{"id":3054,"date":"2025-09-15T10:52:04","date_gmt":"2025-09-15T07:52:04","guid":{"rendered":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/?p=3054"},"modified":"2025-09-15T10:52:04","modified_gmt":"2025-09-15T07:52:04","slug":"kirkkoisien-selitys-ja-opetus-vertauksesta-publikaanista-ja-fariseuksesta-luuk-189-14","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/2025\/09\/15\/kirkkoisien-selitys-ja-opetus-vertauksesta-publikaanista-ja-fariseuksesta-luuk-189-14\/","title":{"rendered":"Kirkkoisien selitys ja opetus vertauksesta publikaanista ja fariseuksesta (Luuk.18:9-14)"},"content":{"rendered":"

Kirkkoisien selitys ja opetus vertauksesta publikaanista ja fariseuksesta<\/span><\/strong><\/p>\n

(Luuk.18:9-14).<\/span><\/p>\n

I Johdanto<\/strong><\/span><\/p>\n

Vertaus publikaanista ja fariseuksesta on yksi Jeesuksen tunnetuimmista ja vaikuttavimmista opetuksista, joka l\u00f6ytyy ainoastaan Luukkaan evankeliumista (Luuk.18:9-14). T\u00e4ss\u00e4 lyhyess\u00e4 mutta syv\u00e4llisess\u00e4 vertauksessa Jeesus kertoo kahdesta miehest\u00e4, jotka menev\u00e4t temppeliin rukoilemaan: fariseuksesta, joka ylpeilee omalla hurskaalla el\u00e4m\u00e4ll\u00e4\u00e4n ja publikaanista, joka n\u00f6yr\u00e4sti tunnustaa syntisyytens\u00e4 ja pyyt\u00e4\u00e4 Jumalalta armoa.<\/p>\n

Vertauksen lopussa Jeesus antaa yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n tuomion: publikaani, ei fariseus, l\u00e4hti kotiinsa vanhurskautettuna. T\u00e4m\u00e4 vertaus on muovannut merkitt\u00e4v\u00e4sti kristillist\u00e4 k\u00e4sityst\u00e4 n\u00f6yryydest\u00e4, katumuksesta, rukouksesta ja vanhurskauttamisesta. Se on my\u00f6s vaikuttanut syv\u00e4sti kristilliseen spiritualiteettiin ja liturgiseen el\u00e4m\u00e4\u00e4n.<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 tarkastellaan, miten varhaiset kirkkois\u00e4t tulkitsivat ja opettivat t\u00e4t\u00e4 vertausta, ja miten heid\u00e4n ymm\u00e4rryksens\u00e4 on muovannut kristillist\u00e4 ajattelua. Kirkkoisien tulkinnat valottavat vertauksen moniulotteista luonnetta ja sen syv\u00e4llist\u00e4 merkityst\u00e4 kristilliselle uskolle ja el\u00e4m\u00e4lle.<\/p>\n

II Historiallinen konteksti ja tausta<\/strong><\/span><\/p>\n

Publikaanit ja fariseukset Jeesuksen ajan yhteiskunnassa<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t olivat tietoisia vertauksen historiallisesta kontekstista ja selittiv\u00e4t usein publikaanien ja fariseusten asemaa Jeesuksen ajan yhteiskunnassa. Johannes Krysostomos (n. 347-407) kirjoitti:<\/p>\n

”Publikaanit olivat veronker\u00e4\u00e4ji\u00e4, jotka ker\u00e4siv\u00e4t veroja roomalaisille valloittajille. Heit\u00e4 pidettiin yleisesti petturina ja ry\u00f6st\u00e4jin\u00e4, sill\u00e4 he usein ker\u00e4siv\u00e4t enemm\u00e4n veroja kuin oli m\u00e4\u00e4r\u00e4tty ja pitiv\u00e4t ylim\u00e4\u00e4r\u00e4isen osan itsell\u00e4\u00e4n. He olivat halveksittuja sek\u00e4 yhteisty\u00f6ns\u00e4 roomalaisten kanssa ett\u00e4 ahneuden ja ep\u00e4rehellisyyden vuoksi. Fariseukset puolestaan olivat juutalaisen yhteiskunnan uskonnollinen eliitti, jotka noudattivat tarkasti lakia ja perinteit\u00e4. Heit\u00e4 kunnioitettiin yleisesti heid\u00e4n hurskautensa ja lainkuuliaisuutensa vuoksi.” (Homiliae in Matthaeum, 73.3, PG 58, 677)<\/p>\n

Hieronymus (n. 347-420) selitti fariseusten asemaa:<\/p>\n

”Fariseukset olivat juutalaisen yhteiskunnan uskonnollisia johtajia, jotka erottautuivat muista tarkan lain noudattamisen kautta. Heid\u00e4n nimens\u00e4 tulee heprean sanasta ’perushim’, joka tarkoittaa ’erottautuneita’. He noudattivat tarkasti sek\u00e4 kirjoitettua lakia ett\u00e4 suullista perinnett\u00e4, ja monet heist\u00e4 olivat vilpitt\u00f6mi\u00e4 uskossaan. Mutta kuten Jeesus usein osoitti, monet heist\u00e4 olivat langenneet ulkokultaisuuteen ja ylpeyteen, pit\u00e4en itse\u00e4\u00e4n muita parempina hurskautensa vuoksi.” (Commentarii in Matthaeum, 23.5, PL 26, 170)<\/p>\n

Vertauksen yhteys juutalaiseen rukousk\u00e4yt\u00e4nt\u00f6\u00f6n<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t olivat my\u00f6s tietoisia vertauksen yhteydest\u00e4 juutalaiseen rukousk\u00e4yt\u00e4nt\u00f6\u00f6n. Origenes (n. 185-254) kirjoitti:<\/p>\n

”Juutalaisessa perinteess\u00e4 rukous oli keskeinen osa uskonnollista el\u00e4m\u00e4\u00e4, ja temppeli oli t\u00e4rkein rukouspaikka. Oli tapana menn\u00e4 temppeliin rukoilemaan tiettyin\u00e4 aikoina, erityisesti aamulla ja iltap\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 uhrien aikaan. Rukous sis\u00e4lsi usein kiitoksen Jumalalle h\u00e4nen siunauksistaan ja armostaan, sek\u00e4 pyynn\u00f6n syntien anteeksiantamisesta. Fariseus vertauksessa noudattaa t\u00e4t\u00e4 perinnett\u00e4, mutta h\u00e4n v\u00e4\u00e4rist\u00e4\u00e4 sen ylpeyden ja itsevanhurskauden kautta.” (Commentarii in Lucam, 41, PG 13, 1901)<\/p>\n

Kyrillos Aleksandrialainen (376-444) korosti temppelin merkityst\u00e4:<\/p>\n

”Temppeli oli juutalaisille Jumalan l\u00e4sn\u00e4olon paikka, ja sinne meneminen rukoilemaan oli tapa l\u00e4hesty\u00e4 Jumalaa. Vertauksessa molemmat miehet menev\u00e4t temppeliin, mik\u00e4 osoittaa, ett\u00e4 molemmat haluavat l\u00e4hesty\u00e4 Jumalaa. Mutta heid\u00e4n asenteensa ja l\u00e4hestymistapansa ovat hyvin erilaiset. Fariseus l\u00e4hestyy Jumalaa ylpeydell\u00e4 ja itsevanhurskaudella, kun taas publikaani l\u00e4hesty\u00e4 n\u00f6yryydell\u00e4 ja katumuksella. T\u00e4m\u00e4 ero on vertauksen ytimess\u00e4.” (Commentarii in Lucam, PG 72, 857)<\/p>\n

III Teologinen tulkinta: n\u00f6yryys ja ylpeys<\/strong><\/span><\/p>\n

Ylpeyden synti fariseusten asenteessa<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t fariseuksen asenteessa klassisen esimerkin ylpeyden synnist\u00e4. Augustinus (354-430) kirjoitti:<\/p>\n

