Joh 6:14-27: Maallinen odotus ja taivaallinen leipä

Maallinen odotus ja taivaallinen leipä

Joh 6:14-27

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä evankeliumin kohta vie meidät ruokkimisihmeen jälkeisiin hetkiin. Kansa on nähnyt suuren merkin: viidellä leivällä ja kahdella kalalla Kristus on ruokkinut tuhansia. Ihmiset tunnistavat Hänessä profeetan ja tahtovat tehdä Hänestä kuninkaan. Mutta Jeesus vetäytyy yksinäisyyteen vuorelle. Myöhemmin Hän tulee opetuslasten luo kävellen järven päällä, ja seuraavana päivänä Hän sanoo kansalle: ”Te ette etsi minua sen tähden, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sen tähden, että saitte leipää ja tulitte ravituiksi.” Tässä paljastuu evankeliumin syvä kysymys: etsimmekö Kristusta siksi, että Hän antaa meille jotakin, vai siksi, että Hän itse on elämä?

Jeesus ei suostu tulemaan kansan haluamaksi kuninkaaksi, koska heidän käsityksensä kuninkuudesta on liian suppea. He tahtovat hallitsijan, joka ratkaisee nälän, vapauttaa poliittisesta ahdistuksesta ja vahvistaa heidän maalliset toiveensa. Kristus ei halveksi ruumiin tarpeita — Hänhän juuri ruokki nälkäiset. Mutta Hän ei tullut vain täyttämään vatsaa, vaan parantamaan koko ihmisen.

Kun Jeesus kävelee myrskyisän järven päällä, Hän näyttää opetuslapsilleen, ettei Hän ole vain leivän jakaja vaan luomakunnan Herra. Hän lausuu heille: ”Minä se olen, älkää pelätkö.” Tämä on ilmoitus Hänen jumalallisesta läsnäolostaan. Hän tulee ihmisen pelon, yön ja aaltojen keskelle ja tekee mahdottomasta tien.

Siksi Jeesus opettaa: ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan ruokaa, joka pysyy iankaikkiseen elämään.” Tämä ei tarkoita maallisten velvollisuuksien halveksimista, vaan sydämen suunnan muuttamista. Ihminen voi elää koko elämänsä etsimällä sitä, mikä lopulta katoaa: turvallisuutta, menestystä, nautintoa, tunnustusta. Kristus kutsuu meitä etsimään Häntä, joka ei katoa.

Pyhät isät näkivät tässä jaksossa tien näkyvästä leivästä näkymättömään lahjaan. Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että Kristus pakenee kuninkuutta, jotta me oppisimme, ettei Hänen valtakuntansa ole kunnianhimoa eikä väkivaltaa, vaan ristin, nöyryyden ja rakkauden valtakunta. Hän ei tullut saamaan kruunua ihmisiltä, vaan antamaan elämän ihmisille.

Isät tulkitsivat järven ylittämisen myös Kirkon kuvaksi. Opetuslapset ovat veneessä pimeällä merellä, tuuli on vastainen, ja Kristus näyttää viipyvän. Näin on usein Kirkon ja jokaisen kristityn elämässä: maailma on levoton, sydän pelkää ja Herra tuntuu kaukaiselta. Mutta juuri silloin Kristus lähestyy. Hän ei aina tyynnytä aaltoja heti, mutta Hän ilmestyy niiden keskellä ja sanoo: ”Älkää pelätkö.”

Pyhä Augustinus näkee kansan etsimisessä hengellisen vaaran: he etsivät Jeesusta lihallisen hyödyn vuoksi. Heidän katseensa pysähtyy lahjaan eikä kohdistu Lahjoittajaan. Tunnusteko on tarkoitettu ikkunaksi Jumalan kirkkauteen, mutta ihminen voi tehdä siitä vain välineen omille tarpeilleen.

Tämä evankeliumi kysyy meiltä lempeästi mutta vakavasti: miksi minä etsin Kristusta? Etsinkö Häntä vain silloin, kun tarvitsen apua, terveyttä, ratkaisua tai lohdutusta? Vai etsinkö Häntä siksi, että ilman Häntä sydämeni jää nälkäiseksi, vaikka minulla olisi kaikkea muuta?

Pelastuksemme on siinä, että katoavan leivän nälkä muuttuu iankaikkisen elämän näläksi. Kristus ei torju maallisia tarpeitamme, mutta Hän tahtoo johdattaa meidät syvemmälle. Hän tahtoo, että emme jää ihmeen ihailijoiksi, vaan tulemme Hänen opetuslapsikseen.

Liturgiassa tämä evankeliumi täyttyy. Me kuulemme Sanan, ja meidät kutsutaan pyhään ehtoolliseen, taivaallisen leivän pöytään. Siellä Kristus ei anna meille vain apua elämään, vaan oman elämänsä. Hän on leipä, joka ei katoa, rauha myrskyssä ja kuningas, joka hallitsee ristiltä käsin.

Tulkaamme siis Kristuksen luo, ei vain saadaksemme jotakin Häneltä, vaan saadaksemme Hänet itsensä. Silloin pelko väistyy, sydän ravitaan, ja katoavan maailman keskellä meille avautuu iankaikkisen elämän tie. Aamen.