{"id":2547,"date":"2024-12-04T08:47:31","date_gmt":"2024-12-04T06:47:31","guid":{"rendered":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/?p=2547"},"modified":"2024-12-04T08:47:31","modified_gmt":"2024-12-04T06:47:31","slug":"pappeuden-sakramentti-2","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/2024\/12\/04\/pappeuden-sakramentti-2\/","title":{"rendered":"Pappeuden sakramentti"},"content":{"rendered":"

I Johdanto<\/strong><\/span><\/p>\n

Viime vuosikymmenin\u00e4 Euroopassa ja Amerikassa on n\u00e4hty feminististen j\u00e4rjest\u00f6jen voimakasta painostusta eri kristillisi\u00e4 kirkkokuntia kohtaan, jotta sakramentaalinen pappeus my\u00f6nnett\u00e4isiin my\u00f6s naisille. Puhtaasti sosiologisista l\u00e4ht\u00f6kohdista ja sukupuolten v\u00e4lisen tasa-arvon periaatteeseen perustuva pyynt\u00f6 on l\u00f6yt\u00e4nyt hedelm\u00e4llist\u00e4 maaper\u00e4\u00e4 protestanttisten kirkkokuntien keskuudessa ja viime aikoina my\u00f6s Anglikaanisessa kirkossa, joka p\u00e4\u00e4tti enemmist\u00f6\u00e4\u00e4nestyksell\u00e4 sen puolesta ja asetti siten eheyden ja yhten\u00e4isyyden vaakalaudalle. Yht\u00e4 voimakasta painostusta kohdistetaan my\u00f6s katoliseen kirkkoon sek\u00e4 maallikoiden ett\u00e4 papiston taholta ja my\u00f6s naisluostareista. Erityisen t\u00e4rke\u00e4\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 suhteessa on Chicagon ”Catholic Theological Unionin” avoin vastustus Vatikaanin asiaa k\u00e4sittelev\u00e4n komission 15. lokakuuta 1976 antamalle julistukselle, jonka otsikko on ”Julistus naisten p\u00e4\u00e4syst\u00e4 pappeuteen” ja jonka paavi Paavali VI hyv\u00e4ksyi.<\/span><\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 ilmi\u00f6 ei ole uusi kristillisen kirkon historiassa. Jo 2. vuosisadalla ja aina 4. vuosisadalle asti useat gnostilaiset lahkot hyv\u00e4ksyiv\u00e4t naiset kaikkiin pappeuden asteisiin pakanallisten uskontojen esimerkin mukaisesti, joissa, kuten tiedet\u00e4\u00e4n, palvottiin my\u00f6s naispuolisia jumaluuksia. Kirkon reaktio t\u00e4h\u00e4n rajoittui p\u00e4\u00e4asiassa muistuttamaan siit\u00e4, ett\u00e4 Raamatussa ja perinteess\u00e4 ei ole mit\u00e4\u00e4n viitteit\u00e4 naisten pappeuteen hyv\u00e4ksymisen puolesta ja ett\u00e4 Herramme Jeesus Kristus ja h\u00e4nen apostolinsa h\u00e4nen j\u00e4lkeens\u00e4 valitsivat seuraajikseen vain miehi\u00e4, vaikka useat t\u00e4rke\u00e4t naiset ja erityisesti Neitsyt Maria olivat alkukirkon j\u00e4seni\u00e4.<\/span><\/p>\n

Ortodoksinen (katolinen) kirkko pysyy t\u00e4m\u00e4n myllerryksen ulkopuolella pit\u00e4en asiaa lopullisesti ratkaistuna, vaikka ajoittain kuuluu satunnaisia \u200b\u200b\u00e4\u00e4ni\u00e4, p\u00e4\u00e4asiassa naisten taholta, ilman merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4 teologista argumentointia sen puolesta. Silti ortodoksinen kirkko ei voi j\u00e4\u00e4d\u00e4 v\u00e4linpit\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4ksi k\u00e4ynniss\u00e4 olevaan keskusteluun. T\u00e4ss\u00e4 suhteessa ortodoksinen kirkko on pakotettu tulkitsemaan uudelleen ja vahvistamaan perinteens\u00e4 katkeamattomassa jatkuvuudessa muinaisen jakamattoman kirkon perinteen ja k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n kanssa pit\u00e4en teht\u00e4v\u00e4n\u00e4\u00e4n ”antaa tili\u00e4 jokaiselle” (1. Piet. 3:15) ja osoittaa ”vakavuutta toivoon t\u00e4ydellisen varmuuden saavuttamiseksi loppuun asti” (Hepr. 6:11). T\u00e4t\u00e4 varten Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti j\u00e4rjesti vuonna 1988 Rodoksella pan-ortodoksisen konsultaation keskustelemaan aiheesta otsikolla ”Naisen paikka ortodoksisessa kirkossa ja naisten vihkimys”. T\u00e4m\u00e4 tutkimus oli panos t\u00e4h\u00e4n teologiseen konsultaatioon, ja se on kirjoitettu toivoen auttavan asiasta kiinnostuneita ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n sit\u00e4 paremmin<\/span><\/p>\n

