Johannes Kassianus rahanhimosta

Himot

Kirkon hengellisten isien mukaan synti ei niinkään ole paha teko, johon lankeamme, vaan se on ihmisen sisäisessä olemuksessa. Synti piilee ihmisen sisimmässä paheiden alkujuurena kypsymällä ja etsimällä sopivaa ajan kohtaa, ja saattaa kauankin olla ilmitulematta. Ihminen herää vasta sitten, kun synti on jo tehty ja alkaa katua tekoaan vasta silloin. Sen vuoksi tulisi tehdä työtä jo etukäteen, ettei synti kehittyisi teon asteelle. Paastossa on kysymys taistelusta sielussa olevia synnin juuria vastaan, joista pahe ja paha teko johtuvat.

Ihmiselle on ominaista luokitella syntejä raskaisiin ja vähemmän raskaisiin. Ei kuitenkaan tulisi niinkään jaotella syntejä kuin paneutua syvälle totuuteen, etsiä sisimmässään olevaa syntien alkuitua.

Isät pohjaavat opetuksensa Raamatun näkemykseen synnistä ja heidän mukaansa ihmisen synninteon alku on himo, joka on sielussamme, sisäisessä olemuksessamme. Isät ovat yksimielisiä siitä, missä järjestyksessä synti kehittyy ihmisessä. Ensiksi on vatsanpalvonta. Se on kaikkein luonnollisin ihmisen tarpeista. Usein kuitenkin ruuan käytössä ylitetään normaalit rajat, langetaan ylensyömiseen ja -juomiseen. Näin lihalliset himot saavat valtaa ja ihminen lankeaa helposti haureuteen, joka voi olla ajatuksellista tai teoissa tapahtuvaa ja ilmetä esimerkiksi rahanhimona ja ahneutena. Jos rahaa ei saada, ei myöskään haureuden himo tule tyydytetyksi. Se synnyttää vihaa, joka on johtamassa jatkuvaan murheeseen. Murheen kautta ihminen voi langeta epätoivoon. Jatkuva epätoivon tila saattaa synnyttää hermostollisia häiriöitä. Ihminen ei pysty hillitsemään itseään eikä sanojaan, vaan katkeruus ilmenee koko olemuksessa. Jos taas rahanpyynnissä onnistutaan ja haureus saa täyttymyksensä, se johtaa kunnianhimoon ja se puolestaan ylpeyteen.

Synnin kasvu siis tapahtuu järjestyksessä: vatsanpalvonta, haureus, rahanhimo ja ahneus, viha, murhe, epätoivo, kunnianhimo ja ylpeys. Juuri ylpeyden takia enkeliruhtinas heitettiin alas taivaasta. Ylpeys on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan. Siihen lankesivat Aadam ja Eeva ja me heidän kanssaan. Tämä lankeemus ilmenee meissä perisyntinä. Näin kaikki, mikä on Jumalan tahdon vastustamista, on syntiä. Siksi Jeesus sanoi kiusaajalle erämaassa: “Sinun pitää kumartamaan Herraa, sinun Jumalaasi, ja Häntä ainoata palveleman.”

Näitä edellä mainittuja nimitetään joskus kuolemansynneiksi, sillä niiden valtaan joutuminen johtaa Pyhän Hengen pilkkaan, paatumuksen tilaan, ts. eroon Jumalasta, mikä merkitseekin kuolemaa, hengellistä kuolemaa.

Paheet ovat yhteydessä tosiinsa. Ne ovat kuin ketju. Toinen johtaa toiseen. Lihallisia ovat kaikki ruumiin himot, jotka kasvavat ruumiin luonnollisista tarpeista. Hengellinen himo on sielullinen tila: ylpeys, epätoivo ja kunnianhimo. Useimmat isät suhtautuvat lihan himoihin ymmärtävästi, koska ne johtuvat luonnollisuudesta. Sen sijaan hengellisiä himoja kohtaan isät ovat ankaria. Epätoivoa he pitävät erittäin vaarallisena, koska se on syntiä Pyhää Henkeä vastaan ja jumalan voiman aliarvioimista.

