Sielun koostumuksesta
Hesykhios
Sielumme kolme osaa meidän tulee suunnata oikein ja luonnonmukaisesti Jumalan tahdon mukaan. Kiihtyvä osa meidän on kohdistettava ulkonaiseen minäämme ja käärmeeseen, saatanaan. Sillä on sanottu: “Vihastukaa syntiä vastaan,” (vrt. Ps.4:5 LXX: vihastukaa) so. vihastukaa itseenne ja paholaiseen, niin ettette tee syntiä Jumalaa vastaan. Halumme taas tulee suunnata Jumalaan ja hyveeseen. Järki pankaamme viisaasti ja taiten noiden molempien edelle niitä käskemään, nuhtelemaan, rankaisemaan ja hallitsemaan, kuten kuningas vallitsee palvelijoitaan. Silloin järkemme ohjaa meitä Jumalan tahdon mukaisesti. Vaikka himot kapinoivatkin järkeä vastaan, on meidän kuitenkin pakotettava järki niitä hallitsemaan. Sillä sanoohan Herran veli: “Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa… (Jaak. 3:2). Totta on, kun sanotaan, että kaikki laittomuus ja synti sikiää noista kolmesta, mutta toisaalta niistä viriää myös kaikki hyve ja vanhurskaus. (Pyhä Hesykhios: Henkisestä raittiudesta ja hyveistä… Filokalia I/ 258.126)
Teodoros Edessalainen
Gregorios Teologin mukaan jokainen järjellinen sielu on kolmitahoinen. Hyvettä, jonka käyttövoimana on järki, hän nimittää järkevyydeksi, ymmärtäväisyydeksi ja viisaudeksi; sielun kiihottuvan puolen hyveitä ovat miehuullisuus ja kärsivällisyys; kun halumme suuntautuu hyvään, on hedelmänä rakkaus, siveys ja itsehillintä. Oikeudenmukaisuus ei rajoitu mihinkään sielun osaan ja siksi se saakin ne toimimaan sopusointuisesti. Järkevyys on sielun ase vihollisvoimia vastaan ja sillä se puolustaa hyveitä. Siveyden turvin sielu näkee asiat himottomasti ja rakkaus saa sen rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään. Itsehillinnän avulla se hävittää hekumallisen nautinnon, miehuullisuus ja kärsivällisyys taas ovat suojana näkymättömien vihollisten hyökkäyksiä vastaan. Näin sielu on kuin hyvin viritetty soitin. (Pyhä Teodoros,Edessan piispa: Sielulle hyödyllisiä opetuksia, Filokalia II/18. 24)
Lopuksi toistan vielä: Järjellisen sielun ainoa tehtävä ruumiissa ollessaan on pyrkiä omaan päämääräänsä. Mutta koska tahto ei toimi ilman ymmärrystä, olemme saaneet avuksemme järjen voimat. Järki on siis olemassa joko tahdon vuoksi tai sitten sekä oman itsensä että tahdon tähden. Sillä autuuteen, jonka uuttera kilvoituselämä täällä maan päällä tuottaa ja jota se myös ennalta kuvaa, kuuluvat nämä molemmat: sekä ymmärrys että tahto, toisin sanoen sekä rakkaus että hengellinen nautinto. Ovatko nämä toiminnot samanarvoisia vai onko toinen tärkeämpi, sitä pohtikoot ne, joilla on siihen halua. Toistaiseksi pidämme niitä samanarvoisina. Ymmärryksen toimintaa kutsumme hengelliseksi tutkiskeluksi, tahdon toimintaa käytännön hyveeksi. Nämä korkeimmat sieluntoiminnot eivät voi esiintyä yksinään ilman toisiaan; sen sijaan alemmat sieluntoiminnot voivat ilmetä yksitellen. Sitä, mikä häiritsee näitä kahta ylintä sielun-toimintoa ja pyrkii niille vastakkaisiin päämääriin, kutsumme paheeksi; sitä taas, mikä edistää näitä äsken mainittuja sieluntoimintoja ja poistaa esteet niiden tieltä, kutsumme hyveeksi. Hyveistä kumpuavia toimintoja nimitämme hyviksi teoiksi, mutta paheista lähtöisin olevia lankeemuksiksi ja synneiksi. Korkein päämäärä, johon, kuten tiedämme, tähtäävät sekä ymmärryksen että tahdon toiminta, antaa jokaiselle yksittäiselle toiminnolle sille ominaisen muodon, jolla voidaan edistää joko hyvää tai pahaa. (Pyhä Teodoros, Edessan Piispa: Hengellisen elämän tutkistelua, Filokalia II / 56. 31)