”Fariseus ei tullut temppeliin rukoilemaan Jumalaa, vaan ylist\u00e4m\u00e4\u00e4n itse\u00e4\u00e4n. H\u00e4n ei pyyt\u00e4nyt mit\u00e4\u00e4n, koska h\u00e4n kuvitteli, ettei h\u00e4n tarvinnut mit\u00e4\u00e4n. H\u00e4n oli t\u00e4ynn\u00e4 itse\u00e4\u00e4n, ja siksi Jumalan armo ei voinut t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 h\u00e4nt\u00e4. Ylpeys on kaikkien syntien \u00e4iti, ja se oli fariseuksen perussynti. H\u00e4n ei verrannut itse\u00e4\u00e4n Jumalan t\u00e4ydellisyyteen, vaan muiden ihmisten syntisyyteen, ja siksi h\u00e4n n\u00e4ki itsens\u00e4 vanhurskaana.” (Sermones, 115.2, PL 38, 655)<\/p>\n

Johannes Krysostomos korosti ylpeyden vaarallisuutta:<\/p>\n

”Ylpeys on vaarallisin kaikista synneist\u00e4, koska se est\u00e4\u00e4 meit\u00e4 n\u00e4kem\u00e4st\u00e4 omia syntej\u00e4mme ja tarvettamme Jumalan armoon. Fariseus oli niin t\u00e4ynn\u00e4 ylpeytt\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n ei n\u00e4hnyt omia puutteitaan, vaan ainoastaan muiden syntej\u00e4. H\u00e4n ei tullut temppeliin rukoilemaan Jumalaa, vaan mainostamaan omaa hurskauttaan. Ja mik\u00e4 pahinta, h\u00e4n k\u00e4ytti rukousta tilaisuutena tuomita ja halveksia muita, erityisesti publikaania. T\u00e4m\u00e4 osoittaa, kuinka syv\u00e4lle ylpeys oli korruptoinut h\u00e4nen sielunsa.” (Homiliae in Lucam, 7, PG 63, 615)<\/p>\n

N\u00f6yryyden hyve publikaanin asenteessa<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t ylistiv\u00e4t publikaanin n\u00f6yryytt\u00e4 ja katumusta. Gregorios Suuri (n. 540-604) kirjoitti:<\/p>\n

”Publikaani osoittaa meille todellisen n\u00f6yryyden ja katumuksen mallin. H\u00e4n ei uskaltanut edes nostaa katsettaan taivasta kohti, vaan l\u00f6i rintaansa ja tunnusti syntisyytens\u00e4. H\u00e4n ei verrannut itse\u00e4\u00e4n muihin, vaan ainoastaan Jumalan pyhyyteen, ja siksi h\u00e4n n\u00e4ki oman syntisyytens\u00e4. Ja koska h\u00e4n tunnusti syntins\u00e4 ja pyysi armoa, h\u00e4n sai anteeksiannon. T\u00e4m\u00e4 on todellisen rukouksen malli: n\u00f6yr\u00e4 syd\u00e4n, joka tunnustaa syntins\u00e4 ja pyyt\u00e4\u00e4 Jumalan armoa.” (Homiliae in Evangelia, 7.4, PL 76, 1103)<\/p>\n

Ambrosius Milanolainen (n. 340-397) korosti n\u00f6yryyden voimaa:<\/p>\n

”N\u00f6yryys on voimakkain hyve, koska se avaa syd\u00e4men Jumalan armolle. Publikaani ei tuonut Jumalalle mit\u00e4\u00e4n muuta kuin n\u00f6yr\u00e4n ja katuvan syd\u00e4men, mutta se oli kaikki, mit\u00e4 h\u00e4n tarvitsi. H\u00e4n ei vedonnut omiin ansioihinsa tai hyviin tekoihinsa, vaan ainoastaan Jumalan armoon. Ja koska h\u00e4n n\u00f6yrtyi Jumalan edess\u00e4, Jumala korotti h\u00e4net ja vanhurskautti h\u00e4net. T\u00e4m\u00e4 on evankeliumin paradoksi: ’Jokainen, joka itsens\u00e4 ylent\u00e4\u00e4, alennetaan, mutta joka itsens\u00e4 alentaa, se ylennet\u00e4\u00e4n.'” (Expositio Evangelii secundum Lucam, 18.14, PL 15, 1842)<\/p>\n

Vanhurskauttaminen uskon kautta, ei tekojen kautta<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa my\u00f6s syv\u00e4llisen opetuksen vanhurskauttamisesta uskon kautta, ei tekojen kautta. Augustinus kirjoitti:<\/p>\n

”Fariseus luotti omiin tekoihinsa ja ansioihinsa, mutta publikaani luotti ainoastaan Jumalan armoon. Ja juuri t\u00e4m\u00e4 usko Jumalan armoon, ei omat teot, johti publikaanin vanhurskauttamiseen. T\u00e4m\u00e4 ei tarkoita, ett\u00e4 hyv\u00e4t teot olisivat merkityksett\u00f6mi\u00e4, mutta ne eiv\u00e4t voi koskaan olla vanhurskauttamisen perusta. Vanhurskauttaminen tulee aina Jumalan armosta, joka vastaanotetaan uskon kautta, kuten publikaani osoittaa.” (De natura et gratia, 26.29, PL 44, 261)<\/p>\n

Johannes Krysostomos korosti uskon merkityst\u00e4:<\/p>\n

”Publikaani ei tuonut Jumalalle mit\u00e4\u00e4n muuta kuin uskon ja katumuksen, mutta se oli kaikki, mit\u00e4 h\u00e4n tarvitsi. H\u00e4n ei vedonnut omiin ansioihinsa, koska h\u00e4n tiesi, ettei h\u00e4nell\u00e4 ollut mit\u00e4\u00e4n ansiota. H\u00e4n ei yritt\u00e4nyt oikeuttaa itse\u00e4\u00e4n, koska h\u00e4n tiesi, ettei h\u00e4n voinut tehd\u00e4 sit\u00e4. Sen sijaan h\u00e4n luotti t\u00e4ysin Jumalan armoon ja laupeuteen. Ja juuri t\u00e4m\u00e4 usko johti h\u00e4nen vanhurskauttamiseensa. T\u00e4m\u00e4 osoittaa, ett\u00e4 vanhurskauttaminen ei tule lain teoista, vaan uskosta Jeesukseen Kristukseen, kuten apostoli Paavali opettaa.” (Homiliae in epistulam ad Romanos, 7.2, PG 60, 444)<\/p>\n

IV\u00a0 Moraalinen tulkinta: itsevanhurskaus ja katumus<\/span><\/strong><\/p>\n

Itsevanhurskaus ja muiden tuomitseminen<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t fariseuksen asenteessa varoittavan esimerkin itsevanhurskaudesta ja muiden tuomitsemisesta. Basileios Suuri (n. 330-379) kirjoitti:<\/p>\n

”Fariseus ei tyytynyt vain ylist\u00e4m\u00e4\u00e4n omaa hurskauttaan, vaan h\u00e4n my\u00f6s tuomitsi muita, erityisesti publikaania. H\u00e4n sanoi: ’En ole niin kuin muut ihmiset: riist\u00e4j\u00e4t, v\u00e4\u00e4r\u00e4mieliset, huorintekij\u00e4t, enk\u00e4 my\u00f6sk\u00e4\u00e4n niin kuin tuo publikaani.’ T\u00e4ss\u00e4 n\u00e4emme itsevanhurskauden todellisen luonteen: se ei vain ylenn\u00e4 itse\u00e4\u00e4n, vaan se my\u00f6s alentaa muita. Se ei vain sokaise meit\u00e4 omille synneille, vaan se my\u00f6s tekee meist\u00e4 ankaria tuomareita muille. T\u00e4m\u00e4 on vastoin Kristuksen opetusta: ’\u00c4lk\u00e4\u00e4 tuomitko, ettei teit\u00e4 tuomittaisi.'” (Homilia in humilitatem, 4, PG 31, 532)<\/p>\n

