Kohotetuin käsin rukoilemisen perinne

Ortodoksinen pappi toimittaessaan liturgiaa rukoilee edelleenkin kohotetuin käsin, tätä ikivanhaa traditiota noudattaen. Näin tapahtuu ennen liturgian aloittamista ja sitten liturgian edetessä pappi lukee Kerubiveisun kohotetuin käsin, kuoron sitä samanaikaisesti laulaessa. Myös rukoillessaan Pyhää Henkeä laskeutumaan ehtoollislahjojen päälle ja koko kansan päälle, pappi rukoilee kohotetuin käsin.

Tämän perinteen tarkkaa huomioon ottamista ja siihen liittyvää merkitystä varhaiskristittyjen keskuudessa tuskin ymmärtää, ellemme tarkastele heidän juutalaisten ja pakanallisten esi-isiensä tapoja ja mielipiteitä. Kysymyksessä on uskonnollinen tapa, joka on peräisin molemmilta. Israelin lasten keskuudessa se seurasi ylistyksen ja rukouksen jälkeen. Psalmien kirja todistaa: ”Jumalani, minä kiitän sinua niin kauan kuin elän, minä turvaan sinuun, kohotan käteni sinun puoleesi” (Ps 63:5).  ”Kohottakaa kätenne pyhää paikkaa kohti ja kiittäkää Herraa! (Ps 134:2).

Ennen kuin Esra luki lain kansalle sen palattua Babylonista, hän ”ylisti Herraa, suurta Jumalaa, ja kaikki kohottivat kätensä ja vastasivat: “Aamen, aamen!” (Neh. 6:8; vrt.1.Esra 9:47). Rukoiltaessa käsien liike oli niin yleismaailmallinen, että rukoileminen ja käsien kohottaminen tarkoittivat melkein samaa. Niinpä Valitusvirsissä luemme: ”Vuodata sydämesi tuska Herran kasvojen eteen. Kohota kätesi häntä kohti lastesi elämän puolesta. Heitä viruu joka kadunkulmassa, he nääntyvät nälkään”(Val. 2:19). Ja Psalmissa 28:2 sanotaan: ”Kuule minun rukoukseni, kun huudan sinua avuksi ja kohotan käteni temppelisi pyhintä kohti.”

Kun Heliodorus tuli viedäkseen aarteet temppelistä, Jerusalemin asukkaat ”kaikki ojensivat kätensä taivasta kohti ja rukoilivat (2. Makk. 3:20; vrt. 2. Makk. 14:34; Ps. 141: 2; Jes. 1:15; 1.Esra 8:73; Saarn. 51:19). Tätä elettä rukoiltaessa epäilemättä arvostettiin suuresti juutalaisten keskuudessa, osaksi amalekilaisista saavutetun voiton seurauksena, Mooseksen pitäessä käsiään ylhäällä (2.Moos 17:11). Mutta tapa ei ollut ”Moosekselta, vaan isiltä”. Voisimme päätellä tämän tavasta, jolla tarina kerrotaan, mutta vielä vakuuttavammin siitä seikasta, että sama tapa oli yleinen pakanoiden keskuudessa. ”Kaikki me ihmislajiin kuuluvat”, sanoo Aristoteles, ”kohotamme kätemme taivasta kohti rukoillessamme” (De Mundo. kpl. 6: ss; Hom. Ilias 8:347; Virgilius, Aeneas 3:176; 10:667). Minutius Felix (n. 170 -) todistaa, että tapa oli vielä yleinen pakanoiden keskuudessa 3. vuosisadalla. ”Kuulin tavallisten ihmisten kohottaessaan kätensä taivasta kohti sanovan ainoastaan: Jumala (Octavius, kpl.5).

Näin ollen yleismaailmallinen ja muinaisilta ajoista peräisin oleva käytäntö ei voinut jäädä pois käytännöstä ensimmäisten kristittyjen riiteistä. Tämä on useammin kuin kerran havaittavissa Uudessa Testamentissa, esimerkiksi kun apostoli Paavali sanoo: ” Tahdon, että kun miehet rukoilevat, he kohottavat kätensä rukoukseen”(1.Tim. 2:8). Klemens Aleksandrialainen (v. 192) todistaa varhain riitin jatkumisesta. Määriteltyään ensin rukouksen olevan ”keskustelua Jumalan kanssa”,  hän jatkaa sanoen, että sen vuoksi ikään kuin kurkottaen Hänen puoleensa ”nostamme päämme ja kohotamme kätemme taivasta kohti (Stromata, VII: 7. 40). Hänen aikalaisensa Tertullianus kirjoittaa: ”Vaatimattomasti ja nöyryydellä palvellen Jumalaa me kohotamme rukouksemme Jumalalle, ei edes kohottamalla käsiämme liian korkealle, vaan maltillisesti ja säädyllisesti (De  Orat. XIII). Ja toisaalla: ”Me, kristityt, katsoen ylöspäin kädet levitettyinä syyllisyydestä vapautumisen vuoksi; pää paljastettuna, koska meillä ei ole mitään hävettävää; ja lopulta muistelematta (epäjumalien nimiä), koska rukoilemme sydämestämme (Apol. XXX). Origenes (230) sanoo, että monien ruumiin asentojen joukossa meidän tulee rukoillessa asettaa etusijalle ilman epäilystä ”käsien ojentaminen ja katseen kohottaminen ylös (De Orat. 31), ja että kun hurskas mies rukoilee, hän ”levittää sielunsa kohti Jumalaa, ikään kuin käsiensä ulottumattomiin, ja mielensä kauemmaksi kuin silmänsä” (Ibid.)

