Kasteen velvoitteet

Varhaiskirkko eli kastekokemuksesta. Ihmiset saatettiin kirkon yhteyteen evankeliumin kutsun kautta, ja yhteisön liturginen elämä oli sidoksissa kasteeseen. Kristillinen yhteisö kokoontui kastetta ja Eukaristiaa varten. Tämä kaksoismysteerio – uudelleensyntyminen ja Leivän murtaminen – ei ollut vain seremoniallinen palvelus, vaan koko varhaiskristillisyyden ydin ja lähde. Kasteen ja Eukaristian ajateltiin pyhittävän koko ihmisen. Jokainen kaste sinetöitiin Hengellä. Samaa Henkeä kutsutaan myös Eukaristian vietossa tekemään leipä ja viini Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Kaste muuttaa asiain tilan, synnillä ei ole enää valtaa kastettuun. Vanha ihminen on ristiinnaulittu ja kuollut. Ennen kastetta ihminen on synnin orja ja sen väline, mutta sen jälkeen “Jumalan orja kuuliaisuudessa, joka johtaa vanhurskauteen” (Gal 6:16). Kristukseen kastamisen tulee vaikuttaa ajatteluumme, tunteisiimme ja tekemisiimme. Kastetun on voitava vaeltaa uudessa elämässä.

Kasteen julistaman uuden tilan ja sen täydellisen, Jumalan valtakunnassa tapahtuvan, toteutumisen välillä on moraalisen ja hengellisen kasvun prosessi, johon kastettu velvoitetaan. Se edellyttää jatkuvaa taistelua ja uudelleen alkamista epäonnistumisen  jälkeen. Kristus on universaalisesti läsnä jokaisen uskovan elämässä. Tuo yhteys velvoittaa toteuttamaan käytännössä saatua lahjaa käytännön tekoina. Kasteessa kirkko ilmentää perustotuuttaan. Inhimillisen moraalin uudistuminen ei synny inhimillisistä sopimuksista, vaan inhimillisen luonnon muutoksesta, vanhan ihmisen kuolemisesta. Ihmiseltä edellytetään kasteen kautta kuolemista yksilönä ja astumista uuteen elämään, olemassaolon muotoon, jossa elämä todellistuu yhteytenä, rakkautena ja suhteessa toisiin. Jumalan perheessä kristityt ovat sukua toisilleen ja vastuullisia toisistaan.

Kaste on alku kristillisen kasvun tiellä. Tarvitaan kasvatusta ja harjoitusta sekä taistelua synnillisiä taipumuksia vastaan. Kaste merkitsee vastausta siihen, mitä Jumala on tehnyt hyväksemme. Voittoa kuolemasta ei saavuteta passiivisella osallistumisella. Tarvitaan uskoa sekä syvää kaipausta kuolla Kristuksen kanssa. Se merkitsee jatkuvaa taistelua, askeesia. Vasta kun kaikki maailman elementit kuolettuvat sisimmässä, voi tehokkaasti taistella pahaa vastaan ja toteuttaa epäitsekästä rakkautta kirkon elämässä. Pelastus, pyhittyminen ja jumaloituminen toteutuvat täydellisesti ja objektiivisesti kirkossa ja ovat sidoksissa kasteeseen ja Eukaristiaan. Niistä riippuu pelastuksemme. Se, joka ei täytä kastelupaustaan, “on kutsuttu, mutta ei valittu”. Niin kuin Jeesuksen parannusihmeet, myös sakramentit, erityisesti kaste ja Eukaristia, välittävät uskovalle syntien anteeksiannon ja osallisuuden valtakunnan uudesta elämästä (Mk 2:10; Joh 5:14). Kaste, ykseyden sakramentti Kristuksessa, tarvitsee ollakseen täydellinen, moninaisuuden sakramentin, Eukaristian.

Myös epifaniahymnit opettavat kasteen ja Ehtoollisen yhteyttä. Kaste sovittaa synnit, jotta kastettu voisi kelvollisesti osallistua Kristuksen Ruumiiseen. Kaste on sisälle käynti Ehtoolliseen, joka on elämän lääke kaikille. Kirkko, Kristuksen puolisona, pitää käsissään kasteesta peräisin olevia kallisarvoisia koruja, kuten Rebekka muinoin lähteellä.

Kristittynä eläminen merkitsee jatkuvaa uudistumista. Se edellyttää pakoa maailmasta. Kreikkalaiset isät käyttävät siitä nimitystä anakhoresis. Sillä ei tarkoiteta tietyn paikan jättämistä, vaan luopumista turhuuksista ja houkutuksia täynnä olevasta ympäristöstä. Käytännössä se merkitsee kieltäytymistä aistillisista ja maallisista iloista, toisin sanoen kaikesta siitä, mikä estää kristityn hengellistä kasvua. Näin ollen se on paheista ja viettelevästä ympäristöstä luopumista, vapaehtoista köyhyyden valitsemista ja väärän uskonnollisen elämän hylkäämistä. Nämä piirteet ilmenevät myös Syyrian varhaiskristillisyydessä, samoin epifaniahymnien opetuksissa.