Himon lähtökohta saattaa joskus olla näennäisesti hyvässä. Itserakkaus, kunnianhimo ja ylpeys johtavat siihen, että asioita aletaan rinnastaa toisiinsa. Se taas johtaa oman arvon tuntemiseen ja toisten aliarvioimiseen. Haureus, viha, ylensyöminen ja vatsanpalvonta ovat julkisia himoja, joita ei pysty salaamaan. Salaisia paheita taas ovat murhe, epätoivo, kunnianhimo ja ylpeys. Niitä saattaa joskus olla vaikea havaita.

Himon vaarallisuus ei ole siinä, että ne ovat ihmisessä, vaan siinä, että ne vallitsevat ihmistä. Ihminen hyväksyy tietoisesti tai tiedostamattomasti synnin. Ajatuksia emme voi estää, ne tulevat meihin jatkuvana virtana, mutta voimme estää niiden jäämisen sisimpäämme. Isät kehottavat kuolettamaan pahat ajatukset heti niiden ilmaannuttua. Olemme jokaisessa himossa itse mukana ja osallisena. Ruumiilliset himot menettävät iän myötä merkitystään, mutta sisälliset himot häiritsevät ihmistä kuolemaan saakka ja kuolemaan asti niitä vastaan on taisteltava. Hengelliset himot voidaan parantaa vain sydämen lämmityksellä, rukouskilvoituksella, niin kuin isät sanovat. Ruumiilliset himot taas voidaan voittaa vain omalla rukouselämällä, joka tapahtuu sisäisesti ja pidättäytymällä himosta, mikä tapahtuu ulkonaisesti.

Ahneus

Venäläinen pyhä Nil Sorski käsitellessään ahneutta ja antaessaan hengellisiä ohjeita erityisesti luostarissa kilvoitteleville, seuraa varsin tarkasti Kassianuksen antamaa opetusta. Ahneus on tauti, joka kohdistuu luontoomme ulkoapäin. Toisin sanoen: ihmisluonnossamme ei turmeltunutta tahtoa lukuunottamatta ole mitään sisäistä syytä, joka saisi meidät hillittömästi tavoittelemaan aineellista. Kun houkutus tulee tällä tavalla luontomme ulkopuolelta, sitä on helpompi paeta jo alkuvaiheessa ja erityisesti niiden, jotka ovat täynnä jumalanpelkoa ja vakavasti etsivät pelastusta. Mutta kun tämä tauti kerran saa otteen meistä, siitä tulee kaiken muun pahan juuri. Kuin lukinseitti se levittäytyy sielun ylle ja kehrää meihin vihaa ja surua. Se kehittää meissä myös epäjumalanpalvontaa, niin kuin pyhä Paavali sanoo: “…rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.” (1 Tim. 6:10) “Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.” (Kol. 3:5)

Paholainen ei enää herätä muita himoja, sillä tässä yhdessä on kylliksi sille, joka elää sen orjuuttamana. On siis tärkeää, että välttää kullan, hopean ja muun aineellisen omistamista ja sen sijasta rukoilee, että Jumala ottaisi pois ahneuden hengen ja antaisi rakkauden apostoliseen köyhyyteen, jotta kilvoittelija voisi luottaa siihen, että Isä Jumala pitää meistä huolta ja täyttää jokapäiväiset tarpeemme samalla tavalla kuin Hän ruokkii taivaan linnut, jotka eivät haali ruokaa tulevan varalle. Nil Sorski viittaa myös muutamaan käytännön yksityiskohtaan: “Meidän pitää pysyä kaukana kullasta ja hopeasta ja omaisuuksista, eikä tämä riitä. Meidän pitää kaihtaa kaikkea, mikä on enemmän kuin elämiseen välttämättä tarvitaan: vaatteet, kengät, kelja, astiat, työkalut. Eivätkä nekään saa olla arvokkaita tai koristeellisia eikä niiden ylläpitoon saa kulua ylenpalttista huolta eikä harrastusta. Tällä tavalla emme joudu tekemisiin maailman kanssa.”

