{"id":19,"date":"2012-02-04T13:03:13","date_gmt":"2012-02-04T13:03:13","guid":{"rendered":"http:\/\/www.sissonen.net\/tsasouna\/wp\/ortodoksinen-usko\/kohti-jumalan-kaltaisuutta-eettisyys-ortodoksisesta-nakokulmasta\/"},"modified":"2019-11-12T14:00:32","modified_gmt":"2019-11-12T12:00:32","slug":"kohti-jumalan-kaltaisuutta-eettisyys-ortodoksisesta-nakokulmasta","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/2012\/02\/04\/kohti-jumalan-kaltaisuutta-eettisyys-ortodoksisesta-nakokulmasta\/","title":{"rendered":"Kohti Jumalan kaltaisuutta Eettisyys ortodoksisesta n\u00e4k\u00f6kulmasta"},"content":{"rendered":"

Nykyajan kieless\u00e4 moraali-k\u00e4sitteell\u00e4 tarkoitetaan l\u00e4hinn\u00e4 yksil\u00f6llisen luonteen ja k\u00e4ytt\u00e4ytymisen arviointia ja mittaamista ja on ajattelussa liitetty hyv\u00e4n ja pahan sosiaaliseen ilmenemiseen, ”moraalisiin velvoitteisiin ja erityisiin hyveisiin”. Etiikalla tarkoitetaan systemaattista tarkastelutapaa, joka koskee ihmisolennon moraalisuutta. Etiikka voi olla pohjimmiltaan filosofista tai uskonnollista. Jos moraalisuus k\u00e4sitet\u00e4\u00e4n vain ihmisen sopeutumisena lain auktoriteettiin tai lain muodon sopimuksiin, silloin etiikasta tulee vain ihmisen alibi h\u00e4nen olennaisimpaan ongelmaansa. H\u00e4n vet\u00e4\u00e4 kasvoilleen k\u00e4ytt\u00e4ytymisnaamion varmistuakseen itsest\u00e4\u00e4n ja ollakseen turvassa kohtaamiltaan kysymyksilt\u00e4.<\/span><\/p>\n

Kristillisess\u00e4 kirkossa ja erityisesti ortodoksisessa perinteess\u00e4 ihmisen moraalin ongelma on aina yhteydess\u00e4 ihmisen olemassaoloon. Ihmisen moraalisuus on ennen kaikkea olemassaoloa koskeva kysymys. Se on siis suhteessa ihmisen pelastukseen. Pelastuminen merkitsee varmuuden saamista ja kokonaisuutta, ennen kaikkea kuoleman voittamista. Kirkon el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 Jumala ilmoittaa itsens\u00e4.<\/span><\/p>\n

Jumala ei ole ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4inen korkein olento, persoonaton olemus, jota voidaan l\u00e4hesty\u00e4 vain \u00e4lyllisesti tai tunteen v\u00e4lityksell\u00e4, eik\u00e4 ”ensimm\u00e4inen liikuttaja”, sokea energia, joka panee liikkeelle maailmankaikkeuden mekanismit. Kirkon Jumala ilmoittaa itsens\u00e4 historiassa persoonana, ollen samanaikaisesti yksi ja kolminaisuus. Jumalan olemuksen muoto saa aikaan olemassaolon ja el\u00e4m\u00e4n rakkauden ja persoonallisen yhteyden toimintana. Ihmisen luominen ”Jumalan kuvaksi” merkitsee sit\u00e4, ett\u00e4 moraali on yhteydess\u00e4 olemiseen. Luotuna Kolminaisuuden kuvaksi ihminen on olemukseltaan yksi luontonsa puolesta, mutta persoonien suhteen ihminen muodostaa monia hypostaaseja. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja j\u00e4ljittelem\u00e4t\u00f6n persoona. Jokainen ihmispersoona k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 omaa tahtoaan ja ajatuksiaan ainutlaatuisella tavalla. Persoona- ja yksil\u00f6k\u00e4sitteit\u00e4 on totuttu k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n samassa merkityksess\u00e4, vaikka ne itse asiassa ovat vastakkaisia k\u00e4sitteit\u00e4. Yksil\u00f6llisyys edellytt\u00e4\u00e4 persoonan kielt\u00e4mist\u00e4 ja jos ajatellaan, ett\u00e4 persoona voi olla t\u00e4ydellisimmin ihminen vain suhteessa Jumalaan ja l\u00e4himm\u00e4iseen, yksil\u00f6llisyyden korostaminen merkitsee persoona- k\u00e4sitteen kaventamista. ”Kuva ei ole osa luontoa”, sanoo Gregorios Nyssalainen. Mikael Koniades jatkaa: ”Ei yksin sielua eik\u00e4 ruumista kutsuta ihmiseksi, vaan niit\u00e4 yhdess\u00e4; viitataan molempiin, kun sanotaan Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen”. Ihminen on j\u00e4rjellinen ja h\u00e4nell\u00e4 on vapaa tahto ja m\u00e4\u00e4r\u00e4ysvalta luomakunnassa, koska h\u00e4n on persoonallinen olento, eik\u00e4 siksi, ett\u00e4 h\u00e4n on ”henki”. Moraalisuus, totuus ja olemassaolon aitous on jotain luonnon ennaltam\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4 ja olennaisen t\u00e4rke\u00e4\u00e4 ihmiselle. Luonto itsess\u00e4\u00e4n on luotu ja kuolevainen, eik\u00e4 niin ollen ole ihmisen el\u00e4m\u00e4n olemus.<\/span><\/p>\n

