Apt 3:1-8: Nouse Kristuksen nimessä

Nouse Kristuksen nimessä

Apt 3:1-8

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä epistola vie meidät Jerusalemin temppelin Kauniille portille. Pietari ja Johannes ovat menossa rukoushetkeen, ja portin luona makaa mies, joka on ollut rampa syntymästään asti. Hänet kannetaan sinne päivittäin pyytämään almua. Hän odottaa muutamaa kolikkoa, pientä helpotusta kurjuuteensa. Mutta apostolit eivät anna hänelle vain sitä, mitä hän pyytää. Pietari sanoo: ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy.” Ja mies nousee, kävelee, hyppii ja ylistää Jumalaa.

Vaikka tässä jaksossa Kristus ei näy ruumiillisesti, Hän toimii apostoliensa kautta. Tämä on juuri sitä, mitä Herra oli opettanut: ”Joka uskoo minuun, hänkin tekee niitä tekoja, joita minä teen.” Apostolit eivät paranna omalla voimallaan eivätkä omalla hurskaudellaan, vaan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Kristuksen nimi ei ole taikasana, vaan Hänen elävä läsnäolonsa ja valtansa Kirkossa.

Jeesus halusi opettaa, että ihmisen syvin hätä ei ole vain aineellinen puute. Rampa mies tarvitsee rahaa, mutta vielä enemmän hän tarvitsee elämän palauttamista, ihmisarvon nostamista ja pääsyä ylistykseen. Hän istuu temppelin portilla, mutta ei kykene itse astumaan sisään. Tämä on voimakas kuva ihmisestä synnin ja kuoleman vallassa: lähellä pyhää, mutta voimaton osallistumaan siihen täydesti.

Kristus ei halveksi aineellista köyhyyttä. Hän käskee rakastamaan köyhiä. Mutta Hän paljastaa, että pelastus on enemmän kuin olosuhteiden parantaminen. Se on ihmisen nostamista osallisuuteen Jumalan elämästä. Siksi parantunut mies ei vain kävele pois, vaan menee temppeliin ylistäen Jumalaa. Parantumisen päämäärä on yhteys Jumalaan.

Pyhät isät näkivät tässä tapahtumassa Kirkon todellisen rikkauden. Pyhä Johannes Krysostomos huomauttaa, että Pietari ei häpeä köyhyyttään: ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole.” Apostolin köyhyys ei ole tyhjyyttä, sillä hän kantaa Kristuksen voimaa. Kirkko ei ole ensisijaisesti maailman rikkauden jakaja, vaan jumalallisen elämän välittäjä.

Isät ymmärsivät ramman miehen myös ihmiskunnan kuvaksi. Syntymästään asti rampa ihminen kuvaa langennutta ihmisluontoa, joka ei omin voimin kykene kulkemaan Jumalan käskyjen tietä. Meidät voidaan kantaa pyhän portin luo — kasvatuksen, perinteen, ulkoisen uskonnollisuuden kautta — mutta vain Kristuksen armo saa meidät todella nousemaan.

Pyhä Kyrillos ja muut isät korostavat, että apostolinen ihme todistaa ylösnousseen Kristuksen läsnäolon. Herra ei poistunut Kirkostaan taivaaseenastumisessa, vaan vaikuttaa siinä Pyhän Hengen kautta.

Tämä teksti kysyy meiltä: mitä me odotamme Jumalalta? Usein me olemme ramman miehen kaltaisia. Pyydämme pientä helpotusta, vähän turvaa, vähän menestystä, vähän lohdutusta. Kristus tahtoo antaa enemmän: uuden elämän.

Meidän rampuutemme voi olla ylpeyttä, katkeruutta, epäuskoa, himoja, pelkoa tai hengellistä välinpitämättömyyttä. Istumme ehkä lähellä Kirkon porttia, mutta sydän ei vielä kulje vapaasti Jumalan luo. Silloin apostolinen sana kuuluu myös meille: Jeesuksen Kristuksen nimessä, nouse ja käy.

Pelastus merkitsee, että Kristus tarttuu meitä kädestä Kirkon sakramenteissa, rukouksessa, katumuksessa ja pyhässä ehtoollisessa. Hän nostaa sen, mikä meissä on halvaantunut. Hän opettaa meitä jälleen kävelemään: kohti anteeksiantoa, kohti puhtautta, kohti rakkautta, kohti Jumalan ylistystä.

Älkäämme jääkö portille pyytämään vain vähää, kun Kristus tarjoaa elämän täyteyttä. Nouskaamme Hänen nimessään, astukaamme sisään rukoukseen ja liturgiaan, ja antakaamme koko elämämme muuttua ylistykseksi Jumalalle. Aamen.