Mt 14:1-13: Totuus, omatunto ja kutsu parannukseen

Totuus, omatunto ja kutsu parannukseen

Mt 14:1-13

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tämä evankeliumi on raskas ja pyhä kertomus Johannes Kastajan marttyyrikuolemasta. Kuulemme Herodeksesta, jonka omatunto on levoton, Herodiaasta, jonka viha etsii kostoa, ja Johanneksesta, joka todistaa totuudesta aina kuolemaan asti. Evankeliumin lopussa Jeesus vetäytyy autiolle seudulle. Tämä hiljainen vetäytyminen kertoo, ettei Kirkko suhtaudu marttyyrin kuolemaan viihteenä eikä kauhisteluna, vaan rukouksen, katumuksen ja Jumalan tuomion vakavuudessa.

Jeesus tahtoi opettaa, että Jumalan valtakunta ei mukaudu ihmisen himoihin, valtaan tai pelkoon. Johannes oli Kristuksen edelläkävijä paitsi syntymässään ja saarnassaan, myös kärsimyksessään. Hän sanoi Herodekselle: “Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa.” Tämä ei ollut poliittista kapinaa, vaan sielunhoitoa. Johannes kutsui hallitsijaakin parannukseen, koska Jumalan laki koskee kaikkia.

Herodes on traaginen kuva ihmisestä, joka kuulee totuuden, mutta ei tottele sitä. Hän pelkää Johannesta, kunnioittaa häntä, mutta samalla pitää kiinni synnistään. Hänen omatuntonsa ei ole kuollut, mutta se on kahlehdittu nautintoon, ihmispelkoon ja maineeseen. Kun väärä vala, juhlan paine ja ylpeys sitovat hänet, hän tekee sen, minkä tietää pahaksi.

Tässä on Kristuksen opetus meille: jos ihminen ei tee parannusta silloin, kun omatunto puhuu hiljaa, hän voi joutua tilanteeseen, jossa synti vaatii yhä raskaamman hinnan. Pienestä myönnytyksestä tulee kahle; kahleesta tulee vankila; vankilasta voi tulla murha.

Pyhä Johannes Krysostomos näkee Herodeksessa varoittavan esimerkin ihmisten miellyttämisestä. Herodes pelkäsi enemmän pöytävieraitaan kuin Jumalaa. Hän säilytti ulkoisen kunnian, mutta menetti sielunsa rauhan. Krysostomos korostaa, että väärää lupausta ei pidä täyttää synnin kustannuksella. Parempi on rikkoa paha vala kuin tehdä paha teko.

Autuas Theofylaktos opettaa, että Herodias kuvaa katumatonta himoa, joka vihaa nuhdetta. Synti ei tyydy siihen, että se saa elää ihmisessä; se tahtoo myös hiljentää äänen, joka kutsuu vapautukseen. Siksi Johannes joutuu vankilaan ja lopulta mestattavaksi: totuuden ääni koetaan uhkana, kun sydän ei tahdo parantua.

Pyhä Ambrosius näkee Johanneksessa marttyyrin puhtauden puolustajana. Johannes ei kuollut siksi, että olisi kieltänyt Kristuksen, vaan siksi, että hän todisti Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Tämä osoittaa, että moraalinen totuus ei ole erillään uskosta. Siveys, uskollisuus ja avioliiton pyhyys kuuluvat evankeliumin ytimeen.

Isät myös näkevät Johanneksen kuoleman ennakkokuvana Kristuksen kärsimyksestä. Vanhurskas tuomitaan väärin, viaton annetaan vallanpitäjien pelon ja ihmisten miellyttämisen vuoksi kuolemaan. Mutta marttyyrin veri ei ole tappio, vaan todistus Jumalan valtakunnasta.

Pelastuksen kannalta tämä evankeliumi kysyy: mitä teemme, kun totuus koskettaa omaa syntiämme? Herodes kuuli, mutta ei muuttunut. Johannes kuoli, mutta pysyi vapaana. Ulkoisesti toinen oli kuningas ja toinen vanki; hengellisesti Johannes oli vapaa ja Herodes kahlehdittu.

Kristus kutsuu meitä valitsemaan Johanneksen tien: totuuden, katumuksen ja uskollisuuden tien. Tämä ei tarkoita kovuutta toisia kohtaan, vaan rehellisyyttä Jumalan edessä. Meidän tulee antaa Jumalan sanan paljastaa sydämemme Herodiaat, ne intohimot, jotka vihaavat nuhdetta ja tahtovat vaientaa omantunnon.

Kun Jeesus vetäytyy autiomaahan, Hän näyttää meille oikean vastauksen pimeyteen: rukous, hiljaisuus ja Isän tahdon etsiminen. Kirkko ei vastaa väkivaltaan väkivallalla, vaan pyhien kärsivällisyydellä ja marttyyrien todistuksella.

Älkäämme myykö sieluamme hetken nautinnon, maineen tai pelon tähden. Kuunnelkaamme omantunnon ääntä silloin, kun se vielä kutsuu lempeästi. Johannes menetti päänsä, mutta säilytti elämänsä Jumalassa. Herodes säilytti valtaistuimensa, mutta menetti rauhansa. Pelastus on siinä, että annamme totuuden haavoittaa meitä nyt, jotta Kristus voisi parantaa meidät ikuisesti. Aamen.