{"id":200,"date":"2012-12-02T07:55:02","date_gmt":"2012-12-02T07:55:02","guid":{"rendered":"http:\/\/www.sissonen.net\/tsasouna\/wp\/artikkeleja\/miten-surevaa-voi-lahestya-ja-tukea\/"},"modified":"2019-11-12T13:59:15","modified_gmt":"2019-11-12T11:59:15","slug":"miten-surevaa-voi-lahestya-ja-tukea","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/2012\/12\/02\/miten-surevaa-voi-lahestya-ja-tukea\/","title":{"rendered":"Miten surevaa voi l\u00e4hesty\u00e4 ja tukea"},"content":{"rendered":"

Kuoleman kohdatessa<\/b><\/span><\/p>\n

Kukaan ei voi etuk\u00e4teen kuvitella tai tiet\u00e4\u00e4, miten toimii tai miten kest\u00e4\u00e4, kun l\u00e4heinen ihminen kuolee. Kuoleman kohdatessa mik\u00e4\u00e4n ei ole ennallaan. Seisommeko mykkin\u00e4 kuolinvuoteen vieress\u00e4, pakenemmeko, itkemmek\u00f6 vai huudammeko \u00ad koskaan emme voi varmasti tiet\u00e4\u00e4 etuk\u00e4teen, mit\u00e4 tuossa tilanteessa teemme. <\/span>Tuosta hetkest\u00e4 eteenp\u00e4in kellot k\u00e4yv\u00e4t aivan uudenlaista aikaa. Ennen t\u00e4t\u00e4 tapahtumaa emme voi tiet\u00e4\u00e4, paneudummeko kaikin voimin ty\u00f6h\u00f6n ja toimintaan, huolehdimmeko hautajaisj\u00e4rjestelyist\u00e4, ostammeko uudet hautajaisvaatteet vai olemmeko t\u00e4ysin toimintakyvytt\u00f6mi\u00e4.<\/span><\/p>\n

Is\u00e4n, \u00e4idin, puolison, lapsen tai parhaan yst\u00e4v\u00e4n kuolema on varmasti raskainta. Mutta voimme j\u00e4rkytty\u00e4 ja tuntea syv\u00e4\u00e4 surua silloinkin, kun emme tunne kuollutta tai kuolleita. N\u00e4in kokivat monet surressaan Estonia-laivan uppoamisessa kuolleita.<\/span><\/p>\n

Kuolema tuntuu useimmiten ep\u00e4oikeudenmukaiselta. Joskus se antaa ihmiselle aikaa saattaa loppuun t\u00e4rke\u00e4t asiat. Joskus se antaa aikaa j\u00e4\u00e4hyv\u00e4isille. Joskus se iskee \u00e4kkiarvaamatta ja rep\u00e4isee rakkaan ihmisen pois luotamme ilman ennakkovaroituksia. Varsinkin \u00e4kkikuolema j\u00e4tt\u00e4\u00e4 monia kysymyksi\u00e4 avoimiksi. Erityisesti se j\u00e4tt\u00e4\u00e4 j\u00e4lkeens\u00e4 tuskan siit\u00e4, ett\u00e4 paljon j\u00e4i tekem\u00e4tt\u00e4 ja sanomatta.<\/span><\/p>\n

Kun kuolema vie l\u00e4heisen, tunnemme menetyksen tyhjyyten\u00e4, jonka kuollut j\u00e4tt\u00e4\u00e4 j\u00e4lkeens\u00e4. T\u00e4m\u00e4n lis\u00e4ksi joudumme kohtaamaan oman kuolemamme. El\u00e4m\u00e4 on katoavaista, siit\u00e4 juuri l\u00e4heisen kuolema meit\u00e4 muistuttaa. T\u00e4m\u00e4 kokemus saattaa selitt\u00e4\u00e4 sen, miksi niin moni tekee t\u00e4llaisena hetken\u00e4 ratkaisuja, joita ei aikaisemmin kuvitellutkaan tekev\u00e4ns\u00e4. Avioparit saattavat erota, seurustelu loppua. El\u00e4m\u00e4n saattaa n\u00e4hd\u00e4 niin kirkkaasti, ett\u00e4 ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 aivan uudella tavalla el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 ainutkertaisen arvon ja haluaa toteuttaa edes osan niist\u00e4 unelmista, jotka viel\u00e4 ovat toteuttamatta. N\u00e4in saattavat tehd\u00e4 etenkin ne, jotka surustaan huolimatta kykenev\u00e4t ajattelemaan tulevaisuutta ja tekem\u00e4\u00e4n ja toteuttamaan p\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Suru<\/b><\/span><\/span><\/p>\n