Augustinus korosti itsevanhurskauden vaaroja:<\/p>\n

”Itsevanhurskaus on vaarallinen ansa, koska se saa meid\u00e4t luottamaan itseemme Jumalan sijaan. Fariseus luotti omaan hurskaaseen el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 ja hyviin tekoihinsa, ja siksi h\u00e4n ei n\u00e4hnyt tarvetta Jumalan armolle. H\u00e4n oli sokea omalle syntisyydelleen ja tarpeilleen, ja siksi h\u00e4n ei voinut vastaanottaa Jumalan armoa. Itsevanhurskaus on my\u00f6s ylpeyden muoto, ja ylpeys on kaikkien syntien \u00e4iti. Se est\u00e4\u00e4 meit\u00e4 n\u00e4kem\u00e4st\u00e4 totuutta itsest\u00e4mme ja Jumalasta.” (Sermones, 115.3, PL 38, 656)<\/p>\n

Aito katumus ja syntien tunnustaminen<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t korostivat aidon katumuksen ja syntien tunnustamisen merkityst\u00e4. Johannes Krysostomos kirjoitti:<\/p>\n

”Publikaani osoittaa meille aidon katumuksen mallin. H\u00e4n ei yritt\u00e4nyt puolustella tai selitell\u00e4 syntej\u00e4\u00e4n, vaan h\u00e4n tunnusti ne avoimesti ja rehellisesti. H\u00e4n ei sanonut: ’Olen tehnyt joitakin syntej\u00e4, mutta my\u00f6s paljon hyv\u00e4\u00e4.’ H\u00e4n ei sanonut: ’Monet muut ovat tehneet pahempia syntej\u00e4 kuin min\u00e4.’ H\u00e4n ei syytt\u00e4nyt olosuhteita tai muita ihmisi\u00e4 synneist\u00e4\u00e4n. Sen sijaan h\u00e4n otti t\u00e4yden vastuun teoistaan ja pyysi armoa. T\u00e4m\u00e4 on aito katumus, joka johtaa anteeksiantoon.” (Homiliae in Lucam, 7, PG 63, 616)<\/p>\n

Kyrillos Jerusalemilainen (n. 313-386) korosti syntien tunnustamisen merkityst\u00e4:<\/p>\n

”Syntien tunnustaminen on ensimm\u00e4inen askel parannukseen ja anteeksiantoon. Publikaani tunnusti syntins\u00e4 avoimesti ja rehellisesti, ja siksi h\u00e4n sai anteeksiannon. H\u00e4n ei yritt\u00e4nyt piilottaa tai kielt\u00e4\u00e4 syntej\u00e4\u00e4n, vaan h\u00e4n tunnusti ne Jumalan edess\u00e4. T\u00e4m\u00e4 on malli meille kaikille: meid\u00e4n tulee tunnustaa syntimme rehellisesti ja pyyt\u00e4\u00e4 Jumalan armoa. Kuten Johannes sanoo: ’Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meid\u00e4t kaikesta v\u00e4\u00e4ryydest\u00e4’ (1. Joh.1:9).” (Catecheses, 2.5, PG 33, 389)<\/p>\n

Rukous ja syd\u00e4men asenne<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t korostivat my\u00f6s rukouksen ja syd\u00e4men asenteen merkityst\u00e4. Origenes kirjoitti:<\/p>\n

”Rukous ei ole vain sanojen lausumista, vaan se on syd\u00e4men asenne Jumalan edess\u00e4. Fariseus lausui rukouksen sanoja, mutta h\u00e4nen syd\u00e4mens\u00e4 oli t\u00e4ynn\u00e4 ylpeytt\u00e4 ja itsevanhurskautta. Publikaani lausui vain muutaman sanan, mutta h\u00e4nen syd\u00e4mens\u00e4 oli t\u00e4ynn\u00e4 n\u00f6yryytt\u00e4 ja katumusta. Ja juuri syd\u00e4men asenne m\u00e4\u00e4ritt\u00e4\u00e4 rukouksen arvon Jumalan silmiss\u00e4. Kuten Daavid sanoo: ’S\u00e4rjetty ja n\u00f6yr\u00e4 syd\u00e4n ei ole Jumalalle halveksittava’ (Ps. 51:17).” (De oratione, 8, PG 11, 441)<\/p>\n

Gregorios Nyssalainen (n. 335-395) korosti rukouksen sis\u00e4ist\u00e4 luonnetta:<\/p>\n

”Todellinen rukous ei ole ulkoista suoritusta, vaan sis\u00e4ist\u00e4 yhteytt\u00e4 Jumalan kanssa. Se ei riipu sanojen m\u00e4\u00e4r\u00e4st\u00e4 tai kauneudesta, vaan syd\u00e4men asenteesta. Fariseus k\u00e4ytti paljon sanoja, mutta h\u00e4nen rukouksensa ei ollut todellista rukousta, koska h\u00e4nen syd\u00e4mens\u00e4 ei ollut oikeassa suhteessa Jumalaan. Publikaani lausui vain muutaman sanan, mutta h\u00e4nen rukouksensa oli todellista rukousta, koska h\u00e4nen syd\u00e4mens\u00e4 oli n\u00f6yr\u00e4 ja katuvainen Jumalan edess\u00e4. T\u00e4m\u00e4 osoittaa, ett\u00e4 rukous on ennen kaikkea syd\u00e4men asia, ei huulten.” (De oratione dominica, 1, PG 44, 1124)<\/p>\n

V Ekklesiologinen tulkinta: kirkko ja sen j\u00e4senet<\/span><\/strong><\/p>\n

Kirkko syntisten yhteis\u00f6n\u00e4<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa opetuksen kirkosta syntisten yhteis\u00f6n\u00e4, joka el\u00e4\u00e4 Jumalan armosta. Augustinus kirjoitti:<\/p>\n

”Kirkko ei ole t\u00e4ydellisten yhteis\u00f6, vaan syntisten yhteis\u00f6, joka el\u00e4\u00e4 Jumalan armosta. Kuten publikaani, me kaikki olemme syntisi\u00e4, jotka tarvitsevat Jumalan armoa ja anteeksiantoa. Kirkko ei ole paikka, jossa ihmiset esittelev\u00e4t omaa hurskauttaan, vaan paikka, jossa he tunnustavat syntins\u00e4 ja vastaanottavat Jumalan armon. Ja juuri t\u00e4m\u00e4 yhteinen tunnustus ja armon vastaanottaminen yhdist\u00e4\u00e4 meid\u00e4t yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa.” (De civitate Dei, 18.49, PL 41, 612)<\/p>\n

Kyprianus Karthagolainen (n. 200-258) korosti kirkon yhten\u00e4isyytt\u00e4:<\/p>\n

”Kirkko on yksi, koska me kaikki olemme syntisi\u00e4, jotka el\u00e4v\u00e4t Jumalan armosta. Ei ole kahta kirkkoa: yksi t\u00e4ydellisille ja toinen syntisille. On vain yksi kirkko, jossa me kaikki tunnustamme syntimme ja vastaanotamme Jumalan armon. Ja juuri t\u00e4m\u00e4 yhteinen tunnustus ja armon vastaanottaminen yhdist\u00e4\u00e4 meid\u00e4t yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa. Kuten publikaani, me kaikki seisomme Jumalan edess\u00e4 n\u00f6yrin\u00e4 ja katuvina, pyyt\u00e4en: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'” (De ecclesiae catholicae unitate, 4, PL 4, 513)<\/p>\n

Liturginen ulottuvuus ja publikaanin rukous<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa my\u00f6s liturgisen ulottuvuuden, erityisesti publikaanin rukouksessa. Johannes Krysostomos kirjoitti:<\/p>\n