Moraalisuus ilment\u00e4\u00e4, mit\u00e4 ihminen periaatteessa on Jumalan kuvana, persoonana, ja mit\u00e4 h\u00e4nest\u00e4 tulee vapauden kautta, ts. Jumalan kaltainen. Ortodoksisessa teologiassa lankeemus merkitsee vapaan valinnan kautta tapahtunutta mahdollisuuden menett\u00e4mist\u00e4 todellisen el\u00e4m\u00e4n osallisuudesta. Ihmisen vapaa valinta Jumalan yhteydest\u00e4 kielt\u00e4ytym\u00e4ll\u00e4 ja itsetyytyv\u00e4isyyteen ja riippumattomuuteen rajoittuminen ovat lankeemuksen olennainen piirre. Ihminen saa voimavarat persoonalliseen identtisyyteen Jumalan persoonallisesta olemassaolosta. Jumalan kutsu ihmiselle on tulla H\u00e4nen yhteyteens\u00e4. Sill\u00e4 hetkell\u00e4, kun ihmispersoona kielt\u00e4ytyy t\u00e4st\u00e4 kutsusta ja yhteydest\u00e4 ja alkaa pyrki\u00e4 kohti luonnonmukaista riippumattomuutta, h\u00e4n vieraantuu itsest\u00e4\u00e4n. Ihmisen vapaus ei tuhoudu, ainoastaan h\u00e4iriintyy. Jokaisen yksil\u00f6llisyys nousee toisten yksil\u00f6llisyytt\u00e4 vastaan saadakseen ehdottoman oikeuden olemassaololleen.. Lankeemus merkitsee erottautumista Kolminaisuuden el\u00e4m\u00e4st\u00e4. T\u00e4m\u00e4 lankeemus on synti, hamartia, mik\u00e4 merkitsee ep\u00e4onnistumista, harhaanmenemist\u00e4.<\/span><\/p>\n

Maksimos Tunnustaja sanoo: ”Lankeemus ja heikkous saavat aikaan pahan, tekem\u00e4\u00e4n luonnonvastaista, kun puuttuu se, mik\u00e4 on sopusoinnussa luonnon kanssa”. Isien mukaan luomakunnassa ei ole mit\u00e4\u00e4n luonnostaan pahaa, ei edes paholainen. Ihmiskunnan olennainen muutos merkitsee lankeemusta er\u00e4\u00e4nlaiseen ei- olemiseen. Ortodoksinen kirkko ei hyv\u00e4ksy n\u00e4kemyst\u00e4, jonka mukaan ihmisen ja Jumalan suhde olisi juridinen ja lainomainen. Jumala ei ole siin\u00e4 mieless\u00e4 pel\u00e4tt\u00e4v\u00e4 ja rankaiseva ja kauhistuttava ihmiselle, ett\u00e4 H\u00e4n haluaisi syyllisyyden hyvityst\u00e4 juridisessa mieless\u00e4. Kirkon etiikka on ”hyv\u00e4n ja pahan tuolla puolen”. Pyh\u00e4 Maksimos sanoo: ” Sinun on tiedett\u00e4v\u00e4, ett\u00e4 se, mit\u00e4 yksinkertaisesti sanotaan pahaksi, ei ole kokonaisuudessaan pahaa, vaan pahaa toisella tavalla ja toisella taas ei”.<\/span><\/p>\n

Kirkon n\u00e4kemys moraalisesta vapaudesta on, ett\u00e4 ihminen palautuu el\u00e4m\u00e4n ja olemassaolon t\u00e4yteyteen, kun h\u00e4n nousee luodun luontonsa turmeluksesta ja kuolemasta. T\u00e4st\u00e4 vapautumalla ihminen voi todella ”olla olemassa”, antautumalla rakkauden el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Vain t\u00e4t\u00e4 tiet\u00e4 h\u00e4n voi saavuttaa Jumalan ”kaltaisuuden”. T\u00e4m\u00e4 on mahdollista ”toisen Aatamin”, Kristuksen, ty\u00f6n kautta. Kirkko on ”uusi luomus”, uuden el\u00e4m\u00e4n ja olemassaolon muoto.<\/span><\/p>\n

L\u00e4ntinen n\u00e4kemys lankeemuksen seuraamuksista, jotka on sovitettava, ts. juridinen suhtautuminen, on johtanut ihmisen egon pirstoutumiseen, er\u00e4\u00e4nlaiseen skitsoidiseen tilaan, jossa n\u00e4hd\u00e4\u00e4n, mit\u00e4 ihminen on ja mit\u00e4 h\u00e4nen tulisi olla. Se johtaa ihmisen pyrkimykseen vapautua hyv\u00e4n ja pahan suhteellisuudesta, v\u00e4\u00e4r\u00e4st\u00e4 Freudin luomasta ”ylimin\u00e4st\u00e4” ja viime k\u00e4dess\u00e4 valekristillisest\u00e4 idealismista.<\/span><\/p>\n

Synnin tajuaminen ja tiedostaminen johtaa katumukseen, metanoiaan (=mielenmuutos). Se merkitsee ihmisen koko el\u00e4m\u00e4nasenteen muutosta ja johtaa etsim\u00e4\u00e4n persoonallista Jumala- suhdetta, janoamaan yhteytt\u00e4 H\u00e4neen, mik\u00e4 toteutuu osallistumalla Kristuksen, Jumalihmisen, Ruumiiseen. Katumus ei ole vain inhimillisen k\u00e4ytt\u00e4ytymisen parantamista, vaan koko olemisen muutos. Kirkon yhteydess\u00e4 ihmisest\u00e4 tulee rakastava ja rakastettu. Katumuksen suhteen meid\u00e4n tulee etsi\u00e4 opetusta Kirkosta ja sen hengellisilt\u00e4 opettajilta.<\/span><\/p>\n

Kirkon el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 synti ei ole juridinen, vaan olemassa oleva tosiasia. Ihminen kielt\u00e4ytyy olemasta persoona suhteessa persoonalliseen Jumalaan ja kanssaihmisiins\u00e4. T\u00e4ss\u00e4 mieless\u00e4 synti ei ole vain ”ep\u00e4itsekkyydest\u00e4” ja ”toisten rakastamisesta kielt\u00e4ytymist\u00e4”, vaan sit\u00e4, ett\u00e4 ihminen on varma biologisen ja psykologisen yksil\u00f6llisyytens\u00e4 riitt\u00e4vyydest\u00e4. Kun ihminen tutkii riitt\u00e4v\u00e4n syv\u00e4lt\u00e4 inhimillist\u00e4 lankeemusta, h\u00e4n l\u00f6yt\u00e4\u00e4 rakastavan Jumalan ja jumalallisen voiman. T\u00e4m\u00e4 on Kirkon sanoma, toivon evankeliumi.<\/span><\/p>\n