 Osa surevista ei ajattele tulevaisuutta, vaan haluaa vet\u00e4yty\u00e4 syrj\u00e4\u00e4n el\u00e4m\u00e4st\u00e4 omaan rauhaan ja hiljaisuuteen. Joku taas saattaa tarvita yst\u00e4v\u00e4n tai puolison l\u00e4heisyytt\u00e4 enemm\u00e4n kuin koskaan ennen. Joku jopa niin paljon, etteiv\u00e4t ne, joihin h\u00e4n turvautuu jonkun ajan kuluttua oikein en\u00e4\u00e4 jaksa kest\u00e4\u00e4 niin suurta tukeutumista.<\/span><\/p>\n

Suruaan ei siis voi itse suunnitella, ei sen m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 eik\u00e4 kestoakaan. Emme my\u00f6sk\u00e4\u00e4n tied\u00e4, millaisina hetkin\u00e4 se meid\u00e4t yll\u00e4tt\u00e4\u00e4 pitk\u00e4nkin ajan kuluttua. N\u00e4emme valokuvan, kuljemme jonkin paikan ohi tai kuollut ilmestyy uneemme. Vastaamme tulee kadulla joku, joka muistuttaa jollakin tavalla menetetty\u00e4 l\u00e4heist\u00e4 tai kotiin tulee vainajalle osoitettu kirje. Yhteist\u00e4 kaikille sureville on se, ett\u00e4 sit\u00e4, miss\u00e4 tilanteessa ja kuinka paljon itkee, ei voi itse p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4.<\/span><\/p>\n

Surulta ei s\u00e4\u00e4sty kukaan. Se on spontaani, luonnollinen, normaali ja t\u00e4ysin ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4 reaktio, jonka ihminen saa syntyess\u00e4\u00e4n ja joka auttaa kest\u00e4m\u00e4\u00e4n menetykset.<\/span><\/p>\n

Syv\u00e4sti surressamme el\u00e4mme kriisiss\u00e4. T\u00e4llaisissa vaiheissa tarvitsemme apua, tukea ja keskustelumahdollisuuksia. Kriiseill\u00e4, kuten muillakin el\u00e4m\u00e4n vaiheilla, on ajallinen kestonsa ja omat vaiheensa, vaikka kriisin vaiheiden muutoksia voi joskus olla vaikea havaita.Joskus tulee aika, jolloin suru on pienempi, ja joskus voi tulla my\u00f6s aika, jolloin sit\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 ole. Silloin kykenemme muistelemaan kuollutta kunnioittaen ja h\u00e4nen olemassaolostaan kiitt\u00e4en ilman tukahduttavaa tuskaa. Suruun ja suremiseen n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 yhteiskunnassamme liittyv\u00e4n jossakin m\u00e4\u00e4rin kielteinen sivumaku, ik\u00e4\u00e4n kuin ne eiv\u00e4t ainakaan kovin voimakkaasti ilmaistuina ja koettuina olisi t\u00e4ysin hyv\u00e4ksyttyj\u00e4 ja sallittuja tunteita. Tuntuu hiukan silt\u00e4 kuin luultaisiin, ett\u00e4 surun voi poistaa tahdonvoimalla ja torjunnalla. Miksi asiaan suhtaudutaan n\u00e4in?<\/span><\/p>\n

Moni sekoittaa kesken\u00e4\u00e4n surun ja surumielisyyden eli masentuneisuuden, joka on hoitoa vaativa sairaus. Niinp\u00e4 usein luullaan, ett\u00e4 suruun on syyt\u00e4 suhtautua kuin depressioon eli masennukseen. Luullaan, ett\u00e4 suru katoaa oikealla hoidolla. Uskotaan siis, ett\u00e4 ”surusairauden” osaa hyv\u00e4 l\u00e4\u00e4k\u00e4ri parantaa. Surevasta saatetaan pyrki\u00e4 tekem\u00e4\u00e4n potilas, joka \u00ad mik\u00e4li surua on kest\u00e4nyt liian kauan \u00ad ei ole osannut hoitaa sairauttaan oikein. T\u00e4llaista ”liian voimakkaasti ja liian kauan” surevaa voidaan joskus jopa moittia. N\u00e4in tehd\u00e4\u00e4n silloin, kun ei ymm\u00e4rret\u00e4 surun olevan elint\u00e4rke\u00e4, terve reaktio, jolla koko persoonallisuutemme eli mielemme ja ruumiimme reagoi el\u00e4m\u00e4nkriisiin.<\/span><\/p>\n

