{"id":3236,"date":"2026-05-15T16:03:18","date_gmt":"2026-05-15T13:03:18","guid":{"rendered":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/?p=3236"},"modified":"2026-05-15T16:03:18","modified_gmt":"2026-05-15T13:03:18","slug":"elama-kuoleman-jalkeen","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/2026\/05\/15\/elama-kuoleman-jalkeen\/","title":{"rendered":"El\u00e4m\u00e4 kuoleman j\u00e4lkeen"},"content":{"rendered":"

Johdanto<\/strong><\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeinen el\u00e4m\u00e4 on kristillisen uskon suurimpia ja samalla herkimpi\u00e4 aiheita. Se koskettaa kysymyst\u00e4 siit\u00e4, mit\u00e4 ihminen on, mit\u00e4 kuolema merkitsee, mit\u00e4 Jumalan oikeudenmukaisuus ja rakkaus tarkoittavat sek\u00e4 millainen p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 koko luomakunnalla on. Kristinusko ei tarkastele kuolemaa pelkk\u00e4n\u00e4 biologisena tapahtumana eik\u00e4 my\u00f6sk\u00e4\u00e4n sielun luonnollisena vapautumisena ruumiin kahleista. Kuolema on vihollinen, seuraus synnin rikkovasta voimasta, mutta Kristuksen yl\u00f6snousemuksen j\u00e4lkeen se ei ole en\u00e4\u00e4 viimeinen sana ihmisest\u00e4.<\/p>\n

Kristillinen opetus kuoleman j\u00e4lkeisest\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4 rakentuu muutaman perustotuuden varaan. Ensinn\u00e4kin ihminen ei lakkaa olemasta ruumiillisen kuoleman hetkell\u00e4. Toiseksi kuolema erottaa sielun ruumiista, mutta t\u00e4m\u00e4 ero ei ole ihmisen lopullinen tila. Kolmanneksi kuoleman j\u00e4lkeen ihminen kohtaa Jumalan totuuden, jota perinteisesti kutsutaan yksityiseksi tuomioksi. Nelj\u00e4nneksi kuolleet odottavat lopullista yl\u00f6snousemusta ja viimeist\u00e4 tuomiota. Viidenneksi kristillisen toivon p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 ei ole pelkk\u00e4 \u201ctaivaaseen p\u00e4\u00e4seminen\u201d sieluna, vaan koko ihmisen \u2014 ruumiin ja sielun \u2014 kirkastuminen Jumalan valtakunnassa.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 erottaa kristillisen n\u00e4kemyksen monista muista kuolemanj\u00e4lkeisyyden k\u00e4sityksist\u00e4. Platonistisessa ajattelussa sielun kuolemattomuus saatettiin ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ennen kaikkea vapautumiseksi ruumiista. Materialistisessa ajattelussa kuolema merkitsee persoonallisen olemassaolon loppua. J\u00e4lleensyntymisopillisissa j\u00e4rjestelmiss\u00e4 yksil\u00f6llinen el\u00e4m\u00e4 n\u00e4hd\u00e4\u00e4n osana toistuvien syntymien kiertoa. Kristinusko ei hyv\u00e4ksy mit\u00e4\u00e4n n\u00e4ist\u00e4 sellaisenaan. Se opettaa, ett\u00e4 ihminen on ainutkertainen persoona, jonka el\u00e4m\u00e4 on peruuttamattoman merkityksellinen, jonka ruumis kuuluu h\u00e4nen persoonansa kokonaisuuteen ja jonka lopullinen p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 on yl\u00f6snousemus, ei ruumiittomuus eik\u00e4 kiertokulku.<\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeinen el\u00e4m\u00e4 ei ole kristinuskossa irrallinen uteliaisuuden kohde. Se on osa evankeliumia. Kristus kuoli ja nousi kuolleista, jotta kuolema menett\u00e4isi valtansa. H\u00e4nen yl\u00f6snousemuksensa ei ole vain esimerkki tai hengellinen vertauskuva, vaan uuden luomakunnan alku. Siksi kristitty ei katso kuolemaa pelk\u00e4n pelon l\u00e4pi, vaikka kuolema s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 vakavuutensa. H\u00e4n katsoo sit\u00e4 Kristuksen p\u00e4\u00e4si\u00e4isen valossa. Kuolema on edelleen raja, mutta se ei ole suljettu muuri. Se on portti, jonka Kristus on kulkenut l\u00e4pi ja jonka vallan h\u00e4n on murtanut.<\/p>\n

Samalla kristillinen toivo ei ole kevytt\u00e4 optimismia. Kuoleman j\u00e4lkeinen el\u00e4m\u00e4 merkitsee my\u00f6s vastuuta. Ihmisen teot, valinnat, usko, rakkaus, katumus ja paatumus eiv\u00e4t ole yhdentekevi\u00e4. Kuoleman j\u00e4lkeen ihminen kohtaa totuuden itsest\u00e4\u00e4n Jumalan edess\u00e4. Siksi kristillinen opetus kuolemanj\u00e4lkeisyydest\u00e4 on sek\u00e4 lohduttava ett\u00e4 her\u00e4tt\u00e4v\u00e4. Se lohduttaa, koska kuolema ei erota Jumalan rakkaudesta niit\u00e4, jotka ovat Kristuksessa. Se her\u00e4tt\u00e4\u00e4, koska ajallinen el\u00e4m\u00e4 on vakava lahja eik\u00e4 sit\u00e4 voi el\u00e4\u00e4 hengellisesti v\u00e4linpit\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti.<\/p>\n

Ihminen, kuolema ja sielun jatkuminen<\/strong><\/p>\n

Kristillisen kuolemanj\u00e4lkeisyysopin ymm\u00e4rt\u00e4minen edellytt\u00e4\u00e4 oikeaa ihmisk\u00e4sityst\u00e4. Ihminen ei ole pelkk\u00e4 ruumis eik\u00e4 pelkk\u00e4 sielu. H\u00e4n on ruumiin ja sielun el\u00e4v\u00e4 ykseys. Ruumis ei ole persoonan ulkoinen kuori, vaan kuuluu ihmiseen olennaisesti. Sielu ei ole vain biologisen el\u00e4m\u00e4n nimi, vaan ihmisen hengellinen ja persoonallinen keskus, joka kykenee Jumalasuhteeseen, vapauteen, muistamiseen, rakastamiseen ja vastuuseen.<\/p>\n

