Lk 16:19-31: Rikas mies ja Lasarus

Rikas mies ja Lasarus

Lk 16:19-31

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumijaksossa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Kristus rikkoo yhden vaarallisimmista hengellisistä harhoista: ajatuksen, että ihmisen elämä voidaan arvioida vain ulkoisen menestyksen, mukavuuden tai näkyvän siunauksen perusteella. Rikas mies elää purppurassa ja hienossa pellavassa, aterioi joka päivä iloisesti ja loisteliaasti. Lasarus taas makaa hänen portillaan täynnä paiseita, nälkäisenä ja hyljättynä. Ulkoisesti näyttää siltä, että toinen on siunattu ja toinen on unohdettu. Mutta kuoleman jälkeen asetelma kääntyy toisinpäin. Kristus tahtoo tässä opettaa, että todellinen tila ei ratkea tämän maailman näyttämöllä, vaan Jumalan totuuden valossa.

Jeesus ei opeta tässä sitä, että rikkaus sinänsä tuomitsee ja köyhyys automaattisesti pelastaa. Hän opettaa syvemmin, että ihmisen sydän voi kovettua niin, ettei hän enää näe vieressään kärsivää ihmistä. Rikkaan miehen synti ei ole vain siinä, että hänellä on paljon, vaan siinä, että hän elää yltäkylläisyydessä samalla kun Lasarus makaa hänen portillaan. Toisin sanoen hänen kadotuksensa ei ala kuoleman hetkestä, vaan jo elämässä, sydämen sulkeutumisesta, rakkaudettomuudesta ja välinpitämättömyydestä.

Kristus tahtoo myös opettaa, että tämän elämän valinnat muovaavat iankaikkista todellisuutta. Kuolema ei muuta ihmisen sydäntä automaattisesti. Se vain paljastaa sen, mihin ihminen on jo tässä elämässä kiinnittynyt. Rikas mies ei tuonelassakaan pyydä anteeksi eikä osoita todellista murtumista; hän ajattelee yhä Lasarusta ikään kuin palvelijanaan, joka voitaisiin lähettää hänen luokseen tai hänen veljiensä luo. Näin Kristus varoittaa, että katumattomuus ei ole vain yksittäinen teko, vaan koko sielun asenne.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan erityisesti varoituksena sydämen kovuudesta. Pyhä Johannes Krysostomos palaa tähän kertomukseen usein ja painottaa, ettei rikas mies tehnyt välttämättä väkivaltaa Lasarukselle, mutta hän teki jotakin hengellisesti yhtä vakavaa: hän ei nähnyt häntä. Isille juuri tämä on rakkaudettomuuden pelottava muoto — toisen kärsimyksen muuttuminen näkymättömäksi.

Isät korostavat myös Abrahamin lausetta: “Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.” Pelastuksen tie ei siis ole kadoksissa siksi, että tietoa siitä ei olisi, vaan kuuliaisuuden vuoksi. Jos ihminen ei kuuntele Jumalan sanaa tässä elämässä, häntä ei pakota uskoon edes ihme. Tämä on isien mukaan kertomuksen terävä ydin: hengellinen sokeus ei parane pelkällä järkytyksellä, vaan katumuksella.

Ihmisten pelastuksen kannalta tämä evankeliumi julistaa, että pelastus liittyy olennaisesti sydämen muuttumiseen ja laupeuteen. Ei riitä, että ihminen välttää suuria näkyviä syntejä, jos hänen sydämensä on suljettu lähimmäisen hädältä. Kristuksen edessä ratkaisevaa ei ole se, kuinka paljon ihmisellä oli, vaan se, mitä hänen rikkautensa teki hänen sielulleen.

Ihminen pelastuu, kun hänen sydämensä avautuu Jumalalle ja sen kautta myös lähimmäiselle. Portilla makaava  Lasarus  on jokaisen ihmisen elämässä se paikka, jossa Jumala koettelee sydämen todellisuutta. Pelastus ei ole vain väärien tekojen välttämistä, vaan sitä, että ihminen oppii näkemään toisen ihmisen Jumalan kuvana eikä häiriönä omalle mukavuudelleen. Siksi tämä evankeliumi ei ole vain kertomus kuolemanjälkeisestä tuomiosta, vaan kutsu tämän päivän katumukseen. Vielä nyt portti on avoin, vielä nyt Lasarus makaa silmiemme edessä, vielä nyt Mooses ja profeetat — ja koko evankeliumi — kutsuvat meitä muuttumaan. Ja juuri siinä on toivo: sydän, joka tänään murtuu, ei huomenna jää suljetuksi Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Aamen.