Lk 13:31-35: Jumalan tahto on pelkoa suurempi

Jumalan tahto on pelkoa suurempi

Lk 13:31-35

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumissa Kristusta uhataan. Fariseukset sanovat Hänelle: ”Lähde pois täältä, sillä Herodes tahtoo tappaa sinut.” Mutta Herra ei pakene pelosta eikä muuta tietään ihmisten vallan tähden. Hän vastaa: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: tänään ja huomenna minä ajan ulos riivaajia ja parannan, ja kolmantena päivänä minä pääsen päämäärääni.” Näissä sanoissa avautuu Kristuksen koko pelastustyön syvyys: Hän kulkee tietoisesti kohti Jerusalemia, kärsimystä ja ristiä, ei pakotettuna, vaan rakkaudesta.

Jeesus halusi opettaa, ettei Jumalan valtakunnan työ pysähdy maallisen vallan uhkauksiin. Herodes voi uhata, ihmiset voivat suunnitella pahaa, mutta Kristuksen tehtävä on Isän käsissä. Hän parantaa, vapauttaa ja julistaa siihen asti, kunnes Hänen hetkensä tulee. Tämä on syvä opetus myös meille: kristityn elämää ei saa ohjata ensisijaisesti pelko, vaan kuuliaisuus Jumalan tahdolle.

Kun Kristus sanoo, ettei profeetan sovi kuolla muualla kuin Jerusalemissa, Hän ei puhu kohtalon alistamana. Hän paljastaa, että Israelin pyhän kaupungin historia on samalla Jumalan rakkauden ja ihmisen vastustuksen historia. Jerusalem on saanut profeetat, lain, temppelin ja Jumalan lupaukset, mutta se on usein torjunut ne, jotka Jumala on lähettänyt.

Sitten Herra puhkeaa valitukseen: ”Jerusalem, Jerusalem… kuinka usein olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle, mutta te ette tahtoneet.” Tämä on yksi evankeliumin liikuttavimmista kohdista. Jumala ei ole kylmä tuomari, vaan äidillisen hellä Vapahtaja, joka tahtoo suojella, koota ja pelastaa. Ihmisen tuho ei synny siitä, ettei Jumala tahtoisi pelastaa, vaan siitä, että ihminen ei tahdo tulla kootuksi.

Pyhät isät näkivät tässä kohdassa Jumalan pitkämielisyyden ja ihmisen vapauden salaisuuden. Pyhä Johannes Krysostomos korosti, että Kristuksen valitus osoittaa Jumalan tahdon: Hän tahtoo pelastaa, ei hävittää. Mutta Jumala ei pakota ihmistä rakkauteen. Sanat ”te ette tahtoneet” paljastavat vapaan tahdon vakavuuden.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen näki kanan siipien kuvassa Kristuksen suojeluksen ja Kirkon äidillisen huolenpidon. Kristuksen siivet ovat Hänen ristinsä, opetuksensa, sakramenttinsa ja armonsa. Niiden alle ihminen kutsutaan turvaan synnin, kuoleman ja demonisten voimien hajottavalta vallalta.

Isät ymmärsivät myös ”kolmannen päivän” viittauksena Kristuksen päämäärään: kärsimyksen kautta ylösnousemukseen. Herra ei vain jatka toimintaansa muutaman päivän ajan, vaan vie ihmisluonnon täyttymykseen. Hänen täydellistymisensä ei tarkoita, että Hän olisi ollut vajaa Jumalana, vaan että Hän ihmisenä täyttää kuuliaisuuden tien ristiin ja ylösnousemukseen asti.

Pelastuksemme kannalta tämä evankeliumi kysyy: annammeko Kristuksen koota meidät? Synti hajottaa ihmistä. Se hajottaa mielen, tahdon, perheen, seurakunnan ja kansat. Kristus taas kokoaa. Hän kokoaa ihmisen sisäisesti katumuksen kautta, kokoaa meidät Kirkkoon ehtoollisen ympärille ja kokoaa koko ihmiskunnan valtakuntaansa.

Pelastus ei ole vain sitä, että vältämme vaaran. Se on siirtymistä hajanaisuudesta yhteyteen, pelosta luottamukseen ja omapäisyydestä Kristuksen siipien suojaan. Meidän ei tule olla kuin Jerusalem, joka tunnistaa profeetat vasta torjuttuaan heidät. Meidän tulee tuntea etsikkoaikamme nyt.

Kristus kulkee yhä kohti meitä, vaikka me usein pakenemme Häntä. Hän parantaa, vapauttaa ja kutsuu. Menkäämme Hänen siipiensä alle rukouksessa, katumuksessa ja pyhässä ehtoollisessa. Siellä ihmisen sydän löytää kodin, ja siellä kuoleman uhka muuttuu ylösnousemuksen toivoksi. Aamen.