Joh 5:1-15: Armo tulee sinne, missä ihminen ei enää jaksa

Armo tulee sinne, missä ihminen ei enää jaksa

Joh 5:1-15

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä evankeliumin kertomus vie meidät Jerusalemin Betesdan lammikolle, paikkaan, jossa monet sairaat, sokeat, rammat ja halvaantuneet odottivat veden liikahtamista. Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Hänellä oli toivoa, mutta se oli toistuvasti murskautunut: ”Minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon.” Kristus tulee hänen luokseen ja kysyy: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Tämä kysymys ei ole julma eikä tarpeeton. Se paljastaa ihmisen tahdon, kaipauksen ja väsymyksen. Herra ei paranna vain ruumista, vaan kutsuu koko ihmisen nousemaan kuoleman varjosta elämään.

Jeesus halusi opettaa, että Jumalan armo ei ole sidottu mekaanisiin ehtoihin. Sairas mies oli odottanut veden liikahdusta ja toisen ihmisen apua. Hän oli aina myöhässä, aina heikompi kuin muut. Mutta Kristus ei tarvitse lammikon järjestystä. Hän itse on elävä vesi, parantava lähde ja Sapattinsa Herra.

Kun Jeesus sanoo: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele”, Hän antaa miehelle enemmän kuin terveyden. Hän antaa hänelle takaisin liikkeen, vastuun ja ihmisarvon. Vuode, joka oli kantanut miestä vuosikymmeniä, tulee nyt hänen kannettavakseen. Tämä on hengellinen kuva: se, mikä ennen hallitsi meitä, voidaan Kristuksessa ottaa kuuliaisuuden alle.

Myöhemmin Herra löytää miehen temppelistä ja sanoo: ”Katso, sinä olet tullut terveeksi. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle tapahtuisi jotakin pahempaa.” Kristus ei sano, että jokainen sairaus johtuisi henkilökohtaisesta synnistä. Mutta Hän opettaa, että ruumiillinen parantuminen ei riitä, jos sielu palaa synnin orjuuteen. Todellinen terveys on yhteyttä Jumalaan.

Pyhät isät näkivät Betesdan lammikossa kuvan vanhan liiton ja koko langenneen ihmiskunnan tilasta. Pyhä Johannes Krysostomos korostaa miehen pitkää kärsivällisyyttä: kolmekymmentäkahdeksan vuotta hän odotti, katkeroitumatta täysin ja poistumatta paikalta. Hänen heikkoutensa oli suuri, mutta hänen toivonsa ei ollut kokonaan sammunut. Siksi Kristus tulee hänen luokseen.

Isät tulkitsivat veden liikahtamisen esikuvaksi kasteesta, mutta samalla osoittivat eron: Betesdassa vain ensimmäinen ehti parantua, mutta kasteessa Kristuksen armo on avoin kaikille. Enkelin liikuttama vesi paransi ajoittain ruumiin; Kristuksen pyhittämä vesi parantaa sielun ja liittää ihmisen kuoleman voittajaan.

Pyhä Augustinus näkee miehen yksinäisessä huudahduksessa ”minulla ei ole ketään” ihmiskunnan hätähuudon. Ihminen ei kykene itse nostamaan itseään pelastukseen. Siksi Jumalan Poika tuli ihmiseksi: olemaan se ”joku”, joka nostaa meidät.

Tämä evankeliumi on meille pelastukseksi, koska Kristus kysyy meiltä tänään: tahdotko tulla terveeksi? Kysymys on syvälle osuva, sillä joskus ihminen tottuu omaan halvaantumiseensa. Me voimme tottua vihaan, pelkoon, laiskuuteen, epäpuhtauteen tai itsesääliin niin, että niistä tulee meille vuode, jolla makaamme.

Kristus ei kuitenkaan tule syyttämään vaan nostamaan. Hän ei sano: ”Ryömi vähän paremmin”, vaan: ”Nouse.” Tämä nousu alkaa katumuksesta. Se jatkuu rukouksessa, synnintunnustuksessa, anteeksiannossa ja pyhässä Ehtoollisessa. Liturgia on todellinen Betesda, ei siksi että odottaisimme sattumanvaraista veden liikahdusta, vaan koska Kristus itse kulkee keskellämme ja parantaa.

Mutta parantumisen jälkeen tulee vastuu: älä enää palaa siihen, mikä tappaa sielun. Kanna vuoteesi, eli tunnista entinen orjuutesi, mutta älä enää anna sen kantaa sinua.

Tulkoon siis Herran sana meille eläväksi: nouse, ota vuoteesi ja kävele. Kristus on se, jota meillä ei ollut. Hän on tullut yksinäisen luo, nostanut halvaantuneen ja avannut meille tien temppeliin, elämään ja pelastukseen. Aamen.