Pyhän Kassianuksen mukaan rahanhimo on vieras ja luontoomme kuulumaton himo, joka saa epäuskosta aiheen hyökätä kilvoittelevaa ihmistä vastaan. Muiden himojen , vihan ja intohimon, kiihko on lähtöisin itse ruumiista. Ne tavallaan saavat alkunsa omasta itsestämme ja kuuluvat luontoomme syntymästämme asti – sen tähden niiden voittaminenkin vaatii runsaasti aikaa. Mutta rahanhimon sairaus on kotoisin ihmisen ulkopuolelta, ja siitä voidaan helposti tehdä loppu, jos sitä vain tarkoin varotaan. Mutta jos rahanhimoa ei varo, siitä kehittyy kaikista himoista turmiollisin, ja siitä vapautuminen on vaikeaa, sillä se on apostolin mukaan »kaiken pahan juuri» . (1 Tim. 6:10)

Ruumiin luonnolliset liikkeet ovat havaittavissa ei ainoastaan lapsissa, jotka eivät vielä pysty erottamaan hyvää pahasta, vaan aivan vastasyntyneissäkin. Kassianuksen mukaan Luonto ei ole syntinen meidän väärinkäyttömme tähden eikä Luoja pahuuden aiheuttaja – yhtä vähän kuin se joka on antanut kirveen työkaluksi on syyllinen, jos vastaanottaja käyttääkin sitä tappoaseena.

Kassianus haluaa tällä sanoa, ettei rahanhimoa voi puolustella sillä, että se muka kuuluu luontoomme. Se johtuu yksinomaan pahasta ja turmeltuneesta sieluntilasta. Kun rahanhimo kohtaa innottoman ja epäuskoisen sielun, joka on vastikään luopunut maailmasta, se esittää tälle näennäisesti perusteltuja ja järkeviä syitä jättää itselleen jotain omaisuudestaan. Rahanhimo nostaa kilvoittelijan mieleen pitkän vanhuuden ja ruumiin raihnauden; se saa ajattelemaan, etteivät omaisuus tai tarvikkeet ole riittäviä edes terveelle, saati sitten sairaalle, ja ettei nykyään pidetä riittävästi huolta sairaista, vaan heidät jätetään oman onnensa nojaan; se alkaa kuiskutella, että jos tilillä ei ole rahaa, kätkössä kultaa osakkeita tai omaisuutta pahan päivän varalle, tulee hän kokemaan kurjan kuoleman. Lopuksi tämä himo väläyttää mieleen ajatuksen, ettei raskas raadanta ole elämän tarkoitus, ja että kyllä ihmisellä on oikeus loppuelämänsä viettää huolettomana. Kun se tällaisilla ajatuksilla harhauttaa mielen hankkimaan vaikkapa vain vähänkin lisätuloja, niin sen jälkeen se taivuttelee opettelemaan lisäkeinoja ja etsimään lisämahdollisuuksia, lottoamaan ja jopa pelaamaan uhkapelejä, joiden avulla voi haalia lisää tuota suuresti kaivattua rahaa. Niin rahanhimo pettää tuota onnetonta ihmistä epämääräisillä toiveilla ja iskostaa hänen mieleensä eri keinoin hankitun voiton, joka tuo levon ja huolettomuuden. Niinpä tuo onneton ihminen antautuu kokonaan voiton ajattelemiseen eikä ota lukuun mitään siitä koituvia haittoja – ei vihan raivoa, kun hän sattuu kärsimään vahinkoa, ei murheen pimeyttä, jos voiton toive ei toteudukaan. Kuten toisille vatsa, (kts.Fil.3:19) niin hänelle on raha ja omaisuus Jumalana. Siksi autuas apostolikin joka tiesi tämän, nimittää rahanhimoa ei ainoastaan kaiken pahan juureksi, vaan myös epäjumalanpalvelukseksi. (Kol.3:5)