Est\u00e4m\u00e4tt\u00e4 ilmenev\u00e4 surun tunne eli sallittu suru mahdollistaa ”terveen” hyv\u00e4stij\u00e4t\u00f6n. Sen kautta tulemme tietoiseksi siit\u00e4, ettei menetetty ihminen en\u00e4\u00e4 tule takaisin. Kyyneleet lievitt\u00e4v\u00e4t menetyksen aiheuttamaa tuskaa. Sallittuna ilmenev\u00e4 suru est\u00e4\u00e4 itsepetoksen, jonka vallassa takerrumme loputtomasti h\u00e4neen, jota ei en\u00e4\u00e4 ole.<\/span><\/p>\n

Jos torjumme oikeutetun surun tunteen, ehk\u00e4 siksi, ett\u00e4 luulemme toisten odottavan meid\u00e4n tekev\u00e4n niin, tai siksi, ett\u00e4 toiset todella vaativat sit\u00e4, voi kokonaispersoonallisuuteemme synty\u00e4 vaikeita h\u00e4iri\u00f6it\u00e4. N\u00e4in on todettu lukuisissa tutkimuksissa. Ne kertovat monenlaisista ”v\u00e4\u00e4rin suuntautuneista” tuntemuksista ja jopa t\u00e4ysin patologisista oireista niin ruumiillisella kuin henkisell\u00e4 ja tunteiden alueella.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Vanhemman kuolema<\/b><\/span><\/span><\/p>\n

N\u00e4ytt\u00e4\u00e4 silt\u00e4, ett\u00e4 lapset saavat surun torjunnasta viel\u00e4 vakavimpia oireita kuin aikuiset. Usein my\u00f6s siksi, ett\u00e4 heit\u00e4 tuetaan suruprosessissa vain harvoin. Lasten suru huomataan usein vasta silloin, kun lapsi alkaa oireilla vakavasti. Lapset ovat t\u00e4ysin aikuisten avun varassa. T\u00e4m\u00e4 tarkoittaa sit\u00e4, ett\u00e4 aikuisten on itse osattava el\u00e4\u00e4 suruprosessinsa oikein, jotta he kykenisiv\u00e4t tukemaan lasta.<\/span><\/p>\n

Jos vanhemman vakava sairaus on edennyt ja ollaan l\u00e4hell\u00e4 kuolemaa, lapsen on hyv\u00e4 saada viett\u00e4\u00e4 aikaa yhdess\u00e4 sairaan vanhempansa kanssa. Lapselle on t\u00e4rke\u00e4\u00e4 saada my\u00f6s hyv\u00e4stell\u00e4 \u00e4iti tai is\u00e4 ja olla koko perheen kanssa yhdess\u00e4 sairauden loppuvaiheessa. Lapsen tulee kokea j\u00e4\u00e4hyv\u00e4ishetki t\u00e4rke\u00e4n\u00e4 ja lopullisena hyv\u00e4stij\u00e4tt\u00f6n\u00e4. Silloin vanhemman kuolema tulee todemmaksi ja helpommin k\u00e4sitett\u00e4v\u00e4ksi. Lapsi tarvitsee aikuisen vierelleen tueksi j\u00e4\u00e4hyv\u00e4ishetkeen.<\/span><\/p>\n

Jotkut lapset haluavat n\u00e4hd\u00e4 kuolleen vanhempansa. Kuolleen n\u00e4keminen ei ole yleens\u00e4 vahingollista ja saattaa jopa poistaa lapsen pelkoja kuolemaa kohtaan. Vanhemman tai muun aikuisen seurassa voi hiljenty\u00e4 viel\u00e4 hetkeksi rakkaansa luona.<\/span><\/p>\n

Lapset hahmottavat totuuden vanhemman kuolemasta asia kerrallaan. Ty\u00f6st\u00e4miseen voi menn\u00e4 pitk\u00e4kin aika, koska lapsi palaa asiaan uudelleen ja uudelleen aina k\u00e4sityskykyns\u00e4 mukaan.<\/span><\/p>\n

Alle viisivuotias lapsi ei k\u00e4sit\u00e4 kuolemaa lopullisena vaan ajattelee, ett\u00e4 kuollut tulee viel\u00e4 takaisin. Pienimmille lapsille joutuu yh\u00e4 uudelleen selitt\u00e4m\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 kuollut ei palaa. Kuolemasta ei saisi k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 muita sanoja. Lapsi ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 nukkumisen tai poistumisen ilmaukset kuoleman yhteydess\u00e4 konkreettisesti ja saattaa alkaa pel\u00e4t\u00e4 nukahtamista.<\/span><\/p>\n

