Apostoli Tuomaan sunnuntai

Tsasounan suunnalta

WWW. TSASOUNA. NET

Apostoli Tuomaan sunnuntai

Joh. 20:19–31

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Olemme vasta äskettäin, saaneet viettää Herramme ylösnousemuksen juhlaa ja iloita kirkastuneella ilolla siitä, että Hän on meidätkin pelastanut. Pääsiäisen ilo on vielä sisimmässämme lähellä meitä. Mutta kun aika kuluu, me askareissamme ja päivittäisessä vaelluksessamme vähitellen loittonemme tuosta ilosta, jonka täyttämää meidän tulisi aina vaelluksessamme olla. Me, jotka olemme kasteessa kastetut Herramme kuolemaan, olemme myös Hänen kanssaan haudatut ja Hänen ylösnousemuksessaan kuolleista ylösnousseet. Mutta jokapäiväinen elämämme, ”uuvuttava raadanta otsa hiessä leivän hankkimiseksi”, tietoisuus siitä, että olemme kaukana siitä ”kuvasta, jonka kaltaiseksi Jumala alussa loi ihmisen, oman kuvansa kaltaisuudesta” ja kaikkinaiset huolet saavat meidät unohtamaan, että Jeesus tuli pelokkaiden opetuslasten luo ovien ollessa suljettuina ja sanoit: ”Rauha teille.”   

Se, että Jeesus tuli suljettujen ovien läpi, on mahdollista siksi, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, jolle on kaikki mahdollista. Mutta ellemme katso pääsiäisaamun tapahtumaa haudalla, jossa mirhantuojanaiset toteavat haudalta kiven pois vieritetyksi ja Herramme ylösnousseeksi, emme tajua, mitä se on, että tuli ovien ollessa suljettuina opetuslastensa keskelle.                

Tutkiessamme, itseämme toteamme olevamme suljetun huoneen kaltaisia. Meidän sydämemme ei ole meissä palava, eikä avoin vastaanottamaan Herraamme Vapahtajaamme, niin kuin Hän on sanonut: ”Minä seison ovella ja kolkutan.”

Mutta kun Hän on ylösnoussut, Hänelle on mahdollista tulla sydämiimme ja uudistaa meidät. Juuri siinä, että Jumalan suunnitelmiin on kuulunut ilmestyä uskoville, ”suljetussa, huoneessa”, on yksi pääsiäisestä säteilevä ilon salaisuus. Samalla se on kuitenkin eräänlainen rajalinja, joka tekee meidät epäilevän                 Tuomaan kaltaiseksi. Koska emme näe, epäilemme. Mutta: »autuaat ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe”.

Tuo Jeesuksen ilmestyminen suljetussa huoneessa tapahtuu aina Pyhässä Jumalallisessa, Liturgiassa.  Ylösnousut Herramme ilmestyy meille, jotka uskossa lähestymme Hänen Pyhiä salaisuuksiaan Pyhässä Ehtoollisen sakramentissa. Aivan niin kuin Herramme ylitti aineen asettamat rajoitukset noustessaan ylös haudasta, kuljettuaan läpi ovien ja monella muulla tavalla, niin Hänelle ei tuota vaikeuksia, tulla meidänkään luoksemme.

“Ottakaa ja syökää tästä, tämä on minun ruumiini”, Hän sanoi ennen kuolemaansa ja “ottakaa ja juokaa tästä kaikki, sillä tämä on minun vereni”.               

Näin Herra on läsnä Ehtoollislahjoissa leivän ja viinin muodossa. Tämä on salaisuus, käsittämätön mysteeri. Tuomas ei uskonut, että Kristus on todella ylösnoussut, ennen kuin sai koskea Kristuksen haavoihin. Jeesus sanoikin hänelle: ”Sen tähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat”.          

Meiltä, jotka emme näe ruumiillisesti Herraamme, odotetaan uskoa. Uskoa on se, että kokoonnumme jumalanpalveluksiin kohtaamaan Herraamme, sillä Hän tulee luoksemme jumalanpalvelusten kautta armovoimallaan. Sanalliset rukoukset ja veisut opettavat meitä ja auttavat tuntemaan Herramme, meitä, jotka olemme Tuomaan kaltaisia, jotka tarvitsemme jumalanpalveluksen sanallisia muistutuksia, ”naulanjälkiä” ennen kuin uskomme.                

Ennen kaikkea evankeliumi, joka on kuin ikoni, Kristuksen kuva maan päällä, tuo meidän eteemme Kristusta Hänen tekojensa ja sanojensa kautta. Mutta vasta uskossa me koemme Hänet henkilökohtaisesti, osallistuessamme Hänen Pyhästä Ruumiistaan ja Verestään. Vasta silloin tajuamme Hänen sanansa: ”Rauha teille”. Vasta silloin tämän maailman ahdistukset ja epäusko väistyvät ja ymmärrämme, mitä tarkoitti Herramme sanoessaan: ”En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Rauhan, minun rauhani, sen minä jätän teille”.                

Vasta sen jälkeen ymmärrämme liturgian veisun, jossa veisaamme: ”Me näimme totisen Valkeuden, otimme vastaan Taivaallisen Hengen.”  Niin myös Veisu: ”Täyttyköön suumme Sinun kiittämisestäsi Herra”, kuvaa iloa siitä, että pääsiäisaamuna haudan suulta kivi oli vieritetty ja hauta oli tyhjä ja että me olemme Kristuksen kanssa kuolleista herätetyt; iloa siitä, että vaikka mmm Tuomaan lailla olemme epäuskoisia toisinaan, kuitenkin itse Herra huolehtii meistä ja tulee luoksemme monella tapaa ja erityisesti Pyhässä Ehtoollisen sakramentissa.

Ja niin tuo ilo, Kristuksen ilo meissä, heijastuu meistä, kun lähdemme temppelistä maailmaan papin toivottaessa: ”Lähtekäämme pois rauhassa”, niin kuin meidän tehtävämmekin on loistaa maailmassa iloa, niin kuin Heramme on kehottanut. Meidän ilomme on “ylhäällä vuorella oleva kaupunki” tai “kynttilä, joka valaisee kaikkia huoneessa olijoita” ja “jota ei saa kätkeä vakan alle”.

Niin me päivittäin voimme yhtyä kontakin sanoihin:                

”Sinun tultuasi sisään ovien ollessa suljettuina, Tuomas, tutkivalla kädellänsä koski elämänantavaa kylkeäsi, oi, Kristus Jumala, ja niin muitten apostolien kanssa huusi Sinulle: ´Sinä olet Herra ja minun Jumalani´.

Joka kerta Jumalan armosta saamme kohdata Pyhissä Lahjoissa Suuren Jumalamme ja Herramme ja Vapahtajamme. ”Pankaamme pois kaikki huolet” ja ”uskossa ja halajamisessa” lähestykäämme Häntä, joku kenties vahvana uskossa, toinen epäilevän Tuomaan kaltaisena. Muistakaamme, että ”Hän suuresta rakkaudestaan alensi itsensä ristille, jotta “meillä rauha olisi”. Niin kuin Kirkon opettajat ovat sanoneet: Jumala tuli ihmisen luo jotta ihminen voisi tulla Jumalan luo; ja: Jumala tuli ihmisen kaltaiseksi, jotta ihminen voisi tulla sen kuvan kaltaiseksi, joksi Jumala ihmisen loi, siis oman kuvansa kaltaiseksi.,                

Hän, joka tulee luoksemme suuresta rakkaudestaan, jotta mekin rakastaisimme toinen toistamme, Hänelle olkoon kiitos ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.