Joh 19:6-11a; 13-20; 25-28; 30-35: Kristuksen vapaehtoinen ristinkärsimys

Kristuksen vapaehtoinen ristinkärsimys

Joh 19:6-11a; 13-20; 25-28; 30-35

✝️Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa seisomme kristillisen uskon kaikkein syvimmän salaisuuden äärellä. Emme näe tässä vain viatonta kärsijää emmekä ainoastaan historian julmaa oikeusmurhaa, vaan Jumalan Karitsan, joka vapaaehtoisesti antaa itsensä maailman elämän edestä. Johannes johdattaa meidät ristin juurelle näkemään, että juuri siellä, missä maailma luulee Kristuksen häviävän, tapahtuu hänen kuninkuutensa ilmestyminen, synnin voittaminen ja ihmisen pelastuksen avautuminen.

Kun ylipapit huutavat: “Ristiinnaulitse!”, ja Pilatus epäröi vallan ja totuuden välissä, Kristus seisoo hiljaisena, mutta täysin suvereenina. Hän sanoo Pilatukselle: “Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä.” Tässä Jeesus tahtoo opettaa, ettei hänen kärsimyksensä ole sattumaa eikä pelkkä ihmisten pahuuden seuraus. Hän antaa itsensä tietoisesti ja vapaasti. Risti ei siis ole vain hänelle tehty teko; se on hänen oma uhrilahjansa Isälle ja ihmisille.

Johannes korostaa myös ristin kuninkaallista ulottuvuutta. Ristin yläpuolelle kirjoitetaan: “Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Se, minkä Pilatus kirjoittaa ivan ja politiikan kielellä, muuttuu Jumalan ilmoitukseksi. Jeesus hallitsee juuri ristiltä. Mutta hänen kuninkuutensa ei ole tämän maailman vallankäyttöä; se on rakkauden kuninkuutta, jossa voima ilmenee itsensä antamisena.

Kun Herra sanoo: “Minun on jano”, ja lopulta: “Se on täytetty”, hän ei ilmaise vain ruumiillista tuskaa, vaan sen, että koko pelastushistoria saavuttaa täyttymyksensä. Se, mitä laki, profeetat ja uhrit ennakoivat, saa nyt päätöksensä. Ristillä Jumalan pelastava tahto ei enää ole lupaus vaan täyttynyt todellisuus.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, ettei Kristus mennyt ristille vastoin tahtoaan, vaan vapaaehtoisesti. Juuri tämä tekee rististä pelastavan: se ei ole pakotetun kärsimystä, vaan rakkauden uhria. Krysostomoksen mukaan Kristuksen hiljaisuus ja arvokkuus tuomion hetkellä paljastavat hänen jumalallisen majesteettinsa keskellä nöyryytystä.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen näkee ristissä uuden Aadamin kuuliaisuuden. Siinä missä ensimmäinen Aadam ojensi kätensä puuta kohti tottelemattomuudessa, Kristus ojentaa kätensä ristille kuuliaisuudessa ja parantaa ihmiskunnan haavan.

Isät ovat nähneet syvän merkityksen myös siinä, että Kristuksen kylki lävistetään ja siitä tulee verta ja vettä. Tämä ymmärretään kirkon ja sakramentaalisen elämän merkiksi: vedessä nähdään kasteen salaisuus ja veressä eukaristinen elämä. Niin kuin Eeva otettiin Aadamin kyljestä, niin kirkko syntyy uuden Aadamin, Kristuksen, kyljestä.

Ihmisen pelastuksen kannalta tämä evankeliumi ilmoittaa ennen kaikkea, että meidät on pelastettu hinnalla, jota emme itse voisi koskaan maksaa. Synti ei ole kevyt haava, vaan kuoleman valta, ja siksi sen parantaminen vaatii Jumalan Pojan uhrin. Mutta juuri siksi ristissä loistaa myös ääretön toivo: mikään ihmisen lankeemus ei ole suurempi kuin Kristuksen rakkaus.

Risti opettaa meille myös, millainen on pelastetun ihmisen tie. Se ei ole oman tahdon tie, vaan kuuliaisuuden tie; ei koston tie, vaan anteeksiannon; ei itsekorotuksen tie, vaan nöyryyden. Pelastus ei merkitse vain sitä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, vaan sitä, että me opimme elämään hänen ristinsä valossa.

Kun Kristus sanoo: “Se on täytetty”, hän julistaa, että pelastuksen ovi on avattu. Ja kun hänen kyljestään virtaavat veri ja vesi, kirkko saa elämänsä lähteet. Siksi ristin juurella ei seistä vain murheen vallassa, vaan myös kiitollisessa toivossa. Siellä kuolema muuttuu elämäksi, häpeä kirkkaudeksi ja ihmisen karkotus paluuksi Isän kotiin.Aamen.