”Publikaanin rukous ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’ on tullut osaksi kirkon liturgiaa. Se on lyhyt mutta voimakas rukous, joka ilmaisee kaiken, mit\u00e4 meid\u00e4n tarvitsee sanoa Jumalalle: tunnustuksen omasta syntisyydest\u00e4 ja pyynn\u00f6n Jumalan armosta. T\u00e4m\u00e4 rukous on erityisen voimakas, koska se ilmaisee n\u00f6yr\u00e4\u00e4 ja katuvaa asennetta, joka on v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6n Jumalan armon vastaanottamiselle.” (Homiliae in Lucam, 7, PG 63, 616)<\/p>\n

Basileios Suuri korosti liturgisen rukouksen merkityst\u00e4:<\/p>\n

”Publikaanin rukous ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’ on tullut tunnetuksi Jeesuksen rukouksena, jota monet kristityt toistavat jatkuvasti. T\u00e4m\u00e4 rukous on erityisen voimakas, koska se ilmaisee kaiken, mit\u00e4 meid\u00e4n tarvitsee sanoa Jumalalle: tunnustuksen omasta syntisyydest\u00e4 ja pyynn\u00f6n Jumalan armosta. Se on my\u00f6s helppo muistaa ja toistaa, mik\u00e4 tekee siit\u00e4 ihanteellisen jatkuvaan rukoukseen, kuten apostoli Paavali kehottaa: ’Rukoilkaa lakkaamatta’ (1. Tess. 5:17).” (Regulae fusius tractatae, 5, PG 31, 921)<\/p>\n

Kirkon sakramentaalinen el\u00e4m\u00e4<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa my\u00f6s yhteyden kirkon sakramentaaliseen el\u00e4m\u00e4\u00e4n, erityisesti katumuksen sakramenttiin. Ambrosius Milanolainen kirjoitti:<\/p>\n

”Publikaanin katumus ja anteeksianto ovat malli kirkon katumuksen sakramentille. Kuten publikaani tunnusti syntins\u00e4 ja sai anteeksiannon, niin mekin tunnustamme syntimme ja saamme anteeksiannon kirkon sakramenttien kautta. Ja kuten publikaani l\u00e4hti temppelist\u00e4 vanhurskautettuna, niin mekin l\u00e4hdemme kirkosta vanhurskautettuina, kun olemme tunnustaneet syntimme ja vastaanottaneet anteeksiannon.” (De paenitentia, 2.5.36, PL 16, 507)<\/p>\n

Kyrillos Aleksandrialainen korosti eukaristian merkityst\u00e4:<\/p>\n

”Publikaanin n\u00f6yryys ja katumus ovat v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4 my\u00f6s eukaristian vastaanottamiselle. Kuten publikaani l\u00e4hestyi Jumalaa n\u00f6yryydell\u00e4 ja katumuksella, niin meid\u00e4nkin tulee l\u00e4hesty\u00e4 eukaristian sakramenttia n\u00f6yryydell\u00e4 ja katumuksella. Ja kuten publikaani l\u00e4hti temppelist\u00e4 vanhurskautettuna, niin mekin l\u00e4hdemme eukaristian sakramentista vanhurskautettuina, kun olemme vastaanottaneet Kristuksen ruumiin ja veren n\u00f6yryydell\u00e4 ja uskolla.” (Commentarii in Lucam, PG 72, 858)<\/p>\n

VI Askeettinen tulkinta: hengellinen kilvoitus ja itsens\u00e4 tunteminen<\/span><\/strong><\/p>\n

Itsens\u00e4 tunteminen ja itsetutkistelu<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t korostivat itsens\u00e4 tuntemisen ja itsetutkistelun merkityst\u00e4 hengellisess\u00e4 el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Evagrios Pontoslainen (345-399) kirjoitti:<\/p>\n

”Itsens\u00e4 tunteminen on hengellisen el\u00e4m\u00e4n perusta. Meid\u00e4n tulee tutkia itse\u00e4mme rehellisesti ja tunnistaa omat syntimme ja puutteemme, kuten publikaani teki. T\u00e4m\u00e4 itsetutkistelu ei ole masentavaa itses\u00e4\u00e4li\u00e4, vaan rehellist\u00e4 totuuden kohtaamista itsest\u00e4mme Jumalan edess\u00e4. Se johtaa aitoon katumukseen ja avaa syd\u00e4men Jumalan armolle. Fariseus ei tuntenut itse\u00e4\u00e4n, koska h\u00e4n oli sokea omille synneilleen. Mutta publikaani tunsi itsens\u00e4, ja siksi h\u00e4n saattoi vastaanottaa Jumalan armon.” (Praktikos, 29, PG 40, 1244)<\/p>\n

Johannes Cassianus (n. 360-435) korosti jatkuvan itsetutkistelun merkityst\u00e4:<\/p>\n

”Meid\u00e4n tulee jatkuvasti tutkia itse\u00e4mme ja tunnistaa omat syntimme ja puutteemme. T\u00e4m\u00e4 ei ole kertaluontoinen tapahtuma, vaan jatkuva prosessi, joka kest\u00e4\u00e4 koko el\u00e4m\u00e4n. Kuten publikaani jatkuvasti tunnisti oman syntisyytens\u00e4 ja pyysi armoa, niin meid\u00e4nkin tulee jatkuvasti tunnistaa omat syntimme ja pyyt\u00e4\u00e4 armoa. T\u00e4m\u00e4 jatkuva itsetutkistelu ja katumus pit\u00e4\u00e4 meid\u00e4t n\u00f6yrin\u00e4 ja avoimina Jumalan armolle.” (Collationes, 9.11, PL 49, 780)<\/p>\n

Hengellinen kilvoitus ja n\u00f6yryys<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa my\u00f6s opetuksen hengellisest\u00e4 kilvoituksesta ja n\u00f6yryydest\u00e4. Johannes Klimakos (n. 579-649) kirjoitti:<\/p>\n

”N\u00f6yryys on hengellisen kilvoituksen perusta ja huippu. Se on perusta, koska ilman n\u00f6yryytt\u00e4 emme voi edes aloittaa hengellist\u00e4 matkaa, ja se on huippu, koska t\u00e4ydellinen n\u00f6yryys on hengellisen t\u00e4ydellisyyden merkki. Publikaani osoittaa meille n\u00f6yryyden mallin: h\u00e4n ei vertaile itse\u00e4\u00e4n muihin, vaan tunnistaa oman syntisyytens\u00e4 Jumalan edess\u00e4. H\u00e4n ei ylpeile saavutuksillaan, vaan tunnustaa tarvitsevansa Jumalan armoa. T\u00e4m\u00e4 n\u00f6yryys avaa syd\u00e4men Jumalan armolle ja johtaa hengelliseen kasvuun.” (Scala Paradisi, 25, PG 88, 989)<\/p>\n

Basileios Suuri korosti n\u00f6yryyden merkityst\u00e4 hengellisess\u00e4 kilvoituksessa:<\/p>\n

”N\u00f6yryys on hengellisen kilvoituksen syd\u00e4n. Se ei ole vain yksi hyve muiden joukossa, vaan se on asenne, joka l\u00e4p\u00e4isee koko hengellisen el\u00e4m\u00e4n. Kuten publikaani osoittaa, n\u00f6yryys ei ole itsens\u00e4 halveksimista, vaan totuuden tunnustamista itsest\u00e4\u00e4n Jumalan edess\u00e4. Se on sen tunnustamista, ett\u00e4 kaikki hyv\u00e4 meiss\u00e4 on Jumalan lahjaa, ja ett\u00e4 me tarvitsemme jatkuvasti h\u00e4nen armoaan. T\u00e4m\u00e4 n\u00f6yryys vapauttaa meid\u00e4t ylpeydest\u00e4 ja itsevanhurskaudesta, jotka ovat hengellisen kasvun suurimmat esteet.” (Homilia in humilitatem, 5, PG 31, 533)<\/p>\n

