Apt 12: 1-11: Rukous avaa vankilan portit
Rukous avaa vankilan portit
Apt 12: 1-11
✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!
Tämän päivän apostolien tekojen kohta vie meidät pääsiäisen aikaan, mutta myös vainon pimeyteen. Kuningas Herodes surmaa Jaakobin, Johanneksen veljen, ja nähdessään sen miellyttävän kansaa hän vangitsee myös Pietarin. Pietari nukkuu kahleissa kahden sotilaan välissä, vartijoiden ja porttien takana. Inhimillisesti kaikki näyttää suljetulta. Mutta Kirkko rukoilee lakkaamatta hänen puolestaan, ja yöllä Herran enkeli tulee, valo loistaa vankihuoneessa, kahleet putoavat, portit avautuvat, ja Pietari ymmärtää: Herra on lähettänyt enkelinsä ja vapauttanut hänet. Tässä kertomuksessa näkyy Kirkon tie maailmassa: kärsimys, rukous ja Jumalan vapauttava voima.
Jeesus oli sanonut opetuslapsilleen, että heitä vainotaan Hänen nimensä tähden. Hän ei luvannut Kirkolle helppoa asemaa maailmassa, vaan ristin tien. Jaakobin marttyyrikuolema muistuttaa, ettei Kristuksen seuraaminen ole vakuutus ajalliselta kärsimykseltä. Jumalan rakkaus ei aina ilmene siinä, että vaarat poistetaan, vaan siinä, että uskollinen ihminen viedään kuolemankin läpi elämään.
Mutta Pietarin vapauttaminen opettaa toisen puolen samasta totuudesta: Herra on historian ja vallanpitäjien yläpuolella. Herodes voi vangita, mutta ei omistaa. Sotilaat voivat vartioida, mutta eivät estää Jumalan käskyä. Rautaportti voi olla lukittu, mutta se avautuu, kun Herra tahtoo.
Kristus halusi opettaa, että Kirkon voima ei ole poliittisessa suojassa eikä inhimillisessä vaikutusvallassa, vaan rukouksessa ja luottamuksessa. Pietari nukkuu vankilassa, koska hän on oppinut lepäämään Herrassa. Kirkko valvoo rukouksessa, koska se tietää, että sen Herra on ylösnoussut.
Pyhät isät näkivät tässä kertomuksessa sekä historiallisen ihmeen että hengellisen kuvan. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että Jumala sallii ensin Jaakobin marttyyriuden ja sitten Pietarin vapautuksen, jotta opimme, ettei Jumalan kaitselmusta voi mitata yhdellä tapahtumalla. Sama Herra kruunaa marttyyrin ja vapauttaa vangin. Molemmissa Hän toimii pelastavasti.
Isät näkivät Pietarin vankilassa ihmisen sielun kuvana. Synti sitoo kahlein, pelko asettaa vartijat, tottumus rakentaa portit. Mutta kun Kirkko rukoilee ja Jumalan valo loistaa sydämeen, ihminen herää. Enkeli sanoo Pietarille: ”Nouse nopeasti.” Tämä on katumuksen ääni. Kahleet putoavat, mutta ihmisen on noustava ja lähdettävä.
Krysostomos huomauttaa myös, että Pietari ei vapauta itseään. Hän ei murra kahleita voimallaan. Vapautus on armon teko, mutta Pietari tekee kuuliaisesti sen, mitä hänelle sanotaan: nouse, vyötä itsesi, pane kengät jalkaasi, seuraa minua. Näin armo ja kuuliaisuus toimivat yhdessä.
Tämä lukukappale kysyy meiltä: missä vankilassa minä olen? Joku on pelon kahleissa, toinen katkeruuden, kolmas himon, epätoivon tai ihmisten mielipiteiden orjuudessa. Usein nämä portit näyttävät niin vahvoilta, että ihminen tottuu asumaan vankilassaan.
Mutta tänään evankeliumin valo loistaa apostolisen kertomuksen kautta: Herra voi lähettää vapautuksen sinnekin, missä kaikki näyttää päättyneeltä. Kirkon rukous ei ole heikko lohdutus, vaan osallistumista ylösnousseen Kristuksen voimaan. Siksi me liturgiassa rukoilemme toistemme, vangittujen, kärsivien, sairaiden ja syntiin sidottujen puolesta.
Kristus ei aina vapauta meitä ulkoisesta kärsimyksestä samalla tavalla kuin Pietarin. Joskus Hän vie meidät Jaakobin tavoin marttyyrin kruunuun. Mutta aina Hän tahtoo vapauttaa sydämen epäuskosta ja kuoleman pelosta. Kun ihminen seuraa Kristusta, jopa vankilan portti voi muuttua pääsiäisen oveksi.
Kuulkaamme siis Herran enkelin sana: nouse nopeasti. Älä jää kahleisiisi. Vyötä itsesi katumuksella, pue jalkaasi evankeliumin tie ja seuraa Kristusta. Hän on se, joka avaa rautaportit ja johdattaa meidät pimeydestä vapauteen, pelosta iloon ja kuolemasta iankaikkiseen elämään. Aamen.
