Syyrian varhaisen kirkon kastekäytäntö

Varhaisen Syyrian kirkon kastekäytännöstä antaa jonkin verran tietoja syyrialainen Didascalia Apostolorum. (Syyrialainen Didascalia Apostolorum on syntynyt 3.vuosisadan alkupuolella, ehkä ensimmäisellä vuosikymmenellä Pohjois-Syyriassa ja on tarkoitettu pakanuudesta kääntyneille kristityille. Kirjoittaja on tuntematon, luultavasti juutalaista syntyperää (Quasten: Patrology II, 1990,147). Kasteesta käytetään sinetti- nimitystä. Ajatus, että kaste sinetöi kasteelle pyrkijän Jumalan omaisuudeksi, on hyvin vanha ja tunnettiin Mesopotamiassa jo toisella vuosisadalla. Se, joka on astunut veteen, toisin sanoen kastettu, ei saa tehdä enää pakanuuden aikaisia tekoja. Joka niin tekee, on jo tuomittu tulen Gehennaan. Mies ei saanut ottaa kummikseen henkilöä, joka on sukua perheelle, viidenteen polveen saakka. Pappi ei saanut kastaa omaa lihallista poikaansa, ellei tämä ollut kuoleman vaarassa. Jos muuta pappia ei ollut saatavilla, hän sai suorittaa kasteen. Piispa nähtiin sanan palvelijana ja välittäjänä. Kastetulle hän oli opettaja ja Jumalan jälkeen isä, joka on synnyttänyt kastetun veden kautta. Piispaa, pappia ja diakonia vastaan ei ollut lupa nousta, ei varsinkaan piispaa, jonka kautta Herra on antanut kastetulle Pyhän Hengen.

Piispan kautta kastettu on oppinut tuntemaan Jumalan ja piispan kautta Jumala tuntee kastetun. Piispan kautta hänet on myös sinetöity, ja niin kastetusta on tullut Valon Poika. Piispan käden kautta Herra kasteessa tekee kastetusta oman poikansa. Piispoja kehotetaan ottamaan vastaan katuvia, kuten pakanoita, panemalla kätensä heidän päälleen kaikkien rukoillessa heidän puolestaan. Tämän jälkeen takaisinotettu saa olla yhteydessä kirkon kanssa. Käsien pääalepaneminen tapahtui kasteen asemesta. Kumpikin tarkoittaa samaa. Tarkoitus on osallisuus Pyhästä Hengestä.

Kastettavan naisen voiteli diakonissa öljyllä. Jos naista ei ollut läsnä, pappi suoritti voitelun, mutta silloin voitelu tapahtui yhden käden päälle panemisena ja ainoastaan pää voideltiin, kuten Israelin pappien ja kuninkaiden kohdalla oli tapana. Sen jälkeen voitelun täydensi naisten osalta, kastoipa sitten piispa, pappi tai diakoni, diakonissa eli naisdiakoni. Vedensiunauksen avuksihuutorukoukset sai lukea vain mies. Diakonissojen tuli ottaa vastaan kastevedestä nouseva nainen ja opettaa ja kasvattaa häntä, jotta kasteen murtumaton sinetti säilyisi puhtaudessa ja pyhyydessä.

Vanhassa Syyrian kirkossa oli käytössä vain yksi voitelu, joka tapahtui ennen kastetta. Vasta 7. vuosisadan aikana Rooman kirkon vaikutuksesta tuli vähitellen itäisen kirkon osissa, myös Syyriassa, käyttöön toinen voitelu kasteen jälkeen. Yleinen tapa oli suorittaa voitelu kätten päälIe panemisen kautta yhdellä kädellä. Tämä vastasi voitelun sakramenttia.

Veteen astumista edeltävä voitelu on peräisin vanhasta syyrialaisesta käytännöstä. Voiteluöljyä ei saanut antaa muiden naisten kuin diakonissojen käsiin. Vanhan syyrialaisen kasteriituksen järjestys on voitelu- kaste. (Ensimmäisinä dokumentteina tästä on tietoja Tuomaan Teoissa ja Johannes Sebedeuksen pojan Teoissa. Kahdentoista patriarkan Teoista tämä sama järjestys,voitelu – kaste – Ehtoollinen, käy myös selvästi ilmi).