Raamatulla on keskeinen sija Kirkon el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Jumalanpalvelus, askeesi, el\u00e4m\u00e4 ja hurskausel\u00e4m\u00e4 perustuvat siihen. T\u00e4m\u00e4 tapahtuu kuitenkin Kirkon kokemuksen kautta. Pyh\u00e4t kirjoitukset eiv\u00e4t ole kristillisen uskon ja ilmoituksen havainnollistava ”l\u00e4hde” siin\u00e4 mieless\u00e4 kuin ”teoreettiset” tekstit, jotka hahmottavat jonkin ideologian persoonattomat ja objektiiviset periaatteet. Eik\u00e4 ole olemassa objektiivisen auktoriteetin kahta erillist\u00e4 l\u00e4hdett\u00e4, Raamattua ja traditiota. Kirjoitettuun n\u00e4hden on ensisijalla Jumalan lihaksitulon ja ihmisen theoosiksen, jumalallistumisen, todellisuus. Evankeliumi julistaa Kirkon todellisuutta. Kirkon historia on evankeliumi, hyv\u00e4 sanoma, sanoma inkarnoituneesta totuudesta ja pelastuksesta. Kirkon evankeliumi on sen el\u00e4m\u00e4n ilmausta ja kokemusta. Kirkon totuus ja el\u00e4m\u00e4 on Kristuksen persoona. H\u00e4n on Kirkon p\u00e4\u00e4, ei siksi, ett\u00e4 H\u00e4n on Kirkon perustaja, vaan koska H\u00e4n itse rakentaa Ruumiinsa.<\/span><\/p>\n

Uudesta testamentista ei l\u00f6ydy sanaa ”etiikka”, ainoastaan sanat ”jumalisuus” ja ”hurskaus”. Kristuksen persoonassa tapahtunut jumalallisen ja inhimillisen luonnon yhdistyminen muuttaa lopullisesti ihmisen olemassa olevat mahdollisuudet. Ihmisen uudelleensyntyminen Kristuksessa edellytt\u00e4\u00e4 ihmiselt\u00e4 vapauden pohjalta nousevaa yhteistoimintaa. Askeesi ja asketismi vahvistavat ihmisen vapautta ja p\u00e4\u00e4t\u00f6st\u00e4 alistaa yksil\u00f6llinen tahtonsa ja j\u00e4ljitell\u00e4 toisen Aatamin kuuliaisuutta.<\/span><\/p>\n

Evankeliumin moraali on vastakkainen yksil\u00f6llisen etiikan laille, koska se edellytt\u00e4\u00e4 yksil\u00f6llisyyden muuntamista yhteydeksi ja suhteeksi toisiin. Vanhan testamentin laki on Jumalan ilmestymist\u00e4, armon lahja, eik\u00e4 niink\u00e4\u00e4n juridista lains\u00e4\u00e4d\u00e4nt\u00f6\u00e4, joka on tarkoitettu palvelemaan sosiaalisia tarkoituksia. Se julisti Jumalan liittoa kansansa kanssa ja ilmoitti totuuden el\u00e4v\u00e4st\u00e4 Jumalasta. Evankeliumin laki on ”uusi liitto”, rakkauden laki, joka sitoo ihmisen Kristuksen Ruumiiseen, Kirkkoon.<\/span><\/p>\n

Rakkaus on lain t\u00e4yttymys ja loppu. Rakkaus ei koske vain sosiaalista k\u00e4ytt\u00e4ytymist\u00e4mme. Sen p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 on ”yhteys, jota opettaa Pyh\u00e4 Kolminaisuus”, kuten Iisak Syyrialainen sanoo. Kirkon yhteydess\u00e4 tulemme tuntemaan, mit\u00e4 ihminen todella on. Kirkon yhteys ilment\u00e4\u00e4 olemassaolon ja el\u00e4m\u00e4n totuutta ”kuin kuvastimesta”. Rakkaus ei ole helppo alku, vaan p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4, jota tavoittelemme ihmisen moraalisessa kehityksess\u00e4. Kaikki alkaa katumuksesta, kun murtaudumme ulos yksil\u00f6llisest\u00e4 itseriittoisuudestamme ja alamme etsi\u00e4 Jumalan armoa. Pelastukseen johtava k\u00e4\u00e4ntyminen on samalla tuskallinen luopuminen. Kristus sanoo, ett\u00e4 jos aiomme pelastaa sielumme, meid\u00e4n on menetett\u00e4v\u00e4 se. Hy\u00f6tyetiikan kannalta t\u00e4m\u00e4 on skandaali. Jumalan valtakunnan kansalaisiksi tulevat ovat syntisi\u00e4 ja vain heill\u00e4 on kyky hyv\u00e4ksy\u00e4 kutsu katumukseen ja turvautua Jumalan el\u00e4m\u00e4nantavaan armoon. Syntisten katumus ei ole vain psykologinen tunne syyllisyydest\u00e4, vaan sen tajuamista, ett\u00e4 on riitt\u00e4m\u00e4t\u00f6n. Se saattaa vastaanottavaiseksi Jumalan armolle ja luottamaan jumalalliseen rakkauteen. Kasteessa ihmisen el\u00e4m\u00e4st\u00e4 tulee seurakunnallinen tapahtuma. Ihmisen on synnytt\u00e4v\u00e4 uudelleen. Se merkitsee yksil\u00f6n kuolemista ja uuteen el\u00e4m\u00e4\u00e4n siirtymist\u00e4, mik\u00e4 ilmenee rakkauden yhteyten\u00e4. Evankeliumin mukainen uusi el\u00e4m\u00e4 edellytt\u00e4\u00e4 osaltamme jatkuvaa katumusta ja pysyv\u00e4\u00e4 luopumista yksil\u00f6llisest\u00e4 itseriittoisuudesta ja armon aktivoimista el\u00e4m\u00e4ss\u00e4mme. Uudistumattomana ihmisen uskonnollinen tietoisuus pit\u00e4\u00e4 katumusta yksil\u00f6llisen syyllisyyden tunnustamisena. Johannes Klimakoksen mukaan yksil\u00f6n syyllisyyden tunne on kuitenkin merkki turhamaisuudesta ja haavoitetusta ylpeydest\u00e4. Katumuksen todellinen alku on kokemus Jumalasta erossa olemisesta, suru ajoittaisesta tai pysyv\u00e4mm\u00e4st\u00e4 H\u00e4nen tukensa menett\u00e4misest\u00e4 ja tunto kuolemasta, johon ero jumalalisesta el\u00e4m\u00e4st\u00e4 lopulta johtaa.<\/span><\/p>\n