II Pappeus sakramenttina<\/strong><\/span><\/p>\n

Ortodoksinen kirkko laskee pappeuden seitsem\u00e4n sakramenttinsa joukkoon. Englanninkielinen sana ”sakramentti” ei v\u00e4lit\u00e4 tarkasti kreikkalaisen vastineen \u03bc\u03c5\u03c3\u03c4\u03b7\u03c1\u03b9\u03bf\u03bd merkityst\u00e4 ja sis\u00e4lt\u00f6\u00e4, vaan se merkitsee yleens\u00e4 mit\u00e4 tahansa uskonnollista tekoa tai suoritusta ilman erityist\u00e4 merkityst\u00e4. P\u00e4invastoin, kreikkalainen termi ”\u03bc\u03c5\u03c3\u03c4\u03b7\u03c1\u03b9\u03bf\u03bd”, jota k\u00e4ytettiin laajalti mysteeriuskontona, merkitsee tiettyj\u00e4 tekoja, jotka suoritetaan kirkossa ja kirkon itsens\u00e4 toimesta, jolloin yksitt\u00e4iset uskovat saavat Jumalalta mystisell\u00e4 (salaper\u00e4isell\u00e4) tavalla voiman ja kyvyn kokea kirkon omaa mysteeri\u00e4 jumalallisen ilmoituksen yhteydess\u00e4 Jumalan v\u00e4lineen\u00e4 ”kosmoksen”, koko maailmankaikkeuden pelastamiseksi. Toisin sanoen ”mysteereiss\u00e4” osallistuja ei hanki tietoa Jumalasta ja h\u00e4nen armostaan. Sellaisenaan n\u00e4iden mysteerien merkitys ei johdu ulkoisesta toiminnallisesta ja seremoniallisesta muodosta, vaan siit\u00e4, mit\u00e4 se tarjoaa tai v\u00e4litt\u00e4\u00e4, eli yliluonnollisesta ja siten mystisest\u00e4 todellisuudesta, joka tarjotaan osallistujalle kirkon kautta, joka suorittaa t\u00e4m\u00e4n teon. N\u00e4in yksil\u00f6 kokee jumalallisen todellisuuden ja armon kirkon todellisuuden kautta ja sen sis\u00e4ll\u00e4. Objektiivisesti tarkasteltuna kirkon mysteerit ovat siis rituaaleja, joissa Kristuksen lunastusty\u00f6, joka tapahtui historiassa tiettyn\u00e4 ajankohtana menneisyydess\u00e4, jatkuu ja laajenee historiassa ajan loppuun asti. Subjektiivisesti koettuna kirkon mysteerit tarjoavat syntien anteeksiannon ja uudistavat syntisen ihmisen Kristuksen uuden luomisen yhteydess\u00e4 (2. Kor. 5:17 Gal. 5:15) ja antavat h\u00e4nelle siten Kristuksen ruumiin el\u00e4m\u00e4n, ”joka on kirkko” (Kol. 1:24. Ef. 1:23), tai Kristuksen itsens\u00e4 el\u00e4m\u00e4n (Gal. 2:20).<\/span><\/p>\n

Kirkon mysteerej\u00e4 tarkastellessamme meid\u00e4n on kuitenkin pidett\u00e4v\u00e4 mieless\u00e4 kaksi asiaa. Ensinn\u00e4kin, ett\u00e4 ne ovat juurtuneet historiaan siten, ett\u00e4 niit\u00e4 ei voida ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 erill\u00e4\u00e4n Kristuksen historiallisesta persoonasta ja lunastusty\u00f6st\u00e4. Itse asiassa niiden kautta ja niiss\u00e4 suorittava kirkko toistaa Kristuksen itsens\u00e4 tiettyj\u00e4 historiallisia tekoja j\u00e4sentens\u00e4 pelastuksen hyv\u00e4ksi. T\u00e4ss\u00e4 valossa n\u00e4iden rituaalien kuvaaminen ”mysteereiksi” ei liity teoreettiseen mystiikkaan. Sen sijaan ne merkitsev\u00e4t salaper\u00e4ist\u00e4 ja piilotettua jumalallista todellisuutta ja voimaa, joka toimii niiss\u00e4. Siten, koska ne ovat juurtuneet pelastushistoriaan, yksitt\u00e4inen mysteerien osallistuja tulee yhteyteen tiettyjen menneisyyden pelastushistorian lunastustapahtumien kanssa. Esimerkiksi kasteen mysteeriss\u00e4 osallistuja tulee yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja yl\u00f6snousemuksen kanssa, ja voitelun mysteeriss\u00e4 h\u00e4n saa Pyh\u00e4n Hengen lahjat ja soveltaa siten itselleen helluntain historiallisen tapahtuman hy\u00f6dyt, kun taas ehtoollisen mysteeriss\u00e4 osallistuja tulee yhteyteen Kristuksen ruumiin ja veren kanssa h\u00e4nen ohjeidensa mukaisesti opetuslapsille, ett\u00e4 kun t\u00e4t\u00e4 mysteeri\u00e4 vietet\u00e4\u00e4n, h\u00e4nen uhri ristill\u00e4 toistuu todellisella, vaikkakin mystisell\u00e4 tavalla (Matt. 26:26 28 rinnakkais.1. Kor. 10.16. 11:23-36). Samalla tavalla pappeuden mysteeriin osallistuja ottaa osaa Kristuksen kaksoisroolista ylipappina ja uhrina, joka toi syntien anteeksiannon objektiivisella tavalla (vrt. Hepr. 2:14-17. 5:9. 9:11 ja sit\u00e4 seuraavat. 10:5-10. jne.).<\/span><\/p>\n

Toiseksi kirkon mysteerit eiv\u00e4t ole itsetarkoitus ”teoosikseksi”, vaan tie siihen. Sellaisenaan kirkon mysteereill\u00e4 ei ole mit\u00e4\u00e4n tekemist\u00e4 mysteeriuskontona suoritettujen samanlaisten rituaalien kanssa, joissa ajateltiin, ett\u00e4 osallistuja imeytyi jumalalliseen ja samaistui siihen. Kirkon mysteerien tavoitteena ei ole osallistujan t\u00e4ydellinen imeytyminen ja samaistuminen Kristukseen, vaan osallistujan ykseys h\u00e4nen kanssaan h\u00e4nen ihmisluontonsa alueella. T\u00e4m\u00e4 tarkoittaa lis\u00e4ksi, ett\u00e4 kirkon mysteereill\u00e4 on ekklesiologinen merkitys lis\u00e4tosiasialle, ett\u00e4 niiss\u00e4 yksil\u00f6 yhdistet\u00e4\u00e4n Kristuksen kautta my\u00f6s h\u00e4nen ruumiinsa, kirkon, muiden j\u00e4senten kanssa (Room. 12:4-5. 1. Kor. 12.12 ja sit\u00e4 seuraavat. Ef.4:25. 5:20). Siten pappeuden mysteerin kautta osallistuja yhdistet\u00e4\u00e4n Kristukseen ja h\u00e4nen kauttaan kaikkiin niihin, jotka h\u00e4nen tavoin olivat osallistuneet Kristuksen pappisvirkaan h\u00e4nen k\u00e4rsimyksess\u00e4\u00e4n. Heid\u00e4n ansiostaan, eli uusien pappien, jotka osallistuvat Kristuksen pappisvirkaan ajan loppuun asti, h\u00e4nen k\u00e4rsimyksens\u00e4 ja uhrinsa toistuvat uudelleen mystisell\u00e4 tavalla ”kunnes h\u00e4n tulee j\u00e4lleen” (1. Kor. 11:26). Kristitty pappi toimii Kristuksen sijasta ja h\u00e4nen nimess\u00e4\u00e4n tarjoten leiv\u00e4n ja viinin, eli ne samat elementit, jotka h\u00e4n itse siunasi viimeisell\u00e4 ehtoollisellaan ja antoi opetuslapsilleen sy\u00f6t\u00e4v\u00e4ksi ja juotavaksi todellisena lihanaan ja veren\u00e4\u00e4n. Ja Kristus itse on n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti l\u00e4sn\u00e4 joka kerta, kun pappi tarjoaa leiv\u00e4n ja viinin h\u00e4nen nimess\u00e4\u00e4n ja sijastaan, ja muuttaa ne omaksi lihaksi ja vereksi mystisell\u00e4 tavalla. Edustuksen idea on alusta alkaen perustavanlaatuinen tekij\u00e4, joka on pappeuden mysteerin pohjalla.<\/span><\/p>\n