Rahanhimoa poteva irrottaa mielensä Jumalan rakkaudesta ja kiintyy kultaan kaiverrettuihin ihmisten kuviin, kuten pyhä Kassianus sanoo. Näiden ajatusten pimentämä ihminen kasvaa yhä pahempaan suuntaan eikä voi enää mitenkään olla kuuliainen Jumalan käskyille. Hän närkästyy, pitää itseään sorrettuna ja napisee jokaisesta työstä, väittää vastaan ja kulkee kohti kuilua kuin äksy hevonen, koska mikään harras kunnioitus ei häntä hillitse. Hän ei ole tyytyväinen jokapäiväiseen ravintoonsa ja esittää vastalauseitaan sanoen, ettei voi loputtomiin kestää tätä kaikkea. Luostarissa eläviä munkkeja tarkoittaen Kassianus kertoo, että tässä vaiheessa munkki alkaa puhua, ettei Jumala ole vain siinä luostarissa, missä hän itse kilvoittelee, ja ettei hänen oma pelastuksensa ole siitä riippuvainen ja ellei hän lähde sieltä pois, hän joutuu turmioon. Kun hänellä näin on turmeltuneen mielensä työtoverina kätketyt rahansa, hän ikään kuin niiden siivittämänä alkaa miettiä luostarista lähtöä. Ylpeästi ja töykeästi hän vastaa kaikkiin käskyihin. Jos hän näkee jonkin asian luostarissa kaipaavan kohennusta, hän pitää itseään vieraana ja ulkopuolisena sekä esittää välinpitämättömästi ja halveksivasti syytöksiä, mitä ikinä tapahtuukin. Sitten tällainen rahanhimon valtaama munkki etsii syitä voidakseen vihastua ja murehtia, ettei näyttäisi siltä kuin hän lähtisi luostarista kevyesti ja ilman aihetta. Ja jos hän voi kuiskutuksin ja turhilla puheilla pettäen houkutella vielä jonkun seurakseen, ei hän kaihda tätäkään tekemästä, koska hän haluaa saada toisenkin syyllistymään virheeseensä.

Omien rahojensa kiihottamana rahanhimoa poteva ei näin koskaan pysty elämään rauhassa. Ahneuden henki ei salli noudattaa rukoussääntöä, ei säädettyjä paastoja eikä valvomisia, vaan kahlehdittuaan hänet kiireellä ja rahanhimon kiihkolla saa hänet suuntaamaan kaiken pyrkimyksensä rikastumiseen.

Luostarikilvoittelijoilla Kassianuksen mukaan tämä sairaus ilmenee kolmessa muodossa , joista kaikista pyhä Raamattu ja isät opetuksissaan varoittavat. Ensimmäinen saa säälittävät uhrinsa hankkimaan ja kokoamaan sellaista, mitä heillä maailmassa ollessaan ei ollut. Toinen taas panee ne, jotka ovat kerran luopuneet rahoistaan, katumaan ja johdattaa heidän mieleensä ajatuksen vaatia takaisin sitä minkä ovat Jumalalle luovuttaneet. Kolmas taas alun alkaen kahlehtii kilvoittelijan epäuskolla ja välinpitämättömyydellä eikä salli hänen kokonaan hylätä maailman asioita. Se tuo hänen mieleensä köyhyyden pelon ja horjuttaa luottamuksen Jumalan huolenpitoon.

Kaikista näistä kolmesta muodosta löydämme esimerkkejä pyhästä Raamatusta. Halutessaan hankkia rahaa, jota hänellä ei aikaisemmin ollut, Geehasi menetti profeetallisen armolahjan, jonka hänen opettajansa oli tahtonut jättää perinnöksi hänelle ja hänen suvulleen. Niin Geehasi siunauksen sijaan peri profeetan kirouksesta ikuisen pitalin (2 Kun. 5). Juudas taas halutessaan rahaa josta aiemmin oli Kristusta seuratakseen luopunut, ei ainoastaan langennut Herran kavaltamiseen ja joutunut niin apostolien joukon ulkopuolelle, vaan tuhosi ruumiillisen elämänsäkin väkivaltaisella kuolemalla.(Mt. 27: 5) Ananias ja Safiira taas halusivat säilyttää itsellään jotain siitä mitä olivat omistaneet, mutta saivat apostolin suusta osakseen kuoleman rikoksensa rangaistukseksi. (Apt. 5: 5,10)