Jatkuva rukous ja syd\u00e4men puhtaus<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t korostivat my\u00f6s jatkuvan rukouksen ja syd\u00e4men puhtauden merkityst\u00e4. Johannes Cassianus kirjoitti:<\/p>\n

”Publikaanin rukous ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’ on malli jatkuvalle rukoukselle. Se on lyhyt mutta voimakas rukous, joka ilmaisee kaiken, mit\u00e4 meid\u00e4n tarvitsee sanoa Jumalalle. Ja koska se on lyhyt, sit\u00e4 voi toistaa jatkuvasti, kuten apostoli Paavali kehottaa: ’Rukoilkaa lakkaamatta’ (1. Tess. 5:17). T\u00e4m\u00e4 jatkuva rukous puhdistaa syd\u00e4men ja mielen, ja pit\u00e4\u00e4 meid\u00e4t jatkuvassa yhteydess\u00e4 Jumalaan.” (Collationes, 9.36, PL 49, 802)<\/p>\n

Evagrios Pontoslainen korosti syd\u00e4men puhtauden merkityst\u00e4:<\/p>\n

”Syd\u00e4men puhtaus on hengellisen el\u00e4m\u00e4n p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4. Se tarkoittaa vapautumista kaikista intohimoista ja kiintymyksist\u00e4, jotka est\u00e4v\u00e4t meit\u00e4 n\u00e4kem\u00e4st\u00e4 Jumalaa. Publikaani osoittaa meille tien syd\u00e4men puhtauteen: n\u00f6yryys, katumus ja jatkuva rukous. Kun syd\u00e4n on puhdas, se voi n\u00e4hd\u00e4 Jumalan, kuten Jeesus sanoo: ’Autuaita ovat puhdassyd\u00e4miset, sill\u00e4 he saavat n\u00e4hd\u00e4 Jumalan’ (Matt. 5:8).” (Praktikos, 64, PG 40, 1244)<\/p>\n

VII Patristinen tulkinta: kirkkoisien erityisi\u00e4 n\u00e4k\u00f6kulmia<\/span><\/strong><\/p>\n

Allegorinen tulkinta<\/strong><\/p>\n

Monet kirkkois\u00e4t, erityisesti aleksandrialaisessa perinteess\u00e4, tulkitsivat vertausta allegorisesti, n\u00e4hden jokaisessa yksityiskohdassa syvemm\u00e4n hengellisen merkityksen. Origenes kirjoitti:<\/p>\n

”Temppeli kuvaa sielua, jossa rukous tapahtuu. Fariseus kuvaa mielt\u00e4, joka on ylpe\u00e4 ja itsevanhurskas. Publikaani kuvaa syd\u00e4nt\u00e4, joka on n\u00f6yr\u00e4 ja katuvainen. Fariseuksen seisominen edess\u00e4 kuvaa ylpeytt\u00e4 ja itsens\u00e4 korottamista. Publikaanin seisominen takana kuvaa n\u00f6yryytt\u00e4 ja itsens\u00e4 alentamista. Ja vanhurskauttaminen kuvaa sielun puhdistumista ja yhdistymist\u00e4 Jumalaan.” (Commentarii in Lucam, 41, PG 13, 1901)<\/p>\n

Ambrosius Milanolainen kehitti allegorista tulkintaa:<\/p>\n

”Fariseus ja publikaani kuvaavat kahta osaa sielussamme: j\u00e4rke\u00e4 ja tunteita. Fariseus edustaa j\u00e4rke\u00e4, joka voi tulla ylpe\u00e4ksi omasta tiedostaan ja ymm\u00e4rryksest\u00e4\u00e4n. Publikaani edustaa tunteita, jotka voivat olla vilpitt\u00f6mi\u00e4 ja n\u00f6yri\u00e4. Vertaus opettaa, ett\u00e4 aito rukous ja yhteys Jumalaan eiv\u00e4t tule ylpe\u00e4st\u00e4 j\u00e4rjest\u00e4, vaan n\u00f6yr\u00e4st\u00e4 syd\u00e4mest\u00e4. Ei riit\u00e4, ett\u00e4 tied\u00e4mme paljon Jumalasta; meid\u00e4n t\u00e4ytyy my\u00f6s rakastaa h\u00e4nt\u00e4 n\u00f6yr\u00e4sti ja vilpitt\u00f6m\u00e4sti.” (Expositio Evangelii secundum Lucam, 18.13, PL 15, 1841)<\/p>\n

Kristologinen korostus<\/strong><\/p>\n

Erityisesti nikealaiset is\u00e4t, jotka puolustivat Kristuksen jumaluutta areiolaisia vastaan, korostivat vertauksen kristologista ulottuvuutta. Athanasios Aleksandrialainen (n. 296-373) kirjoitti:<\/p>\n

”Kristus itse on t\u00e4ydellinen esimerkki n\u00f6yryydest\u00e4, jota publikaani osoittaa. Vaikka h\u00e4n oli Jumalan Poika, h\u00e4n n\u00f6yryytti itsens\u00e4 ja tuli ihmiseksi, ottaen orjan muodon. Ja vaikka h\u00e4n oli synnit\u00f6n, h\u00e4n kantoi meid\u00e4n syntimme ristill\u00e4. T\u00e4m\u00e4 on t\u00e4ydellinen n\u00f6yryys, joka johtaa korotukseen: ’Sen t\u00e4hden Jumala on korottanut h\u00e4net yli kaiken ja antanut h\u00e4nelle nimen, kaikkia muita nimi\u00e4 korkeamman’ (Fil. 2:9). Kuten publikaani n\u00f6yryytti itsens\u00e4 ja tuli korotetuksi, niin Kristus n\u00f6yryytti itsens\u00e4 ja tuli korotetuksi.” (Orationes contra Arianos, 1.40, PG 26, 93)<\/p>\n

Hilarius Poitierslainen (n. 310-367) korosti Kristuksen roolia vanhurskauttajana:<\/p>\n

”Kristus on se, joka vanhurskauttaa publikaanin, ei laki tai omat teot. Fariseus luotti lakiin ja omiin tekoihinsa, mutta publikaani luotti Jumalan armoon, joka tulee Kristuksen kautta. Ja juuri t\u00e4m\u00e4 usko Jumalan armoon Kristuksessa johti publikaanin vanhurskauttamiseen. T\u00e4m\u00e4 osoittaa, ett\u00e4 vanhurskauttaminen ei tule lain teoista, vaan uskosta Jeesukseen Kristukseen, kuten apostoli Paavali opettaa.” (De Trinitate, 9.18, PL 10, 301)<\/p>\n

Ekklesiologinen korostus<\/strong><\/p>\n

Kyprianus Karthagolainen ja muut, jotka korostivat kirkon ykseytt\u00e4 ja auktoriteettia, n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa vahvan ekklesiologisen ulottuvuuden. Kyprianus kirjoitti:<\/p>\n

”Kirkko on yksi, kuten temppeli vertauksessa on yksi. Ja kuten temppeliss\u00e4 oli sek\u00e4 fariseus ett\u00e4 publikaani, niin kirkossakin on sek\u00e4 ylpeit\u00e4 ett\u00e4 n\u00f6yri\u00e4, sek\u00e4 itsevanhurskaita ett\u00e4 katuvaisia. Mutta kirkko ei ole vain puhtaiden ja t\u00e4ydellisten yhteis\u00f6, vaan se on my\u00f6s syntisten ja katuvien yhteis\u00f6. Ja juuri t\u00e4m\u00e4 katumus ja n\u00f6yryys, jota publikaani osoittaa, on tie vanhurskauttamiseen ja pelastukseen kirkossa.” (De ecclesiae catholicae unitate, 6, PL 4, 519)<\/p>\n

