruksen ympärille muotoutui myöhemmin suuri joukko legendoja. Eräs niistä kertoo, että juutalaiset panivat Lasaruksen sisarineen veneeseen ilman airoja, peräsintä ja purjeita. Vene ajautuu ja rantautuu ihmeellisellä tavalla Etelä-Ranskaan, Provenceen. Lasarus julisti niillä seuduilla evankeliumia ja hänestä tuli myöhemmin Marseilles´n ensimmäinen piispa. Tälle legendalle lienee pohjana se, että viidennellä vuosisadalla eräs Lasarus vihittiin Marseilles´ssa Aix´in piispaksi ja hän lienee käynyt Palestiinassa.

Lasaruksen lauantai on oikeastaan ei vain hänen, vaan kaikkien kuolleiden juhla, jonka sanoma vahvistaa uskoamme ylösnousemukseen. Päivän evankeliumista (Joh.11:1 – 45) käy ilmi, että Martan usko ylösnousemukseen oli epätäydellinen, sillä hän uskoi yleisen ylösnousemuksen tapahtuvan sitten joskus kaukana tulevaisuudessa, aikojen lopulla. Mutta Jeesus osoittaa, että ylösnousemus on tosiasia jo nyt, sillä Hän itse on ylösnousemus ja elämä. Kuolleemme ovat eläviä Kristuksen kautta ja Kristuksessa. Lasaruksen kuolleista herättäminen on ainutlaatuinen siksi, että se on johdantona Kristuksen omalle ylösnousemukselle sekä meidän omalle osallistumiselle jumalallisesta kuolemattomuudesta “viimeisenä päivänä”.

Lasaruksen herättäminen on myös kuvaus siitä, että Kristuksen persoonassa ovat yhdistyneenä jumalallinen ja inhimillinen luonto: Jumalana Hän herättää Lasaruksen, ihmisenä hän itkee ystävänsä haudalla. Näin tämä tapahtuma on eräs todiste kristillisestä dogmista koskien Kristuksen kahta luontoa. Tämä tapahtuma haudalla antaa myös toivoa meille kaikille. Vaikka olemmekin hengellisesti kuolleita, voimme tulla jälleen eläviksi.

Tämän ihmeellisen tapahtuman jälkeen meitä kutsutaan käymään sisälle vuoden pyhimpään viikkoon. Se alkaa palmusunnuntain juhlalla, jota vietetään Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi.

Palmusunnuntain nimi on käytössä sekä ortodokseilla että katolisilla. Tiedetään, että Mesopotamiassa vuodesta 397 lähtien siunattiin kirkoissa palmunoksia. Samoihin aikoihin myös Jerusalemissa vietettiin juhlaa siten, että aamun koittaessa palmusunnuntaina uskovaiset kokoontuivat Pyhän Haudan kirkkoon, mistä he menivät kulkueena patriarkan ratsastaessa aasilla, kuvaten Jeesuksen vapaaehtoista alistumista edessä oleviin kärsimyksiin, Golgatan kirkkoon, jossa toimitettiin tavallinen sunnuntaipalvelus. Iltapäivällä kulkue meni Öljymäelle, jossa myös toimitettiin palvelus. Noin kello kolmelta kulkue eteni paikalle, jossa tradition mukaan tapahtui Jeesuksen taivaaseenastuminen. Sielläkin toimitettiin jumalanpalvelus. Kello viiden aikoihin kulkue laskeutui takaisin Jerusalemiin lasten kantaessa palmujen ja öljypuiden oksia ja lehviä. Ehtoopalvelus toimitettiin Pyhän Haudan kirkossa ja päivän jumalanpalvelukset päätettiin rukouksiin Golgatan kirkossa.

Palmusunnuntain vigilia toimitetaan Lasaruksen lauantain iltana. Ehtoopalvelusosassa luetaan kolme parimiaa, VT:n lukukappaletta. Ensimmäinen parimia (1Moos.49:1-2, 8-12) sisältää viimeiset asiat, jotka patriarkka Jaakob kertoi pojilleen. Tämä VT:n kohta lyhyesti sanottuna viittaa “valtikkaan”, “aasinvarsaan” ja “rypäleiden vereen”, joissa vaatteet tullaan pesemään. Nämä kaikki saavat uuden merkityksen Jeesuksen ratsastaessa ennen kärsimyksiään Jerusalemiin.

Toinen parimia on Sefanjan kirjasta (Sef.3:14 – 19) ja julistaa lohdutuksesta, jonka kuninkaan läsnäolo saa aikaan: “Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel!… Herra, Israelin Kuningas on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa.”

Kolmas parimia on Sakarjan kirjasta (Sak.9:9 – 15), ennustus, joka toteutuu palmusunnuntaina: “Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem. Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.