III. Vanhan testamentin pappeus<\/strong><\/span><\/p>\n

Vanhan testamentin sakramentaalinen pappeus, kuten kaikki muutkin instituutiot, sai alkunsa liitosta ja laista, joka m\u00e4\u00e4ritteli sen luonteen, muodon ja tavoitteen. Termi\u00e4 itse\u00e4\u00e4n esiintyy hyvin harvoin kaanonisissa kirjoissa (1. Aik. 29:22. 1. Makk.2:54. 3:49. 7:9:21. 4. Makk.5:36. 7:6), mutta se on yleisempi apokryfikirjoissa, Filonin ja Josefuksen teoksissa. Silti kyseisten kirjojen kirjoittajat viittaavat ylipapin ja pappien ty\u00f6h\u00f6n ja velvollisuuksiin.<\/span><\/p>\n

Kreikkalainen termi \u03b9\u03b5\u03c1\u03c9\u03c3\u03b9\u03bd\u03b7 tulee sanasta \u03b9\u03b5\u03c1\u03bf\u03c2 (hepreaksi ”qadosh”), joka tarkoittaa jotakuta, jolle on annettu jumaluuden voima ja joka on siten omistettu sille. Termi\u00e4 k\u00e4ytet\u00e4\u00e4n sek\u00e4 henkil\u00f6ist\u00e4 ett\u00e4 asioista. Sellaisenaan termi \u03b9\u03b5\u03c1\u03c9\u03c3\u03b9\u03bd\u03b7 tarkoittaa papin virkaa ja siten h\u00e4nen teht\u00e4v\u00e4\u00e4ns\u00e4, joka suoritetaan jumalallisessa voimassa ja auktoriteetissa, jonka pappi kantaa itsess\u00e4\u00e4n. Siten Jumalan virkaan asettama pappi (\u03b9\u03b5\u03c1\u03b5\u03c5\u03c2) on omistettu H\u00e4nelle Jumalan palvelijana tai edustajana, ja siten h\u00e4nen velvollisuutensa ja teht\u00e4v\u00e4ns\u00e4 on v\u00e4litt\u00e4\u00e4 ihmisille Jumalan tahto, voima ja armo. Toisin sanoen pappi (\u03b9\u03b5\u03c1\u03b5\u03c5\u03c2) ei ole ihmisen v\u00e4litt\u00e4j\u00e4 Jumalalle, vaan Jumalan v\u00e4litt\u00e4j\u00e4 ihmiselle ihmisen pelastuksen vuoksi ja siten Jumalan edustaja ja ihmisen hengellinen opas ja paimen.<\/span><\/p>\n

Vanhan testamentin mukaan t\u00e4m\u00e4 erityinen, sakramentaalinen pappeus on kaikkien israelilaisten yleisen pappeuden ulkopuolella ja yl\u00e4puolella, jota kutsutaan ”kuninkaalliseksi papistoksi ja pyh\u00e4ksi kansakunnaksi” (2. Moos. 19:6. 23:22. 2. Makk.2:17. vrt. 1. Piet. 2:9. Ilm. 1:6-10) heid\u00e4n erityisen paikkansa merkityksess\u00e4 Jumalan pelastussuunnitelmassa ja H\u00e4nen oman yhteis\u00f6ns\u00e4 (”Kahal Jahwe”) j\u00e4senin\u00e4. Israel nauttii t\u00e4st\u00e4 paikasta Jumalan valinnan ansiosta sek\u00e4 Jumalan jatkuvan pelastustoiminnan ansiosta, jonka seurauksena Israel erotetaan kaikkien muiden kansojen joukosta. Siten kaikki israelilaiset osallistuvat laajassa merkityksess\u00e4 Jumalan teht\u00e4viin ja virkoihin, jotka paljastuvat pyh\u00e4ss\u00e4 historiassa.<\/span><\/p>\n

T\u00e4m\u00e4n kaikkien israelilaisten yleisen (kuninkaallisen) pappeuden rinnalla l\u00f6yd\u00e4mme Vanhasta testamentista my\u00f6s erityisen tai sakramentaalisen pappeuden, jonka Jumala antoi tietyille henkil\u00f6ille Mooseksen v\u00e4lityksell\u00e4 (2. Moos. 28. 4. Moos. 6:5). T\u00e4m\u00e4 tapahtui heti liiton perustamisen ja lain antamisen j\u00e4lkeen (2. Moos. 19-20. 5. Moos. 5:6 ja sit\u00e4 seuraavat), jotka ovat vahvistus Israelin valinnasta Jumalan kansaksi ja siten ”kuninkaalliseksi papistoksi ja pyh\u00e4ksi kansakunnaksi”. Toisin sanoen sakramentaalinen pappeus perustettiin Israelin muodostumisen j\u00e4lkeen ”Kahal Yahwehksi”, ja t\u00e4m\u00e4 tarkoittaa, ett\u00e4 sakramentaalisella pappeudella on ”eklesiologinen” (eli yhteis\u00f6llinen) ulottuvuus, tosiasia, joka m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 alusta alkaen sen paikan liiton historiassa, eli Jumalan taloudenhoidossa Israelin kanssa. ”Kahal Yahweh” -yhteis\u00f6ss\u00e4 perustettu sakramentaalinen pappeus pyrki edist\u00e4m\u00e4\u00e4n yhteis\u00f6n j\u00e4senten moraalista puhtautta.<\/span><\/p>\n