Kastettuja kehotetaan säilyttämään kasteen armo. He ovat armon astioita. Armo ei suo kahta uudistamista. Efraimin mukaan ihminen voi saada vain yhden kasteen, jonka jälkeen tulee luopua synnistä. Turmelukselle ei saa antaa valtaa. Armon tuli on kasteessa kuluttanut täysin rikkomukset ja puhdistanut ja pyhittänyt ruumiin. Ruumis on voitelun kautta sinetöity pyhäksi, Jumalan temppeliksi, jossa Jumalaa tulee palvella uhrein. Kristittyjen uhri on ruumiin ja sydämen pyhittäminen. Ihmisen mieli on kuin suitsutusastia, ja Henki riemuitsee sisäisissä temppeleissä. Kastettuihin painettu elämän sinetti saa synnin pakenemaan. Kastetuilla on voitelun välittämä totuus, joka erottaa heidät jumalattomista ja epäuskoisista. Kristittyjen on pidettävä vaari kasteessa saadusta puhtaudesta: Jos tämä helmi katoaa, sitä ei voi enää etsiä käsiinsä, sillä se on kuten neitsyys, jota ei enää ole, kun se on kadotettu.

Kastepuvun voimalla on pysyttävä erossa kaikesta saastutuksesta. Ennen kastetta vallinneesta vanhasta ihmisestä tulee luopua. Välinpitämättömyyttä tulee välttää. Kasteveden armo on säilytettävä keskellä synnin tulvaa, ja kastettujen tulee voittaa maailman pimeys lampuillaan. Paholaisen suhteen on aina oltava varuillaan, ettei hän turmelisi. Ruumiit kehotetaan pyhittämään Jumalalle:

Pyhittäkää Hänelle ruumiinne, sillä missä Hän pysyy, sinne ei turmelus yllä.

Jatkuva Jumalan ylistäminen ilmentää oikeaa ymmärrystä:

Laulakoon teidän suunne alituisesti ylistyshymnejä

Aina on ymmärrettävä kasteen arvo ja se, kuinka ylhäisiä kastetut ovat.

Kristityiltä edellytetään, että he vapaasti vastaavat Jumalan armoon uskossa ja kuuliaisuudessa ja pyrkivät saamaan ja säilyttämään Pyhän Hengen sydämissään. Vain Hengen voiman kautta on mahdollista elää pyhää elämää Kristuksen herruudessa. Kasteessa saadun lahjan ei saa antaa peittyä syntiin ja tämän maailman asioihin, vaan tulee kasvaa Kristuksessa. Näin myös epifaniahymnit opettavat kristittynä vaeltamisesta.

Kasteen armo on luovuttamaton ja henkilökohtainen ja se on kaiken kristillisen elämän perusta. Kaikki sakramentit, erityisesti kaste ja Eukaristia, ovat oleellisia Kristuksen Ruumiin jäsenyydelle. Jos niitä ei oteta vakavasti, ne ovat vain mahdollisuus.

Ihmisluonnon heikkoudesta johtuen kastettu lankeaa synteihin kasteen jälkeenkin. Kasteen armon takaisin saaminen vaatii katumusta. Johannes Klimakos sanoo: “Kyyneleet ovat kasteen uudistaminen”. Hän pitää kyynelten lahjaa jopa suurempana kuin kasteta, sillä kasteen jälkeen tehdyt synnit pestään kyynelillä. Ne, jotka ovat saaneet kasteen, mutta eivät noudata kastelupauksia, ovat kelvottomia palvelijoita. Katumus on kasteen uudistaminen, sopimus Jumalan kanssa uudesta elämästä. Kaste puhdistaa ihmisen aikaisemmista synneistä, mutta kyyneleet myöhemmistä. Kirkon tehtävä on pelastaa, ei tuomita. Siksi “toinen katumus” on tehty mahdolliseksi, jotta erotettujen ja katuvien olisi mahdollista palata kirkon yhteyteen ja saavuttaa menettämänsä kasteen voima uudelleen.

Katumuksen tarpeellisuutta opettaa myös Efraim hymneissään. Jos on saastuttanut itsensä, on kyettävä kyynelin puhdistamaan itsensä. Myös yhdyskunnan rukous voi tuoda anteeksiannon katuvalle.

Mitä enemmän ihminen tuntee Jumalaa, sitä enemmän hän on ihminen. Jumalan työtoverina hän omalta osaltaan toteuttaa Hänen kaitselmuksensa kokonaissuunnitelmaa, jonka tarkoituksena on saada aikaan harmonia ja rauha koko maailmankaikkeudessa. Kastettu on uudistunut ja jumalallistunut. Koko hänen elämällään on uusi merkitys. Jumala asuu hänessä, uudistaa häntä, luo uutta ja antaa uutta elämää. Pyhän Hengen temppelinä hänestä tulee täällä maan päällä Jumalankantaja.

Syvällisesti ja monipuolisesti Efraim opettaa epifaniahymneissään kasteen merkityksestä ihmisen ja koko luomakunnan pelastumisessa ja uudistumisessa. Kristuksen kaste oli maailman valaiseminen ja tämän valon jokainen kastettu saa itselleen. Jumalan inkarnaation yhtenä tarkoituksena oli kasteeseen sisältyvän salaisuuden ilmi tuominen maailmalle. Tuo salaisuus paljastui Kristuksen epifaniassa Jordanilla ja se merkitsi voittoa pimeydestä ja sen ulottuvuuksista. Kaikki, jotka ottavat kasteen Kristuksessa, saavat valon, ja tulevat kykeneviksi voittamaan maailman pimeyden ja synnin ja kuoleman sekä saavuttamaan iankaikkisen elämän. He sisäisesti katselevat tuota jumalallista valoa, joka loistaa ja valaisee kaiken ympärillään. Tuon valon Kristus tarjoaa kokonaan maan päällä eläville. Kaste merkitsee maailman pimeyden hylkäämistä ja kristittynä eläminen Kristuksen valkeuden esillä pitämistä. Kristityn kutsumus on loistaa tätä valoa elämällään.

“Autuaita olette te, joiden ruumiit on tehty loistaviksi. Te olette hyljänneet kätketyn pimeyden, vedestä teidät on puettu valoon.”