Room 1:28-2:9: Synti on sairaus, tuomitseminen sen oire

Synti on sairaus, tuomitseminen sen oire

Room 1:28-2:9

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä epistolan kappale on parantava kuin lääkärin veitsi. Apostoli Paavali kuvaa ihmistä, joka ei tahdo pitää Jumalaa mielessään ja joka siksi ajautuu himojen, kovuuden, kateuden, petoksen, ylpeyden ja armottomuuden valtaan. Mutta heti kun kuulija alkaa ajatella: ”Nämä sanat koskevat muita”, Paavali kääntyy suoraan meidän puoleemme: ”Sen tähden sinä, ihminen, et voi millään puolustautua, kuka oletkin, kun tuomitset.” Tässä on tämän opetuksen syvä hengellinen isku: synti ei ole vain maailmassa jossakin kaukana, vaan se asuu myös siinä sydämessä, joka tuomitsee toisen ja puolustelee itseään.

Jeesus halusi opettaa meille, että ihminen ei pelastu vertailemalla itseään toisiin. Fariseus temppelissä kiitti Jumalaa siitä, ettei ollut niin kuin muut ihmiset, mutta publikaani löi rintaansa ja sanoi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Kristus sanoo, että jälkimmäinen meni kotiinsa vanhurskaana.

Paavalin sanat ovat samaa evankeliumia apostolisessa muodossa. Kun ihminen hylkää Jumalan, hänen mielensä pimenee. Hän ei enää näe hyvää hyvänä eikä pahaa pahana. Mutta vielä vaarallisempi tila on se, jossa ihminen näkee toisen synnin tarkasti ja oman syntinsä sumeasti. Tuomitseva sydän käyttää totuutta aseena, ei lääkkeenä.

Kristus ei tullut antamaan meille lupaa synnille, mutta ei myöskään lupaa armottomuudelle. Hän tuli kutsumaan ihmistä parannukseen. Jumalan hyvyys, kärsivällisyys ja pitkämielisyys eivät ole merkki siitä, ettei synnillä olisi väliä. Paavali sanoo: Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen. Armo ei ole välinpitämättömyyttä, vaan aikaa kääntyä.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että se, joka tuomitsee toisen ja tekee itse samaa, lausuu tuomion itselleen. Hän ei siksi sano tätä epätoivoon ajaakseen, vaan herättääkseen omantunnon. Tuomitseminen on vaarallista, koska se synnyttää ihmisessä valheellisen tunteen puhtaudesta.

Pyhä Basileios Suuri näkee ihmisen pahuuden juurena Jumalan unohtamisen. Kun mieli ei enää muista Luojaa, se alkaa palvella luotua: nautintoa, kunniaa, rahaa, valtaa ja omaa tahtoa. Silloin ihminen menettää sisäisen järjestyksensä.

Pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että himot eivät ole vain yksittäisiä tekoja, vaan vääristyneitä rakkauden liikkeitä. Ihminen on luotu rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä, mutta synti kääntää rakkauden itsekkääksi haluksi. Siksi parannus ei ole vain käytöksen korjaamista, vaan rakkauden parantumista.

Isät ymmärsivät myös Jumalan tuomion oikein. Se ei ole mielivaltainen rangaistus, vaan totuuden ilmestyminen. Ihminen kohtaa sen, mitä hän on rakastanut ja mihin hän on kiinnittänyt sydämensä.

Tämä epistolan kappale vapauttaa meidät kahdesta valheesta. Ensimmäinen valhe sanoo: ”Synti ei ole vakavaa.” Toinen sanoo: ”Minä olen parempi kuin muut.” Molemmat estävät parannuksen.

Kristus kutsuu meitä tänään laskemaan alas tuomarin istuimelta ja astumaan publikaanin paikalle. Älkäämme käyttäkö toisten lankeemuksia oman ylpeytemme ravintona. Rukoilkaamme mieluummin: Herra, paranna minut. Anna minulle nähdä omat syntini, äläkä tuomita veljeäni.

Liturgiassa me tulemme Jumalan hyvyyden eteen. Hän ei murskaa katuvaa, vaan ottaa vastaan sen, joka kääntyy. Pyhä Ehtoollinen ei ole palkinto omasta paremmuudestamme, vaan lääke kuolevaisille ja haavoittuneille. Käyttäkäämme siis Jumalan pitkämielisyyden aika parannukseen, nöyryyteen ja rakkauteen, jotta tuomion päivä olisi meille valon eikä pimeyden päivä. Aamen.