Maksimos Tunnustaja
Jumala on antanut meille erilaisia lahjoja. Jotkut niistä vaikuttavat sielussamme, jotkut ruumiissamme ja jotkut ruumiin ulkopuolella. Sielussa ovat erilaiset sielunvoimat, ruumiissa aistit ja ruumiinjäsenet; ruumiin ulkopuolisia ovat mm. ravinto, raha ja omaisuus. Se käytämmekö näitä lahjoja ja niiden hedelmiä oikein vai väärin, osoittaa, vaellammeko hyveen vai paheen tietä. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II/ 94. 75)
Paha pääsee valtaan meissä, kun käytämme väärin sielunvoimiamme. Esimerkiksi järjen väärinkäytöstä seuraa tietämättömyys ja mielettömyys, tunteiden ja tahdon väärinkäytöstä taas viha ja hillittömyys. Oikein käytämme sielunvoimia silloin, kun pyrimme niiden avulla tietoon, ymmärtäväisyyteen, rakkauteen ja siveyteen. Jos näin teemme, silloin ei mikään Jumalan luoma ole pahaa. Pahaa ei ole ruoka vaan vatsanpalvonta, ei lasten siittäminen vaan haureus, ei raha vaan rahanhimo, ei kunnia vaan kunnianhimo. Näin siis asiat sinänsä eivät ole pahoja, pahaa on ainoastaan niiden väärinkäyttö. Tämä väärinkäyttö taas johtuu siitä, ettei mieli välitä ohjata luontaisia voimiaan oikeaan. (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, Filokalia II/100 – 101. 3 – 4)
Sielulla on kolme voimaa: ensimmäinen ravitsee ja kasvattaa, toinen muodostaa kuvia ja virittää vaistotoimintoja, kolmas pystyy järjelliseen ajatteluun ja tajuamiseen. Kasveilla on vain ensimmäinen sielunvoima, järjettömillä eläimillä ensimmäinen ja toinen, mutta vain ihmisellä on kaikki kolme sielun voimaa. Kaksi ensiksi mainittua voimaa ovat katoavaisia, kolmas on katoamaton ja kuolematon. (Pyhä Maksimos Tunnustaja:Rakkaudesta, Filokalia II/107. 32)
Sielun voimia on kolme: ymmärrys, tunne ja tahto. Järjellä etsimme tietoa hyvästä, tahtomme halajaa sitä ja tarmollamme taistelemme saavuttaaksemme sen. Näiden sielunvoimien avulla Jumalaa rakastavat pyrkivät jumalalliseen hyveeseen ja tietoon. Ensimmäisen avulla he etsivät, toisen avulla haluavat ja kolmannen avulla taistelevat – näin he saavat turmeltumatonta ravintoa ja ruokkivat mieltään luotuja koskevalla tiedolla. (IV:25) (Pyhä Maksimos Tunnustaja: Valikoima Jumalan tuntemista… Filokalia II / 184. 135)
Thalassios Afrikkalainen
Järki tahtoo horjahtaa pois tiedon tieltä silloin, kun tunteet ja tahto luopuvat luonnollisista hyveistään. (Pyhittäjä Thalassios Afrikkalainen: Rakkaudesta,itsehillinnästä … Filokalia II/ 226. 56)
Elia Presbyteeri
Paitsi järkeä sielu jakaantuu viiteen aistiin ja puhuttuun sanaan. Vaikka puhuttu sana onkin luonnostaan himoton, se on kuitenkin erottamatta liittynyt sielun himolliseen puoleen. Mutta kun se imee itseensä himollisten sielunvoimien pahuuden, se muuttuu itsekin himolliseksi. (Elia Presbyteeri: Antologia, Filokalia III/ 34. 20)
Hengellisen laivan soutumiehinä ovat hurskaat ajatukset, airoinaan sielunvoimat: tunteet ja halut sekä tahto ja valinnan-vapaus. Näitä tarvitaan käytännön kilvoittelussa jatkuvasti. Mietiskelyn harjoittajalle ne eivät ole aina tarpeellisia, sillä rukoillessaan hän jättää taakseen kaikki ja kaiken. Hän asettuu arvostelukyvyn peräsimeen ja valvoo koko hengellisen mietiskelyn yön kohottaen ylistysveisunsa kaiken Ylläpitäjälle. Katsellessaan, miten suolainen meri myllertää ja aallot kuohuvat hän väliin virittää sielussaan myös rakkauslaulun hämmästellen Jumalan tuomioita ja säädöksiä. (Elia Presbyteeri: Käytännön kilvoittelusta ja… Filokalia III/ 57. 45)
