Joh 5:24-30: Kristuksen ääni herättää kuolleet

Kristuksen ääni herättää kuolleet

Joh 5:24-30

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa Herra puhuu sanoja, jotka koskettavat ihmisen olemassaolon ydintä: elämää, kuolemaa, tuomiota ja ylösnousemusta. Hän sanoo: “Joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on ikuinen elämä.” Huomatkaa, ettei Kristus sano vain: hän saa joskus elämän, vaan: hänellä on ikuinen elämä. Jo tässä ajassa ihminen voi astua kuolemasta elämään, kun hän kuulee Jumalan Pojan äänen ja vastaa siihen uskolla, katumuksella ja rakkaudella.

Jeesus halusi opettaa, että kuolema ei ole vain ruumiin lakkaamista. On olemassa myös hengellinen kuolema: ihmisen vieraantuminen Jumalasta, sydämen kovettuminen, elämän sulkeutuminen omaan itseensä. Kun Herra sanoo, että “kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen”, Hän puhuu sekä nyt tapahtuvasta hengellisestä heräämisestä että viimeisen päivän ruumiillisesta ylösnousemuksesta.

Kristuksen sana ei ole tavallinen opetus tai viisas neuvo. Se on luova ja eläväksi tekevä sana. Sama Sana, jonka kautta kaikki on luotu, kutsuu nyt synnin haavoittamaa ihmistä takaisin elämään. Kun evankeliumi luetaan kirkossa, emme kuuntele vain menneisyyden tekstiä; Kristus itse puhuu seurakunnalleen. Hänen äänensä murtaa haudan hiljaisuuden, mutta myös sydämen haudan, johon ihminen voi sulkea Jumalan, lähimmäisen ja oman todellisen kutsumuksensa.

Pyhät isät näkivät tässä evankeliumin kohdassa kirkkaan todistuksen Kristuksen jumaluudesta. Herra sanoo: “Niin kuin Isällä on elämä itsessään, niin hän on antanut myös Pojalle elämän itsessään.”

Pyhä Athanasios Suuri korosti, ettei Poika ole luotu olento, joka saa elämän ulkopuoleltaan, vaan Hän on Isästä syntynyt iankaikkinen Sana, jolla on sama jumalallinen elämä kuin Isällä. Siksi Hän voi antaa elämän koko maailmalle.

Pyhä Johannes Krysostomos painotti, että Kristuksen tuomiovalta ei ole mielivaltaa vaan totuutta. Ihminen tuomitaan suhteessa siihen valoon, joka hänelle on annettu. Kristus ei paljasta ihmisen elämää tuhotakseen, vaan parantaakseen. Mutta jos ihminen torjuu parantavan valon, tuo sama valo tulee hänelle tuomioksi.

Isät ymmärsivät myös sanat “hyvää tehneet nousevat elämän ylösnousemukseen” oikein: tekojen merkitys ei ole irrallaan uskosta. Hyvät teot eivät ole pelastuksen kauppahinta, vaan elävän uskon hedelmä. Ihminen, joka on tullut osalliseksi Kristuksen elämästä, alkaa myös elää Kristuksen tavalla: armahtaen, antaen anteeksi, palvellen ja kantaen ristiään.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi kutsuu meitä vakavaan, mutta toivontäyteiseen elämään. Kristus sanoo, että Häneen uskova “ei joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään”. Tämä siirtyminen alkaa kasteessa, uudistuu katumuksessa ja saa ravintonsa pyhässä Ehtoollisessa. Kirkon elämä ei ole vain uskonnollista tapakulttuuria, vaan todellista osallistumista ylösnousseen Kristuksen elämään.

Samalla Herra muistuttaa, että kaikki haudoissa olevat kuulevat Hänen äänensä. Kukaan ei jää kuoleman unohdukseen. Ihmisen ruumis, jota maailma pitää katoavana tomuna, on Jumalalle rakas ja kutsuttu ylösnousemukseen. Siksi kristillinen pelastus ei ole sielun pakoa ruumiista, vaan koko ihmisen kirkastumista Jumalan valtakunnassa.

Kuuleminen on ratkaisevaa. Kuulemmeko Kristuksen äänen vain korvilla vai annammeko sen herättää sydämemme? Jos vastaamme Hänen kutsuunsa, alamme jo nyt elää sitä elämää, jota hauta ei voi pidättää. Kristus, elämän Herra ja vanhurskas Tuomari, kutsuu meitä kuolemasta elämään, pimeydestä valoon ja pelosta iankaikkiseen yhteyteen Isän kanssa. Aamen.