Jos synti ymm\u00e4rret\u00e4\u00e4n vain yksil\u00f6llisen\u00e4 syyllisyyten\u00e4 ja rikkomuksena, sen luonteesta ei k\u00e4y ilmi olennaisin, ja se johtaa siihen, ett\u00e4 hyve ymm\u00e4rret\u00e4\u00e4n yksil\u00f6llisen\u00e4 saavutuksena lain t\u00e4ytt\u00e4misen kautta. Se tyydytt\u00e4\u00e4 kyll\u00e4 omaatuntoa, mutta v\u00e4hent\u00e4\u00e4 tietoisuutta Jumalan armon tarpeellisuudesta sek\u00e4 erist\u00e4\u00e4 ihmisen itsetyytyv\u00e4isyyden tilaan, joka johtaa kuolemaan.<\/span><\/p>\n

Kristillisen moraalin perustana on uusi el\u00e4m\u00e4, kristillinen eetos. Ennen kaikkea on kysymys ihmisen persoonallisesta identiteetist\u00e4. Kristitty\u00e4 kiinnostaa ennen kaikkea totuus, ei hyve. Jos hyve tulee riippumattomaksi, se saattaa johtaa ihmisen eroon Jumalasta. Totuus ei voi olla autonominen eik\u00e4 johtaa erottautumiseen, koska se ei ole el\u00e4m\u00e4n osa, vaan el\u00e4m\u00e4 kokonaisuudessaan. El\u00e4m\u00e4n valheellisuus, ylimin\u00e4n naamioiden eksistentiaalinen valhe ja sovittujen ulkonaisten k\u00e4ytt\u00e4ytymismuotojen yhdenmukaisuus johtaa ihmisen eroon Kristuksesta ja Kirkosta. Kristityt eroavat muista ihmisist\u00e4 siin\u00e4, ett\u00e4 heiss\u00e4 on tapahtunut \u00e4lyllinen uudistus, sen oivaltaminen, ett\u00e4 rakkaus ja taivaallinen eros Herraan on tehnyt heist\u00e4 uusia luomuksia.<\/span><\/p>\n

Kirkko ei kiell\u00e4 objektiivisia moraalisia velvoitteita ja sosiaalisia kristityn velvollisuuksia maailmassa. Mutta se ei mill\u00e4\u00e4n tavoin rajoita omaa totuuttaan ja moraaliaan sosiaalisen k\u00e4ytt\u00e4ytymisen ja sovittujen velvoitteiden rajoihin. Mik\u00e4 tahansa hyv\u00e4 ty\u00f6 tai hyveen asiallinen toiminta on Kirkon hyv\u00e4ksym\u00e4, kunhan se vain ilment\u00e4\u00e4 Jumalaa ja Jumalan kuvaa ihmisess\u00e4. Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihmisen luonto muuttuisi, mieli, aistit ja j\u00e4rki. Ihmisen pyrkimykset voivat vaikuttaa h\u00e4nen ulkoiseen k\u00e4yt\u00f6kseens\u00e4, mutta eiv\u00e4t voi muuttaa h\u00e4nen sis\u00e4ist\u00e4 luontoaan. Sis\u00e4inen muutos voi tapahtua vain, jos ihminen on juurtunut Kristuksen Ruumiiseen. Kristuksen, Jumalaihmisen, Ruumiin yhteydess\u00e4 ”villit \u00f6ljypuut” tulevat ”hyviksi \u00f6ljypuiksi”. Eukaristia yhdist\u00e4\u00e4 ihmispersoonan el\u00e4m\u00e4n Kristuksen jumalinhimillisen luonnon yhteyteen ja siten palauttaa Jumalan ”eroksen” kuvan, Kolminaisuuden kuvan t\u00e4yteyden, persoonallisen yhteyden, ihmisen olemassaolon muotoon. T\u00e4m\u00e4 on Kirkon liturginen luonne ja Kirkon todellisuus. Toisin sanoen kristittyjen luonne ja moraali on Eukaristian todellisuus, ykseyden ja yhteyden olemassa oleva todellisuus. Kirkon moraali on liturgista moraalia, luonteeltaan ykseytt\u00e4 ja yhteytt\u00e4, henkil\u00f6kohtaista osallisuutta Jumalan Sanan Ruumiiseen. Tunnemme Kirkon Jumalan kansana, valittuna heimona, taivaallisena kaupunkina, Kristuksen Ruumiina, uutena luomuksena, uutena Israelina, Jumalan valtakuntana ja uutena Jerusalemina. Kaikki n\u00e4m\u00e4 m\u00e4\u00e4ritteet todellistuvat liturgiassa, ”kansan yhteisess\u00e4 ty\u00f6ss\u00e4”.<\/span><\/p>\n