Järjellisen sielun esipiha on tunne, temppeli ymmärrys ja ylimmäisenä pappina toimii mieli. Mieli on temppelin esipihalla silloin, kun rukousta häiritsevät asiattomat ajatukset. Temppelissä mieli on miettiessään rukouksen aikana sinänsä hyviä ja hyödyllisiä asioita. Mutta kun mielen on suotu astua kaikkein pyhimpään, eivät sitä askarruta enempää asiattomat kuin hyvät ja hyödyllisetkään ajatukset. (Elia Presbyteeri: Käytännön kilvoittelusta ja… Filokalia III/ 59. 54)
Niketas Stithatoslainen
Sielun sisäisestä asenteesta riippuu, millaisena asioiden olemus kulloinkin näyttäytyy. Kun sielun henkiset aistit ovat luonnonmukaisessa tilassaan, ymmärrys tutkii hairahtumatta luotujen olemusta. Koska järki valaisee sielulle olevaisen luonnon ja toiminnan, asiat ja ihmiset – ja kaikki aineellinen – näyttäytyvät sielulle luonnollisessa tilassaan ilman mitään salaista saastutuksen tai vahingon aihetta. Silloin taas kun sielun voimat toimivat vastoin luontoaan ja kapinoivat itseään vastaan, näyttäytyy aineellinenkin luonnottomassa tilassa: se ei luonnollisella kauneudellaan kohota sielua Luojan tuntemiseen, vaan syöksee sen – sielussa itsessään vaikuttavan himollisen tottumuksen tähden – turmion kuiluun. (Niketas Stitahatoslainen: Käytännön kilvoituselämästä, Filokalia III/ 149. 52)
Niin kauan kuin sielu kapinoi itseään vastaan, koska sen voimat toimivat kurittomasti, se ei kykene ottamaan vastaan jumalallisia säteitä. Tällainen sielu ei kykene vapautumaan lihan mielen orjuudesta eikä liioin pysty nauttimaan rauhasta. Niin kauan kuin hillittömät himot jatkavat hyökkäyksiään sielua vastaan. on sielulle tarpeellista, että huulet vaikenevat mahdollisimman paljon. Näin sielu voi sanoa Daavidin tavoin: “Minä olen kuin kuuro, en mitään kuule, kuin mykkä, joka ei suutansa avaa.” (Ps.38:14) Tällainen sielu on aina murheellinen ja vaeltaa murtunein mielin Kristuksen käskyjen teitä. Se odottaa, että siihen laskeutuu Lohduttaja – Henki, joka suo hartaan liikutuksen murtamalle ja kyynelten puhdistamalle sielulle palkaksi todellisen vapauden. (Niketas Stithatoslainen: Mielen puhdistamisesta, Filokalia III / 196. 65)
Kolmiosaisessa sielussamme on kaksi puolta: järjellinen ja himollinen. Järjellinen puoli on Luojansa kuvana riippumaton ja näkymätön, eivätkä aistit pysty rajoittamaan sitä, koska se on niiden sekä ulko- että sisäpuolella. Järjellisellä puolellaan sielu on yhteydessä henkisiin ja jumalallisiin voimiin ja kiiruhtaa luonnostaan luotuja koskevan pyhän tiedon kautta Jumalan, alkukuvansa luo. Näin sielu saa nauttia Hänen jumalallisesta luonnostaan.
Sielun himollinen puoli on pirstoutunut aisteihin ja on alttiina kärsimyksille ja nautinnoille. Himollinen puoli pitää sielun yhteydessä siihen olemuksemme osaan, joka tekee aistihavaintoja sekä huolehtii ravinnonsaannista ja kasvamisesta. Sen kautta ihminen tajuaa säänvaihtelut, kylmyyden ja lämmön sekä tuntee tarvitsevansa ravintoa elääkseen, kasvaakseen ja pysyäkseen terveenä. Koska sielun himolliseen puoleen vaikuttavat näin monet asiat, saavat järjettömät halut toisinaan sen hairahtumaan pois luonnollisen piiristä; toisinaan se taas ärsyyntyy ja joutuu järjettömän vihan valtaan. Sielun himollinen puoli on meissä se joka tuntee nälkää ja janoa, murehtii, aistii kivun ja huojennuksen, nauttii mukavuuksista ja kärsii ahdistuksissa. Aivan oikein sitä kutsutaan sielun himolliseksi puoleksi – tuleehan se esiin himojen yhteydessä.