Kymmeneen ik\u00e4vuoteen menness\u00e4 lapset ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4t jo kuoleman lopullisuuden ja my\u00f6s sen, ett\u00e4 kuolema koskee kaikkia. Yli kymmenvuotiaat lapset alkavat ajatella kuolemaa aikuisten tavoin. He kykenev\u00e4t paremmin pohtimaan kuolemaa.<\/span><\/p>\n

Lapset surevat kuten aikuisetkin. Lapset tuntevat kaipuuta ja hell\u00e4t ajatukset sek\u00e4 voimakkaat tunteet ovat heid\u00e4nkin mieless\u00e4\u00e4n. Lapset eiv\u00e4t sure vain tietyll\u00e4 tavalla, vaan heid\u00e4n reaktionsa ovat yksil\u00f6llisi\u00e4. J\u00e4rkytyksen j\u00e4lkeen voi tulla pelkotiloja, univaikeuksia, vallattomuutta, \u00e4rtyisyytt\u00e4 ja huomiohakuisuutta. Lapsi saattaa surussaan my\u00f6s vet\u00e4yty\u00e4 muiden seurasta ja erist\u00e4yty\u00e4.<\/span><\/p>\n

Lapsesta ja h\u00e4nen surustaan t\u00e4ytyy huolehtia, koska lapsi suree paitsi vanhempaansa my\u00f6s muiden surua ja saattaa tuntea syyllisyytt\u00e4. Lapsi tarvitsee perhett\u00e4 tuekseen omassa suruty\u00f6ss\u00e4\u00e4n. Vaikka toinen vanhempi ei omassa surussaan jaksaisi, olisi kuitenkin hyv\u00e4 olla yhdess\u00e4 lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista ja jatkaa normaaleja perherutiineja. Koulunk\u00e4ynnin sek\u00e4 kaveri- ja sukulaissuhteiden yll\u00e4pidon tukeminen ja el\u00e4m\u00e4n tukipilarien s\u00e4ilytt\u00e4minen auttavat lasta selviytym\u00e4\u00e4n surussaan.<\/span><\/p>\n

Aikuisten tulisi osoittaa, ett\u00e4 tunteiden n\u00e4ytt\u00e4minen on sallittua ja kertoa my\u00f6s omista tunteistaan. Lapsen kanssa on keskusteltava monet keskustelut ja vastattava kysymyksiin avoimesti. Kysymykset tulevat toistumaan useammankin kerran, mutta niihin on hyv\u00e4 vastata k\u00e4rsiv\u00e4llisesti. Lapsi saattaa my\u00f6s k\u00e4sitell\u00e4 kuolemaa leikeiss\u00e4\u00e4n.<\/span><\/p>\n

Lapset tarvitsevat surulleen konkreettisia kohteita: valokuvia, haudan, ehk\u00e4 muistoesineit\u00e4. Rakasta vanhempaa t\u00e4ytyy voida muistella hellyydell\u00e4 avoimesti.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Kahdenlaista surua<\/b><\/span><\/p>\n

On olemassa kahdenlaista surua: el\u00e4m\u00e4\u00e4 eteenp\u00e4in viev\u00e4\u00e4 ja el\u00e4m\u00e4\u00e4 est\u00e4v\u00e4\u00e4 surua. El\u00e4m\u00e4\u00e4 eteenp\u00e4in viev\u00e4 suru on vapauttava, puhdistava ja v\u00e4\u00e4ristym\u00e4t\u00f6n tunneilmaus, joka tukee tervehtymist\u00e4mme lopullisten j\u00e4\u00e4hyv\u00e4isten j\u00e4lkeen. Se auttaa meit\u00e4 ajan kuluessa hyv\u00e4ksym\u00e4\u00e4n menetyksen ja mahdollistaa sen, ett\u00e4 joskus my\u00f6hemmin kykenemme j\u00e4lleen solmimaan suhteita ja olemaan yhteydess\u00e4 toisiin ihmisiin.<\/span><\/p>\n

El\u00e4m\u00e4\u00e4 est\u00e4v\u00e4 suru on sit\u00e4 vastoin vanhaa, aikanaan v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4 surua, joka ei voinut tulla oikeana aikana luonnollisesti koetuksi. Kyseess\u00e4 on siis aikaisempi torjuttu suru eli salattu ja kartettu tunne.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Miten el\u00e4m\u00e4\u00e4 est\u00e4v\u00e4 suru ilmenee?<\/b><\/span><\/span><\/p>\n