Kuolemassa t\u00e4m\u00e4 ykseys s\u00e4rkyy. Ruumis palaa maahan, mutta sielu jatkaa olemassaoloaan Jumalan edess\u00e4. T\u00e4m\u00e4 ei kuitenkaan merkitse, ett\u00e4 kuolema olisi luonnollinen t\u00e4yttymys. Kristillinen traditio kutsuu kuolemaa viholliseksi juuri siksi, ett\u00e4 se erottaa sen, mink\u00e4 Jumala loi yhteen. Ihmist\u00e4 ei luotu kuolemaan eik\u00e4 ruumiittomaksi hengeksi, vaan el\u00e4m\u00e4\u00e4n Jumalan yhteydess\u00e4 kokonaisena persoonana.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 on t\u00e4rke\u00e4\u00e4, koska joskus kuoleman j\u00e4lkeinen el\u00e4m\u00e4 ymm\u00e4rret\u00e4\u00e4n ep\u00e4kristillisesti ik\u00e4\u00e4n kuin ruumiista vapautuminen olisi pelastuksen p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4. Kristinuskon mukaan ruumis ei ole paha. Jumalan Poika tuli ihmiseksi todellisessa ruumiissa, s\u00f6i, k\u00e4rsi, kuoli ruumiillisesti ja nousi kuolleista kirkastetussa ruumiissa. Siksi my\u00f6s ihmisen lopullinen toivo on ruumiin yl\u00f6snousemus. V\u00e4litila kuoleman ja yl\u00f6snousemuksen v\u00e4lill\u00e4 on todellinen, mutta se ei ole viel\u00e4 lopullinen t\u00e4ydellisyys.<\/p>\n

Raamattu kuvaa kuolemaa usein \u201cunena\u201d. T\u00e4m\u00e4 ilmaisu ei tarkoita v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 tietoisuuden t\u00e4ydellist\u00e4 lakkaamista, vaan ennen kaikkea sit\u00e4, ettei kuolema ole lopullinen tila. Nukkuva voidaan her\u00e4tt\u00e4\u00e4. Kristuksessa kuolleet \u201cnukkuvat\u201d yl\u00f6snousemuksen toivossa. Samalla Uusi testamentti antaa useita kohtia, joissa kuolleiden sielut kuvataan tietoisessa suhteessa Jumalaan. Kristus lupaa katuvalle ry\u00f6v\u00e4rille paratiisin \u201ct\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4\u201d. Apostoli Paavali pit\u00e4\u00e4 ruumiista pois muuttamista Herran luo p\u00e4\u00e4semisen\u00e4. Ilmestyskirjassa marttyyrien sielut ovat Jumalan alttarin alla ja rukoilevat.<\/p>\n

N\u00e4ist\u00e4 aineksista muodostuu klassinen kristillinen n\u00e4kemys: kuoleman j\u00e4lkeen sielu on tietoisessa v\u00e4litilassa, mutta odottaa viel\u00e4 ruumiin yl\u00f6snousemusta. Tila voi olla autuas tai tuskallinen riippuen ihmisen suhteesta Jumalaan. T\u00e4m\u00e4 ei ole viel\u00e4 viimeisen tuomion j\u00e4lkeinen lopullinen tila, mutta se on todellinen osallistuminen siihen suuntaan, johon ihminen on el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 aikana k\u00e4\u00e4ntynyt.<\/p>\n

Kuoleman vakavuus liittyy siihen, ett\u00e4 ajallinen el\u00e4m\u00e4 on ihmisen kilvoittelun ja valinnan aika. Ihminen ei ole ennalta m\u00e4\u00e4r\u00e4tty kone, vaan vapaa olento, joka voi vastata Jumalan armoon tai torjua sen. Jokainen valinta muovaa sielua. Jokainen rakkaus, viha, anteeksianto, katumus, himo, rukous ja teko j\u00e4tt\u00e4\u00e4 j\u00e4ljen. Kuolema ei pyyhi t\u00e4t\u00e4 hengellist\u00e4 historiaa pois. Se paljastaa sen.<\/p>\n

Siksi kristillinen kuolemanj\u00e4lkeisyysoppi ei ole fatalistinen. Ihmisen kohtalo ei m\u00e4\u00e4r\u00e4ydy sattumanvaraisesti eik\u00e4 Jumalan mielivallan perusteella. Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan, mutta h\u00e4n ei kumoa ihmisen vapautta v\u00e4kivalloin. Helvetin mahdollisuus liittyy juuri siihen, ett\u00e4 rakkaus voidaan torjua. Jumala ei luonut ihmist\u00e4 tuhoutumaan, vaan el\u00e4m\u00e4\u00e4n; mutta ihminen voi k\u00e4\u00e4nty\u00e4 pois el\u00e4m\u00e4st\u00e4.<\/p>\n

Samalla on muistettava, ettei kristillinen traditio kehota ep\u00e4toivoon. Jumalan armo voi saavuttaa ihmisen el\u00e4m\u00e4n viimeisell\u00e4 hetkell\u00e4, kuten katuvan ry\u00f6v\u00e4rin kohdalla. Mutta t\u00e4m\u00e4 ei oikeuta hengellist\u00e4 lykk\u00e4\u00e4mist\u00e4. Kuoleman hetki ei ole ihmisen hallinnassa. Siksi kirkko kutsuu parannukseen nyt. Kuoleman j\u00e4lkeisest\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4 puhuminen on oikeastaan kutsu el\u00e4m\u00e4\u00e4n todellisemmin t\u00e4ss\u00e4 el\u00e4m\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n

Yksityinen tuomio ja v\u00e4litila<\/strong><\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeen ihminen kohtaa Jumalan. T\u00e4t\u00e4 kohtaamista kutsutaan yksityiseksi tuomioksi. Se ei ole sama kuin viimeinen tuomio, joka tapahtuu Kristuksen toisessa tulemisessa, mutta se on todellinen henkil\u00f6kohtainen tuomio. Siin\u00e4 ihmisen sielun tila paljastuu Jumalan valossa.<\/p>\n

