Kunnianosoituksista ja maineesta

1. Ihminen, vältä ihmisten kunnianosoituksia ja ylistystä, ettet kadottaisi Jumalalta tulevaa kunniaa. Älä nauti liiaksi maallisesta kunniasta, ettet joutuisi äkkiä kärsimään häpeää. Inhimillistä kunniaa ja mainetta seuraa jokseenkin usein ja äkkiarvaamatta häpeä, maallista menestystä sen kadottaminen, riemua ja aistillisia nautintoja suru ja murhe. Sillä maailmassa on kaikki epävakaista ja kaikki sen esineet, asiat ja tapahtumat katoavia. Menestystä seuraa aina vastoinkäyminen, tätä taas menestys.

2. Älä tavoittele maallista kunniaa ja mainetta, sillä ne ovat pettäviä ja lyhytaikaisia. Maailmassa ei ole mitään pysyväistä, paitsi Jumalaa ja Hänen ikuista kunniaansa. Tässä maailmassa on kaikki katoavaista, kaikki kunnia ja maine ovat ohimeneviä. Sen tähden älä tee askeleitasi vakaviksi näillä valheen poluilla, ettet joutuisi kuin keväiselle, avovedessä kelluvalle jäälautalle. Onko sinulla silloin mitään pelastuksen toivoa?

3. Älä ole itserakas äläkä liioin iloitse tämän maailman suomasta kunnianosoituksesta ja ylistyksestä, ettet joutuisi myöhemmin kauan suremaan sen tuottamaa häpeää. Älä liioin luota maailman osoittamaan arvonantoon, sillä se muuttuu äkkiä. Inhimillinen kunnia ja maine ovat kuin tulikipinä, joka äkkiä välähtää ja heti katoaa, tahi kuin meren aalto, joka tuossa tuokiossa kohoaa ylös ja laskeutuu alas. Älä siis liioin iloitse niistä. Joka nauttii järjettömästi tämän maailman kunniasta ja maineesta, se tietäköön, että niiden katoaminen tuottaa myöhemmin odottamatonta ja polttavaa tuskaa.

4. Inhimillinen kunnia ja maine ovat muuttuvaisia kuin kuu. Sen tähden älä liioin kiinny tämän ajallisen maailman osoittamaan kunniaan ja maineeseen, jotka ovat katoavaisia ja muuttuvaisia. Tämä maailma ja kaikki sen asiat ovat vaihtelevia ja muuttelehtivia: tänään kunniaa ja mainetta, huomenna yhtäkkiä häpeää, tänään iloa ja riemua, huomenna odottamatonta surua ja murhetta, tänään terveyttä, huomenna äkillistä sairautta, tällä hetkellä nautit elämästä, mutta äkkiä kuolema kohtaa sinut. Maailma on useille jakanut paljon viekoittelevia kunnianosoituksia, mutta kuolema on ne äkkiä riistänyt heiltä pois.

5. Älä tule ylpeäksi äläkä kerskaa osaksesi tulevista inhimillisistä kunnianosoituksista, pitäen itseäsi suurena, vaan pidä niitä öisinä haaveina. Sillä inhimillinen kunnia on katoavainen ja sangen häilyvä. Juutalaiset osoittivat Herralle kunnioitustaan palmunoksillaan, mutta kohta sen jälkeen syljeksivät Häntä. Heidän vähäinen kunnioituksensa muuttui pian häväistykseksi. Toisten osoittaessa Hänelle kunnioitustaan toiset valmistivat Hänelle ristinpuuta. He notkistivat polvensa Hänen edessaan, mutta kohta sen jälkeen löivät Häntä poskelle. He huusivat: »Iloitse, juutalaisten Kuningas!» ja kohta asettivat orjantappurakruunun Hänen pyhään päähänsä.. Sellainen on inhimillinen kunnia ja maine! Voitelemalla Daavidin kuninkaaksi osoitti Samuel hänelle kunnioitustaan, mutta kohta Saul jo vainosi Daavidia. Artakserkses osoitti Haamanille suurempaa kunnioitusla kuin muille ruhtinaille, ja kuitenkin Haaman kohta kuoli hirsipuussa. Näin äkkiä muuttuu maallinen maine ja inhimillinen kunnia!