Jumalan v\u00e4litt\u00e4j\u00e4, kuten sanoimme, t\u00e4ss\u00e4 suhteessa oli Mooses, ”talon palvelija” (4. Moos. 12:7. Hepr. 3:3-5) ja h\u00e4nen liittonsa v\u00e4litt\u00e4j\u00e4 Israelin kanssa (Gal. 3:19-20. 1. Tim. 1:5), ainutlaatuinen asema koko liiton historiassa. Jumalan asettama hoitamaan H\u00e4nen asioitaan valitun kansan kanssa (2. Moos. 3 ja sit\u00e4 seuraavat) h\u00e4nelle annettiin kaikki tarvittava voima ja auktoriteetti H\u00e4nen edustajanaan, kuten k\u00e4y ilmi h\u00e4nen teht\u00e4v\u00e4st\u00e4\u00e4n kansan johtajana ”par excellence” (kuninkaallinen virka), sen saarnaajana (profeetallinen virka) ja pappina (pappeus). Toisin sanoen Mooseksen persoonassa l\u00f6yd\u00e4mme Israelin my\u00f6hemm\u00e4n uskonnollisen el\u00e4m\u00e4n tiivistymisen. Todellakin, vain h\u00e4nell\u00e4 oli v\u00e4lit\u00f6n ja suora p\u00e4\u00e4sy Jumalaan, ja Jumala puhui vain h\u00e4nelle ”kasvotusten, aivan kuin joku puhuisi yst\u00e4v\u00e4lleen” (2. Moos. 33:11. 4. Moos. 12:7-8). Moosekselle Jumala my\u00f6s ilmoitti nimens\u00e4 ja kunniansa (2. Moos. 33:18-23), ja h\u00e4nen j\u00e4lkeens\u00e4 ”ei ole noussut Israelissa toista profeettaa, joka olisi Mooseksen kaltainen, jonka Herra tunsi kasvotusten” (5. Moos. 34:10). Jumalan k\u00e4skyst\u00e4 Mooses, H\u00e4nen v\u00e4litt\u00e4j\u00e4ns\u00e4, vihki liiton veriuhrin avulla (2. Moos. 24:8. vrt. Hepr. 9:19-22), teko, joka oli osoitus h\u00e4nen pappisvirastaan. Ja kun pian sen vihkimisen j\u00e4lkeen israelilaiset rikkoivat sen, Mooses ”sovitti heid\u00e4n syntins\u00e4” (2. Moos. 32) ja pyysi Jumalaa osoittamaan heille armoa, Jumala uudisti liittonsa j\u00e4lleen h\u00e4nen kauttaan (2. Moos. 34).<\/span><\/p>\n

Kaikki t\u00e4m\u00e4 osoittaa kaksi asiaa: a) ett\u00e4 Mooseksen auktoriteetti ja voima, jota h\u00e4n k\u00e4ytti Israelin kanssa tekemisiss\u00e4\u00e4n, annettiin h\u00e4nelle Jumalalta, jota h\u00e4n edusti kaikilta osin; ja b) h\u00e4nen auktoriteettinsa ja valtansa t\u00e4yteys osoitti h\u00e4nen olevan Jumalan v\u00e4litt\u00e4j\u00e4 (er\u00e4\u00e4nlainen yleinen hallintovirkamies) Israelin kanssa tai, teologisemmin sanottuna, Jumalan pelastustalouden ensimm\u00e4isen kauden aikana, sill\u00e4 kuten meill\u00e4 on my\u00f6hemmin tilaisuus korostaa, Mooseksen kuoleman j\u00e4lkeenkin pappien teht\u00e4v\u00e4t suoritettiin h\u00e4nen nimess\u00e4\u00e4n.<\/span><\/p>\n

Todellakin, juuri t\u00e4m\u00e4n havaitsemme sakramentaalisen pappeuden perustamisessa, kun Jumalan k\u00e4skyst\u00e4, jota h\u00e4n edusti, Mooses uskoi pappisviran veljelleen Aaronille ja h\u00e4nen nelj\u00e4lle pojalleen, Nadabille, Abiulle, Eleasarille ja Itamarille (2. Moos. 28 ja 41. 4. Moos. 6), ”palvelemaan h\u00e4nt\u00e4” (Jumalaa). T\u00e4m\u00e4n lis\u00e4ksi h\u00e4n uskoi palveluksen tabernaakkelin sis\u00e4ll\u00e4 ja ulkopuolella (”suorittamaan tabernaakkelin ty\u00f6t”) Leevin heimon miespuolisille j\u00e4senille (4. Moos. 3). Alusta alkaen sakramentaaliseen pappeuteen kuului ylipapin (Aaron) ja pappien (h\u00e4nen nelj\u00e4 poikaansa) arvo, ja molempia avustivat leevil\u00e4iset, joiden teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 oli yll\u00e4pit\u00e4\u00e4 j\u00e4rjestyst\u00e4 jumalanpalveluksen aikana, auttaa ylipappia ja pappeja heid\u00e4n teht\u00e4viss\u00e4\u00e4n ja lukea lakia jumalanpalveluksessa. Se, ett\u00e4 ylipappi erotettiin pappien joukosta, k\u00e4y ilmi seuraavista seikoista: a) heid\u00e4n vihkimisens\u00e4 yhteydess\u00e4 ylipapin p\u00e4\u00e4 voideltiin kokonaan \u00f6ljyll\u00e4, kun taas pappien otsaan voideltiin vain \u00f6ljy\u00e4 (2. Moos. 29:7. 1. Kun. 10:1. 16:13); b) vain ylipappi meni tabernaakkelin sisimp\u00e4\u00e4n osaan (kaikkeinpyhimp\u00e4\u00e4n), ja sekin vain kerran vuodessa sovitusp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 (3. Moos. 16:3-34); ja c) ylipapin vaatteet poikkesivat pappien vaatteista (2. Moos. 28:4-39. 3. Moos. 8:7-9), ja ylipapin kuoleman j\u00e4lkeen h\u00e4nen vaatteensa luovutettiin h\u00e4nen seuraajalleen yhdess\u00e4 viran kanssa, jonka symbolina vaatteet olivat (2. Moos. 29:29. 4. Moos. 20:25-28). ”Suuri pappi” oli siis alusta alkaen erotettu ”veljist\u00e4\u00e4n” (3. Moos. 21:10. 4. Moos. 35:25-28), kun taas h\u00e4nen kuolemansa merkitsi yhden kauden loppua ja toisen alkua.<\/span><\/p>\n