Yksityist\u00e4 tuomiota ei pid\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 karkeasti maalliseksi oikeudenk\u00e4ynniksi, jossa Jumala vasta ker\u00e4\u00e4 tietoja ja tekee p\u00e4\u00e4t\u00f6ksen. Jumala tuntee ihmisen kokonaan. Tuomio on ennen kaikkea totuuden paljastumista ihmiselle itselleen. Kuoleman j\u00e4lkeen katoavat ne peitteet, joilla ihminen on voinut maan p\u00e4\u00e4ll\u00e4 suojata itse\u00e4\u00e4n totuudelta: itsepetos, sosiaalinen rooli, tekosyyt, vertailu toisiin, valikoiva muisti ja ulkoinen maine. Jumalan valossa ihminen n\u00e4kee, mit\u00e4 h\u00e4n todella on rakastanut.<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 mieless\u00e4 tuomio on syv\u00e4sti hengellinen tapahtuma. Ihmisen teot punnitaan, mutta tekoja ei n\u00e4hd\u00e4 irrallaan syd\u00e4mest\u00e4. Sama ulkoinen teko voi nousta hyvin erilaisista motiiveista. Jumala n\u00e4kee my\u00f6s sen, mit\u00e4 ihmiset eiv\u00e4t n\u00e4hneet: salaiset kyyneleet, hiljaisen k\u00e4rsiv\u00e4llisyyden, n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4t rukoukset, sis\u00e4iset taistelut, katumuksen ja rakkauden. H\u00e4n n\u00e4kee my\u00f6s peitetyn itsekkyyden, tekopyhyyden ja ylpeyden. Siksi Jumalan tuomio on sek\u00e4 ankarampi ett\u00e4 armollisempi kuin ihmisten tuomio. Ankarampi, koska mik\u00e4\u00e4n valhe ei s\u00e4ily. Armollisempi, koska Jumala tuntee my\u00f6s ihmisen haavat ja pimeyden syyt paremmin kuin kukaan.<\/p>\n

Kristillinen perinne kuvaa v\u00e4litilaa kahdella suunnalla: vanhurskaiden lepo ja jumalattomien vaiva. N\u00e4it\u00e4 ei tule k\u00e4sitt\u00e4\u00e4 yksinkertaisesti palkintona ja rangaistuksena ulkoisessa mieless\u00e4, vaikka my\u00f6s oikeudenmukaisuuden ulottuvuus on todellinen. Syvemmin kyse on ihmisen suhteesta Jumalaan. Jumalan l\u00e4sn\u00e4olo on autuus niille, jotka rakastavat h\u00e4nt\u00e4, mutta tuska niille, jotka vihaavat totuutta. Sama aurinko sulattaa vahan ja kovettaa saven \u2014 kuva on vanha, mutta osuva. Jumalan rakkaus on sama, mutta ihmisen vastaanottavaisuus ratkaisee, koetaanko se valona vai poltteena.<\/p>\n

Ortodoksisessa hengellisess\u00e4 kirjallisuudessa esiintyy ajatus sielun matkasta kuoleman j\u00e4lkeen ja niin sanotuista tulliasemista. Niiss\u00e4 sielu kohtaa demonisia syyt\u00f6ksi\u00e4 ja joutuu n\u00e4kem\u00e4\u00e4n, mihin himoihin ja synteihin se on sitoutunut. T\u00e4t\u00e4 kuvastoa ei tarvitse tulkita mekaaniseksi kartaksi n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4st\u00e4 maailmasta. Sen hengellinen merkitys on kuitenkin vakava: ihmisen himot eiv\u00e4t ole vain psykologisia tottumuksia, vaan hengellisi\u00e4 siteit\u00e4. Se, mit\u00e4 ihminen ei ole katumuksessa luovuttanut Jumalalle, voi kuoleman j\u00e4lkeen n\u00e4ytt\u00e4yty\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 sitovana voimana.<\/p>\n

Tulliasemakuvasto muistuttaa siit\u00e4, ettei pelastus ole pelkk\u00e4 ulkoinen julistus, vaan ihmisen todellista vapautumista synnin vallasta. Ihminen ei voi vied\u00e4 mukanaan kuoleman yli mit\u00e4\u00e4n muuta kuin sen, mit\u00e4 h\u00e4nest\u00e4 on tullut. Omaisuus, asema, maine ja ruumiillinen voima j\u00e4\u00e4v\u00e4t. Mukaan seuraa syd\u00e4men tila. T\u00e4m\u00e4n vuoksi kirkon hengellinen el\u00e4m\u00e4 \u2014 rukous, paasto, synnintunnustus, ehtoollinen, anteeksianto ja l\u00e4himm\u00e4isenrakkaus \u2014 ei ole uskonnollista koristelua, vaan sielun valmistamista iankaikkisuuteen.<\/p>\n

Yksityisen tuomion j\u00e4lkeen sielun tila on todellinen, mutta ei viel\u00e4 lopullinen t\u00e4ydellisyys. Vanhurskaat saavat esimakua Jumalan valtakunnasta, mutta odottavat ruumiin yl\u00f6snousemusta ja koko luomakunnan uudistumista. Kadotukseen suuntautuneet kokevat eron ja vaivan, mutta my\u00f6s heid\u00e4n lopullinen tilansa vahvistuu viimeisess\u00e4 tuomiossa. T\u00e4m\u00e4 v\u00e4litilan ja lopullisen tilan erottaminen on t\u00e4rke\u00e4 osa kristillist\u00e4 eskatologiaa.<\/p>\n

