1 Kor 15:58-16:3: Teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa

Teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa

1 Kor 15:58-16:3

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä apostolisen opetuksen kohta on heti suuren ylösnousemusluvun lopussa, eikä se ole vain kirjeen käytännöllinen jälkikirjoitus. Päinvastoin: juuri tässä näkyy, miten ylösnousemuksen usko muuttuu elämäksi. Paavali kehottaa seurakuntaa pysymään lujana Herran työssä ja siirtyy heti puhumaan Jerusalemin pyhille kerättävästä avustuksesta.

Ylösnousemuksen toivo ei vie ihmistä pois tämän maailman vastuusta, vaan tekee hänen työnsä, uhrinsa ja rakkautensa kestäviksi Jumalassa; se, mikä tehdään Herrassa, ei ole turhaa, vaan kuuluu jo tulevan valtakunnan todellisuuteen.

Paavali päättää suuren opetuksensa ylösnousemuksesta sanoihin, jotka kuuluvat koko kristillisen elämän ytimeen: “Olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, ettei teidän vaivannäkönne ole turha Herrassa.” Tämä on ratkaiseva sana, sillä ilman ylösnousemusta ihmisen työ näyttää lopulta katoavalta. Kaikki, mitä rakennamme, kärsimme ja rakastamme, näyttäisi päättyvän kuolemaan. Mutta Jeesus tahtoi opettaa koko elämällään, ristillään ja ylösnousemuksellaan, ettei kuolema ole viimeinen todellisuus. Siksi kristityn työ ei ole epätoivoista kamppailua tyhjyyttä vastaan, vaan uskollista osallistumista siihen elämään, jonka Kristus on jo avannut.

Paavali ei kuitenkaan jätä tätä yleiseksi periaatteeksi, vaan liittää sen heti hyvin konkreettiseen asiaan: keräykseen Jerusalemin pyhille. Tämä on hyvin puhuttelevaa. Suuri ylösnousemuksen teologia ei johda hengelliseen haihatteluun, vaan lähimmäisen auttamiseen. Jeesus tahtoi opettaa, että usko Jumalan valtakuntaan näkyy rakkauden tekoina. Hän ei kutsunut opetuslapsiaan vain odottamaan tulevaa kirkkautta, vaan ruokkimaan nälkäisiä, kantamaan heikkoja ja jakamaan omastaan. Paavalille avustuskeräys ei ole vain taloudellinen järjestely, vaan kirkon yhteyden näkyvä ilmentymä: pakanataustaiset kristityt osoittavat rakkautta Jerusalemin seurakunnalle, josta evankeliumi on lähtenyt.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan juuri tästä ylösnousemuksen ja rakkauden yhteydestä.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Paavali ei sano vain “tehkää työtä”, vaan “olkaa innokkaat Herran työssä”, koska kaikki työ ei kanna iankaikkista hedelmää, vaan vain se, mikä tehdään Kristuksessa ja hänen käskyjensä mukaan. Hän huomauttaa myös, että keräys opetetaan järjestelmälliseksi ja säännölliseksi, jotta rakkaus ei jäisi pelkäksi tunteeksi, vaan saisi konkreettisen muodon.

Pyhä Teodoretos Kyroslainen taas näkee tässä esimerkin kirkon katolisuudesta: eri paikoissa elävät kristityt eivät ole toisilleen vieraita, vaan yhden ruumiin jäseniä, jotka kantavat toistensa kuormia.

Pelastuksen kannalta tämä on hyvin syvä opetus. Ihminen helposti ajattelee, että pelastus koskee vain sielun sisäistä suhdetta Jumalaan tai kuolemanjälkeistä kohtaloa. Mutta Paavali osoittaa, että pelastus alkaa jo nyt muuttamalla ihmisen tavan elää. Jos Kristus on noussut kuolleista, silloin meidän työllämme on merkitys, meidän kestävyydellämme on tarkoitus ja meidän rakkaudellamme on iankaikkinen paino. Silloin jopa pieni uhri lähimmäisen hyväksi kuuluu Jumalan valtakunnan todellisuuteen. Se, mikä tehdään Herrassa, ei katoa.

Samalla tässä on myös kehotus vakauteen. “Olkaa lujat, järkähtämättömät.” Jeesus tahtoi opettaa, ettei opetuslapseus rakennu hetkellisen innostuksen varaan. Pelastuksen tie on uskollisuuden tie: pysymistä, kestämistä, toistuvaa rakkauden harjoittamista. Ei suurten eleiden varassa, vaan siinä, että ihminen viikko viikolta, päivä päivältä antaa elämänsä Herran käyttöön.

Tämä apostolinen sana muistuttaa meitä siitä, ettei yksikään rukous, yksikään uhri, yksikään lähimmäisen hyväksi tehty teko ole turha, kun se tehdään Kristuksessa. Ylösnousemuksen valo lankeaa jo nyt meidän työhömme, kärsivällisyyteemme ja rakkauteemme. Ja siellä, missä ihminen elää näin, alkaa jo pelastus muuttaa maailmaa. Aamen.