Augustinus korosti kirkon katolisuutta:<\/p>\n

”Kirkko on katolinen, mik\u00e4 tarkoittaa universaalia, kaikkialle ulottuvaa. Se ei ole vain yhden kansan tai kulttuurin kirkko, vaan se on avoin kaikille, jotka tulevat Jumalan eteen n\u00f6yryydell\u00e4 ja katumuksella, kuten publikaani. Fariseus edustaa eksklusiivista asennetta, joka sulkee muut ulkopuolelle: ’En ole niin kuin muut ihmiset.’ Publikaani edustaa inklusiivista asennetta, joka tunnustaa kaikkien ihmisten yhteisen syntisyyden ja tarpeen Jumalan armoon. Ja juuri t\u00e4m\u00e4 inklusiivinen asenne on kirkon katolisuuden perusta.” (Epistolae, 93.9.34, PL 33, 346)<\/p>\n

Askeettinen korostus<\/strong><\/p>\n

Er\u00e4maaisi\u00e4 ja luostarilaitoksen perustajia kiinnosti erityisesti vertauksen askeettinen ulottuvuus. Johannes Cassianus kirjoitti:<\/p>\n

”Vertaus publikaanista ja fariseuksesta opettaa meille, ett\u00e4 hengellinen kilvoitus ei ole omien saavutusten esittely\u00e4, vaan jatkuvaa n\u00f6yrtymist\u00e4 Jumalan edess\u00e4. Monet munkit lankeavat hengelliseen ylpeyteen, kun he alkavat verrata itse\u00e4\u00e4n muihin ja ylpeill\u00e4 omalla hurskaudellaan. T\u00e4m\u00e4 on fariseuksen synti, ja se on erityisen vaarallinen niille, jotka ovat edistyneet hengellisess\u00e4 el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Todellinen hengellinen edistys johtaa aina syvemp\u00e4\u00e4n n\u00f6yryyteen ja oman syntisyyden tunnustamiseen, kuten publikaani osoittaa.” (Collationes, 18.11, PL 49, 1108)<\/p>\n

Basileios Suuri korosti yhteis\u00f6llisen el\u00e4m\u00e4n merkityst\u00e4:<\/p>\n

”Yhteis\u00f6llinen el\u00e4m\u00e4 luostarissa auttaa meit\u00e4 v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4\u00e4n fariseuksen ylpeytt\u00e4 ja itsevanhurskautta. Kun el\u00e4mme yhdess\u00e4 muiden kanssa, emme voi ylpeill\u00e4 omalla hurskaudellamme tai verrata itse\u00e4mme muihin, koska n\u00e4emme jatkuvasti omat puutteemme ja tarvitsemme muiden apua. T\u00e4m\u00e4 yhteis\u00f6llinen el\u00e4m\u00e4 opettaa meille n\u00f6yryytt\u00e4 ja riippuvuutta Jumalan armosta, kuten publikaani osoittaa.” (Regulae fusius tractatae, 7, PG 31, 929)<\/p>\n

Sosiaalinen korostus<\/strong><\/p>\n

Jotkut kirkkois\u00e4t korostivat vertauksen sosiaalista ulottuvuutta ja sen merkityst\u00e4 oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edist\u00e4misess\u00e4. Johannes Krysostomos kirjoitti:<\/p>\n

”Fariseus edustaa yhteiskunnan eliitti\u00e4, joka usein halveksii ja syrjii k\u00f6yhi\u00e4 ja marginalisoituja. Publikaani edustaa niit\u00e4, joita yhteiskunta halveksii ja syrjii. Vertaus k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 yhteiskunnan arvot yl\u00f6salaisin: se, jota yhteiskunta halveksii, onkin Jumalan silmiss\u00e4 vanhurskas, ja se, jota yhteiskunta kunnioittaa, onkin Jumalan silmiss\u00e4 ylpe\u00e4 ja itsevanhurskas. T\u00e4m\u00e4 opettaa meille, ett\u00e4 Jumalan valtakunnassa arvot ovat erilaiset kuin maailmassa: ’Monet ensimm\u00e4iset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimm\u00e4isiksi’ (Matt. 19:30).” (Homiliae in Matthaeum, 15.2, PG 57, 225)<\/p>\n

Basileios Suuri korosti sosiaalista oikeudenmukaisuutta:<\/p>\n

”Vertaus haastaa meit\u00e4 n\u00e4kem\u00e4\u00e4n kaikki ihmiset tasavertaisina Jumalan edess\u00e4. Fariseus edustaa niit\u00e4, jotka pit\u00e4v\u00e4t itse\u00e4\u00e4n muita parempina sosiaalisen asemansa, varallisuutensa tai koulutuksensa vuoksi. Publikaani edustaa niit\u00e4, joita yhteiskunta halveksii ja syrjii. Mutta Jumalan silmiss\u00e4 sosiaalinen asema ei merkitse mit\u00e4\u00e4n; vain syd\u00e4men asenne merkitsee. T\u00e4m\u00e4 haastaa meit\u00e4 edist\u00e4m\u00e4\u00e4n sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, ja puolustamaan niit\u00e4, joita yhteiskunta halveksii ja syrjii.” (Homilia in divites, 3, PG 31, 289)<\/p>\n

VIII\u00a0 Soveltaminen nykyajan kristilliseen el\u00e4m\u00e4\u00e4n<\/strong><\/span><\/p>\n

Henkil\u00f6kohtainen soveltaminen<\/strong><\/p>\n

Vertaus publikaanista ja fariseuksesta tarjoaa rikkaita n\u00e4k\u00f6kulmia henkil\u00f6kohtaiseen hengelliseen el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Ensinn\u00e4kin se muistuttaa meit\u00e4 n\u00f6yryyden merkityksest\u00e4 Jumalan edess\u00e4. Kuten publikaani, meid\u00e4n tulee tunnustaa oma syntisyytemme ja tarpeemme Jumalan armoon, eik\u00e4 ylpeill\u00e4 omalla hurskaudellamme tai verrata itse\u00e4mme muihin, kuten fariseus.<\/p>\n

Toiseksi vertaus opettaa meille aidon rukouksen luonnetta. Aito rukous ei ole omien saavutusten esittely\u00e4 Jumalalle, vaan n\u00f6yr\u00e4\u00e4 ja vilpit\u00f6nt\u00e4 syd\u00e4men avaamista Jumalalle. Se ei ole monisanaista ja ulkokultaista, vaan yksinkertaista ja rehellist\u00e4. Publikaanin rukous ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen” on malli aidosta rukouksesta: lyhyt, vilpit\u00f6n ja n\u00f6yr\u00e4.<\/p>\n

Kolmanneksi vertaus opettaa meille vanhurskauttamisen luonnetta. Vanhurskauttaminen ei tule omista ansioista tai teoista, vaan Jumalan armosta, joka vastaanotetaan uskon kautta. Kuten publikaani, meid\u00e4n tulee luottaa t\u00e4ysin Jumalan armoon, ei omiin tekoihimme tai ansioihimme.<\/p>\n

Yhteis\u00f6llinen soveltaminen<\/strong><\/p>\n

Vertaus tarjoaa my\u00f6s t\u00e4rkeit\u00e4 opetuksia kristilliselle yhteis\u00f6lle. Se muistuttaa kirkkoa sen luonteesta syntisten yhteis\u00f6n\u00e4, joka el\u00e4\u00e4 Jumalan armosta. Kirkko ei ole t\u00e4ydellisten yhteis\u00f6, vaan syntisten yhteis\u00f6, joka tunnustaa syntins\u00e4 ja vastaanottaa Jumalan armon. Ja juuri t\u00e4m\u00e4 yhteinen tunnustus ja armon vastaanottaminen yhdist\u00e4\u00e4 kirkon j\u00e4senet yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa.<\/p>\n

Vertaus haastaa my\u00f6s kirkkoa v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4\u00e4n farisealaista asennetta, joka tuomitsee ja syrjii muita. Kirkko on kutsuttu olemaan avoin ja vastaanottavainen kaikille, erityisesti niille, joita yhteiskunta halveksii ja syrjii. Kuten Jeesus itse sanoi: ”En min\u00e4 ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisi\u00e4 parannukseen” (Luuk.5:32).<\/p>\n