Kuolleiden puolesta rukoileminen liittyy juuri t\u00e4h\u00e4n v\u00e4litilaan. Kirkko rukoilee, ett\u00e4 Jumala antaisi poisnukkuneille levon, anteeksiannon ja valon. Rukous ei tarkoita, ett\u00e4 ihmisen vapaus kumottaisiin kuoleman j\u00e4lkeen tai ett\u00e4 kirkko voisi automaattisesti muuttaa Jumalan tuomion. Se tarkoittaa, ett\u00e4 kirkko luottaa Jumalan laupeuteen ja siihen, ett\u00e4 kuolleet eiv\u00e4t ole kadonneet kirkon rakkaudesta. Kristuksen ruumis ulottuu kuoleman rajan yli.<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 kohden ortodoksinen n\u00e4kemys eroaa roomalaiskatolisesta kiirastuliopin juridisemmasta kehityksest\u00e4. Ortodoksinen traditio ei yleens\u00e4 m\u00e4\u00e4rittele tarkkaa puhdistavan rangaistuksen j\u00e4rjestelm\u00e4\u00e4, ajallisia hyvityksi\u00e4 tai ansiovarastoa. Se rukoilee, toivoo ja luottaa Jumalan salattuun laupeuteen. Kirkko tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 rukous kuolleiden puolesta on tarpeellista ja rakkaudellista, mutta se ei v\u00e4it\u00e4 hallitsevansa Jumalan tuomion sis\u00e4ist\u00e4 mekanismia. T\u00e4ss\u00e4 on teologista n\u00f6yryytt\u00e4: kaikki olennainen on ilmoitettu, mutta kaikkea ei ole avattu uteliaisuudelle.<\/p>\n

Taivas, helvetti ja paratiisin odotus<\/strong><\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeisen el\u00e4m\u00e4n k\u00e4sitteiss\u00e4 sanat \u201ctaivas\u201d, \u201cparatiisi\u201d ja \u201chelvetti\u201d ovat keskeisi\u00e4, mutta niit\u00e4 k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n usein ep\u00e4tarkasti. Kristillisess\u00e4 ajattelussa taivas ei ole vain paikka jossakin kosmoksen yl\u00e4puolella, vaan Jumalan yhteyden tila ja todellisuus. Helvetti ei ole vain ulkoinen kidutuspaikka, vaan Jumalasta eroon joutumisen, rakkauden torjumisen ja totuuden vihan tila. Paratiisi merkitsee autuaiden lepoa ja Kristuksen yhteytt\u00e4 jo ennen lopullista yl\u00f6snousemuksen t\u00e4yteytt\u00e4.<\/p>\n

Taivas on ennen kaikkea Jumalan n\u00e4kemist\u00e4 ja osallisuutta h\u00e4nen el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4. Raamatun kieless\u00e4 se kuvataan valtakuntana, h\u00e4\u00e4juhlana, valona, rauhana, is\u00e4n kotina, uutena Jerusalemina ja Jumalan asumisena ihmisten keskell\u00e4. N\u00e4m\u00e4 kuvat eiv\u00e4t ole satunnaisia runollisia koristeita, vaan ne valaisevat autuuden eri puolia. Valtakunta merkitsee Jumalan hallintaa ja j\u00e4rjestyst\u00e4. H\u00e4\u00e4juhla merkitsee rakkautta ja iloa. Is\u00e4n koti merkitsee lapsen paluuta. Uusi Jerusalem merkitsee yhteis\u00f6llist\u00e4, kirkollista ja luomakunnallista t\u00e4yttymyst\u00e4.<\/p>\n

Taivas ei ole staattista passiivisuutta. Se ei ole pilven reunalla istumista eik\u00e4 yksitoikkoista olemista. Se on loputonta kasvua Jumalan tuntemisessa, rakkautta ilman kateutta, iloa ilman katoavaisuutta, yhteytt\u00e4 ilman haavoittamista. Jumala on \u00e4\u00e4ret\u00f6n, joten osallisuus h\u00e4neen ei voi kyll\u00e4stytt\u00e4\u00e4. Pyh\u00e4t eiv\u00e4t menet\u00e4 persoonallisuuttaan, vaan tulevat todellisesti omiksi itsekseen. Synti ei tee ihmisest\u00e4 persoonallisempaa, vaan hajottaa h\u00e4nt\u00e4. Pyhyys ei poista ainutlaatuisuutta, vaan kirkastaa sen.<\/p>\n

Helvetist\u00e4 puhuminen on vaikeaa, koska se on sek\u00e4 todellinen ett\u00e4 v\u00e4\u00e4rink\u00e4yt\u00f6ksille altis aihe. Kristillinen opetus helvetist\u00e4 ei saa muuttua sadistiseksi kuvastoksi eik\u00e4 keinoksi hallita ihmisi\u00e4 pelolla. Silti helvetin mahdollisuutta ei voi poistaa evankeliumista tekem\u00e4tt\u00e4 v\u00e4kivaltaa Kristuksen omille sanoille. Jeesus puhuu kadotuksesta, ulkopuolelle j\u00e4\u00e4misest\u00e4, pimeydest\u00e4, itkusta ja hammasten kiristyksest\u00e4. H\u00e4n ei tee sit\u00e4 uteliaisuuden tyydytt\u00e4miseksi, vaan varoittaakseen.<\/p>\n

Helvetin ydin on Jumalan rakkauden lopullinen torjuminen. Koska Jumala on el\u00e4m\u00e4n l\u00e4hde, h\u00e4nest\u00e4 irtautuminen on kuolemaa. Koska Jumala on valo, h\u00e4nen vihansa on pimeytt\u00e4. Koska Jumala on rakkaus, rakkauden torjuminen on yksin\u00e4isyytt\u00e4. Helvetti ei ole paikka, jossa Jumala lakkaa olemasta l\u00e4sn\u00e4 siin\u00e4 mieless\u00e4, ett\u00e4 jokin voisi olla h\u00e4nen olemuksensa ulkopuolella. Pikemminkin se on Jumalan l\u00e4sn\u00e4olon kokemista ilman rakkautta, ilman luottamusta, ilman avautumista. Se on valon kokemista poltteena.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 ajatus auttaa ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n, miten Jumala voi olla rakkaus ja silti tuomita. Jumalan rakkaus ei pakota itse\u00e4\u00e4n ihmiseen v\u00e4kisin. Pakotettu rakkaus ei ole rakkautta. Jos ihminen sulkeutuu t\u00e4ydellisesti, h\u00e4n kokee Jumalan rakkauden uhkana, ei ilona. Helvetti on t\u00e4m\u00e4n sulkeutumisen tila. Se on ihmisen vapauden kauhistuttava mahdollisuus.<\/p>\n