Mutta silloin kun järjen sisältämä “elämä nielee sen, mikä on kuolevaista” (2Kor.5:4) ja arvokkaampi voittaa, alkaa Jeesuksen elämä näkyä kuolevaisessa lihassamme (2 Kor.4:11). Se saa meissä aikaan eläväksi tekevän kuoleman, himottomuuden, ja suo meille kuolemattomuuden ja turmeltumattomuuden, mitä myös henki halajaa. (Niketas Stitahatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III/ 217. 9)
Hengen salaisten aarteiden vartioiminen merkitsee kaiken inhimillisen huolehtimisen hylkäämistä. Tätä pääasiallisesti tarkoitetaan myös vaikenemiskilvoituksella. Vaikeneminen puhdistaa sydämen ja suo hartaan liikutuksen nautinnon: näin se lietsoo rakkautta Jumalaan entistä palavammaksi, se vapauttaa sielun aistien kahleista ja suo sille vapauden, jota muotoseikat eivät kahlitse. Vaikeneminen auttaa myös kokoamaan sielun voimat ja palauttamaan ne alkuperäiseen luonnolliseen tilaansa, niin ettei Jumalan kuvan vääristyminen ja luisuminen pahuuteen anna aihetta syyttää kaiken hyvän Luojaa pahan Luojaksi. (Niketas Stitahatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III/ 224. 24)
Meissä on kolme päävoimaa: yksi hallitsee mutta ei alistu hallittavaksi; toinen sekä hallitsee että alistuu hallittavaksi; kolmas taas ei hallitse vaan on ainoastaan hallittavana. Kun hallitseva voima joutuu noiden toisten voimien valtaan, tulee siitä – luonnostaan vapaasta – niiden orja jotka ovat luonnostaan orjia. Se on joutunut luopumaan sille kuuluvasta vallasta ja omasta luonnostaan, ja näiden kolmen voiman kesken vallitsee suuri sekasorto. Tällaisen sekaannuksen keskellä emme näe, kuinka kaikki on alistettu Sanalle. (Hebr.2:8) Mutta kun hallitseva voima alkaa hallita muita ja kun se johtaa ne omaan valtaansa ja herruuteensa, yhdistyvät erilleen joutuneet voimat ja tulevat yksimielisiksi sekä solmivat rauhan Jumalan kanssa. Ja kun kaikki on alistettu Sanalle, “Hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun.” (1 Kor.15:24) (Niketas Stitahatoslainen: Rakkaudesta ja elämänvaelluksen… Filokalia III/ 258 – 259. 94)
Gregorios Siinailainen
On syytä tutkia, miksi pyhät jumalankantajaisät kutsuvat vihaa ja halua toisinaan lihan ja toisinaan taas sielun voimiksi. Pyhien isien opetukset eivät ole lainkaan ristiriitaisia, kunhan vain tutustumme niihin tarkasti. Viha ja halu ovat todella sekä lihan että sielun voimia ja isät vaihtavatkin tarpeen mukaan viisaasti nimityksiä, sillä sekä sielu että ruumis ovat tulleet olemiseen sanoin selittämättömästi, ja ne on luotu elämään yhdessä. Sielu on jo täällä maan päällä täydellinen ja kokonainen, mutta ruumis on vielä epätäydellinen, koska se joutuu käyttämään ravintoa kasvaakseen. Sielussa asustaa voima haluta jotakin sekä eräänlainen kiihkeys, joka antaa sille urhoollisuutta ja herättää siinä rakkauden.
Nämä ominaisuudet ovat olleet sielussa jo alusta alkaen, kun se luotiin järjelliseksi ja henkiseksi. Mutta luomisessa ei sieluun – niin kuin ei lihaankaan – pantu järjetöntä vihaa tai mieletöntä intohimoa.