Ylipapin ja pappien teht\u00e4viin kuului tabernaakkelin ja siell\u00e4 olevien pyhien astioiden vartiointi, jumalanpalveluksen suorittaminen ja lain opettaminen. Siten sakramentaalisen pappeuden luonne ja teht\u00e4v\u00e4 liittyiv\u00e4t selv\u00e4sti termin \u03b9\u03b5\u03c1\u03bf\u03c2 kaksoismerkitykseen, jonka mainitsimme aiemmin, mik\u00e4 viittaa Jumalan voimalla t\u00e4ytettyyn ja siten H\u00e4nelle omistettuun. T\u00e4m\u00e4 tarkoittaa lis\u00e4ksi, ett\u00e4 papin vihkimyksen luonteen m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 ehdottomasti Jumalan armo papille, joka siit\u00e4 hetkest\u00e4 l\u00e4htien kuuluu jumalallisen l\u00e4sn\u00e4olon piiriin.<\/span><\/p>\n

Sek\u00e4 ylipapin ett\u00e4 pappien vihkimisen s\u00e4\u00e4nt\u00f6 oli, ett\u00e4 se tapahtui itse tabernaakkelissa, joka oli Jumalan asuinpaikka, ja koko kansan ”koko seurakunnan” edess\u00e4 (3.Moos. 3:8). Rituaaliin kuului: a) ehdokkaan peseminen vedell\u00e4; b) h\u00e4nen pukeminen erityisiin vaatteisiin; c) ylipapin koko p\u00e4\u00e4n peseminen oliivi\u00f6ljyll\u00e4 ja papin otsan voitelu sill\u00e4; d) sek\u00e4 ylipapin ett\u00e4 papin oikean korvan, oikean k\u00e4den ja oikean jalan voitelu uhratun el\u00e4imen verell\u00e4; e) ehdokkaan ja h\u00e4nen vaatteidensa pirskottaminen samalla verell\u00e4; ja lopuksi f) ”ehdokkaan k\u00e4sien t\u00e4ytt\u00e4minen” teurastetun el\u00e4imen osilla, jotka my\u00f6hemmin poltettiin polttouhurialttarilla. Viimeinen teko osoitti, ett\u00e4 vihitty ylipappi tai pappi oli oikeutettu uhraamaan el\u00e4inuhreja. T\u00e4h\u00e4n p\u00e4\u00e4ttyi koko rituaali, ja siten uusi ylipappi tai pappi, joka oli vihitty suorittamaan Jumalalle kuuluvaa palvontaa ja puhdistamaan yhteis\u00f6n (Kahal Yahweh) j\u00e4seni\u00e4, puhdistettiin itse ja erotettiin kaikesta, jota pidettiin moraalisesti ja uskonnollisesti ep\u00e4puhtaana, sill\u00e4 vain heill\u00e4 oli oikeus ”l\u00e4hesty\u00e4 Herraa Jumalaa” (2. Moos. 19:22. 3. Moos. 10:3. jne.).<\/span><\/p>\n

Yhteenvetona todisteista havaitsemme seuraavaa. Ensinn\u00e4kin Jumala itse on pappeuden l\u00e4hde, ja H\u00e4n antaa sen niille, jotka H\u00e4n valitsee (vrt. Hepr. 5:4 \u03ba\u03b1\u03b9 \u03bf\u03c5\u03c7 \u03b5\u03b1\u03c5\u03c4\u03c9 \u03c4\u03b9\u03c2 \u03bb\u03b1\u03bc\u03b2\u03b1\u03bd\u03b5\u03b9 \u03c4\u03b7\u03bd \u03c4\u03b9\u03bc\u03b7\u03bd, \u03b1\u03bb\u03bb\u03b1 \u03ba\u03b1\u03bb\u03bf\u03c5\u03bc\u03b5\u03bd\u03bf\u03c2 \u03c5\u03c0\u03bf \u03c4\u03bf\u03c5 \u0398\u03b5\u03bf\u03c5, \u03ba\u03b1\u03b8\u03c9\u03c3\u03c0\u03b5\u03c1 \u03ba\u03b1\u03b9 \u0391\u03b1\u03c1\u03c9\u03bd). Siksi kukaan pappi (tai ylipappi) ei ole pappi omalla voimallaan ja auktoriteetillaan, vaan on t\u00e4ysin riippuvainen Jumalasta virkansa ja teht\u00e4v\u00e4ns\u00e4 suhteen, jonka pappisvirassa h\u00e4n yksinkertaisesti osallistuu armosta. Toiseksi pappisvirkaa hoiti ensimm\u00e4isen kerran pelastushistoriassa Mooses, ensimm\u00e4isen liiton v\u00e4litt\u00e4j\u00e4, joka sen vuoksi \u00a0vihki sen el\u00e4inuhrilla, ja kun Israel rikkoi sen, h\u00e4n ”sovitti kansan synnin”. My\u00f6s pappisvirkansa ja Jumalan k\u00e4skyst\u00e4 ja l\u00e4sn\u00e4ollessa Mooses vihki veljens\u00e4 Aaronin ylipapiksi ja Aaronin pojat papeiksi tietyss\u00e4 seremoniassa, josta tuli sen j\u00e4lkeen Mooseksen toverit ja seuraajat t\u00e4ss\u00e4 h\u00e4nen erityisess\u00e4 teht\u00e4v\u00e4ss\u00e4\u00e4n. Heid\u00e4n ja heid\u00e4n seuraajiensa kautta Mooseksen sakramentaalinen pappeus ulottui ensimm\u00e4isen liiton historiaan. Kolmanneksi Mooseksen paremmuutta pappeuden suhteen korostetaan Aaronin ja h\u00e4nen poikiensa vihkimisess\u00e4, kun h\u00e4n oli pannut teurastetun el\u00e4imen osat heid\u00e4n k\u00e4siins\u00e4 valtuuttaakseen heid\u00e4t uhraamaan el\u00e4inuhreja, h\u00e4n (Mooses) otti ne takaisin ja pani ne itse alttarille poltettavaksi. T\u00e4m\u00e4 tarkoittaa, ett\u00e4 Vanhan liiton uhrit uhrattiin Jumalalle H\u00e4nen v\u00e4litt\u00e4j\u00e4ns\u00e4 Mooseksen kautta<\/span><\/p>\n