Israelin kansan historialliset vaiheet edelt\u00e4 kuvaavat Kirkon, uuden Israelin tuloa. Kirkko on ”armon kansa”, joka on oleva ”uuden liiton” alainen. Kirkon liturgia ei ole vain uskonnollisen jumalanpalvelemisen ilmaus, vaan Kirkon el\u00e4m\u00e4n ja totuuden, uskon ja etiikan summa. Pyh\u00e4 Makarios sanoo: ” Kristityt kuuluvat toiseen aikakauteen. He ovat taivaallisen Aadamin poikia, uusi sukupolvi, Pyh\u00e4n Hengen lapsia, Kristuksen loistavia velji\u00e4, kuten heid\u00e4n is\u00e4ns\u00e4, hengellinen ja loistava Adam…He eiv\u00e4t kuulu t\u00e4h\u00e4n maailmaan, vaan toiseen.” Kirkon luonne on liturginen, koska se yhdist\u00e4\u00e4 ihmiset yhteiseen ty\u00f6h\u00f6n eukaristisena vastauksena Jumalalle. Se yhdist\u00e4\u00e4 my\u00f6s maailman sis\u00e4isen periaatteen, tarkoituksen ja lopun eukaristiseksi suhteeksi luomakunnan ja Luojan v\u00e4lill\u00e4 niin, ett\u00e4 ”kaikki on kaikessa”. Kirkon Eukaristia on kosminen liturgia. Siin\u00e4 yhdistyy maailman el\u00e4m\u00e4 ja maailman sis\u00e4inen peruste ihmisen periaatteessa, jossa inhimillisin sanoin kunnioitetaan Jumalaa, Sanaa, joka on tullut lihaksi ihmisen el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Ei ole mahdollista osallistua Kirkon el\u00e4m\u00e4\u00e4n ja v\u00e4heksy\u00e4 aineellista todellisuutta tai j\u00e4\u00e4d\u00e4 siit\u00e4 eroon eik\u00e4 ajatella, ett\u00e4 pelastuminen voisi tapahtua ilman maailmaa ja sen k\u00e4ytt\u00e4mist\u00e4. Todellinen katumus ei ole vain \u00e4lyllinen tai tunteen tasolla tapahtuva, vaan t\u00e4ydellinen olemassaolon ymm\u00e4rt\u00e4misen muutos. Kirkon eetoksen kosminen ulottuvuus ilmenee vain persoonan oleellisena muutoksena, vasta kun ihmisen maailmaan suhtautumistapa on kirkastunut, kun siit\u00e4 tulee todellista yhteytt\u00e4. Kirkon luonne on vapautta kaikesta suhteellisuudesta, jossa ei ole mit\u00e4\u00e4n sidett\u00e4 t\u00e4h\u00e4n aikakauteen. Se on persoonan vapauden eetos, h\u00e4nen ainutlaatuista, tunnusmerkillist\u00e4 osallistumista persoonien liturgisesta yhteydest\u00e4, maailman koko el\u00e4m\u00e4n juhlintaa Kristuksen Ruumiissa. Kirkon eetos ilment\u00e4\u00e4 totuutta ja el\u00e4m\u00e4n alkuper\u00e4isyytt\u00e4.<\/span><\/p>\n

Kristillisen etiikan yksi tukipisteist\u00e4 on katumus, persoonallinen tietoisuus lankeemuksesta. Toinen on Eukaristia, osallistumisemme olemassaolon uudesta muodosta, joka kirkastaa ihmisen ja maailman, saattaen ne Kirkon ja Jumalan valtakunnan yhteyteen. Pelastus on siirtyminen lankeemuksesta kirkastumiseen. Kirkko kokee luomakunnan ja ihmisen kirkastumisen liturgian ajassa ja tilassa. Siksi Kirkon todellinen tarkoitus tuli ilmi Kristuksen kirkastumisessa Taaborin vuorella. Taaborin kokemus on esikuva liturgisesta tilasta ja ajasta. Eukaristiassa toteutuu maailman el\u00e4m\u00e4n ykseys. Eukaristia on paikka, jossa toteutuu luodun ja luomattoman persoonallinen yhteys. Liturgian ajassa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat nykyajassa osallistumisessa Jumalan kunniasta. Opetuslapset eiv\u00e4t j\u00e4\u00e4neet Taaborin vuorelle, vaan meniv\u00e4t takaisin maailmaan mukaan kokemus ja varmuus kirkastumisesta. T\u00e4m\u00e4 liike Taaborin vuorelta maailman surun keskelle muovaa Kirkon. Eukaristia on Jumalan jatkuvaa tulemista maailmaan ja sen keskelle, maailman ja sen historian kirkastamiseksi. Se on jatkuva ”tulemisen” tila ja ilmenee maailman uudenlaisena k\u00e4ytt\u00f6tapana.<\/span><\/p>\n

Raamattu kertoo, ett\u00e4 Jumala siunasi kaikki maan aineelliset asiat ja antoi ne ihmiselle ”sy\u00f6t\u00e4v\u00e4ksi”. Sy\u00f6misen kautta kaikki Jumalan siunaamat maan tuotokset yhdistyv\u00e4t ihmisen lihaan ja el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Etiikka ja uskonto ovat ihmisen syntiinlankeemuksen tulosta. Ihminen kielt\u00e4ytyi ja oli kykenem\u00e4t\u00f6n toteuttamaan suhdettaan maailmaan eukaristiana, kiitoksena Jumalalle. Eukaristisessa liturgiassa maailmasta tulee v\u00e4likappale ihmisen ja Jumalan yhteydelle sek\u00e4 ihmisten v\u00e4lille, tavallisen ja ”yhteisel\u00e4m\u00e4n” paikka. T\u00e4t\u00e4 maailman muuttumista todelliseksi yhteydeksi, pyh\u00e4ksi yhteydeksi, ei saavuteta ihmisen k\u00e4ytt\u00e4ytymisell\u00e4 luotua kohtaan, vaan se perustuu Jumalan inkarnaatioon. Jumala antaa ihmiselle ravinnon, joka muuttaa el\u00e4m\u00e4n turmeltumattomaksi ja kuolemattomaksi. Eukaristia vaikuttaa voimallisesti koko uskovien el\u00e4m\u00e4ss\u00e4, kaikessa, mit\u00e4 he k\u00e4ytt\u00e4v\u00e4t hyv\u00e4kseen maailmassa ja muuttaa sen jatkuvaksi yhteydeksi. Eukaristia on siis uusi ihmisyyden luonne. Kristityn moraalinen pyrkimys on Eukaristian ulottaminen kaikille el\u00e4m\u00e4n alueille. Eukaristiassa ihminen, maailma ja historia saavuttavat todellisen identiteettins\u00e4 ja samalla ”sanallistetaan”, tehd\u00e4\u00e4n sanaksi. Ortodoksisessa liturgiassa ihminen osallistuu kokonaisena, mielell\u00e4\u00e4n, aisteillaan, sieluineen ja ruumiineen universaalisesta pelastuksen ilmoituksesta ja Jumalan valtakunnasta. Eukaristia on kristillisen uskon ja etiikan t\u00e4ydellinen ilmaus ja ilment\u00e4\u00e4 jokaisen ihmisen luonnetta kuninkaana, pappina ja profeettana. Liturgisessa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 ilmenev\u00e4 ja julistettu ihmisen kuninkaallinen luonne on ihmispersoonan oman luonnon uudelleen hallintaa.<\/span><\/p>\n