Liha luotiin alun perin turmeltumattomaksi: siinä ei ollut nesteitä, joista himollinen halu ja petomainen viha sittemmin saivat alkunsa. Aadamin tottelemattomuus alisti kuitenkin lihan turmeluksen valtaan ja järjettömien eläinten tavoin ihminen vajosi karkeaan aistillisuuteen. Näin lihassa alkoivat väkisinkin ilmetä myös viha ja himokas halu: niiden hallitessa se vastustaa sielun tahtoa. Mutta jos kuolevainen ruumis on järjen hallinnassa, se seuraa sielua ja palvelee sen hyviä pyrkimyksiä. Kun lihan myöhäsyntyiset ominaisuudet – viha ja intohimo –sekoittuivat sieluun, voitiin ihminen todellakin rinnastaa eläimiin.(Ps.49:21) Lihallinen luonto alisti ihmisen synnin lain alle: järjellisestä olennosta tuli eläin, ihminen muuttui pedoksi.
Kun Jumala elävöittävällä henkäyksellään loi sielun järjelliseksi ja henkiseksi, Hän ei pannut siihen vihaa eikä eläimellistä intohimoa. Sen sijaan Hän soi sielulle voiman haluta jotakin sekä urheuden pyrkiä sitä kohti mikä rakkauden voimalla vetää sitä puoleensa. Aivan samoin Jumala ei luodessaan pannut vihaa ja järjetöntä intohimoa ruumiiseenkaan. Vasta myöhemmin tottelemattomuus teki ihmisruumiista kuolevaisen, turmeltuvan ja eläimellisen. Teologit sanovat, että ruumis luotiin katoamattomaksi, ja sellaisena se myös nousee kuolleista, vaikka siinä onkin “turmeluksen siemen”. Sielu puolestaan luotiin himottomaksi. Mutta molemmat, sekä sielu että ruumis turmeltuivat ja sekoittuivat toisiinsa sulautumisen ja vuorovaikutuksen luonnon lain mukaisesti. Sielun ominaisuudet olivat peräisin himoista – tai pikemminkin pahoilta hengiltä. Ruumiista taas oli tullut järjettömien eläinten kaltainen ja katoavainen. Kun sielun ja ruumiin voimat yhtyivät, syntyi vihan ja intohimon hallitsema eläimellinen, järjetön ja mieletön olento. Ihminen oli laskeutunut eläinten tasolle ja tullut joka suhteessa niiden kaltaiseksi, niin kuin Raamattukin sanoo. (Ps.49:21) (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III/ 284. 81 – 82)
Aistit, etenkin terveet aistit, toimivat vastaavalla, etten sanoisi samalla tavalla kuin sielunvoimat. Sielunvoimat näet elävät ja toimivat aistien välityksellä ja elävöittävä Henki on yhtynyt sekä sieluun että aisteihin. Todella sairas ihminen on silloin, kun himot tekevät hänet heikoksi ja hän vain makaa velttouden sairaalassa. Aistit näkevät selvästi aistimaailman ja sielunvoimat tarkastelevat henkisiä asioita. Näin tapahtuu etenkin silloin, kun niiden välillä ei ole mitään saatanan synnyttämää taistelua, joka sotii mielen ja hengen lakia vastaan. Mutta kun Henki liittää aistit ja sielunvoimat toisiinsa ja ne yhtyvät, silloin ne tuntevat välittömästi kaikki jumalalliset ja inhimilliset asiat niiden olemuksen pohjia myöten sellaisina kuin ne luonnostaan ovat. Ne näkevät selvästi niiden sisäiset perusteet ja tarkastelevat Kolminaisuutta, kaiken ja kaikkien Alkusyytä, niin selkeästi kuin vain on mahdollista. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III/ 292. 98)
Ihminen on kuin kaksiulotteinen pienoismaailma. Apostolin sanojen mukaan hän voi uudistua: “Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus.” (2 Kor. 5: 17) Hyveellisestä ihmisestä tulee nimittäin sekä taivas että maa – ja kaikki mitä maailmaan kuuluu – ja sen mukaan häntä myös kutsutaan. Ihmiseen näet liittyvät kaikki sanat ja kaikki salaisuudet, kuten Gregorios Teologi sanoo. Apostolin sanojen mukaan “meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” (Ef.6:12) Tämä antaa aiheen ajatella, että ne jotka taistelevat salaisesti meitä vastaan, vaikuttavat jossakin toisessa, suuremmassa maailmassa, joka on luonnoltaan sukua meidän sielunvoimillemme. Kolme pahuuden ruhtinasta taistelee kilvoittelijaa vastaan hyökkäämällä sielun kolmen voiman kimppuun. Erittäinkin ne pyrkivät tuhoamaan sen hyveen missä hän on edistynyt ja näkee vaivaa. Lohikäärme, syvyyden kuilun valtias. nousee taisteluun niitä vastaan, jotka tarkkaavat sydäntään. Sillä on valta lanteiden haluihin ja unohduksen hekumallisen jättiläisen avulla se sinkoaa tulisia nuoliaan. Hekumallinen halu on tuon syvyyden valtiaan meri tai syvä kuilu. Siihen se sukeltaa ja panee sen pärskyttelyllään kuohumaan ja vaahtoamaan (vrt. Job41:22) ja näin sytyttää kilvoittelijassa halun sukupuoliyhteyteen. Se hukuttaa halumme nautintojen tulvaan eikä koskaan tyydytä sen kyltymättömyyttä.