Kristillinen traditio ei kuitenkaan kehota arvioimaan yksitt\u00e4isten ihmisten lopullista kohtaloa. Kirkko julistaa pyhien autuutta, mutta ei nime\u00e4 yksitt\u00e4isi\u00e4 ihmisi\u00e4 kadotetuiksi samalla varmuudella. T\u00e4m\u00e4 ep\u00e4symmetria on merkitt\u00e4v\u00e4. Kirkko tiet\u00e4\u00e4 pyhyyden hedelmist\u00e4 ja Jumalan kirkastavasta armosta, mutta se j\u00e4tt\u00e4\u00e4 kadotuksen lopullisen tuomion Jumalalle. Kristityn ei tule tehd\u00e4 helvetist\u00e4 toisten ihmisten kohtalon ennustamisen v\u00e4linett\u00e4. H\u00e4nen tulee ottaa se varoituksena itselleen ja rukoilla kaikkien puolesta.<\/p>\n

Paratiisin odotus ennen viimeist\u00e4 tuomiota n\u00e4kyy erityisesti pyhien kunnioituksessa. Pyh\u00e4t eiv\u00e4t ole kuolleita menneisyyden sankareita, vaan el\u00e4vi\u00e4 Kristuksessa. He rukoilevat kirkon puolesta, ja kirkko muistaa heit\u00e4. T\u00e4m\u00e4 perustuu siihen, ett\u00e4 kuolema ei katkaise Kristuksen ruumiin yhteytt\u00e4. Pyhien yhteys on yksi kristillisen kuolemanj\u00e4lkeisyysopin lohdullisimmista puolista: kirkko ei ole vain maan p\u00e4\u00e4ll\u00e4 vaeltava yhteis\u00f6, vaan my\u00f6s taivaallinen kirkko.<\/p>\n

Pyhien tila ei kuitenkaan viel\u00e4 merkitse lopullisen yl\u00f6snousemuksen t\u00e4ytt\u00e4 p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4. He ovat Kristuksen kanssa, mutta odottavat ruumiin yl\u00f6snousemusta ja koko luomakunnan kirkastumista. T\u00e4st\u00e4 syntyy kristillisen eskatologian \u201cjo nyt \u2014 ei viel\u00e4\u201d -j\u00e4nnite. Kristus on jo voittanut kuoleman. Pyh\u00e4t ovat jo h\u00e4nen yhteydess\u00e4\u00e4n. Mutta historian t\u00e4ysi p\u00e4\u00e4t\u00f6s, kuolleiden yl\u00f6snousemus ja uuden taivaan ja uuden maan ilmestyminen ovat viel\u00e4 edess\u00e4.<\/p>\n

 <\/p>\n

Viimeinen tuomio ja ruumiin yl\u00f6snousemus<\/strong><\/p>\n

Kristillisen kuolemanj\u00e4lkeisyysopin huipentuma ei ole yksityinen tuomio eik\u00e4 sielun v\u00e4litila, vaan Kristuksen toinen tuleminen, kuolleiden yl\u00f6snousemus, viimeinen tuomio ja Jumalan valtakunnan t\u00e4ysi ilmestyminen. T\u00e4m\u00e4 on ratkaisevaa: kristillinen toivo on yl\u00f6snousemustoivo.<\/p>\n

Ruumiin yl\u00f6snousemus merkitsee, ett\u00e4 ihminen palautetaan kokonaiseksi. Kuoleman aiheuttama sielun ja ruumiin ero parannetaan. Mutta yl\u00f6snousemusruumis ei ole vain paluu nykyiseen katoavaiseen ruumiillisuuteen. Apostoli Paavali puhuu hengellisest\u00e4 ruumiista, katoamattomuudesta, kirkkaudesta ja voimasta. T\u00e4m\u00e4 ei tarkoita aineettomuutta, vaan Hengen kirkastamaa ruumiillisuutta. Kristuksen yl\u00f6snousemusruumis on malli: h\u00e4n on todellinen, kosketettava, sy\u00f6v\u00e4 ja haavansa kantava, mutta samalla kirkastettu, kuoleman vallasta vapaa ja uuden luomakunnan todellisuuteen kuuluva.<\/p>\n

Ruumiin yl\u00f6snousemus antaa merkityksen my\u00f6s nykyiselle ruumiille. Ruumis ei ole pois heitett\u00e4v\u00e4 v\u00e4line. Se on Pyh\u00e4n Hengen temppeli, osa persoonaa ja tulevan kirkkauden siemen. Siksi kristillinen etiikka suhtautuu vakavasti ruumiilliseen el\u00e4m\u00e4\u00e4n: seksuaalisuuteen, k\u00e4rsimykseen, kuolemaan, hautaamiseen, paastoon, sairaiden voiteluun ja ehtoolliseen. Ruumis kuuluu pelastukseen.<\/p>\n

Viimeinen tuomio eroaa yksityisest\u00e4 tuomiosta siin\u00e4, ett\u00e4 se on julkinen, yleinen ja kosminen. Silloin ei paljastu vain yksitt\u00e4isen sielun tila, vaan koko historian totuus. Ihmisten salatut teot, yhteis\u00f6jen synnit, v\u00e4\u00e4r\u00e4t tuomiot, vainottujen k\u00e4rsimykset ja pyhien uskollisuus tulevat n\u00e4kyviin. T\u00e4m\u00e4 on t\u00e4rke\u00e4\u00e4, koska ihminen ei el\u00e4 erillisen\u00e4 yksil\u00f6n\u00e4. H\u00e4nen tekonsa vaikuttavat toisiin, ja nuo vaikutukset voivat jatkua h\u00e4nen kuolemansa j\u00e4lkeen.<\/p>\n