Aamupalveluksessa kuullaan juhlaveisu, tropari, joka julistaa juhlan sanomaa:

“Vahvistaaksesi uskoa yleiseen ylösnousemukseen Sinä, oi Kristus Jumala, kärsimyksiesi edellä herätit kuolleista Lasaruksen. Sen tähden mekin lapsukaisten tavoin kannamme voitonmerkkejä ja huudamme Sinulle, kuoleman voittajalle: Hoosianna korkeuksissa, siunattu olet Sinä, joka tulet Herraan nimeen”

Muutkin aamupalveluksen veisut kutsuvat meitä vastaanottamaan tulevaa kuningasta: “Herra on Jumala ja Hän ilmestyi meille. Viettäkäämme juhlaa ja iloiten tulkaa, ylistäkäämme: Siunattu on Hän, joka tulee Herran, meidän Vapahtajamme nimeen” (Juhlakanonin 9.veisun irmossi)

Aamupalveluksen evankeliumi (Mt.21:1 – 11,15 – 17) kuvaa Jeesuksen voitokasta ratsastusta Jerusalemiin. Evankeliumeissa voi huomata eron koskien ratsastuksen lähtöpaikkaa. Matteus kertoo ratsastuksen alkaneen Beetfagesta. Markus mainitsee sekä Beetfagen että Betanian. Beetfage tarkoittaa “vihreiden viikunoiden taloa”. Mahdollisesti tällä on yhteys tapahtumaan, jossa Jeesus kiroaa hedelmättömän viikunapuun.

Aamupalvelusosan loppupuolella piispa tai pappi suorittaa palmun- ja öljypuunoksien, täällä meillä pajunoksien (virpovitsojen) siunaamisen, jolloin luetaan seuraava rukous:

“Herra, meidän Jumalamme! Sinä istut kerubien päällä ja olet ainokaiselle Pojallesi, meidän Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, antanut voiman pelastaa ristillään, haudassa olemisellaan ja ylösnousemisellaan maailman. Kun Hän tuli vapaaehtoisiin kärsimyksiin Jerusalemiin, silloin pimeässä ja kuoleman varjossa istuva kansa otti käsiinsä puiden lehviä ja palmunoksia, noita voitonmerkkejä, joilla se ennalta kuvasi ylösnousemusta. Sinä itse, Herra, varjele ja suojele meitäkin, kun me nyt noudattaen tätä esimerkkiä tänä esijuhlan päivänä otamme käsiimme pajunoksia. Ja niin kuin kansanjoukot ja lapset huusivat Sinulle “Hoosianna!”, niin mekin veisaamme kiitosvirsiä ja hengellisiä lauluja, että tulisimme otollisiksi saavuttamaan eläväksi tekevän, kolmantena päivänä tapahtuneen ylösnousemisen kunnian Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jonka kanssa sekä kaikkein pyhimmän hyvän ja eläväksitekevän Henkesi kanssa Sinä olet kiitetty nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen”

Virpovitsat jaetaan palveluksen lopulla seurakuntalaisille.

Palmusunnuntain aamuna toimitetaan Johannes Krysostomoksen liturgia. Liturgian epistola (Fil.4: 4-9) puhuu Herran läheisyydestä: “Iloitkaa aina Herrassa: sanon vielä kerran, iloitkaa! … Herra on jo lähellä.”

Evankeliumi (Joh.12:1 – 18) kertoo, kuinka Maria suorittaa viimeisen voitelun Jeesukselle, voitelemalla Hänen jalkansa Betaniassa.

Palmusunnuntain sanoma opettaa meitä ymmärtämään, että Jeesus on meidän Kuninkaamme. Hän on enemmän kuin Mestari, joka opettaa opetuslapsiaan. Jeesus haluaa olla minun kuninkaani, joka odottaa minulta kuuliaisuutta. Hän on nöyrä kuningas, joka ratsastaa aasilla, nöyryyden vertauskuvana. Kerran Hän on kuitenkin tuleva kunniassaan tuomitsemaan maailman. Hän ei havitellut näkyvää valtakuntaa, vaan tahtoi tulla sydäntemme valtakunnan hallitsijaksi.

Väkijoukon heiluttamilla palmun- ja öljypuun oksilla on oma vertauskuvallinen merkityksensä. Palmut ovat voiton merkkejä, öljypuun oksat rauhan ja voitelun vertauskuvia.

Väkijoukko huusi: “Hoosianna! Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen!” Hepreankielinen sana “hosannah” oli todennäköisesti menettänyt merkityksensä sille kansan osalle, joka ei Jeesuksen aikoihin enää puhunut hepreaa. Se oli pelkästään iloa ja tervetulotoivotuksen sisältävä suosionhuuto. Alkujaan sana tarkoitti: “auta nyt, me rukoilemme”. Sanan merkitys oli ensisijaisesti messiaaninen. Merkille pantavaa on, että Pyhä Henki pani tämän sanan ihmisten huulille palmusunnuntaina ilman, että he itse olivat tietoisia siitä.

“Hoosianna korkeuksissa, siunattu olet sinä, joka tulet Herran nimeen!”

Suuren viikon alkaessa me otamme Jeesuksen Kristuksen vastaan Kuninkaanamme ja annamme itsemme Hänen tahtonsa alaisuuteen. Palmusunnuntain sanoma on siinä, että toivotamme tervetulleeksi Kristuksen, joka tulee luoksemme.