Sit\u00e4 kantaville on usein ominaista er\u00e4\u00e4nlainen kivettyneisyys tai toisaalta tunteiden kautta ylireagointi, esimerkiksi raivokohtaukset. El\u00e4m\u00e4t\u00f6n suru saattaa ”myrkytt\u00e4\u00e4” mielen niin, ett\u00e4 ihminen ”myrkytt\u00e4\u00e4” my\u00f6s muut. My\u00f6nteinen el\u00e4m\u00e4nkehitys katkeaa. T\u00e4m\u00e4 ilmenee mm. kommunikaation k\u00f6yhtymisen\u00e4 ja el\u00e4m\u00e4nhalun ja el\u00e4m\u00e4nilon katoamisena, masentuneisuutena , valitteluna tai katkeruutena. Lis\u00e4ksi saattaa ilmet\u00e4 lamaantumista tai ahdistusta varsinkin yksin ollessa. Krooniset ja jopa parantumattomat sairaudetkaan eiv\u00e4t ole tavattoman harvinaisia. Pahimmillaan vaarana on itsemurha.<\/span><\/p>\n

Koska el\u00e4m\u00e4t\u00f6n suru saattaa antaa uhrilleen pysyv\u00e4n surijaroolin, vaikuttaa t\u00e4m\u00e4 kielteinen suremistapa my\u00f6s surijan kanssa tekemisiss\u00e4 oleviin, yst\u00e4viin, ty\u00f6tovereihin ja perheenj\u00e4seniin. Surijaan saatetaan alkaa v\u00e4hitellen suhtautua \u00e4rtyneesti ja k\u00e4rsim\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti. L\u00e4hi-ihmisilt\u00e4 vaaditaan kerta kaikkiaan aivan liikaa ja lis\u00e4ksi he tuntevat jatkuvaa avuttomuutta.<\/span><\/p>\n

Vanha estetty suru voi lis\u00e4ksi sekoittaa surun tunteen ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n. Silloin ei tied\u00e4 ollenkaan, miksi itkee milloinkin. Voimakas vanha suru yritt\u00e4\u00e4 tuon tuosta ty\u00f6nty\u00e4 esiin. T\u00e4llaisen piilev\u00e4n surun vallassa el\u00e4v\u00e4t eiv\u00e4t kykene erottamaan, itkeek\u00f6 heiss\u00e4 ”sis\u00e4inen lapsi” vai t\u00e4m\u00e4n hetken aikuinen.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Mit\u00e4 voi tehd\u00e4, ellei suru n\u00e4yt\u00e4 katoavan?<\/b><\/span><\/p>\n

Sis\u00e4isen surutaakan kevent\u00e4miseksi tarvitaan k\u00e4rsiv\u00e4llisyytt\u00e4 ja paljon rakkautta. Kun t\u00e4st\u00e4 j\u00e4ttiurakasta kuitenkin on sitten joskus suoriuduttu, on j\u00e4lleen tilaa uudelle el\u00e4m\u00e4nilolle. On varmasti j\u00e4rkev\u00e4\u00e4 etsi\u00e4 t\u00e4t\u00e4 prosessia varten kanssakulkija, terapeutti tai ryhm\u00e4, jossa suru ja tuska voidaan ilmaista tavalla, joka ei loukkaa ket\u00e4\u00e4n. On my\u00f6s suruseminaareja, jotka auttavat kehitt\u00e4m\u00e4\u00e4n keinoja ja kyky\u00e4 surra.<\/span><\/p>\n

Ty\u00f6el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 ei ole nykyisin paljoakaan tilaa surulle. Kun l\u00e4hiomainen kuolee, saamme yleens\u00e4 muutamia p\u00e4ivi\u00e4 vapaata. Lyhyen loman j\u00e4lkeen ty\u00f6n pit\u00e4isi piankin sujua kuin ennenkin. Asiakkaiden kanssa olisi jaksettava keskustella innostuneesti, sopimuksista on neuvoteltava ja moni joutuu ty\u00f6nkuvansa ja asemansa vuoksi my\u00f6s tukemaan alaisiaan heid\u00e4n ty\u00f6ss\u00e4\u00e4n. T\u00e4h\u00e4n meid\u00e4n olisi kyett\u00e4v\u00e4 juuri silloin, kun itse tarvitsisimme kaikkein eniten tukea. On valtava kuilu sen v\u00e4lill\u00e4, miten asiat ovat ja miten niiden oikeastaan pit\u00e4isi olla. Se, ettei yhteiskunnassamme mielell\u00e4\u00e4n puhuta kuolemasta, vaikeuttaa tilannetta entisest\u00e4\u00e4n.<\/span><\/p>\n

