Apt 5:12-20: Kirkko on ylösnousseen elämän todistaja

Kirkko on ylösnousseen elämän todistaja

Apt 5:12-20

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä apostolinen lukukappale kuvailee meille Kirkon elämää helluntain jälkeen: apostolien käsien kautta tapahtuu tunnustekoja, sairaat tuodaan kaduille, ja ihmiset toivovat edes Pietarin varjon koskettavan heitä. Samalla näemme toisenkin todellisuuden: missä Kristuksen voima toimii, siellä nousee myös vastustus. Apostolit vangitaan, mutta Herran enkeli avaa vankilan ovet ja käskee heitä: ”Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa kansalle pyhäkössä kaikki tämän elämän sanat.”

Vaikka tässä jaksossa Jeesus ei puhu näkyvästi, kaikki tapahtuu Hänen opetuksensa täyttymyksenä. Hän oli luvannut opetuslapsilleen Pyhän Hengen voiman ja sanonut, että he todistaisivat Hänestä Jerusalemissa ja kaikkialla maailmassa. Hän oli myös varoittanut, että heitä vainottaisiin Hänen nimensä tähden. Apostolien ihmeet ja kärsimykset eivät siis ole sattumia, vaan Kristuksen sanan toteutumista.

Jeesus halusi opettaa, ettei Kirkko elä omasta voimastaan, arvovallastaan tai maailman hyväksynnästä. Kirkko elää ylösnousseen Kristuksen elämästä. Sairaat paranevat, koska Kristus on elämän Herra. Demonien vaivaamat vapautuvat, koska Kristus on voittanut pimeyden vallat. Apostolit vapautuvat vankilasta, koska Jumalan sanaa ei voi kahlehtia.

Mutta huomionarvoista on enkelin käsky: apostoleja ei vapauteta mukavuuteen tai pakoon, vaan julistamaan. Heidät lähetetään takaisin temppeliin puhumaan ”tämän elämän sanoja”. Kristinusko ei ole vain oppi paremmasta moraalista, vaan ilmoitus uudesta elämästä: elämästä, joka on Kristuksessa, kuoleman voittajassa.

Pyhät isät näkivät tässä jaksossa apostolisen Kirkon kirkkauden ja nöyryyden. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa, että apostolit eivät etsi ihmeillä mainetta. Ihmeet tapahtuvat kärsivien hyväksi ja Kristuksen todistukseksi. Pietarin varjokin parantaa, ei siksi, että varjo itsessään olisi maaginen, vaan koska apostolissa vaikuttaa Pyhän Hengen armo.

Isät ymmärsivät, että Jumala käyttää aineellista ja näkyvää välittääkseen näkymätöntä armoa. Tämä on sakramentaalisen elämän ydin. Varjo, kädet, öljy, vesi, leipä ja viini voivat tulla armon välineiksi, kun Jumala toimii niiden kautta. Näin luomakunta ei ole Jumalan vastakohta, vaan Hänen armonsa kantaja.

Vankilan ovien avautuminen kuvasi isille myös Kristuksen pääsiäisvoittoa. Niin kuin Herra mursi tuonelan salvat, niin Hän avaa myös apostolien kahleiden ovet. Ulkoinen vankila on kuva synnin, pelon ja kuoleman sisäisestä vankeudesta, josta Kristus yksin vapauttaa.

Tämä lukukappale kysyy meiltä, missä meidän vankilamme ovat. Ihminen voi olla ulkoisesti vapaa ja silti sisäisesti kahleissa: pelon, katkeruuden, himojen, epätoivon, ylpeyden tai ihmisten mielipiteiden vankina. Kristus ei tullut vain lohduttamaan meitä vankilassa, vaan avaamaan ovet.

Mutta vapaus ei merkitse vain sitä, että pääsemme pois jostakin. Se merkitsee kutsua elää jotakin varten. Apostolit vapautettiin julistamaan elämän sanoja. Myös meidät vapautetaan, jotta elämämme todistaisi Kristuksesta: perheessä, työssä, seurakunnassa, kärsivien keskellä ja siellä, missä toivo on hiipunut.

Liturgiassa me tulemme todellisen Elämän lähteelle. Kuulemme sanan, joka vapauttaa, ja vastaanotamme pyhässä ehtoollisessa Hänet, joka on itse elämä. Siksi älkäämme eläkö kuin kahlehditut, jos Kristus on avannut ovet. Nouskaamme rukoukseen, katumukseen ja rakkauden tekoihin. Puhukaamme ja eläkäämme ”tämän elämän sanoja”, jotta maailma näkisi: Kristus on noussut kuolleista, ja Hänessä ihminen tulee todella vapaaksi. Aamen.