6. Maailma ja sen kunnia on kavala. Kun ihminen menestyy, kaikki kiittävät ja ylistävät häntä, mutta kun hän joutuu ylenkatsotuksi, kaikki jättävät hänet. Kun ihmisellä on kaikki hyvin, on hänellä paljon ystäviä ja imartelijoita, mutta vastoinkäymisen hetkellä kaikki hylkäävät hänet. Apostolit seurasivat Kristusta niin kauan kuin Hän nautti ihmisten kunnioitusta ja ihailua, mutta kun Kristuksen piti kärsiä, luopuivat he kaikki Hänestä ja pakenivat kauas. Älä siis luota inhimilliseen maineeseen ja kunniaan, vaan luota ja turvaa yksin Jumalaan. Päivin ja öin ylennä sydämesi ja mielesi Hänen puoleensa.

7. Maallinen maine ja kunnia seuraa maallista menestystä kuin varjo aurinkoa. Kun aurinko paistaa, niin on varjoa, mutta kun ei näy aurinkoa, ei ole varjoakaan. Samoin tässä maailmassa onnistunutta ihmistä kaikki ylistävät ja kunnioittavat, mutta jos häntä kohtaavat vastoinkäymiset, niin he jo halveksivat häntä ja luopuvat hänestä. Inhimillinen maine ja kunnia on kuin keltainen kedon kukkanen, joka auringon noustessa avautuu, mutta sen laskiessa sulkeutuu. Sellainen on maailmakin tapoineen ja kunnianosoituksineen.

8. Usein ihmiset silmissä imartelevat ja kiittävät toisiaan, mutta selän takana ilkeästi tuomitsevat ja panettelevat. Tänään he hyväksyvät, mutta huomenna paheksuvat; silmissä ovat toista, silmän takana taas toista. Inhimillinen maine on muuttuva ja katoava, perin pettävä ja epävakainen. Toiset kunnioittavat, toiset pilkkaavat, eräät kiittävät, toiset taas moittivat, eräät puhuvat hyvää, toiset pahaa. Inhimillinen kunnia ja maine eivät koskaan ole pysyväisiä ja yhtäläisiä, vaan aina vaihtelevia.

9. Tämä maailma maineineen on kuin myllyn ratas, joka aina ja lakkaamatta kiertää ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Mutta kun vesi lakkaa virtaamasta, niin rataskin pysähtyy. Tämä maailma aina pettää. Ne, jotka seisovat kunnian kukkulalla, tuntevat tuulien ja myrskyjen vaihtelut voimakkaampina kuin ne, jotka vaeltavat vaatimattomuuden ja nöyryyden laaksossa. Mitä suurempi kunnia, sitä suurempi pelko. Mitä ylpeämmäksi ihminen tulee maallisesta maineestaan ja kunniastaan, sitä suuremman nöyryytyksen hän saa kestää siitä pilkasta, jota hän saa joko täällä ihmisiltä tai tulevassa elämässä pahoilta hengiltä. On sanottu: »Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua» (Ilm. 18: 7).

10. Samassa määrin kuin nautit toisten kunnioitusta, samassa määrin pidä itseäsi arvottomana sitä saada, että sielusi pysyisi aina nöyränä. Muista kuolemaasi, joka ei välitä kunniasta eikä maineesta, vaan pitää kaikkia samanarvoisina. Missä on silloin mainehikas, rikas ja kunniakas? Missä ovat ruhtinaat ja herrat? Missä ovat tämän maailman kaunopuhujat ja viisaat? Missä ovat voimakkaat, rikkaat ja miehuulliset? Missä ovat maiden ja seutujen valtiaat? Kaikki he ovat mahtuneet pienehköön hautaan. Missä ovat kauniit, kukoistavat ja ihanat kasvot? Ne ovat poissa, ikään kuin ei niitä olisi koskaan ollutkaan. Ne ovat kadonneet jäljettömiin.

Teoksesta: Dimitri Rostovilainen:Hengellisen elämän aakkoset. Valamon luostarin julkaisuja 1938. Jakso II Luku 2, ss. 59 -62