Ihminen on luodun luomakunnan pappi. Maailman tekeminen el\u00e4v\u00e4ksi ja sen ”saattaminen sanaksi” on riippuvainen ihmisen papillisesta teht\u00e4v\u00e4st\u00e4. Papillinen teht\u00e4v\u00e4 palvelee jumalallisen olemassaolon muiden salaisuuksien ilmituomista. Eukaristia todellistaa ja ilment\u00e4\u00e4 my\u00f6s Kirkon profeetallista luonnetta, tapaa, jolla Kirkko kokee ajan ja historian. Profeetallinen luonne, ajan kokeminen Jumalan rakkauden ja ihmisen vapauden ulottuvuuksissa on tapa, joka on yhteydess\u00e4 Kolminaisuuden el\u00e4m\u00e4\u00e4n ilment\u00e4en jumalallisen olemassaolon muotoa, mik\u00e4 on rakkaus. Ihmisen kuninkaallisen, papillisen ja profeetallisen luonteen uudelleenl\u00f6yt\u00e4minen edellytt\u00e4\u00e4 inhimillist\u00e4 vapautta ja p\u00e4ivitt\u00e4ist\u00e4 pyrkimyst\u00e4 jokaisen kristityn el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 kokonaan muuttaa el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 eukaristiseksi.<\/span><\/p>\n

Aineellinen ruumis on osallisena ihmisen t\u00e4ydellist\u00e4misess\u00e4 ja pyhittymisess\u00e4. T\u00e4ydellistyminen ja pyhittyminen on ihmisess\u00e4 olevan Jumalan kuvan ja kunnian uudelleen palauttamista. Se on ihmisel\u00e4m\u00e4n p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 ja vaatii koko ihmisen eheytt\u00e4mist\u00e4, sek\u00e4 ruumiin ett\u00e4 sielun. Asketismia ei tule ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 yksil\u00f6llisen\u00e4 ansion t\u00e4hden tapahtuvana ponnisteluna eik\u00e4 my\u00f6sk\u00e4\u00e4n ruumiin alistamisena, jotta henki saavuttaisi herruuden. Kristillinen askeesi on luonteeltaan yhteis\u00f6llist\u00e4 eik\u00e4 yksil\u00f6llist\u00e4. Se oin luontomme muuttamista yksil\u00f6llisest\u00e4 yhteis\u00f6lliseksi. Asketismin p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 on kirkastaa persoonattomat luonnolliset himomme ja tarpeemme vapaan tahdon ilment\u00e4jiksi tuoden ilmi rakkauden todellisen el\u00e4m\u00e4n. Paaston p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 on yhteis\u00f6llinen eik\u00e4 sit\u00e4, ett\u00e4 ruoka m\u00e4\u00e4ritelt\u00e4isiin puhtaaksi tai ep\u00e4puhtaaksi. Paasto johtaa kuuliaisuuteen yleist\u00e4 tahtoa ja Kirkon yleist\u00e4 k\u00e4yt\u00e4nt\u00f6\u00e4 kohtaan ja on er\u00e4\u00e4nlaista kapinaa aineellisuuteen sidonnaista yksil\u00f6llisyytt\u00e4 kohtaan. Yksil\u00f6llinen pyrkimys muuttuu yhteis\u00f6lliseksi ponnisteluksi. Asketismilla ortodoksisessa kirkossa ei ole platonista tai muuta dualistista painotusta, joka n\u00e4kee aineellisen ja henkisen toisilleen vastakkaisina. Askeesi on persoonan taistelua kapinallista ihmisluontoa vastaan ja pyrkimyst\u00e4 saattaa el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 armon yhteyteen. Traaginen ero ihmisen luonnon ja persoonan, tarpeen ja vapauden v\u00e4lill\u00e4 ilmenee askeettisen el\u00e4m\u00e4n kaikilla tasoilla. Yksil\u00f6llinen luonto on sit\u00e4, mit\u00e4 ihminen on, mutta kuitenkaan ei ole sit\u00e4, mit\u00e4 ihminen todellisuudessa on. ”T\u00e4m\u00e4 lihani on minun, mutta ei viel\u00e4 minun, t\u00e4m\u00e4 rakas vihollinen”, Johannes Klimakos sanoo. Kristillisen askeesin sis\u00e4lt\u00f6 on taistelua persoonan vapauden puolesta, taistelua todellisen langenneen luonnon kanssa, taistelua kuoleman kanssa, joka on ”sekoittunut” ihmisluontoon. Ihmisen pyrkimys voittaa luonto yksil\u00f6llisin voimin tekee h\u00e4nest\u00e4 saman yksil\u00f6llisyyden kapinallisen vapauden vangin. Meid\u00e4n ei tule luottaa inhimillisiin voimiin. Ihmisen askeettisten pyrkimysten tarkoitus on vahvistaa ihmisen rakkauden persoonallista vastausta Kristuksen h\u00e4nen puolestaan suorittamaa pelastusty\u00f6t\u00e4 kohtaan ja pyrki\u00e4 sopusointuun jumalallisen rakkauden ja ekonomian kanssa. L\u00e4nness\u00e4 paasto on poistettu virallisella tasollakin, kun taas id\u00e4n kirkossa se on keskeisin ja yleisin asketismin muoto. L\u00e4nness\u00e4 kristillisen hurskauden kypsyydeksi m\u00e4\u00e4ritell\u00e4\u00e4n ”yksil\u00f6llinen moraalinen tietoisuus”, mik\u00e4 ilmenee j\u00e4rjen mukaan m\u00e4\u00e4ritellyill\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4ytymisen alueilla ja sosiaalista hy\u00f6ty\u00e4 koskevien m\u00e4\u00e4r\u00e4ysten tottelemisena. Lis\u00e4\u00e4ntyv\u00e4ss\u00e4 m\u00e4\u00e4rin n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 silt\u00e4, ett\u00e4 kristillinen el\u00e4m\u00e4 n\u00e4hd\u00e4\u00e4n l\u00e4nnen kirkossa vain erityisen\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4ytymistapana. Nykyilmapiiriss\u00e4 useimmat kristityist\u00e4 pit\u00e4v\u00e4t asketismia sen varsinaisessa merkityksess\u00e4 l\u00e4hes k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4n\u00e4. Kuitenkin todelliset vastaukset ihmisen\u00e4 olemisen ongelmiin l\u00f6ytyv\u00e4t asketismista oikein ymm\u00e4rrettyin\u00e4. Kirkossa ruumiillinen askeesi on aina ollut yksi tie teologiseen tietoon. Ihmiselle ei ole mahdollista tuntea el\u00e4m\u00e4n totuutta, totuutta jumalasta eik\u00e4 omasta olemassaolostaan pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n \u00e4lyllisin keinoin. Iisak Syyrialainen kirjoittaa: ”Jos haluat syd\u00e4mesi tulevan uuden maailman mysteerioiden paikaksi, harrasta ensin ruumiillisia t\u00f6it\u00e4: paastoa, \u00f6ist\u00e4 valvontaa, palvelemista, askeesia, k\u00e4rsiv\u00e4llisyytt\u00e4, huolta – aiheuttavien ajatusten sammuttamista ja muuta”. N\u00e4ky Jumalan kasvoista, H\u00e4nen kasvojensa valon tuskin havaittava kokemus, on asketismin tarkoitus ja p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4, joka j\u00e4\u00e4 aina puutteelliseksi tiedon ja rakkauden suhteen. Iisak Syyrialainen jatkaa: ”Et voi rakastaa Jumalaa ennen kuin n\u00e4et H\u00e4net, ja Jumalan n\u00e4keminen on seurausta H\u00e4nen tuntemisestaan”. Ruumiillinen askeesi m\u00e4\u00e4rittelee konkreettisella tavalla Kirkon eetoksen eukaristista luonnetta, tapaa, jolla Eukaristia, pyh\u00e4 Ehtoollinen, laajentuu jokap\u00e4iv\u00e4iseen el\u00e4m\u00e4\u00e4n.<\/span><\/p>\n

