Lk 6:12-19: Hän vietti yön rukoillen Jumalaa

Hän vietti yön rukoillen Jumalaa

Lk 6:12-19

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tässä evankeliumin kertomuksessa Jeesus viettää yön rukouksessa, valitsee kaksitoista apostolia ja astuu sitten alas kansan keskelle parantamaan sairaita ja vapauttamaan riivattuja. Kohta näyttää yhdistävän kolme asiaa — rukouksen, apostolien valinnan ja kansan parantamisen — mutta juuri niiden yhteys on tämän tekstin ydin. Kristus ei toimi sattumanvaraisesti eikä vain hetken tarpeisiin vastaten, vaan kaikki lähtee hänen yhteydestään Isään ja suuntautuu koko Israelin, jopa koko maailman, uudistamiseen.

Jeesus tahtoo opettaa, että pelastus toteutuu Jumalan tahdon mukaisessa järjestyksessä: rukouksesta syntyy apostolinen kirkko, ja apostolisen kirkon kautta Kristuksen parantava ja pelastava voima ulottuu kansoihin.

Tämä evankeliumi alkaa hiljaisuudessa. Ennen kuin Jeesus valitsee kaksitoista apostolia, hän nousee vuorelle rukoilemaan ja viettää koko yön Jumalan edessä. Tämä ei ole pelkkä johdanto tuleville tapahtumille, vaan avain koko jakson ymmärtämiseen. Jeesus tahtoi opettaa, ettei Jumalan valtakunnan työ synny kiireestä, vaikutelmasta tai inhimillisestä laskelmasta, vaan yhteydestä Isään. Vaikka hän on Jumalan Poika, hän ei toimi ihmiseksi tultuaan irrallaan rukouksesta, vaan osoittaa omassa elämässään, että kaikki todellinen hengellinen hedelmä kasvaa kuuliaisuudesta ja rukouksesta. Jos Kristus itse rukoilee ennen apostolien valintaa, kuinka paljon enemmän kirkko tarvitsee rukousta kaikessa palveluksessaan.

Aamun tultua Jeesus kutsuu opetuslapsistaan kaksitoista ja antaa heille apostolien nimen. Tämä ei ole sattumanvarainen luku. Kaksitoista apostolia viittaavat Israelin kahteentoista sukukuntaan. Jeesus tahtoi opettaa, että hän ei tullut hajottamaan Jumalan kansaa, vaan kokoamaan sen uudelleen ympärilleen. Hän rakentaa uuden Israelin, ei verisiteen eikä poliittisen vallan varaan, vaan kutsumisen, uskon ja osallisuuden varaan. Apostolit eivät ole vain yksittäisiä hengellisiä henkilöitä, vaan uuden liiton perustuksia, joiden kautta evankeliumi lähtee maailmaan. Tässä näkyy jo kirkon apostolinen luonne: pelastus ei ole muodoton hengellinen kokemus, vaan se annetaan historiassa, näkyvässä yhteisössä, Kristuksen asettaman todistuksen kautta.

Pyhät isät ovat ymmärtäneet tämän kohdan juuri tästä näkökulmasta.

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen korostaa, että Jeesuksen rukous ei merkitse sitä, että Poika olisi Isää alempi, vaan että hän opettaa ihmisluonnossaan meille oikean tien: ennen suuria tekoja tulee rukous.

Pyhä Ambrosius Milanolainen taas näkee apostolien valinnassa sen, että kirkko ei synny kansan tahdosta eikä ihmisten omasta järjestäytymisestä, vaan Kristuksen kutsusta. Isät tähdentävät myös sitä, että heti apostolien valinnan jälkeen Jeesus tulee kansan keskelle parantamaan. Tämä osoittaa, ettei apostolinen virka ole valtaa varten, vaan elämää varten — jotta Jumalan armo saavuttaisi haavoitetut, sairaat ja pahan henkien vaivaamat.

Evankeliumi sanoo, että suuri joukko tuli kuulemaan Jeesusta ja parantuakseen, ja että voimaa lähti hänestä ja paransi kaikki. Tässä on pelastuksen syvin kuva. Kristus ei vain opeta totuutta sanoilla, vaan hänen persoonastaan virtaa elämä. Hänessä Jumalan valtakunta ei ole teoria, vaan voima, joka vapauttaa ihmisen. Apostolien valinta ja kansan parantaminen kuuluvat yhteen, koska kirkon koko tehtävä on välittää tätä Kristuksen elämää maailmaan: sanaa, armoa, parantumista, syntien anteeksiantamusta ja osallisuutta Jumalaan.

Tämä evankeliumi muistuttaa meitä siitä, että meidän pelastuksemme ei lepää sattuman varassa eikä yksin omassa etsimisessämme. Kristus rukoilee, kutsuu, kokoaa ja parantaa. Hän perustaa kirkon, jotta hänen voimansa saavuttaisi jokaisen sukupolven. Ja siellä, missä ihminen tulee hänen luokseen kuullakseen ja koskettaakseen, siellä alkaa jo uusi elämä. Siellä alkaa pelastus. Aamen.