Joh 7:37-52; 8:12: “Minä olen maailman valo.”
“Minä olen maailman valo.”
Joh 7:37-52; 8:12
✝️Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Tässä evankeliumijaksossa tapaamme Kristuksen seisomassa lehtimajajuhlan viimeisenä, suurena päivänä ja huutamassa: “Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon.” Ja heti tämän jälkeen kirkko liittää mukaan Hänen sanansa: “Minä olen maailman valo.” Nämä kaksi lausetta kuuluvat syvästi yhteen. Kristus ilmoittaa olevansa sekä se lähde, joka sammuttaa ihmisen sisimmän janon, että se valo, joka hajottaa pimeyden. Hän ei tarjoa ihmiselle vain opetusta, neuvoa tai uskonnollista tunnelmaa, vaan itseään. Tässä on koko jakson sydän: ihminen ei pelastu tiedolla Kristuksesta, vaan tulemalla Hänen luokseen, juomalla Hänestä ja vaeltamalla Hänen valossaan.
Tässä Jeesus tahtoo opettaa, että ihmisen syvin hätä on hengellinen jano. Ihminen voi omistaa paljon, tietää paljon ja tavoitella paljon, mutta hänen sydämensä jää silti levottomaksi, ellei se löydä Jumalaa. Kun Herra kutsuu janoisia luokseen, Hän paljastaa, ettei kukaan tässä maailmassa voi lopullisesti sammuttaa sitä janoa, joka on istutettu ihmiseen hänen luomisessaan. Tämä jano on kaipuuta totuuteen, puhtauteen, yhteyteen ja iankaikkiseen elämään.
Jeesus opettaa myös, että usko Häneen ei jää yksityiseksi sisäiseksi kokemukseksi. Hän sanoo, että uskovan sisimmästä on juokseva elävän veden virrat, ja evankelista selittää tämän viittaavan Pyhään Henkeen. Siis se, joka tulee Kristuksen luo, ei ainoastaan itse saa elämää, vaan hänestä tulee myös armon kantaja muille. Pelastus ei ole suljettu omistaminen, vaan osallisuus Jumalan elämään, joka virtaa edelleen.
Vielä Herra opettaa olevansa maailman valo. Tämä tarkoittaa, ettei Hän ole yksi opettaja muiden joukossa, vaan se valo, jonka varassa kaikki muu nähdään oikein. Ilman Kristusta ihminen voi nähdä paljon, mutta ei näe itse totuutta. Hänen valossaan ihminen alkaa nähdä Jumalan, lähimmäisen ja itsensä oikein.
Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa vahvan viittauksen kirkon sakramentaaliseen ja pneumatologiseen elämään. Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, että elävä vesi tarkoittaa Pyhän Hengen armovoimaa, joka annetaan Kristuksen kautta. Ihminen ei siis juo vain oppia, vaan ottaa vastaan Hengen, joka uudistaa koko hänen olemisensa.
Pyhä Johannes Krysostomos korostaa Kristuksen huudon julkisuutta. Herra ei kuiskaa salattua filosofiaa harvoille, vaan huutaa keskellä juhlaa kaikille. Tämä osoittaa, että pelastus on tarjolla jokaiselle. Isät näkevät myös kansan jakaantumisessa kuvan ihmiskunnan vastauksesta Kristukseen: toiset tunnistavat Hänessä Profeetan tai Messiaan, toiset torjuvat Hänet ennakkoluulojensa vuoksi. Valo ei pakota, mutta se paljastaa sydämet.
Ihmisten pelastuksen kannalta tämä evankeliumi ilmoittaa, että pelastus on ennen kaikkea osallisuutta Kristukseen. Ihminen pelastuu, kun hänen janonsa kohtaa elävän veden ja hänen pimeytensä kohtaa maailman valon. Synti on juuri tätä: janoa, jota ihminen yrittää sammuttaa vääristä lähteistä, ja pimeyttä, jossa hän eksyy pois todellisesta elämästä. Kristus tulee tähän tilaan eikä vain nuhtele, vaan kutsuu: “Tulkoon minun luokseni ja juokoon.”
Tämän kaiken voisi ilmaista näinkin: Ihminen pelastuu, kun hän lakkaa etsimästä elämää sieltä, missä sitä ei ole, ja tulee Kristuksen luo. Hänessä ihminen ei saa vain hetkellistä lohdutusta, vaan Pyhän Hengen lahjan, uuden sisäisen lähteen. Ja kun Kristus valaisee ihmisen, tämä ei enää vaella pimeydessä, vaikka maailma ympärillä olisi sekava ja ristiriitainen. Siksi tämä evankeliumi on kirkolle äärettömän rakas: se julistaa, että Kristus on sekä veden lähde väsyneelle sydämelle että valo eksyneelle sielulle. Hänessä pelastus ei ole vain lupaus tulevasta, vaan jo nyt alkava elämä Jumalan kirkkaudessa. Aamen.