Viimeinen tuomio on my\u00f6s oikeuden t\u00e4yttyminen. Maallisessa historiassa oikeus j\u00e4\u00e4 usein keskener\u00e4iseksi. Syytt\u00f6m\u00e4t k\u00e4rsiv\u00e4t, v\u00e4\u00e4r\u00e4t voittavat, totuus peitet\u00e4\u00e4n ja v\u00e4kivalta naamioidaan j\u00e4rjestykseksi. Viimeinen tuomio merkitsee, ettei mik\u00e4\u00e4n j\u00e4\u00e4 lopullisesti piiloon. Jumala tekee n\u00e4kyv\u00e4ksi sen, mik\u00e4 oli salassa. T\u00e4m\u00e4 on lohdutus sorretuille ja varoitus sortajille.<\/p>\n

Mutta viimeinen tuomio ei ole vain tuomioistuin, vaan my\u00f6s luomakunnan uudistus. Raamattu puhuu uudesta taivaasta ja uudesta maasta. Pelastuksen p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 ei ole maailman hylk\u00e4\u00e4minen, vaan sen kirkastuminen. Luomakunta, joka nyt huokaa katoavaisuuden alla, vapautetaan. T\u00e4m\u00e4 merkitsee, ett\u00e4 kristillinen eskatologia on kosminen, ei vain yksil\u00f6llinen. Jumala ei pelasta vain yksitt\u00e4isi\u00e4 sieluja pois maailmasta, vaan uudistaa luomakunnan Kristuksessa.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 antaa kristilliselle el\u00e4m\u00e4lle vahvan maanp\u00e4\u00e4llisen vastuun. Jos maailma on tarkoitettu kirkastumaan, sit\u00e4 ei saa halveksia. Jos ruumis nousee, ruumista ei saa h\u00e4p\u00e4ist\u00e4. Jos teot paljastetaan, oikeudenmukaisuus ja rakkaus ovat merkityksellisi\u00e4. Jos luomakunta vapautetaan, sen hoitaminen ei ole yhdentekev\u00e4\u00e4. Kristillinen toivo tulevasta maailmasta ei v\u00e4henn\u00e4 vastuuta nykyisest\u00e4, vaan syvent\u00e4\u00e4 sit\u00e4.<\/p>\n

Viimeisess\u00e4 tuomiossa Kristus on tuomari. T\u00e4m\u00e4 on merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4: tuomari ei ole et\u00e4inen abstrakti jumaluus, vaan ristiinnaulittu ja yl\u00f6snoussut Herra. H\u00e4n tuntee ihmisel\u00e4m\u00e4n sis\u00e4lt\u00e4 k\u00e4sin. H\u00e4n on kokenut k\u00e4rsimyksen, v\u00e4\u00e4ryyden, kuoleman ja hyl\u00e4tyksi tulemisen. Siksi h\u00e4nen tuomionsa on sek\u00e4 t\u00e4ydellisen oikeudenmukainen ett\u00e4 t\u00e4ydellisen my\u00f6t\u00e4tuntoinen. Kristus tuomitsee maailman haavojensa kautta.<\/p>\n

Rukous, vainajien muistaminen ja kirkon yhteys<\/strong><\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeisen el\u00e4m\u00e4n kristillinen ymm\u00e4rrys n\u00e4kyy erityisen selv\u00e4sti vainajien muistamisessa. Kirkko ei puhu kuolleista vain mennein\u00e4, vaan poisnukkuneina. T\u00e4m\u00e4 sana sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 sek\u00e4 kuoleman todellisuuden ett\u00e4 yl\u00f6snousemuksen toivon. Poisnukkunut ei ole kadonnut olemattomuuteen, vaan odottaa Jumalan p\u00e4iv\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Vainajien puolesta rukoileminen perustuu kirkon yhteyteen. Kristuksessa el\u00e4v\u00e4t ja kuolleet kuuluvat samaan ruumiiseen. Kuolema erottaa n\u00e4kyv\u00e4sti, mutta ei katkaise rakkautta. Siksi kirkko kantaa poisnukkuneita Jumalan eteen liturgiassa, muistopalveluksissa ja yksityisess\u00e4 rukouksessa. Se pyyt\u00e4\u00e4 heille lepoa, valoa, anteeksiantoa ja autuasta muistoa.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 rukous ei ole yritys pakottaa Jumalaa muuttamaan tahtoaan. Jumalan tahto on jo laupeus. Rukous on osallistumista t\u00e4h\u00e4n laupeuteen. Kun kirkko rukoilee vainajien puolesta, se tunnustaa, ett\u00e4 pelastus on yhteis\u00f6llist\u00e4. Kukaan ei pelastu irrallisena atomina. Me kannamme toisiamme my\u00f6s kuoleman rajan yli.<\/p>\n

Vainajien muistaminen on my\u00f6s hengellist\u00e4 kasvatusta el\u00e4ville. Se opettaa n\u00f6yryytt\u00e4: me kaikki kuljemme samaa tiet\u00e4. Se opettaa kiitollisuutta: olemme saaneet el\u00e4m\u00e4mme edelt\u00e4vilt\u00e4 sukupolvilta. Se opettaa anteeksiantoa: kuoleman edess\u00e4 monet maalliset riidat n\u00e4ytt\u00e4ytyv\u00e4t pienin\u00e4. Se opettaa toivoa: rakkaus ei p\u00e4\u00e4ty hautaan.<\/p>\n

Ortodoksisessa liturgisessa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 vainajien muistaminen liittyy erityisesti eukaristiaan. Proskomidissa muistetaan el\u00e4vi\u00e4 ja kuolleita, ja heid\u00e4t asetetaan symbolisesti Kristuksen Karitsan yhteyteen. T\u00e4m\u00e4 ilmaisee syv\u00e4llisesti, ett\u00e4 kaikkien toivo on Kristuksen uhrissa. Vainajat eiv\u00e4t tarvitse meilt\u00e4 pelkki\u00e4 kauniita ajatuksia, vaan kirkon rukousta, joka nojaa Kristuksen voittoon kuolemasta.<\/p>\n