Kaste nähtiin syntien anteeksiantamuksena aikaisemmista synneistä. Marttyyreita nimitetään “siunatuiksi”, joiden “synnit on peitetty”. Kasteen kautta kastettu saa Pyhän Hengen, joka on aina niiden kanssa, jotka toimivat vanhurskaasti, ja erottaa hänet epäpuhtaista hengistä. Jos kastettu tekee hyviä tekoja, Pyhä Henki pysyy hänessä ja hän pysyy Hengellä täytettynä, eikä paha henki saa hänessä sijaa. Kaste ymmärrettiin samoin toiseksi syntymäksi, jossa osallistutaan Kristuksen henkeen. Sen kautta kastettu tuli uuden liiton, kirkon, jäseneksi. Kasteelle tulo edellytti sydämen puhtautta. Alkuaikoina sellaista, joka ei ollut valmis elämään pidättyväisyydessä ja maallisista huolista vapaana, ei hyväksytty kasteelle. Avioliitossa olevatkin kastettiin ja he pääsivät Ehtoolliselle. Kastetut voivat kasteen jälkeen palata takaisin, toisin sanoen avioitua, jos olivat vapaita tai palata vaimon ja lasten luo, jos olivat avioliitossa. Liiton poikien askeesi liittyi aina kasteeseen (Askeesista käytettiin nimityksiä “Kristuksen ies”, “pyhien ies” tai “taivaallinen ies”). Afraatin teksteistä saa käsityksen, että kaste kuului vain naimattomuuden ja omistamattomuuden valinneille. Kaste ymmärrettiin naimattomille kuuluvana etuoikeutena. Muinainen Antiokian kirkko on historiansa aikana jakautunut useisiin riituksiin. Kirkon itätyyrialainen haara jakautui syyrialais- mesopotamialaiseksi, nestorialaiseksi ja kaldealaiseksi riitukseksi. Edessan kirkko kuului jo varhain nykyisen itäsyyrialaisen ja mesopotamialaisen riitin alueeseen. Oman haaransa muodostaa Länsi-Syyrian jakobiittikirkko. Kastekäytäntö itäsyyrialaisessa kirkossa koki 7. vuosisadalla muutoksia Rooman kirkon vaikutuksesta ja lapsikasteen yleistyessä. Eksorkismit ja manaukset jäivät pois, samoin katekumeeniopetus. Kaste tapahtuu samalla tavoin kuin ortodoksisessa yleisessä kastekäytännössä upottamalla kastettava kolmesti veteen. Kastesanat ovat: “Kastetaan N.N. nimeen Isän, Amen, Pojan, Amen, nimeen Pyhän Hengen, Amen”. Kaste toimitetaan liturgian yhteydessä. Kaldealaisessa riituksessa Rooman kirkon vaikutuksesta jää pois täydellinen upotuskaste. Vanhassa nestorialaisessa kirkossa vain kaste, Eukaristia ja pappeus ovat sakramentteja. Voitelu kasteen yhteydessä suoritetaan ilman mirhaa.

Länsisyyrialaisessa jakobiittikirkossa sakramenttikäytäntö muistuttaa enemmän kreikkalais- ortodoksista kuin itäsyyrialais- nestorialaista. Kaste toimitetaan kolminkertaisella valelemisella.

Kasteen toimittaa pappi, hätätilassa diakoni, ei koskaan maallikko. Puhtaasti antiorialainen eli syyrialainen kasteriitus on säilytetty uskollisesti. Käytäntö on erikoinen siinä suhteessa, että kasteriitin rakenne vastaa Eukaristian viettoa. Kasteveden vihkiminen tapahtuu anaforassa, katekumeeniöljyn vihkiminen suoritetaan hyvin yksinkertaisella tavalla. Upotuskaste on käytössä.

Nykyisin voitelun sakramentti itätyyrialaisessa käytännössä, samoin kuin kaikkialla idässä, toimitetaan kasteen jälkeen täydennyksenä. Se tapahtuu papin käden kohotuksella, jota seuraa rukous ja ristinmerkki, jonka pappi tekee kastettavan otsalle peukalolla sanoen: “N.N. on kastettu ja täydennetty nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Amen”. Aikaisemmin ristinmerkki tehtiin öljyllä. Vielä nykyisinkin nestorialaiset täydentävät luopioille uudistetun voitelun öljyvoiteluna rukouksen kanssa. Länsisyyrialaisessa jakobiittikirkossa suoritetaan voitelu ennen kastetta voitelemalla koko ruumis otsasta alkaen oikeaan jalkaan ja sitten vasemman jalan kautta takaisin otsaan. Varsinainen voitelun sakramentti tapahtuu täydennyksenä. Pappi suorittaa sen pyhällä mirhavoiteella. Voitelu tapahtuu sanoin:”Pyhällä voiteella, Kristuksen sulotuoksulla, totisen uskon sinetillä, Pyhän Hengen lahjojen täydentämisellä, merkitään N.N., nimeen Isän, Amen, Pojan, Amen, elävän Hengen, ikuiseksi elämäksi. Amen.