Suru ei ole nyky\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4 ihmisryhm\u00e4n, suurperheen eik\u00e4 heimon, vaan yksil\u00f6n suru. Se ei oikein sovi nykyiseen el\u00e4m\u00e4nmenoon. Sille ei oikein ole ty\u00f6el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 sijaa. Se saattaa puhjeta esille juuri silloin, kun sen ei pit\u00e4isi, esimerkiksi neuvottelussa asiakkaan kanssa. Sureva joutuu t\u00e4llaisen surunilmauksen j\u00e4lkeen pyytelem\u00e4\u00e4n anteeksi k\u00e4yt\u00f6st\u00e4\u00e4n. Ty\u00f6ss\u00e4 odotetaan itsehillint\u00e4\u00e4. Mutta suru on mielen, sielun ja ruumiin kokonaisvaltainen prosessi, ja niinp\u00e4 sureva joutuu tilanteisiin, joissa h\u00e4n tuntee avuttomuutta mielens\u00e4 ja tunteidensa tuottamien reaktioiden vuoksi.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Surun ilmenemistapoja<\/b><\/span><\/span><\/p>\n

Suru ulottuu kaikille el\u00e4m\u00e4nalueille. Viha, pelko, sokkioireet, kaipaus, typertynyt olo, er\u00e4\u00e4nlainen puutuneisuus ja monet muut ovat tavallisia tunteita. Yleisi\u00e4 ovat my\u00f6s fyysiset oireet, mm. syd\u00e4mentykytys, vatsavaivat, puristuksen tunne rinnassa, lihasten voimattomuus, hengitysvaikeudet, v\u00e4symys ja hengenahdistus. Ruumiilliset oireet voivat olla hyvin erilaisia eri ihmisill\u00e4. Oireisiin vaikuttaa se, millainen fyysinen yleistila on ja my\u00f6s se, millaisiin oireisiin kunkin surijan mieli ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n ”turvautuu” tullakseen huomioon otetuksi. T\u00e4rkeint\u00e4 on muistaa, ettei suru ole kuitenkaan sairaus, ja se, ett\u00e4 jokainen suree aivan omalla persoonallisella tavallaan.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Miksi sureminen on nykyisin vaikeaa?<\/b><\/span><\/span><\/p>\n

Kuolema on toki aina ollut \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen j\u00e4rkytt\u00e4v\u00e4 tapahtuma. Kuolema tulee aina v\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4n aikaan ja on aina kutsumaton vieras. Sen nykyiseen tabuluonteeseen on monia syit\u00e4. Kuoleman aiheuttama suru lis\u00e4\u00e4 surua l\u00e4helt\u00e4 seuraavien ahdistusta tuomalla mieleen oman kuoleman ja mahdolliset omat menetykset. Voimakkaat surun tunteen ilmaisut koetaan usein jotenkin kiusallisiksi.<\/span><\/p>\n

Surevan l\u00e4hell\u00e4 saattaa olo tuntua h\u00e4mment\u00e4v\u00e4lt\u00e4 my\u00f6s siksi, ett\u00e4 surevan reaktiot saattaa kokea syyt\u00f6ksiksi koko el\u00e4m\u00e4\u00e4 ja niit\u00e4 kohtaan, jotka eiv\u00e4t ole kokeneet yht\u00e4 suurta menetyst\u00e4 juuri sill\u00e4 hetkell\u00e4. Surevat ovat jotenkin liian tunteellisia. Heit\u00e4 voi olla melko monen jollakin tavalla vaikea kest\u00e4\u00e4 l\u00e4hiet\u00e4isyydell\u00e4 voimakkaine reaktioineen. Melko yleisi\u00e4 pakokeinoja ovatkin surevan v\u00e4lttely tai surevalle annettu kehotus menn\u00e4 ammattiauttajan vastaanotolle.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Miten surevaa voi tukea?<\/b><\/span><\/span><\/p>\n

Tilan antaminen ja tukeminen ovat molemmat yht\u00e4 lailla t\u00e4rkeit\u00e4, ja voivat toteutua vain yhdess\u00e4. L\u00e4himm\u00e4isen kunnioittamista on my\u00f6s se, ett\u00e4 antaa h\u00e4nelle vapauden ratkaista itse, haluaako h\u00e4n kertoa surustaan ja siihen liittyvist\u00e4 asioista ja tuntemuksista..<\/span><\/p>\n