Kirkon kielenk\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 ”mysteerio” tai ”sakramentti” tarkoittaa seitsem\u00e4\u00e4 eri tapaa, joilla yksil\u00f6n el\u00e4m\u00e4 voi saavuttaa paikkansa Kirkon el\u00e4m\u00e4n ykseydess\u00e4. Mysteeri- sana ei tarkoita mit\u00e4\u00e4n okkulttista ilmi\u00f6t\u00e4. Mysteerioissa ihmisen persoonallinen vapaus kohtaa Jumalan rakkauden. Kirkon sakramenteissa ihminen huomaa, ett\u00e4 h\u00e4nen hedelm\u00e4tt\u00f6m\u00e4t ponnistelunsa tulevat hyviksi Jumalan armosta. Kirkon sakramentit ovat sen etiikan yhteenveto ja t\u00e4ydellisyys.<\/span><\/p>\n

Jokaisen kristityn el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 kaste on ensimm\u00e4inen sakramentti. Siin\u00e4 Kirkko liitt\u00e4\u00e4 uuden ihmispersoonan Ruumiiseensa, uuteen jumal- inhimilliseen luontoonsa. Kasteveden kautta syntyy uusi el\u00e4m\u00e4. Kaste, kuten muutkin sakramentit, ilment\u00e4v\u00e4t Kirkon uutta luonnetta. Kirkko el\u00e4\u00e4 kasteessa ”jumalisuuden suurta salaisuutta”, Jumalan ja ihmisen yhdistymisen tapahtumaa. Kasteessa ihminen tulee osalliseksi Kristuksen kuolemasta ja yl\u00f6snousemuksesta. Kaste on tiedon ylin salaisuus, ihmisen valaistuminen. Kaste merkitsee uuden ihmisyyden alkua, joka ei ole riippuvainen eik\u00e4 tulosta yksil\u00f6llisist\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4ytymiss\u00e4\u00e4nn\u00f6ist\u00e4, vaan vanhan ihmisen ja riippumattoman ihmisen yksil\u00f6llisyyden kuolema ja yl\u00f6snousemus pyhien yhteyteen.<\/span><\/p>\n