Kerrotaan pyhän Basileioksen, Kappadokian Kesarean piispan, sanoneen kerran eräälle roomalaiselle senaattorille, joka oli jättänyt maailmasta luopumisensa puolitiehen ja oli pitänyt itsellään osan rahoistaan: »Senaattori et enää ole ja munkkia sinusta ei tullut. »

Tulisi siis kaikella innolla pyrkiä kitkemään sielusta rahanhimo, tuo kaiken pahan juuri ja tietää, että jos juuri on jäänyt paikoilleen, työntyvät siitä kohta versotkin. Köyhyyden hyve on kuitenkin vaikeasti toteutettavissa muuten kuin luostarissa, missä ei tarvitse huolehtia edes välttämättömistä tarpeistakaan. Lisäksi kuoleman pitäminen aina mielessä auttaa meitä taistelemaan rahanhimoa vastaan. Ettei Herramme vain tulisi sinä hetkenä, jona emme luule, (Mt.24:44) ja löytäessään omantuntomme rahanhimon tahraamana sanoisi meille kuten evankeliumin kertomuksen rikkaalle miehelle: »Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä olet hankkinut? (Lk.12:20)

Tunnettu Portaiden kirjoittaja Johannes Klimakos on sanonut yhtäpitävästi Johannes Kassianuksen kanssa rahanhimosta, että se on epäjumalain palvontaa ja saa alkunsa epäuskosta. Rahanhimoinen puolustelee itseään sairauksiin vetoamalla ja vanhuuden turvaan viittaamalla.

Rahanhimoinen on Klimakoksen mukaan evankeliumien pilkkaaja ja tahallinen rikkoja. Se joka rakastaa, levittää ja jakaa rahoja ja omaisuuttaan muillekin , mutta se joka väittää omistavansa sekä rakkautta että rikkautta, pettää itseään. Jotkut rahanhimoiset sanovat keräävänsä rahaa ja omaisuutta köyhien takia, voidakseen heitä auttaa. Johannes Klimakos sanoo tähän, kaksi lesken ropoa auttoivat häntä pääsemään sisälle valtakuntaan, ei siihen suuria rikkauksia tarvittu. Hän myös puhuu vieraanvaraisuudesta: Vieraanvarainen ja rahanhimoinen kohtasivat, ja rahanhimoinen kutsui vieraanvaraista harkintakyvyttömäksi.

Rahanhimoa sanotaan kaiken pahan juureksi, ja niin se onkin, sillä se saa aikaan vihaa, varkauksia, murhia, eroja, vihollisuutta, hämmennystä, kaunaa, säälimättömyyttä ja kateutta.

Rahanhimon voittanut pääsee huolista. Se taas, joka sille antautuu, ei koskaan rukoile puhtaasti. Omaisuudettomuus on huolien poispanemista ja elämän huolista vapautumista. Omaisuudeton on maailman valtias. Hän uskoo itsensä Jumalan huomaan, ja uskon kautta hän saa kaiken. Kenellekään hän ei puhu tarpeistaan, ja sen mikä tulee, hän ottaa Herran kädestä.

Johannes Klimakos sanoo suureksi sitä, joka hurskaasti luopuu rahoista, mutta pyhäksi sellaista , joka luopuu omasta tahdostaan. Sillä rahasta luopuva saa satakertaisesti joko rahaa tai armolahjoja, mutta tahdostaan luopuva saa periä iankaikkisen elämän.

Pyhän Johannes Kassianuksen sekä edellä mainittujen ja kaikkien muidenkin hengellisten isien mielipide on, että pienellä tulella voi polttaa paljon ainetta. Niin myöskin yhdellä hyveellä voi karkottaa kaikki paheet, myöskin rahanhimon. Tuota hyvettä he sanovat pyrkimyksestä vapautumiseksi, ja sen synnyttää Jumalan kokeminen ja maistaminen, kuoleman muistaminen ja huoli lähdön hetkellä puolustautumisesta.