Eusebiuksen mukaan Konstantinus oli esitetty rahakolikoissa ja kuvissa ”taivaaseen katsovana ja kätensä levittäneenä kuin rukoilevana” (Vita Constant. 50:4. 15).

Tällä tavoin levitetyt kädet olivat usein, ja kenties yleisestikin, siten levitetyt kehon molemmin puolin, että ne muodostivat  ristin kehon  kanssa.

Tertullianus sanoo: ”Me kristityt (toisin kuin juutalaiset) emme vain kohota käsiämme, vaan levitämme ne myös sivulle, asettaen ne Herran ristinkärsimyksen mallin mukaan ja rukoilemme siten, tunnustaen Kristuksen” (De Orat. XI). Viitaten tähän hän sanoo toisaalla: ”Kristityn todellinen asenne on valmis kaikenlaiseen piinaan” (Apolog. XXX).

Asterios Amasealainen (401) selittää: ”Pysty rukousasento, jossa kädet pidetään levitettyinä, hahmoltaan esittää kärsimystä ristillä (Hom. de Pharis. et Publ.). Pyhä Maksimos Torinolainen (k. joskus  408 ja 423 välillä) sanoo: ”Meidät on opetettu rukoilemaan kohotetuin käsin, jotta erityisellä ruumiin asennolla voisimme tunnustaa Kristusta (De Cruce; Hom. de Pass. II). Pyhä Ambrosius ”kuollessaan rukoili kädet levitettyinä ristin muotoon” (Vita). Prudentius kuvatessaan eräiden marttyyrien kuolemaa tulen kautta, kertoo, että kun heidän kahleensa olivat palaneet, he kohottivat kätensä ja siten antautuivat vapaehtoisesti ”Isälle ristinmuotoisesti” (De Coron. Hymn. VI. 50. 107).

Monet kristityt kirjoittajat uskoivat tämän olleen tavan, jolla Mooseksen käsiä pidettiin ylhäällä taistelun aikana amalekilaisia vastaan, ja että voitto myönnettiin siten ristille (kts. Barnabaan kirje XII; Justinus Marttyyri, Dialogi Tryfon kanssa, kpl:t 99, 111; Tertullianus, Adv. Jud. X; Kyprianus Karthag.,Adv. Jud.   50. 2: XXI; Maksimus Torinolainen ym.). Gregorios Naziansilainen kirjoittaa: ”He pitivät ylhäällä Mooseksen käsiä, jotta  Amalek voitaisiin kukistaa ristin voimalla, niin kauan kunnes varjot tulivat esiin ja risti oli näkyvissä”(Orat. XII:2; Carmina, kirja 2, §1. 1).

Kasteessa varhaiskristityt kohottivat kätensä uhmaten Saatanaa. Niinpä Kyrillos Jerusalemilainen puhuessaan äsken kastetuille, sanoo: ”Seisoessanne kasvot länteen päin kuulitte kehotuksen levittää kätenne ja luopua läsnä olevasta Saatanasta” (Catech. Mystag. I: 2).Pseudo- Dionysios kuvaa samaa asiaa, mutta häneltä saamme tietää vielä lisäksi, että kandidaatin kolmesti luovuttua Saatanasta, pappi ”käänsi hänet itään päin, ja käski hänen katsoa taivaaseen ja kohottaa kätensä liittyäkseen lujasti Kristukseen” (Eccl. Hierarch. II. §6; vrt. III. § 5. Pyhä Basileios Suuri kehottaessaan katekumeeneja olemaan lykkäämättä kastettaan, näyttää viittaavan tähän toiseen käsien kohottamiseen: ”Miksi odotat, kunnes kasteesta tulee sinulle taipumus kuumeeseen, jolloin et kykene lausumaan tervehdyttäviä sanoja … etkä kohottamaan käsiäsi taivaaseen etkä seisomaan jaloillasi?” (Hom. XIII, Exhort. ad S. Baptism, § 3).

Ortodoksisen kirkon Euhologionissa, kasteen kaavassa on edelleenkin jäljellä edellä mainitut Saatanasta luopumiseen ja Kristukseen liittymisen eleet.