Lis\u00e4ksi vertaus muistuttaa kirkkoa sen liturgisen el\u00e4m\u00e4n ytimest\u00e4: n\u00f6yr\u00e4st\u00e4 ja vilpitt\u00f6m\u00e4st\u00e4 rukouksesta, syntien tunnustamisesta ja Jumalan armon vastaanottamisesta. Publikaanin rukous ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen” on tullut osaksi kirkon liturgiaa, ja se muistuttaa meit\u00e4 jatkuvasti n\u00f6yryyden ja katumuksen merkityksest\u00e4.<\/p>\n

Yhteiskunnallinen soveltaminen<\/strong><\/p>\n

Vertaus tarjoaa my\u00f6s t\u00e4rkeit\u00e4 n\u00e4k\u00f6kulmia kristittyjen toimintaan yhteiskunnassa. Se haastaa meit\u00e4 n\u00e4kem\u00e4\u00e4n kaikki ihmiset tasavertaisina Jumalan edess\u00e4, riippumatta heid\u00e4n sosiaalisesta asemastaan, varallisuudestaan, koulutuksestaan tai muista ulkoisista tekij\u00f6ist\u00e4. Se haastaa meit\u00e4 v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4\u00e4n farisealaista asennetta, joka tuomitsee ja syrjii muita, ja omaksumaan publikaanin n\u00f6yr\u00e4n ja katuvan asenteen.<\/p>\n

Vertaus haastaa my\u00f6s yhteiskunnan vallitsevia arvoja ja prioriteetteja. Se k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 yhteiskunnan arvot yl\u00f6salaisin: se, jota yhteiskunta halveksii, onkin Jumalan silmiss\u00e4 vanhurskas, ja se, jota yhteiskunta kunnioittaa, onkin Jumalan silmiss\u00e4 ylpe\u00e4 ja itsevanhurskas. T\u00e4m\u00e4 haastaa meit\u00e4 arvioimaan kriittisesti yhteiskunnan arvoja ja prioriteetteja, ja edist\u00e4m\u00e4\u00e4n arvoja, jotka ovat sopusoinnussa Jumalan valtakunnan arvojen kanssa.<\/p>\n

Lopuksi, vertaus kutsuu meit\u00e4 sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Se muistuttaa meit\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 Jumalan silmiss\u00e4 kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja ett\u00e4 meid\u00e4n tulee kohdella kaikkia ihmisi\u00e4 kunnioituksella ja arvostuksella, erityisesti niit\u00e4, joita yhteiskunta halveksii ja syrjii.<\/p>\n

IX Typologinen tulkinta: Vanhan testamentin t\u00e4yttymys<\/span><\/strong><\/p>\n

Yhteys Vanhan testamentin opetuksiin<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa yhteyksi\u00e4 Vanhan testamentin opetuksiin n\u00f6yryydest\u00e4 ja katumuksesta. Origenes kirjoitti:<\/p>\n

”Publikaanin n\u00f6yryys ja katumus heijastavat Daavidin katumusta, kun h\u00e4n tunnusti syntins\u00e4 Batseban kanssa: ’Min\u00e4 tunnustan sinulle syntini, enk\u00e4 peit\u00e4 pahoja tekojani. Min\u00e4 sanon: Min\u00e4 tunnustan Herralle rikkomukseni, ja sin\u00e4 annat anteeksi syntini’ (Ps. 32:5). Ja publikaanin rukous ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’ heijastaa Daavidin rukousta: ’Jumala, ole minulle armollinen hyvyydess\u00e4si, pyyhi pois rikkomukseni suuren laupeutesi t\u00e4hden’ (Ps. 51:3).” (Commentarii in Lucam, 41, PG 13, 1902)<\/p>\n

Hieronymus korosti jatkuvuutta Vanhan ja Uuden testamentin v\u00e4lill\u00e4:<\/p>\n

”Vertaus publikaanista ja fariseuksesta ei ole uusi opetus, vaan se on Vanhan testamentin opetusten t\u00e4yttymys ja syvent\u00e4minen. Kuten profeetat opettivat, ett\u00e4 Jumala katsoo syd\u00e4meen, ei ulkoiseen olemukseen, niin Jeesus opettaa, ett\u00e4 Jumala katsoo syd\u00e4men asenteeseen, ei ulkoiseen hurskauteen. Ja kuten profeetat varoittivat ylpeydest\u00e4 ja itsevanhurskaudesta, niin Jeesus varoittaa farisealaista asennetta vastaan.” (Commentarii in Matthaeum, 23.5, PL 26, 170)<\/p>\n

T\u00e4yttymys Kristuksessa ja kirkossa<\/strong><\/p>\n

Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa my\u00f6s Vanhan testamentin profetioiden t\u00e4yttymyksen Kristuksessa ja kirkossa. Augustinus kirjoitti:<\/p>\n

”Vanhan testamentin profeetat ennustivat aikaa, jolloin Jumala tekisi uuden liiton, jossa h\u00e4n antaisi syntej\u00e4 anteeksi ja kirjoittaisi lakinsa ihmisten syd\u00e4miin. T\u00e4m\u00e4 profetia t\u00e4yttyy nyt kirkossa, jossa syntej\u00e4 annetaan anteeksi ja Jumalan laki kirjoitetaan syd\u00e4miin. Ja kuten vertauksessa publikaani sai syntins\u00e4 anteeksi ja l\u00e4hti temppelist\u00e4 vanhurskautettuna, niin kirkossa syntej\u00e4 annetaan anteeksi ja ihmiset vanhurskautetaan Jumalan armosta.” (De spiritu et littera, 26.43, PL 44, 228)<\/p>\n

Eusebios Kesarealainen (n. 260-340) korosti Kristuksen roolia t\u00e4yttymyksen\u00e4:<\/p>\n

”Kristus on t\u00e4yttymys kaikille Vanhan testamentin profetioille ja lupauksille. H\u00e4n on se, joka antaa syntej\u00e4 anteeksi ja vanhurskauttaa syntisen, kuten publikaanin vertauksessa. H\u00e4n on my\u00f6s se, joka t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 profeettojen ennustukset uudesta liitosta, jossa Jumala antaa syntej\u00e4 anteeksi ja kirjoittaa lakinsa ihmisten syd\u00e4miin. Ja h\u00e4n on se, joka t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 lupauksen uudesta temppelist\u00e4, jossa kaikki kansat voivat l\u00e4hesty\u00e4 Jumalaa ja rukoilla h\u00e4nt\u00e4.” (Demonstratio evangelica, 1.6, PG 22, 56)<\/p>\n

X Vertauksen tulkintahistoria<\/strong><\/span><\/p>\n

Varhaiskirkko ja patristinen aika<\/strong><\/p>\n

Varhaiskirkossa ja patristisella ajalla vertausta publikaanista ja fariseuksesta tulkittiin p\u00e4\u00e4asiassa moraalisesta ja hengellisest\u00e4 n\u00e4k\u00f6kulmasta, korostaen n\u00f6yryyden ja katumuksen merkityst\u00e4. Kirkkois\u00e4t n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa ennen kaikkea opetuksen aidosta rukouksesta ja oikeasta asenteesta Jumalan edess\u00e4.<\/p>\n

Origenes ja aleksandrialainen koulukunta korostivat vertauksen allegorista tulkintaa, n\u00e4hden siin\u00e4 syv\u00e4llisi\u00e4 hengellisi\u00e4 merkityksi\u00e4. He n\u00e4kiv\u00e4t fariseuksessa ja publikaanissa vertauskuvia erilaisista hengellisist\u00e4 asenteista ja tiloista.<\/p>\n

