Room 12:6-14: Armolahjat eivät ole omistamista, vaan palvelua

Armolahjat eivät ole omistamista, vaan palvelua

Room 12:6-14

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä epistola Roomalaiskirjeestä kuvaa, millaiseksi Kristuksen armo tahtoo muovata seurakunnan elämän. Apostoli Paavali ei puhu lahjoista yksityisen kunnian välineinä, vaan Kristuksen ruumiin palvelutehtävinä. Profetoiminen, palveleminen, opettaminen, kehottaminen, antaminen, johtaminen ja laupeudentyö ovat erilaisia armolahjoja, mutta niillä on yksi tarkoitus: Jumalan rakkauden näkyväksi tuleminen maailmassa.

Jeesus opetti opetuslapsilleen: “Joka tahtoo olla teistä suurin, olkoon kaikkien palvelija.” Tämä on avain myös Paavalin sanoihin. Lahja ei nosta ihmistä toisten yläpuolelle, vaan painaa hänet rakkaudessa toisten rinnalle ja heidän taakkojensa alle. Se, joka opettaa, ei opeta hallitakseen. Se, joka johtaa, ei johda hallitakseen sieluja, vaan valvoakseen nöyrästi. Se, joka antaa, antaa vilpittömästi. Se, joka armahtaa, tekee sen iloiten.

Kristus tahtoi opettaa, että Jumalan valtakunnassa arvo ei synny näkyvyydestä vaan uskollisuudesta. Pienikin palvelu, jos se tehdään puhtaasta rakkaudesta, on Jumalan edessä suuri. Kirkko ei ole näyttämö, jossa vertaillaan lahjoja, vaan elävä ruumis, jossa jokainen jäsen tarvitsee toista.

Paavali jatkaa: “Olkoon rakkaus vilpitöntä.” Tämä on koko jakson sydän. Ulkoinen hyvyys voi olla laskelmoivaa, mutta Kristuksen rakkaus on teeskentelemätöntä. Se vihaa pahaa, pysyy kiinni hyvässä, osoittaa veljellistä hellyyttä, kunnioittaa toisia, on hengessä palava, palvelee Herraa, iloitsee toivossa, kestää ahdistuksessa ja pysyy rukouksessa.

Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Paavali puhuu armolahjoista heti nöyryyden hengessä. Kukaan ei saa pitää lahjaansa omana saavutuksenaan. Kaikki on annettu Jumalalta, ja siksi kaikki on palautettava Jumalalle lähimmäisen palvelemisena. Krysostomoksen mukaan erityisesti rakkauden vilpittömyys paljastuu siinä, ettei ihminen etsi kiitosta vaan toisen hyötyä.

Pyhä Basileios Suuri näkee tässä kirkon yhteisöllisen elämän perustan. Ihminen ei ole saanut lahjojaan itseään varten. Jos jollakulla on varallisuutta, aikaa, ymmärrystä tai voimaa, se on annettu jaettavaksi. Basileioksen mukaan lähimmäisen puute paljastaa meidän vastuumme: se, mikä on ylimääräistä meille, kuuluu usein sille, joka tarvitsee.

Pyhä Maksimos Tunnustaja vie opetuksen sydämen puhdistumiseen. Rakkaus ei voi olla vilpitöntä, jos sitä hallitsevat intohimot: kunnianhimo, kateus, pelko tai itserakkaus. Siksi kristillinen palvelu on samalla askeesia. Kun palvelemme toista Kristuksen tähden, oma itsekeskeisyytemme alkaa murtua.

Pyhä Iisak Syyrialainen muistuttaa, että armollinen sydän on merkki ihmisestä, jossa Jumalan elämä vaikuttaa. Se rukoilee myös vihollisten puolesta ja kärsii maailman kivun mukana.

Pelastuksen kannalta tämä epistola osoittaa, ettei pelastus ole vain yksityinen sisäinen kokemus, vaan elämä Kristuksen ruumiissa. Me pelastumme oppimalla rakastamaan niin kuin Kristus rakastaa. Armolahjat eivät ole pelastuksen koristeita, vaan parantuneen ihmisyyden merkkejä.

Kun Paavali sanoo: “Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa älkääkä kirotko”, hän vie meidät suoraan ristin juurelle. Kristus rukoili niiden puolesta, jotka naulitsivat Hänet ristille. Siinä on rakkauden korkein muoto. Pelastus merkitsee sitä, että sama ristin rakkaus alkaa elää myös meissä.

Siksi on aiheellista kysyä tänään: käytänkö lahjani itseni korottamiseen vai toisten rakentamiseen? Onko rakkauteni vilpitöntä? Pysynkö rukouksessa, kun tulee ahdistus? Siunaanko vai kiroanko?

Herra kutsuu meitä elämään niin, että jokaisesta lahjasta tulee tie yhteyteen, jokaisesta palvelusta rukous ja jokaisesta lähimmäisestä Kristuksen kohtaamisen paikka. Näin ihminen ei vain puhu pelastuksesta, vaan alkaa jo nyt elää Jumalan valtakunnan elämää. Aamen.