Tämän maailman ruhtinas (Joh.12: 31) puolestaan nousee niitä vastaan, jotka harjoittavat käytännön hyveitä, ja suuntaa hyökkäyksensä tunteiden puolelle. Velttouden jättiläinen apunaan tämän maailman ruhtinas kietoo kilvoittelijan monenkirjavien himojen lumoukseen ja käy henkimaailmassa, tai ikään kuin henkisellä kilpakentällä, taistelua aina urhoollista kilvoittelijaa vastaan. Toisinaan se saa voiton, toisinaan taas joutuu häviölle Näin se joko saattaa kilvoittelijat häpeään enkelten edessä tai suo heille mahdollisuuden saada voitonseppeleen.
“Ilmavallan hallitsija” (vrt. Ef.2:2) taas nousee niitä vastaan jotka keskittyvät hengelliseen mietiskelyyn. Se täyttää heidän mielensä erilaisilla kuvitelmilla ja pyrkii ilmavallan pahojen henkiolentojen avustuksella vaikuttamaan heidän henkisiin voimiinsa. Yhdessä tietämättömyyden jättiläisen kanssa ilmavallan hallitsija sumentaa ja hämmentää mietiskelijöiden korkeuksiin kurottavan ymmärryksen henkisen taivaan. Ukkosmyrskyn, salamoiden ja jylinän sijaan se täyttää ymmärryksen taivaan mielikuvituksellisilla utuisilla henkiolennoilla, jotka muuttavat vähän väliä hämäävästi muotoaan. Siten se saa kilvoittelijan pelon valtaan. Talla tavoin kukin näistä kolmesta ruhtinaasta kohdistaa toimintansa tiettyyn sielun osaan ja käy juuri sen sielunvoiman kimppuun, joka on sen vastustaja. (Pyhä Gregorios Siinailainen: Hyödyllisiä opetuksia, Filokalia III/ 305. 122)
Gregorios Tessalonikalainen
Sielumme koostuu kolmesta osasta ja siinä vaikuttaa kolme voimaa. Nämä kolme voimaa ovat järki, kiihko ja halut, ja ne ovat kaikki kasvaneet kieroon. Tahtoessaan parantaa sielun Kristus aloittaa aivan ymmärrettävästi viimeisestä eli haluista, sairaalloiset halut näet kiihottavat sielua vihaan. Kun sekä halut että kiihko ovat kieroutuneet, ne ruokkivat järjen korskeita haihatteluja. Sielun kiihko ei voi koskaan olla tervettä, elleivät halut ole ensin tervehtyneet, eikä liioin järki voi toimia terveesti, elleivät molemmat muut sielunvoimat ole terveellä pohjalla. (Pyhä isämme Gregorios: Kirje nunna Ksenialle, Filokalia IV, 62.15)
Jos siis kilvoittelija, joka on rukouksessa ahkeroimalla puhdistanut mielensä toiminnan ja on jossain määrin joko tiedon valon tai henkisen kirkastumisen valaisema, alkaa sen tähden pitää itseään puhdistuneena, hän eksyy itsepetokseen ja avaa omahyväisyydessään oven ammolleen sille, joka vaanii koko ajan tilaisuutta eksyttääkseen meidät. Mutta jos kilvoittelija tuntee oman sydämensä epäpuhtauden eikä ylpisty kohtuullisesta puhdistumisestaan, silloin hän tämän puhtauden turvin näkee entistä selvemmin muiden sielunvoimiensa epäpuhtauden, edistyy nöyryydessä, murehtii murehtimasta päästyäänkin ja löytää kullekin sielunvoimalle sopivan lääkkeen. Käytännön kilvoituksella hän puhdistaa tekonsa, tiedolla älynsä ja rukouksella mietiskelynsä ja niin päätyy sydämen ja mielen täydelliseen, todelliseen ja pysyvään puhtauteen. Sitä ei kukaan ole koskaan saavuttanut muutoin kuin tulemalla täydelliseksi käytännön kilvoituksessa, sitkeästi harjoittelemalla sekä syventymällä jumalallisten asioiden katseluun ja sen synnyttämään rukoukseen. (Pyhä isämme Gregorios: Kolme lyhyttä lukua rukouksesta, Filokalia IV/117.3)
