Lk 17:3-10: Lisää meille uskoa

Lisää meille uskoa

Lk 17:3-10

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kohdassa Jeesus yhdistää kolme hengellisesti hyvin syvää teemaa: veljen nuhteleminen ja anteeksiantaminen, uskon voima sekä nöyrä palvelijuus. Hän sanoo: “Jos veljesi tekee syntiä, nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi. Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi sanoen: minä kadun, anna hänelle anteeksi.” Opetuslapset pyytävät silloin: “Lisää meille uskoa.” Jeesus vastaa sinapinsiemenen vertauksella ja päättää opetuksen sanoihin, että kun olemme tehneet kaiken käsketyn, meidän tulee sanoa: “Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.”

Anteeksianto, usko ja nöyryys kuuluvat erottamattomasti yhteen; pelastus ei kasva omasta voimasta tai ansioista, vaan sydämestä, joka luottaa Jumalaan, armahtaa lähimmäistä ja pysyy nöyränä kaiken hyvänkin keskellä.

Tämä evankeliumin kohta on lyhyt, mutta siinä Jeesus asettaa eteemme lähes koko hengellisen elämän rakenteen. Hän puhuu ensin veljestä, joka tekee syntiä, sitten anteeksiannosta, sitten uskosta ja lopuksi nöyryydestä. Nämä eivät ole erillisiä opetuksia, vaan yksi ja sama pelastuksen tie. Jeesus tahtoi opettaa, ettei kukaan voi todella uskoa Jumalaan, ellei hän samalla opi antamaan anteeksi, eikä kukaan voi tehdä hyvää oikein, ellei hän pysy nöyränä.

Herra sanoo: “Jos veljesi tekee syntiä, nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.” Tämä on tärkeä tasapaino. Kristillinen rakkaus ei ole välinpitämättömyyttä pahaa kohtaan, mutta se ei myöskään jää tuomitsemaan.

Pyhä Johannes Krysostomos opettaa, että nuhtelu on tehtävä parantamisen eikä nöyryyttämisen hengessä. Jeesus tahtoi opettaa, että seurakunnan elämässä totuus ja laupeus eivät ole vastakohtia: totuus paljastaa haavan, laupeus parantaa sen.

Kun Jeesus puhuu anteeksiantamisesta seitsemän kertaa päivässä, hän ei anna matemaattista rajaa, vaan murtaa koko rajojen logiikan.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen näkee tässä kutsun tulla Jumalan kaltaisiksi, sillä Jumala ei anna anteeksi mitaten niukasti, vaan runsaasti. Jeesus tahtoi opettaa, että anteeksiantamattomuus sitoo ihmisen yhtä paljon kuin synti, jota hän muistelee. Pelastuksen kannalta tämä on ratkaisevaa: se, joka ei tahdo armahtaa, sulkee sydämensä juuri siltä armolta, jolla itse elää.

Ei ihme, että opetuslapset huudahtavat: “Lisää meille uskoa.” He ymmärtävät, ettei tällaiseen elämään päästä pelkällä hyvällä tahdolla. Jeesuksen vastaus sinapinsiemenestä osoittaa, ettei uskon arvo ole sen määrässä vaan sen todellisessa yhteydessä Jumalaan.

Pyhä Maksimos Tunnustaja opettaa, että pienikin todellinen usko siirtää vuoria, koska se ei nojaa ihmisen voimaan vaan Jumalan voimaan. Jeesus tahtoi opettaa, että hengellinen elämä alkaa pienestä, mutta elävästä luottamuksesta, joka avaa oven Jumalan toiminnalle.

Lopuksi Herra kertoo palvelijasta, joka tekee vain velvollisuutensa. Tämä voi kuulostaa kovalta, mutta sen tarkoitus on pelastaa meidät hengelliseltä ylpeydeltä.

Pyhä Basileios Suuri muistuttaa, että vaikka tekisimme paljon hyvää, emme koskaan voi asettaa Jumalaa velalliseksemme. Kaikki hyvä meissä on lopulta hänen lahjaansa. Jeesus tahtoi opettaa, että oikea hengellinen asenne ei ole ansion laskeminen, vaan nöyrä kiitollisuus.

Tässä evankeliumissa meidät kutsutaan tutkimaan omaa sydäntämme. Osaammeko antaa anteeksi? Luotammeko todella Jumalan voimaan? Osaammeko tehdä hyvää ilman, että alamme salaa ihailla itseämme?

Sillä pelastus on juuri sitä, että ihminen oppii Kristuksessa nuhtelemaan rakkaudella, armahtamaan avarasti, uskomaan Jumalan voimaan silloinkin, kun oma voima ei riitä, ja pysymään nöyränä, tietäen, että kaikki hyvä on lahjaa ja että pelastava armo kuuluu yksin Herralle. Aamen.