IV Sakramentaalinen pappeus Uudessa testamentissa<\/strong><\/p>\n

Uusi testamentti, kuten Vanhakin testamentti, puhuu kahdenlaisesta pappeudesta: yleisest\u00e4 ja sakramentaalisesta. Yleinen pappeus koskee kaikkia kastettuja kristittyj\u00e4, jotka ovat ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyh\u00e4 kansa, Jumalan omaisuudeksi kutsuttu kansa” (1. Piet. 2:9; vrt. 2. Moos. 19:5-6; Ilm. 1:6; 5:10). He ovat ”el\u00e4vi\u00e4 kivi\u00e4, joista rakennetaan hengellist\u00e4 temppeli\u00e4, pyh\u00e4\u00e4 papistoa uhraamaan hengellisi\u00e4 uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen kautta” (1. Piet. 2:5). Heid\u00e4n pappeutensa on Kristuksen pappeuden heijastumaa, ja se ilmenee heid\u00e4n el\u00e4m\u00e4ss\u00e4\u00e4n pyh\u00e4n\u00e4 ja Jumalalle mieluisana uhrina (Room. 12:1).<\/span><\/p>\n

Sakramentaalinen pappeus Uudessa testamentissa on kuitenkin ainutlaatuinen ja korvaamaton. Se on Jeesuksen Kristuksen, ”meid\u00e4n suuren papin ja ylipapin” (Hepr. 4:14), pappeuden jatkumoa. H\u00e4n on ”Jumalan oikealla puolella istuva ylipappi” (Hepr. 8:1), joka on uhrannut itsens\u00e4 kertakaikkisesti syntien sovitukseksi (Hepr. 9:12, 25-26).<\/span><\/p>\n

Kristus on t\u00e4ydellinen ylipappi, koska h\u00e4n on sek\u00e4 pappi ett\u00e4 uhri. H\u00e4n on Jumalan Poika, joka tuli ihmiseksi ja antoi itsens\u00e4 alttiiksi meid\u00e4n puolestamme. H\u00e4nen uhrinsa ristill\u00e4 on ainutlaatuinen ja riitt\u00e4v\u00e4 kaikkien ihmisten syntien sovitukseksi.<\/span><\/p>\n

Kristus asetti apostolinsa jatkamaan teht\u00e4v\u00e4\u00e4ns\u00e4 ja antoi heille vallan saarnata evankeliumia, k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 ihmisi\u00e4 ja johtaa kirkkoa. He puolestaan asettivat seuraajia, piispoja ja pappeja, jatkamaan t\u00e4t\u00e4 palveluteht\u00e4v\u00e4\u00e4. Siten sakramentaalinen pappeus on jatkunut kirkossa apostolien ajasta l\u00e4htien.<\/span><\/p>\n

Uuden testamentin sakramentaalinen pappeus ei ole pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n rituaalinen teht\u00e4v\u00e4, vaan se on ennen kaikkea palveluteht\u00e4v\u00e4. Papit on kutsuttu palvelemaan Jumalaa ja l\u00e4himm\u00e4isi\u00e4\u00e4n Kristuksen nimess\u00e4. Heid\u00e4n teht\u00e4viins\u00e4 kuuluu evankeliumin julistaminen, sakramenttien jakaminen, seurakunnan paimentaminen ja hengellinen ohjaus.<\/span><\/p>\n

V Kristuksen pappeus Uuden liiton historiassa<\/strong><\/p>\n

Kristuksen pappeus ei ole vain historiallinen tapahtuma, vaan se on ikuinen todellisuus, joka vaikuttaa jatkuvasti kirkossa ja maailmassa. Kristuksen uhri ristill\u00e4 ei ole menneisyyteen sidottu tapahtuma, vaan se on l\u00e4sn\u00e4 joka kerta, kun vietet\u00e4\u00e4n ehtoollista. Ehtoollisessa leip\u00e4 ja viini tulevat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, ja me saamme osallisuuden h\u00e4nen uhriinsa ja yl\u00f6snousemukseensa.<\/span><\/p>\n

Kristuksen pappeus on my\u00f6s esikuva ja voimanl\u00e4hde kaikille kristityille. Meid\u00e4t on kutsuttu olemaan ”kuninkaallinen papisto” (1. Piet. 2:9), joka palvelee Jumalaa ja l\u00e4himm\u00e4isi\u00e4\u00e4n. Meid\u00e4n tulisi el\u00e4\u00e4 pyh\u00e4\u00e4 ja Jumalalle mieluisaa el\u00e4m\u00e4\u00e4 ja todistaa Kristuksesta sanoin ja teoin.<\/span><\/p>\n

Kristuksen pappeus on lopullinen vastaus ihmisen syntiin ja kuolemaan. H\u00e4nen uhrinsa kautta meill\u00e4 on p\u00e4\u00e4sy Jumalan luo ja iankaikkinen el\u00e4m\u00e4.<\/span><\/p>\n

VI Apostolien seuraajat ja kirkon j\u00e4rjestys<\/strong><\/span><\/p>\n

Uudessa testamentissa Jeesus kutsuu kaksitoista apostolia erityiseen teht\u00e4v\u00e4\u00e4n: olla h\u00e4nen todistajiaan ja evankeliumin julistajia. Heid\u00e4n teht\u00e4v\u00e4ns\u00e4 ei kuitenkaan rajoittunut vain t\u00e4h\u00e4n, vaan heid\u00e4n tuli my\u00f6s luoda perusta kasvavalle kristilliselle yhteis\u00f6lle. Apostolit asettivat seurakuntiin vanhimpia (kreik. *presbyteroi*) ja valvojia (kreik. *episkopoi*), joiden teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 oli paimentaa ja johtaa paikallisia seurakuntia. N\u00e4m\u00e4 termit, *presbyteroi* ja *episkopoi*, esiintyv\u00e4t Uudessa testamentissa usein rinnakkain ja viittaavat todenn\u00e4k\u00f6isesti samaan virkaan, vaikkakin eri n\u00e4k\u00f6kulmista.<\/span><\/p>\n