Kallistos ja Ignatios
Sielulla on kuten jo esitimme ei vain pahoilta hengiltä peräisin oleva taipumus kuvitteluun, vaan myös luonnollinen siitä itsestään kumpuava kuvittelukyky. Kuten ruumiilla on viisi aistia – näkö, haju, kuulo, maku ja tuntoaisti – niin on sielullakin viisi voimaa: mieli, ymmärrys, näkemys, mielikuvitus ja tunne. Mielikuvitus on siis sielun voima, jonka avulla sielu muodostaa mielikuvia. Jos sielu tahtoo käyttää ja ohjata voimiaan oikein, sen tulee pyrkiä siivittämään ja kaikkinensa kohottamaan Jumalan puoleen ne voimat, jotka lujimmin liittävät sitä Jumalaan sekä tässä että tulevassa ajassa. Mutta muistakin voimistaan sen tulee pitää tarpeellista huolta sekä käyttää niitä oikein. Tutkikaamme nyt, mitä isät opettavat sielunvoimista ja niiden oikeasta käytöstä.
Pyhä Maksimos sanoo:
“Koska sielu on itsessään, siis olemukseltaan, järjellinen ja henkinen, on sillä myös itsenäinen olemassaolo. Ja koska se on itsenäisesti olemassa, se toimii luontonsa mukaan sekä yksin että ruumiin yhteydessä. Tämä tarkoittaa, että se luonnostaan tajuaa ja ajattelee eikä koskaan lakkaa käyttämästä luonnon siihen liittämiä voimia. Ovathan luonnolliset ominaisuudet, jotka kuuluvat itse kullekin olevalle, häviämättömiä ja kestävät niin kauan kuin asianomainen on olemassa. Niin sielukaan, joka kerran elämään tultuaan on ikuinen – sellaiseksi Jumala on sen luonut -, ei koskaan lakkaa tajuamasta, ajattelemasta ja tuntemasta oman olemuksensa ja luontonsa mukaan, olipa se sitten yksin tai ruumiin yhteydessä. Ei siis ole mitään syytä, jonka perusteella sielulta otettaisiin pois nämä sille luonnostaan – ei ruumiin vuoksi – kuuluvat ominaisuudet, kun sielu erkanee ruumiista.”
Tiedämme hyvin ja olemme pyhiltä oppineet, että mielemme ja ymmärryksemme kiertelevät aina Jumalan ympärillä ja toimivat yhdessä Hänen kanssaan sekä tässä että tulevassa ajassa. Muut sielunvoimamme sen sijaan toimivat vain tässä ajassa, johon ne myös kuuluvat. Sen tähden sielun, jolla luonnostaan on valta omiin voimiinsa, tulee toimia taitavan ohjaajan tavoin ei vain tätä aikaa, vaan ennen kaikkea tulevaista ajatellen. Sen tulee kaikin keinoin pyrkiä kohottamaan, johdattamaan ja kiinnittämään mielensä ja ymmärryksensä Jumalaan puhtaan rukouksen ja yksinkertaisen, keskittyneen hengellisen työskentelyn aikana. Mutta mielikuvituksesta ja muista voimistaan sielun tulee pitää mieli täysin erossa. Pyhä Neilos opettaa: “Rukouksellinen tila on himottomuuden tila, jossa pohjaton rakkaus tempaa hengellisiin korkeuksiin viisautta rakastavan mielen. Näin toimien sielu säilyttää sille kuuluvan kunnian ja arvon. (Munkit Kallistos ja Ignatios: Ohjeita niille, jotka ovat… Filokalia IV/ 231- 232.69)