Lk 6:46-7:1: Rakentaa kalliolle

Rakentaa kalliolle

Lk 6:46-7:1

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä Jeesus päättää puheensa sanomalla: “Miksi te kutsutte minua: Herra, Herra, ettekä tee, mitä minä sanon?” Sitten hän asettaa vastakkain kaksi ihmistä: sen, joka kuulee hänen sanansa ja tekee niiden mukaan, ja sen, joka kuulee mutta ei tee. Ensimmäinen rakentaa kallion varaan, toinen maahan ilman perustusta. Jeesus tahtoo opettaa, että pelastava usko ei ole sanojen, tunteiden tai uskonnollisen identiteetin varassa, vaan kuuliaisuudessa, jossa hänen sanansa saa tulla elämän perustaksi; vasta silloin ihminen kestää koetuksen ja pysyy pystyssä.

Jeesuksen sanat ovat yhtä aikaa yksinkertaisia ja läpitunkevan vakavia: “Miksi te kutsutte minua ’Herra, Herra’, ettekä tee, mitä minä sanon?” Näissä sanoissa Kristus paljastaa uskonnollisen elämän suuren vaaran. Ihminen voi käyttää oikeita sanoja, tunnustaa oikean Herran ja jopa pitää itseään uskovana, mutta hänen elämänsä voi silti levätä väärällä perustalla. Jeesus tahtoi opettaa, ettei hänelle kuuluva elämä ole huulten tunnustus ilman sydämen ja tahdon muutosta. Hänen herruutensa ei toteudu silloin, kun ihminen vain puhuu hänestä, vaan silloin, kun hän alkaa elää hänen sanansa mukaan.

Siksi Jeesus esittää vertauksen kahdesta rakentajasta. Toinen kaivaa syvään ja laskee perustuksen kalliolle. Toinen rakentaa suoraan maan pinnalle. Ulospäin molemmilla on talo, mutta ero paljastuu vasta tulvan tullessa. Jeesus tahtoi opettaa, että koetus ei ole poikkeus kristityn elämässä, vaan sen paljastava hetki. Jokaisen ihmisen elämään tulee vesiä, virtoja ja myrskyjä: kärsimystä, kiusausta, pettymystä, sairautta, kuoleman läheisyyttä ja viimeisenä Jumalan tuomion totuus. Silloin ei enää auta se, että ihminen on joskus kuullut sanaa tai pitänyt itseään kunnollisena. Vain se kestää, mikä on rakennettu Kristuksen varaan käytännöllisessä kuuliaisuudessa.

Pyhät isät ovat nähneet tässä kohdassa koko hengellisen elämän perustan.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen opettaa, että kallio on itse Kristus, mutta ihminen ei rakenna tälle kalliolle vain uskomalla teoreettisesti, vaan painamalla hänen opetuksensa syvälle sieluunsa ja toteuttamalla sen elämässään.

Pyhä Johannes Krysostomos taas korostaa, ettei ongelma ole sanan kuulemisessa, vaan siinä, että sana jätetään hedelmättömäksi. Monet kuulevat, mutta eivät kaiva syvälle. He tahtovat talon ilman vaivannäköä, kristillisyyden ilman katumusta, uskon ilman kuuliaisuutta. Mutta juuri syvälle kaivaminen — kilvoitus, itsensä tutkiminen, himojen vastustaminen — tekee rakennuksesta kestävän.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi on hyvin kirkas ja hyvin vakava. Jeesus tahtoi opettaa, ettei pelastus ole muodollinen suhde häneen, vaan todellinen yhteys, joka muuttaa elämän perustan. Syntiin langennut ihminen rakentaa yleensä hiekan varaan: oman mielensä, oman tahtonsa, oman varmuutensa, oman maineensa päälle. Niin kauan kuin elämä pysyy tyynenä, tämä voi näyttää riittävältä. Mutta kun koetus tulee, ihmisen sisäinen rakennelma romahtaa. Pelastus alkaa siitä, että ihminen lakkaa luottamasta itseensä perustuksena ja alkaa rakentaa Kristuksen sanan varaan.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että anteeksianto ei jää ajatukseksi, vaan sitä harjoitetaan; nöyryys ei jää ihanteeksi, vaan sitä opetellaan; rukous ei jää aikomukseksi, vaan siitä tulee elämän hengitys. Kirkon elämä on juuri tätä kallion varaan rakentamista. Paasto, rukous, synnintunnustus, ehtoollinen ja lähimmäisen rakastaminen eivät ole lisäkoristeita talon seinässä, vaan osa sitä syvää perustusta, jonka varassa ihminen kestää.

Kristus ei kysy tänään, osaammeko kutsua häntä Herraksi, vaan annammeko hänen todella olla Herramme. Siinä on koko tämän evankeliumin paino. Vain sellainen usko pelastaa, joka rakentaa. Vain sellainen kuulija kestää, joka myös tekee. Ja siellä, missä elämä rakennetaan Kristuksen varaan, siellä tulvakaan ei voi sitä kaataa. Siellä alkaa pelastus. Aamen.