Samalla kuoleman j\u00e4lkeisen el\u00e4m\u00e4n oppi asettaa rajan spiritistiselle uteliaisuudelle. Kirkko rukoilee kuolleiden puolesta, mutta ei pyri hallitsemaan tai kutsumaan heit\u00e4 esiin. Kristillinen suhde vainajiin on rukouksen, muistamisen ja toivon suhde, ei okkulttisen yhteydenpidon suhde. T\u00e4m\u00e4 ero on t\u00e4rke\u00e4. Rakkaus vainajiin tulee suunnata Jumalan puoleen, ei yritykseen murtaa v\u00e4kisin n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4n maailman rajaa.<\/p>\n

Surun kannalta kristillinen toivo ei poista ik\u00e4v\u00e4\u00e4. Kristus itse itki Lasaruksen haudalla, vaikka tiesi her\u00e4tt\u00e4v\u00e4ns\u00e4 h\u00e4net. Siksi kristillinen suru ei ole uskon puutetta. Mutta se on erilaista kuin toivoton suru. Kuolema on todellinen menetys, mutta ei lopullinen ero Kristuksessa. T\u00e4m\u00e4 antaa surulle muodon: se saa itke\u00e4, mutta se saa my\u00f6s rukoilla ja toivoa.<\/p>\n

Hengellinen merkitys nykyiselle el\u00e4m\u00e4lle<\/strong><\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeisest\u00e4 el\u00e4m\u00e4st\u00e4 puhuminen ei ole ensisijaisesti tulevaisuuden kartoittamista, vaan nykyisen el\u00e4m\u00e4n kirkastamista. Se, mit\u00e4 uskomme kuoleman j\u00e4lkeen tapahtuvan, muuttaa tapaa, jolla el\u00e4mme ennen kuolemaa. Jos kuolema on kaiken loppu, el\u00e4m\u00e4n merkitys rakentuu vain ajallisten p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4rien varaan. Jos kuoleman j\u00e4lkeen on Jumalan kohtaaminen, jokainen hetki saa iankaikkisen painon.<\/p>\n

Ensimm\u00e4inen hengellinen seuraus on katumus. Kuoleman muistaminen ei ole sairaalloista synkistely\u00e4, vaan mielen kirkastamista. Kirkkois\u00e4t pitiv\u00e4t kuoleman muistamista suurena viisauden l\u00e4hteen\u00e4. Ihminen, joka muistaa kuolevansa, ei takerru yht\u00e4 helposti turhuuteen, vihaan, ylpeyteen ja ahneuteen. H\u00e4n ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4, ett\u00e4 vain rakkaus, totuus ja Jumala kest\u00e4v\u00e4t.<\/p>\n

Toinen seuraus on valvominen. Kristus kehottaa olemaan valmiina, koska emme tied\u00e4 hetke\u00e4. Valvominen ei merkitse paniikkia, vaan syd\u00e4men hereill\u00e4 oloa. Se tarkoittaa, ettei ihminen lykk\u00e4\u00e4 sovintoa, rukousta, parannusta ja hyv\u00e4\u00e4 tekoa aina huomiseen. Huominen ei ole varma omaisuus. Nykyhetki on Jumalan antama.<\/p>\n

Kolmas seuraus on l\u00e4himm\u00e4isenrakkaus. Viimeisen tuomion kuvauksessa Kristus samaistaa itsens\u00e4 n\u00e4lk\u00e4isiin, janoisiin, vieraisiin, alastomiin, sairaisiin ja vangittuihin. T\u00e4m\u00e4 tarkoittaa, ett\u00e4 kuoleman j\u00e4lkeinen kohtalo ei ratkea abstraktin uskonnollisuuden tasolla, vaan rakkauden todellisuudessa. Usko ilman rakkautta on kuollut. Ihminen valmistautuu iankaikkisuuteen kohtaamalla Kristuksen l\u00e4himm\u00e4isess\u00e4\u00e4n.<\/p>\n

Nelj\u00e4s seuraus on vapaus pelosta. Kristitty ei ole vapaa biologisesta kuolemanpelosta v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 tunteen tasolla. Kuolema voi pelottaa, koska se on tuntematon ja koska se rikkoo el\u00e4m\u00e4n. Mutta uskon tasolla kuolema on voitettu. Marttyyrien rohkeus, pyhien rauha ja kirkon p\u00e4\u00e4si\u00e4islaulut todistavat t\u00e4st\u00e4. Kuolema ei ole en\u00e4\u00e4 absoluuttinen valta.<\/p>\n

Viides seuraus on oikeudenmukaisuuden toivo. Kun ihminen uskoo viimeiseen tuomioon, h\u00e4n voi luopua kostonhimosta. T\u00e4m\u00e4 ei tarkoita passiivisuutta v\u00e4\u00e4ryyden edess\u00e4, vaan sit\u00e4, ettei lopullinen oikeus ole ihmisen v\u00e4kivallan varassa. Jumala tuomitsee oikein. T\u00e4m\u00e4 vapauttaa ihmisen taistelemaan hyv\u00e4n puolesta ilman vihaa.<\/p>\n

Kuudes seuraus on ruumiillisen el\u00e4m\u00e4n kunnioitus. Koska ruumis nousee, ruumiilla on iankaikkinen arvo. Siksi kristillinen el\u00e4m\u00e4 ei voi olla ruumiin halveksuntaa. Paasto, siveys, sairaiden hoito, hautaustavat ja sakramentaalinen el\u00e4m\u00e4 kaikki todistavat, ett\u00e4 ruumis kuuluu Jumalalle. Kuoleman j\u00e4lkeinen el\u00e4m\u00e4 ei mit\u00e4t\u00f6i ruumiillisuutta, vaan lupaa sen kirkastumisen.<\/p>\n

Seitsem\u00e4s seuraus on toivo keskener\u00e4isyyden keskell\u00e4. Ihminen n\u00e4kee itsess\u00e4\u00e4n paljon puutteita. Pyhityksen tie j\u00e4\u00e4 usein kesken. Kuoleman j\u00e4lkeisen el\u00e4m\u00e4n toivo ei kuitenkaan perustu ihmisen t\u00e4ydellisyyteen, vaan Kristuksen armoon. T\u00e4m\u00e4 ei tee kilvoittelua tarpeettomaksi, vaan mahdolliseksi. Ihminen uskaltaa katua, koska Jumala on laupias. H\u00e4n uskaltaa kilvoitella, koska tuleva kirkkaus on todellinen.<\/p>\n