Pyritt\u00e4ess\u00e4 auttamaan ei siis pid\u00e4 tehd\u00e4 mit\u00e4\u00e4n sellaista, mit\u00e4 ei itse samassa tilanteessa haluaisi itselleen teht\u00e4v\u00e4n. Ei siis esimerkiksi kannata kouristuksen omaisesti yritt\u00e4\u00e4 pirist\u00e4\u00e4 surevaa tai kehottaa h\u00e4nt\u00e4 yksinkertaisesti unohtamaan menetys ja suuntautumaan tulevaisuuteen. Suureksi avuksi voi olla se, ett\u00e4 onnistuu v\u00e4litt\u00e4m\u00e4\u00e4n surevalle tunteen siit\u00e4, ett\u00e4 on kokonaan l\u00e4sn\u00e4 h\u00e4nen luonaan, mik\u00e4 saattaa sanoiksi puettuna tarkoittaa esimerkiksi: ”Olen l\u00e4hell\u00e4si. Pysyn luonasi. Ymm\u00e4rr\u00e4n syv\u00e4n surusi.” Useinhan surevat h\u00e4pe\u00e4v\u00e4t tunteitaan ja itkuaan. Silloin heille voi sanoa, ettei ole mit\u00e4\u00e4n syyt\u00e4 h\u00e4vet\u00e4 ja ett\u00e4 tunteet on hyv\u00e4 ilmaista vapaasti olivatpa ne kuinka rajuja hyv\u00e4ns\u00e4. On hyv\u00e4 sanoa, ett\u00e4 kest\u00e4\u00e4 surevan miten rajuja tunteita tahansa, ei l\u00e4hde pois ja tunnustaa menetyksen tunteen olevan t\u00e4ysin oikeassa suhteessa menetyksen suuruuteen. On my\u00f6s hyv\u00e4 luvata, ett\u00e4 kulkee surevan vierell\u00e4 t\u00e4m\u00e4n tuskallisella tiell\u00e4.<\/span> <\/b><\/span><\/span>T\u00e4rkeint\u00e4 surevalle ovat toiset ihmiset. Siis soita, jututa, anna tilaisuus puhua! \u00c4l\u00e4k\u00e4 yrit\u00e4 antaa vastauksia. J\u00e4t\u00e4 kertomatta, miten sille ja sille k\u00e4vi v\u00e4h\u00e4n samalla tavalla ja niin edelleen, vaan anna tilaa surevan omalle kivulle. Suru on monimutkainen matka kuljettavaksi. Siin\u00e4 on erilaisia vaiheita, erilaisia tunteita – ja jokainen kokee ne omalla tavallaan.<\/span><\/span><\/p>\n

Kovin usein me yrit\u00e4mme hyv\u00e4\u00e4 tarkoittaen lohduttaa, mutta k\u00e4ykin niin, ett\u00e4 sureva tuntee tulleensa v\u00e4h\u00e4tellyksi tai v\u00e4\u00e4rinymm\u00e4rretyksi. Aika v\u00e4h\u00e4n taitaa olla olemassa sanoja, jotka auttaisivat surussa. L\u00e4sn\u00e4olo ja kuunteleminen ovat jo paljon.<\/span><\/p>\n

Surussa voi tulla selke\u00e4mmin n\u00e4kyviin Jumalan suuruus, kaikkivaltius. On h\u00e4mment\u00e4v\u00e4\u00e4, kuinka Jumala yht\u00e4 aikaa satuttaa syv\u00e4sti ja pit\u00e4\u00e4 huolta, rakastaa. Surussa on my\u00f6s pimeit\u00e4 hetki\u00e4, voi olla vihaa tai tunne, ettei Jumalaan saa yhteytt\u00e4. Suru on my\u00f6s suostumista luopumiseen. On vaikeaa olla selitt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 ja t\u00e4ytt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 surun tyhjyytt\u00e4 sanoilla. Tilan antaminen ja tukeminen vaativat my\u00f6s rohkeutta.<\/span><\/p>\n

Vaikka sureva surun keskell\u00e4 ei jaksa kiinnostua eik\u00e4 v\u00e4litt\u00e4\u00e4 muista, on elinehto, ett\u00e4 muut v\u00e4litt\u00e4v\u00e4t surevasta. Surussaan ihminen on usein itsekeskeinen, mutta se kuuluu siihen ja menee ohi.<\/span> <\/b><\/span><\/span>On hyv\u00e4 muistaa, ett\u00e4 toiseksi t\u00e4rkeint\u00e4 on aika, joka parantaa. Ei sit\u00e4 tarvitse menn\u00e4 sanomaan surevalle, mutta oikeasti kuitenkin ajan my\u00f6t\u00e4 suru ja kipu lievittyv\u00e4t. Surevan t\u00e4ytyy antaa itse l\u00f6yt\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 j\u00e4ljelle j\u00e4\u00e4neet hyv\u00e4t asiat. On loukkaavaa kertoa, ett\u00e4 onhan sinulla viel\u00e4 t\u00e4m\u00e4 ja t\u00e4m\u00e4 hyvin, ja ett\u00e4 joillakin on viel\u00e4 paljon vaikeampaa.<\/span><\/span><\/p>\n