Apostolien kuoleman l\u00e4hestyess\u00e4 nousi tarve varmistaa kirkon ykseys ja opillinen jatkuvuus. T\u00e4h\u00e4n tarpeeseen vastattiin kehitt\u00e4m\u00e4ll\u00e4 piispanvirkaa. Piispat (kreik. episkopoi) nousivat v\u00e4hitellen paikallisseurakuntien johtajiksi ja apostolien seuraajiksi, joilla oli valta opettaa, jakaa sakramentteja ja vihki\u00e4 uusia pappeja. Piispanviran kehittyminen ei tapahtunut yhdess\u00e4 y\u00f6ss\u00e4, vaan se oli pitk\u00e4 prosessi, joka kesti useita vuosisatoja.<\/span><\/p>\n

Apostolinen seuraanto<\/em><\/strong><\/span><\/p>\n

Apostolinen seuraanto on keskeinen k\u00e4site kirkon historiassa ja teologiassa. Se viittaa uskoon, ett\u00e4 piispat ovat apostolien seuraajia ja ett\u00e4 heid\u00e4n kauttaan apostolien opetus ja valta on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Apostolinen seuraanto takaa kirkon opillisen ja sakramentaalisen jatkuvuuden. Se varmistaa, ett\u00e4 kirkon opetus on sama kuin apostolien opetus ja ett\u00e4 kirkon sakramentit ovat p\u00e4tevi\u00e4.<\/span><\/p>\n

Apostolinen seuraanto perustuu Raamattuun, jossa Jeesus antaa apostoleilleen teht\u00e4v\u00e4n julistaa evankeliumia ja johtaa kirkkoa. Apostolit puolestaan asettivat seuraajia, jotka jatkoivat heid\u00e4n ty\u00f6t\u00e4\u00e4n. T\u00e4m\u00e4 apostolinen virka on jatkunut kirkossa t\u00e4h\u00e4n p\u00e4iv\u00e4\u00e4n asti.<\/span><\/p>\n

Kirkon j\u00e4rjestys<\/em><\/strong><\/span><\/p>\n

Kirkon j\u00e4rjestys on kehittynyt vuosisatojen kuluessa, mutta sen perusta on apostolinen seuraanto. Piispat, papit ja diakonit muodostavat kirkon kolmiportaisen virkaj\u00e4rjestyksen. Piispat ovat kirkon ykseyden ja opillisen puhtauden takeita. Papit avustavat piispoja heid\u00e4n teht\u00e4viss\u00e4\u00e4n ja vastaavat seurakuntien hengellisest\u00e4 hoidosta. Diakonit avustavat piispoja ja pappeja k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n teht\u00e4viss\u00e4 ja palvelevat seurakuntaa.<\/span><\/p>\n

Kirkon j\u00e4rjestys ei ole itseisarvo, vaan se on v\u00e4line, jonka avulla kirkko voi toteuttaa teht\u00e4v\u00e4\u00e4ns\u00e4 maailmassa. Kirkon teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 on julistaa evankeliumia, jakaa sakramentteja ja palvella l\u00e4himm\u00e4isi\u00e4. Kirkon j\u00e4rjestys on tarkoitettu palvelemaan t\u00e4t\u00e4 teht\u00e4v\u00e4\u00e4 ja varmistamaan, ett\u00e4 se toteutuu uskollisesti ja tehokkaasti.<\/span><\/p>\n

VII Vihkimyksen tarkoitus ja merkitys<\/strong><\/span><\/p>\n

Vihkimys on pyh\u00e4 toimitus, jossa Jumala kutsuu ja asettaa henkil\u00f6n erityiseen palveluteht\u00e4v\u00e4\u00e4n kirkossa. Se on n\u00e4kyv\u00e4 merkki Jumalan armon ja kutsumuksen toimimisesta ihmisen el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Vihkimyksess\u00e4 Pyh\u00e4 Henki antaa vihitt\u00e4v\u00e4lle tarvittavat lahjat ja voiman teht\u00e4v\u00e4n hoitamiseen.<\/span><\/p>\n

Vihkimyksen tarkoitus<\/em><\/strong><\/span><\/p>\n

Vihkimyksell\u00e4 on useita t\u00e4rkeit\u00e4 tarkoituksia:<\/span><\/p>\n

Jatkaa Kristuksen teht\u00e4v\u00e4\u00e4<\/em>: Vihkimys on osa apostolisen seuraannon ketjua, joka ulottuu aina apostoleihin ja Kristukseen itseens\u00e4 asti. Vihkimyksen kautta Kristuksen teht\u00e4v\u00e4 jatkuu kirkossa t\u00e4h\u00e4n p\u00e4iv\u00e4\u00e4n asti.<\/span><\/p>\n

Palvella Jumalaa ja seurakuntaa:<\/em> Vihitty henkil\u00f6 asetetaan palvelemaan Jumalaa ja seurakuntaa erityisell\u00e4 tavalla. Heid\u00e4n teht\u00e4v\u00e4ns\u00e4 on julistaa evankeliumia, jakaa sakramentteja, paimentaa seurakuntaa ja johdattaa sit\u00e4 hengellisess\u00e4 kasvussa.<\/span><\/p>\n

Vahvistaa kirkon ykseytt\u00e4:<\/em> Vihkimys on merkki kirkon ykseydest\u00e4 ja yhteisest\u00e4 uskosta. Vihityt henkil\u00f6t edustavat kirkkoa ja sen opetusta.<\/span><\/p>\n

Edist\u00e4\u00e4 Jumalan valtakunnan levi\u00e4mist\u00e4<\/em>: Vihkimyksen kautta Jumala varustaa kirkkonsa ty\u00f6kaluilla, joita se tarvitsee evankeliumin julistamiseen ja Jumalan valtakunnan levitt\u00e4miseen maailmassa.<\/span><\/p>\n

Vihkimyksen merkitys<\/em><\/strong><\/span><\/p>\n

Vihkimyksell\u00e4 on syv\u00e4llinen hengellinen merkitys sek\u00e4 vihitt\u00e4v\u00e4lle ett\u00e4 koko seurakunnalle:<\/span><\/p>\n