P\u00e4\u00e4telm\u00e4t<\/strong><\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeinen el\u00e4m\u00e4 on kristillisess\u00e4 uskossa sek\u00e4 mysteeri ett\u00e4 ilmoitettu toivo. Kaikkia yksityiskohtia ei ole annettu ihmisen tiedett\u00e4v\u00e4ksi, eik\u00e4 n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4st\u00e4 maailmasta pid\u00e4 rakentaa uteliaita karttoja. Silti olennainen on selv\u00e4\u00e4: ihminen ei katoa kuolemassa, sielu jatkaa olemassaoloaan Jumalan edess\u00e4, kuoleman j\u00e4lkeen on yksityinen tuomio, poisnukkuneet odottavat yl\u00f6snousemusta, kirkko rukoilee heid\u00e4n puolestaan, Kristus tulee tuomitsemaan el\u00e4v\u00e4t ja kuolleet, ja lopullinen p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 on ruumiin yl\u00f6snousemus sek\u00e4 uusi taivas ja uusi maa.<\/p>\n

Kristillinen toivo ei ole sielun pakoa maailmasta, vaan koko ihmisen ja koko luomakunnan kirkastumista. T\u00e4m\u00e4 perustuu Kristuksen yl\u00f6snousemukseen. H\u00e4n ei vain opettanut kuolemattomuudesta, vaan voitti kuoleman omassa ruumiissaan. Siksi kristillinen vastaus kuolemaan ei ole filosofia vaan p\u00e4\u00e4si\u00e4inen: \u201cKristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti.\u201d<\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeisen el\u00e4m\u00e4n oppi antaa ajalliselle el\u00e4m\u00e4lle suunnattoman arvon. Jokainen ihminen on iankaikkinen persoona. Jokainen teko voi kantaa iankaikkisia seurauksia. Jokainen katumus voi avata tien valoon. Jokainen rakkauden teko on jo tulevan valtakunnan siemen. Kuolema paljastaa, mik\u00e4 el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 oli todellista<\/p>\n

Samalla t\u00e4m\u00e4 oppi suojelee ep\u00e4toivolta. Hauta ei ole olemattomuuden viimeinen piste. Poisnukkuneet ovat Jumalan k\u00e4dess\u00e4. Pyh\u00e4t el\u00e4v\u00e4t Kristuksessa. Rukous ylitt\u00e4\u00e4 kuoleman rajan. K\u00e4rsimys, v\u00e4\u00e4ryys ja salattu hyvyys eiv\u00e4t j\u00e4\u00e4 merkityksett\u00f6miksi. Jumalan oikeus ja rakkaus paljastavat kaiken.<\/p>\n

Kuoleman j\u00e4lkeinen el\u00e4m\u00e4 ei siis ole vain tuleva tapahtuma, vaan nykyisen el\u00e4m\u00e4n totuus. Se kutsuu ihmist\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4n niin, ett\u00e4 h\u00e4n voi kuolla toivossa. Se kutsuu katumaan ennen kuin syd\u00e4n paatuu. Se kutsuu rakastamaan ennen kuin aika loppuu. Se kutsuu suhtautumaan ruumiiseen, l\u00e4himm\u00e4iseen, maailmaan ja kirkkoon iankaikkisuuden valossa<\/p>\n

Kristillinen viimeinen sana kuolemasta ei ole pimeys vaan yl\u00f6snousemus. Kuolema on vakava, mutta Kristus on suurempi. Tuomio on todellinen, mutta Jumalan laupeus on syvempi kuin ihmisen synti niille, jotka siihen turvautuvat. Tuleva el\u00e4m\u00e4 ei ole ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4inen varjo, vaan Jumalan valtakunnan t\u00e4yteys: valo, rauha, rakkaus, totuus ja el\u00e4m\u00e4, jossa Jumala on kaikki kaikessa.<\/p>\n

 <\/p>\n

\u00a0VIITTEIKSI:<\/strong><\/p>\n

    \n
  1. Hepr. 9:27.<\/li>\n
  2. Luuk.16:19\u201331.<\/li>\n
  3. Luuk.23:43.<\/li>\n
  4. Joh.5:24\u201329.<\/li>\n
  5. Joh.11:25\u201326.<\/li>\n
  6. 1. Kor. 15.<\/li>\n
  7. 2. Kor. 5:1\u201310.<\/li>\n
  8. Fil. 1:21\u201323.<\/li>\n
  9. 1. Tess. 4:13\u201318.<\/li>\n
  10. Ilm. 6:9\u201311; 20:11\u201315; 21:1\u20135.<\/li>\n
  11. Matt. 25:31\u201346.<\/li>\n
  12. Room. 14:10\u201312.<\/li>\n
  13. Ortodoksinen liturginen traditio: vainajien muistopalvelukset, eukaristinen muistaminen ja p\u00e4\u00e4si\u00e4istropari.<\/li>\n
  14. Johannes Damaskolainen, Ortodoksisen uskon tarkka esitys I-IV.<\/li>\n
  15. Johannes Krysostomos, homiliat kuolemasta, katumuksesta ja yl\u00f6snousemuksesta.<\/li>\n
  16. Basileios Suuri ja Gregorios Nyssalainen, opetukset ihmisen luomisesta, kuolemasta ja yl\u00f6snousemuksesta.<\/li>\n<\/ol>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

    Johdanto Kuoleman j\u00e4lkeinen el\u00e4m\u00e4 on kristillisen uskon suurimpia ja samalla herkimpi\u00e4 aiheita. Se koskettaa kysymyst\u00e4 siit\u00e4, mit\u00e4 ihminen on, mit\u00e4<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"colormag_page_container_layout":"default_layout","colormag_page_sidebar_layout":"default_layout","footnotes":""},"categories":[5],"tags":[],"class_list":["post-3236","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-ortodoksinen-usko"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3236","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=3236"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3236\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3237,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3236\/revisions\/3237"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=3236"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=3236"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=3236"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}