Lyhyesti sanoen, paras apu on kuunteleminen.<\/span><\/p>\n

 <\/span><\/p>\n

Miten on kosketuksen laita?<\/b><\/span><\/p>\n

Useimmista l\u00e4mmin halaus tai syleilyss\u00e4 pit\u00e4minen tuntuu eritt\u00e4in hyv\u00e4lt\u00e4, olipa surua tai ei, samoin <\/span>olalle tai k\u00e4delle taputtaminen tai l\u00e4mmin katse<\/span>. <\/span>Pienikin asia on suuri, vaikka ei itsest\u00e4 aina tuntuisikaan silt\u00e4. Tieto siit\u00e4, ett\u00e4 on joku, joka v\u00e4litt\u00e4\u00e4 ja on l\u00e4sn\u00e4, on merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4<\/span>. <\/b><\/span><\/span>L\u00e4heisen poismenoa surevan fyysinen l\u00e4hestyminen edellytt\u00e4\u00e4 kuitenkin tietyll\u00e4 tavalla luottamuksellisen suhteen olemassaoloa. Ainahan voi ensin kysy\u00e4: ”Haluaisin halata sinua, sopiiko se?” Koskettaminen on fyysinen ilmaus siit\u00e4, ett\u00e4 olemme l\u00e4sn\u00e4, kuljemme surevan rinnalla ja tuemme h\u00e4nt\u00e4. Halaaminen tai l\u00e4mmin kosketus voi olla usein paljon lohduttavampaa kuin puhe. Mutta usein jo pelkk\u00e4 my\u00f6t\u00e4tuntoinen katse tai hiljainen yhdess\u00e4olo auttaa ja tukee.<\/span><\/span><\/p>\n

Moni haluaisi tukea surevaa, mutta on ep\u00e4varma siit\u00e4, millaista on oikea tukeminen. Miten on parasta toimia? Ellei sureva esit\u00e4 itse mit\u00e4\u00e4n toivomuksia, voi apua tarjoava vain kuunnella omaa sis\u00e4ist\u00e4 \u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4n ja yritt\u00e4\u00e4 n\u00e4in l\u00f6yt\u00e4\u00e4 oikean tavan tukea. Surua itse kokenut voi muistella, mik\u00e4 olisi lievitt\u00e4nyt tuskaa tuossa tilanteessa. Oman herkkyyden ja my\u00f6t\u00e4tunnon avulla jokainen kyll\u00e4 l\u00f6yt\u00e4\u00e4 oikean toimintatavan ja oikean ajan, kun todella haluaa lohduttaa. Surevalta voi my\u00f6s kysy\u00e4: ”Haluan tukea ja lohduttaa sinua. Mit\u00e4 voin tehd\u00e4? ”Yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n merkityksellist\u00e4 tukea voi olla se, ett\u00e4 vaikeimpina p\u00e4ivin\u00e4 hoitaa p\u00e4ivitt\u00e4isi\u00e4 k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n asioita surevan puolesta. El\u00e4m\u00e4n suruissa yleens\u00e4 auttaa paljon se, ett\u00e4 tiet\u00e4\u00e4 olevan olemassa ihmisi\u00e4, jotka v\u00e4litt\u00e4v\u00e4t minusta ja joille voi tarvittaessa puhua. Toista voi auttaa ”vain” olemalla l\u00e4hell\u00e4, omana itsen\u00e4\u00e4n.<\/span><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Kuoleman kohdatessa Kukaan ei voi etuk\u00e4teen kuvitella tai tiet\u00e4\u00e4, miten toimii tai miten kest\u00e4\u00e4, kun l\u00e4heinen ihminen kuolee. Kuoleman kohdatessa<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"colormag_page_container_layout":"default_layout","colormag_page_sidebar_layout":"default_layout","footnotes":""},"categories":[2],"tags":[],"class_list":["post-200","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-artikkeleja"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/200","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=200"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/200\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":826,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/200\/revisions\/826"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=200"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=200"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=200"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}