Vihitt\u00e4v\u00e4lle:<\/em> Vihkimys on kutsumus ja teht\u00e4v\u00e4, jonka Jumala antaa. Se on my\u00f6s suuri vastuu ja etuoikeus. Vihityn henkil\u00f6n tulee el\u00e4\u00e4 pyh\u00e4\u00e4 ja Jumalalle mieluisaa el\u00e4m\u00e4\u00e4 ja olla uskollinen teht\u00e4v\u00e4lleen.<\/span><\/p>\n

Seurakunnalle:<\/em> Vihkimys on merkki Jumalan l\u00e4sn\u00e4olosta ja toiminnasta seurakunnassa. Seurakunnan tulee tukea ja rohkaista vihittyj\u00e4 henkil\u00f6it\u00e4 heid\u00e4n teht\u00e4v\u00e4ss\u00e4\u00e4n.<\/span><\/p>\n

Vihkimyksen muodot<\/em><\/strong><\/span><\/p>\n

Eri kirkkokunnilla on erilaisia k\u00e4yt\u00e4nt\u00f6j\u00e4 vihkimyksen suhteen. Yleens\u00e4 vihkimyksen muotoja ovat:<\/span><\/p>\n

Pappi: Papin teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 on julistaa evankeliumia, jakaa sakramentteja ja paimentaa seurakuntaa.<\/span><\/p>\n

Diakoni: Diakonin teht\u00e4v\u00e4n\u00e4 on avustaa pappia ja palvella seurakuntaa k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n teht\u00e4viss\u00e4.<\/span><\/p>\n

Piispa: Piispa on kirkon ykseyden ja opillisen puhtauden tae. H\u00e4n johtaa hiippakuntaansa ja vihkii pappeja ja diakoneja.<\/span><\/p>\n

Vihkimys on Jumalan lahja kirkolleen. Se on merkki Jumalan armosta ja kutsumuksesta. Vihkimyksen kautta Jumala varustaa kirkkonsa teht\u00e4v\u00e4\u00e4ns\u00e4 maailmassa.<\/span><\/p>\n

VIII Naispappeus<\/strong><\/span><\/p>\n

Naispappeus on kysymys, joka on jakanut kristittyj\u00e4 jo pitk\u00e4\u00e4n. Jotkut kirkkokunnat vihkiv\u00e4t naisia pappeuteen ja muihin virkoihin, kun taas toiset eiv\u00e4t. Kysymykseen ei ole yht\u00e4 ainoaa oikeaa vastausta, sill\u00e4 Raamattua ja kristillist\u00e4 perinnett\u00e4 voidaan tulkita eri tavoin.<\/span><\/p>\n

Argumentteja naispappeuden puolesta:<\/em><\/strong><\/span><\/p>\n

Jumalan edess\u00e4 ei ole miest\u00e4 eik\u00e4 naista: Galatalaiskirjeess\u00e4 3:28 sanotaan: ”Ei ole en\u00e4\u00e4 juutalaista eik\u00e4 kreikkalaista, ei ole orjaa eik\u00e4 vapaata, ei ole miest\u00e4 eik\u00e4 naista, sill\u00e4 te kaikki olette yksi Kristuksessa Jeesuksessa.” T\u00e4m\u00e4n jakeen perusteella voidaan argumentoida, ett\u00e4 Jumalan silmiss\u00e4 miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia, eik\u00e4 sukupuoli saisi olla esteen\u00e4 millek\u00e4\u00e4n palveluteht\u00e4v\u00e4lle kirkossa.<\/span><\/p>\n

Naiset Raamatun kertomuksissa: Raamatussa on useita esimerkkej\u00e4 naisista, jotka toimivat johtavissa rooleissa ja joilla oli merkitt\u00e4v\u00e4 rooli Jumalan suunnitelmassa. Esimerkkej\u00e4 ovat mm. Mirjam, Debora, Hulda, Priscilla ja Phoebe.<\/span><\/p>\n

Pyh\u00e4n Hengen lahjat: Pyh\u00e4 Henki jakaa lahjansa kaikille uskoville sukupuolesta riippumatta. Jos naisella on lahjat ja kutsumus palvella pappina, ei ole perusteltua est\u00e4\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 sit\u00e4 tekem\u00e4st\u00e4.<\/span><\/p>\n

Argumentteja naispappeutta vastaan:<\/em><\/strong><\/span><\/p>\n

Jeesuksen esimerkki: Jeesus valitsi kaksitoista apostoliaan vain miesten joukosta. T\u00e4m\u00e4n perusteella voidaan argumentoida, ett\u00e4 Jeesus asetti mallin, jota kirkon tulisi seurata.<\/span><\/p>\n

Apostolinen perinne: Varhaiskirkon aikana vain miehet vihittiin pappeuteen. T\u00e4m\u00e4n perinteen katsotaan usein heijastelevan apostolien opetusta ja k\u00e4yt\u00e4nt\u00f6\u00e4.<\/span><\/p>\n

Miehen ja naisen erilaiset roolit: Jotkut tulkitsevat Raamattua siten, ett\u00e4 miehell\u00e4 ja naisella on luomisj\u00e4rjestyksess\u00e4 erilaiset roolit. T\u00e4m\u00e4n n\u00e4kemyksen mukaan miehen rooli on johtaa ja naisen rooli on tukea ja palvella.<\/span><\/p>\n

Naispappeus on monimutkainen kysymys, johon ei ole helppoja vastauksia. On t\u00e4rke\u00e4\u00e4, ett\u00e4 kristityt suhtautuvat toisiinsa kunnioituksella ja rakkaudella, vaikka heill\u00e4 olisikin eri n\u00e4kemyksi\u00e4 t\u00e4st\u00e4 asiasta. Jokaisen kirkkokunnan ja seurakunnan tulee itse p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 oma kantansa naispappeuteen Raamatun, perinteen ja oman omantuntonsa pohjalta.<\/span><\/p>\n

 <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

I Johdanto Viime vuosikymmenin\u00e4 Euroopassa ja Amerikassa on n\u00e4hty feminististen j\u00e4rjest\u00f6jen voimakasta painostusta eri kristillisi\u00e4 kirkkokuntia kohtaan, jotta sakramentaalinen pappeus<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"colormag_page_container_layout":"default_layout","colormag_page_sidebar_layout":"default_layout","footnotes":""},"categories":[6],"tags":[],"class_list":["post-2547","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-sakramentit"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2547","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=2547"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2547\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2548,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/2547\/revisions\/2548"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=2547"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=2547"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=2547"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}