1 Kor 14:26b- 40: Kristuksen opetus Kirkon rauhasta

Kristuksen opetus Kirkon rauhasta

1 Kor 14:26b- 40

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Epistola johdattaa meidät Kirkon yhteisen rukouksen järjestykseen. Apostoli Paavali ei puhu kuivasta kurista eikä ulkonaisesta muodollisuudesta, vaan siitä, että Jumalan kansan kokoontumisessa kaiken tulee tapahtua “rakennukseksi”. Jokaisella lahjalla, sanalla, veisulla, opetuksella ja profeetallisella kehotuksella on yksi tarkoitus: että Kristuksen ruumis vahvistuu, ihminen paranee synnin haavoista ja seurakunta tulee syvemmin osalliseksi Jumalan rauhasta.

Paavali sanoo, ettei Jumala ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Tämä on avain koko tähän jaksoon. Jumalanpalvelus ei ole yksilöllisten hengellisten vaikutelmien näyttämö, vaan Pyhän Hengen kokoama yhteinen elämä. Jos kaikki puhuvat yhtä aikaa, kukaan ei kuule. Jos jokainen vaatii omaa paikkaansa, Kristuksen ääni peittyy. Siksi apostoli asettaa armolahjat kuuliaisuuden, koettelun ja yhteisen hyödyn alaisuuteen.

Jeesus tahtoi opettaa, että todellinen hengellisyys tunnetaan hedelmistään: nöyryydestä, rakkaudesta, rauhasta ja kuuliaisuudesta. Hän sanoi: “Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Mutta tämä läsnäolo ei tarkoita sekasortoa, vaan Kristuksen mielen mukaista yhteyttä.

Herra ei tullut rakentamaan jokaiselle omaa hengellistä valtakuntaa, vaan yhden Kirkon. Hän rukoili, että Hänen omansa olisivat yhtä. Siksi Paavalin ohjeet profetoimisesta, kielillä puhumisesta ja vaikenemisesta eivät ole armolahjojen tukahduttamista, vaan niiden parantamista itsekkyydestä. Lahja on Jumalasta silloin, kun se suostuu palvelemaan, odottamaan, kuuntelemaan ja tulemaan koetelluksi.

Apostolin sanat naisten vaikenemisesta seurakunnassa on ymmärrettävä Kirkon järjestyksen ja ajan tilanteen valossa, ei ihmisarvon vähentämisenä. Sama apostoli tuntee naisprofeetat ja naiset, jotka palvelivat Kirkkoa suurella uskollisuudella. Hän ei kiellä naisen pyhyyttä, viisautta eikä arvoa Kristuksessa, vaan torjuu jumalanpalveluksen häiriintymisen ja opettaa, että liturgisessa kokoontumisessa kaikki tapahtuu Kirkon järjestyksessä. Kristuksessa ei ole halveksuntaa, vaan jokaisella on kutsumus, paikka ja vastuu.

Pyhä Johannes Krysostomos selittää, että Paavalin huoli on seurakunnan rakentuminen. Armolahja, jota käytetään ilman järjestystä, menettää lääkinnällisen tarkoituksensa. Se, minkä piti parantaa, voi alkaa haavoittaa, jos siihen sekoittuu ylpeys.

Pyhä Basileios Suuri opettaa, että Pyhä Henki toimii Kirkossa sopusoinnussa, ei mielivallassa. Henki antaa lahjoja, mutta sama Henki synnyttää kuuliaisuuden. Siksi hengellinen ihminen ei loukkaannu koettelusta, vaan iloitsee, kun hänen lahjansa liitetään Kirkon yhteiseen elämään.

Pyhä Maksimos Tunnustaja näkee järjestyksen sisäisenä askeesina. Kun ihminen oppii vaikenemaan oikealla hetkellä, hän oppii samalla kuolettamaan omaa tahtoaan. Vaikeneminen ei ole tyhjyyttä, vaan tilan antamista Jumalalle ja lähimmäiselle.

Pelastuksen kannalta tämä lukukappale kysyy: rakennammeko vai hajotammeko? Tuommeko Kirkkoon rauhaa vai omaa levottomuuttamme? Jumalanpalveluksessa emme kokoonnu toteuttamaan itseämme, vaan kuolemaan itsekkyydelle ja syntymään Kristuksen ruumiin jäseniksi.

Etsikäämme armolahjoja, mutta vielä enemmän nöyryyttä. Puhukaamme, kun sana rakentaa. Vaietkaamme, kun vaikeneminen palvelee rakkautta. Koetelkaamme kaikki Kristuksen rauhassa. Sillä siellä, missä kaikki tapahtuu säädyllisesti, järjestyksessä ja rakkaudessa, siellä Kirkko ei vain puhu pelastuksesta — siellä pelastus alkaa jo tulla näkyväksi. Aamen.