Antiokian koulukunta, johon kuuluivat mm. Johannes Krysostomos ja Theodoros Mopsuestialainen, korosti enemm\u00e4n vertauksen historiallista ja moraalista merkityst\u00e4. He n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa ennen kaikkea opetuksen n\u00f6yryydest\u00e4 ja ylpeydest\u00e4, katumuksesta ja itsevanhurskaudesta.<\/p>\n

Augustinus ja l\u00e4ntinen kirkko yhdistiv\u00e4t n\u00e4it\u00e4 l\u00e4hestymistapoja, korostaen sek\u00e4 vertauksen moraalista ett\u00e4 hengellist\u00e4 merkityst\u00e4. He n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa sek\u00e4 opetuksen oikeasta asenteesta Jumalan edess\u00e4 ett\u00e4 syv\u00e4llisen teologisen opetuksen vanhurskauttamisesta uskon kautta.<\/p>\n

Keskiaika ja reformaatio<\/strong><\/p>\n

Keskiajalla vertauksen tulkinnassa korostui erityisesti sen sakramentaalinen ulottuvuus. Vertausta k\u00e4ytettiin usein opettamaan katumuksen sakramentin merkityst\u00e4 ja oikeaa asennetta ripitt\u00e4ytymisess\u00e4. Publikaanin n\u00f6yryys ja katumus n\u00e4htiin mallina ripitt\u00e4ytyv\u00e4lle kristitylle.<\/p>\n

Reformaation aikana tulkinta muuttui merkitt\u00e4v\u00e4sti. Martti Luther ja muut reformaattorit n\u00e4kiv\u00e4t vertauksessa vahvistuksen opilleen vanhurskauttamisesta uskon kautta, ei tekojen kautta. He korostivat, ett\u00e4 publikaani ei vedonnut omiin tekoihinsa tai ansioihinsa, vaan ainoastaan Jumalan armoon, ja juuri t\u00e4m\u00e4 usko johti h\u00e4nen vanhurskauttamiseensa.<\/p>\n

Katolinen kirkko vastasi korostamalla, ett\u00e4 vaikka vanhurskauttaminen tulee Jumalan armosta, se vaatii my\u00f6s ihmisen yhteisty\u00f6t\u00e4 ja katumusta, kuten publikaani osoittaa. T\u00e4m\u00e4 debatti vanhurskauttamisesta uskon ja tekojen suhteesta on jatkunut nykyp\u00e4iv\u00e4\u00e4n asti.<\/p>\n

Moderni aika<\/strong><\/p>\n

Modernina aikana vertauksen tulkinnassa on korostunut erityisesti sen psykologinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Monet teologit ovat n\u00e4hneet vertauksessa opetuksen aidosta itsetuntemuksesta ja rehellisyydest\u00e4 itsens\u00e4 edess\u00e4, sek\u00e4 varoituksen psykologisista mekanismeista, jotka johtavat itsepetokseen ja ylpeyteen.<\/p>\n

Toisaalta monet teologit ovat korostaneet vertauksen sosiaalista ulottuvuutta, n\u00e4hden siin\u00e4 opetuksen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kritiikki\u00e4 yhteiskunnan rakenteita kohtaan, jotka suosivat eliitti\u00e4 ja syrjiv\u00e4t marginalisoituja ryhmi\u00e4.<\/p>\n

Ekumeenisessa liikkeess\u00e4 vertaus on n\u00e4hty kutsuna n\u00f6yryyteen ja keskin\u00e4iseen kunnioitukseen eri kirkkokuntien v\u00e4lill\u00e4. Se muistuttaa meit\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 kaikki kristityt ovat syntisi\u00e4, jotka el\u00e4v\u00e4t Jumalan armosta, ja ett\u00e4 meid\u00e4n tulisi v\u00e4ltt\u00e4\u00e4 farisealaista asennetta, joka tuomitsee muita ja ylpeilee omalla oikeaoppisuudellaan.<\/p>\n

XI Johtop\u00e4\u00e4t\u00f6kset<\/span><\/strong><\/p>\n

Kirkkoisien tulkinnat vertauksesta publikaanista ja fariseuksesta osoittavat, kuinka monipuolisesti ja syv\u00e4llisesti he ymm\u00e4rsiv\u00e4t t\u00e4m\u00e4n Jeesuksen opetuksen. Heid\u00e4n selityksens\u00e4 ulottuvat historiallisista tulkinnoista teologisiin, moraalisiin, ekklesiologisiin, askeettisiin, patristisiin ja typologisiin n\u00e4k\u00f6kulmiin. Yhdess\u00e4 n\u00e4m\u00e4 tulkinnat muodostavat rikkaan teologisen perinn\u00f6n, joka on muovannut kristillist\u00e4 ajattelua ja hartausel\u00e4m\u00e4\u00e4 l\u00e4pi vuosisatojen.<\/p>\n

Kirkkoisien opetuksissa vertaus n\u00e4ytt\u00e4ytyy monitasoisena kuvauksena, joka k\u00e4sittelee useita keskeisi\u00e4 kristillisi\u00e4 teemoja: n\u00f6yryytt\u00e4 ja ylpeytt\u00e4, katumusta ja itsevanhurskautta, aitoa rukousta ja ulkokultaisuutta, vanhurskauttamista uskon kautta ja kirkon luonnetta syntisten yhteis\u00f6n\u00e4.<\/p>\n

Vertauksen keskeinen opetus on, ett\u00e4 Jumala katsoo syd\u00e4men asennetta, ei ulkoista hurskautta. H\u00e4n hylk\u00e4\u00e4 ylpe\u00e4n ja itsevanhurskaan, mutta ottaa vastaan n\u00f6yr\u00e4n ja katuvan. Kuten Jeesus itse sanoo vertauksen lopussa: ”Jokainen, joka itsens\u00e4 ylent\u00e4\u00e4, alennetaan, mutta joka itsens\u00e4 alentaa, se ylennet\u00e4\u00e4n” (Luuk. 18:14).<\/p>\n

N\u00e4m\u00e4 tulkinnat eiv\u00e4t ole toisensa poissulkevia vaan t\u00e4ydent\u00e4v\u00e4t toisiaan, tarjoten kokonaisvaltaisen n\u00e4kemyksen vertauksen merkityksest\u00e4. Kirkkoisien perint\u00f6 osoittaa, ett\u00e4 vertaus publikaanista ja fariseuksesta, kuten muutkin Jeesuksen vertaukset, sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 ehtym\u00e4tt\u00f6mi\u00e4 viisauden l\u00e4hteit\u00e4, jotka puhuttelevat kristittyj\u00e4 kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa.<\/p>\n

Lopuksi, t\u00e4m\u00e4 vertaus kutsuu meit\u00e4 sek\u00e4 henkil\u00f6kohtaiseen ett\u00e4 yhteis\u00f6lliseen itsetutkisteluun: Olemmeko me kuin fariseus, joka ylpeilee omalla hurskaudellaan ja tuomitsee muita? Vai olemmeko me kuin publikaani, joka n\u00f6yr\u00e4sti tunnustaa syntins\u00e4 ja pyyt\u00e4\u00e4 Jumalan armoa? T\u00e4m\u00e4 kysymys on yht\u00e4 ajankohtainen t\u00e4n\u00e4\u00e4n kuin se oli Jeesuksen aikana, ja se kutsuu meit\u00e4 jatkuvaan n\u00f6yryyteen ja katumukseen Jumalan edess\u00e4.<\/p>\n

 <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Kirkkoisien selitys ja opetus vertauksesta publikaanista ja fariseuksesta (Luuk.18:9-14). I Johdanto Vertaus publikaanista ja fariseuksesta on yksi Jeesuksen tunnetuimmista ja<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"colormag_page_container_layout":"default_layout","colormag_page_sidebar_layout":"default_layout","footnotes":""},"categories":[3],"tags":[],"class_list":["post-3054","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-isien-opetuksia"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3054","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=3054"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3054\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3055,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/3054\/revisions\/3055"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=3054"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=3054"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=3054"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}