Voitelun sakramentti sinet\u00f6i kastetun henkil\u00f6kohtaiseen ja ainutlaatuiseen suhteeseen Pyh\u00e4\u00e4n Kolminaisuuteen Pyh\u00e4n Hengen l\u00e4sn\u00e4olon kautta. Voitelun sinetti painetaan kaikkiin ihmisruumiin j\u00e4seniin merkiksi siit\u00e4, ett\u00e4 kastettu on liitetty kokonaisuudessaan Kristuksen Ruumiiseen. Jokainen sakramentti kasteen ja voitelun j\u00e4lkeen liitt\u00e4\u00e4 ihmisen uudelleen siihen ihmisluonnon t\u00e4ydellisyyteen, joka alkoi kasteessa. Kasteen j\u00e4lkeen ihminen lankeaa kutsumuksestaan. Se on luonnollista. Ihmisen on mahdollista palata takaisin katumuksen sakramentin kautta. Sen tarkoitus on todellistaa totuutta ihmisest\u00e4, samalla my\u00f6s Jumalasta. Koko Kirkon etiikka etsii totuutta eik\u00e4 hyvett\u00e4. ”Hyve on totuutta varten, eik\u00e4 totuus hyvett\u00e4 varten”, kirjoittaa Maksimos Tunnustaja. Iisak Syyrialainen n\u00e4kee katumuksen uutena syntymisen\u00e4 Jumalasta.<\/span><\/p>\n

Avioliitto on Kirkon tapahtuma, jossa Kirkon totuutta julistetaan ja todellistetaan. Avioliiton kautta luontomme kirkastetaan Kolminaisuuden yhteyden kuvan mukaiseksi. Avioliiton sakramentissa Kirkko antaa seksuaaliselle rakkaudelle sen t\u00e4ydelliset ulottuvuudet ja julistaa miehen ja naisen yhteydess\u00e4 Kirkon kuvaa ja todellisen el\u00e4m\u00e4n lahjaa. Sakramentti muuttaa luonnollisen eroksen Kirkon el\u00e4m\u00e4ksi, er\u00e4\u00e4nlaiseksi asketismiksi eukaristisen el\u00e4m\u00e4n muotona. Kirkossa avioliitto on aina ollut rakkauden yhteyden ja persoonallisen suhteen kuva, yhteyden, joka muodostaa Jumalan valtakunnan, pelastuksen eskatologisen todellisuuden.<\/span><\/p>\n

Kirkko on ekumeenisissa ja paikallisissa kirkolliskokouksissaan isiens\u00e4 ja pyhiens\u00e4 viisauden kautta laatinut kanoneja ja s\u00e4\u00e4nt\u00f6j\u00e4 s\u00e4\u00e4telem\u00e4\u00e4n kirkon el\u00e4m\u00e4\u00e4. Aluksi ne m\u00e4\u00e4ritteliv\u00e4t kristittyjen ja pakanoiden suhdetta. Kanonit eiv\u00e4t ole luonteeltaan lakij\u00e4rjestelm\u00e4. Ne ilment\u00e4v\u00e4t Kirkon olemassaolon muotoa Kirkon ruumiissa. Ne eiv\u00e4t ole teoreettisia formuloita. Ne on alistettu Kirkon el\u00e4m\u00e4lle, joka on rakkaus, ja ovat tarkoitetut ilment\u00e4m\u00e4\u00e4n Kirkon parantavaa luonnetta. Niit\u00e4 ei tule ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 lakikokoelmana, vaan ne ovat v\u00e4likappaleita katumukseen ja el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Niill\u00e4 on siis pelastukseen ohjaava luonne.<\/span><\/p>\n

Ajankohtainen on kysymys siit\u00e4, onko ortodoksinen etiikka pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n idealismia tai mystisismi\u00e4, jolla ei ole kosketuskohtaa el\u00e4m\u00e4n sosiaaliseen ja historialliseen todellisuuteen. Kirkon eskatologisen n\u00e4k\u00f6alan ja sosiaalisen ja poliittisen maailman todellisuuden v\u00e4lill\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 olevan vaikea pulma. On sosiaalista ep\u00e4oikeudenmukaisuutta ja eriarvoisuutta aiheuttavia j\u00e4hmettyneit\u00e4 rakenteita. L\u00e4ntinen kristillisyys on muuttanut Kirkon totuuden er\u00e4\u00e4nlaiseksi ”rappeutumisen ideologiaksi”. Muotia on ns. ”poliittinen teologia”, joka ei oikeataan ole politiikkaa eik\u00e4 teologiaa. Objektiivisuuden nimess\u00e4 pyrit\u00e4\u00e4n l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n \u00e4lyllisi\u00e4 ratkaisumalleja eettisiin ongelmiin. T\u00e4m\u00e4 ”objektiivisuus” ilmenee er\u00e4\u00e4nlaisena totalitarismina.<\/span><\/p>\n

Kirkko on luonteeltaan yhteis\u00f6llinen ja sosiaalinen. Yhteys on el\u00e4m\u00e4, olemassaolo on yhteis\u00f6llist\u00e4. Yhteys edellytt\u00e4\u00e4 vapautta. Kirkon etiikka on yhteis\u00f6llist\u00e4, sosiaalista etiikkaa, joka arvostaa ja kunnioittaa ihmisen vapautta. Sosiaalisen etiikan tulee olla yhteydess\u00e4 eukaristiseen yhteyteen, joka toteutuu hiippakunnassa tai seurakunnassa. Jos tuo yhteis\u00f6 on todella kirkollinen, se johtaa ihmisryhm\u00e4n j\u00e4senten muuttumiseen, joka muodostaa pohjan sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle, joka ei ole pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n rationaalista, vaan k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 toteutuvaa. Jotta t\u00e4m\u00e4 toteutuisi, pit\u00e4isi pyrki\u00e4 seurakunnan uudelleen rakentamiseen. Vain seurakunnan eukaristisen ruumiin el\u00e4m\u00e4 voi muuttaa ”lihaksi” politiikan ”papillisen luonteen”, tieteen profeetallisuuden, talousel\u00e4m\u00e4n filantroopisen ja perheen mystisen luonteen. Ilman seurakuntaa kaikki edell\u00e4 mainittu on vain teoriaa, naiivia idealismia tai romanttista utopiaa. Seurakunnan yhteydess\u00e4 siit\u00e4 tulee historiallista todellisuutta, v\u00e4lit\u00f6n mahdollisuus ja todellinen kokemus. Kirkon yhteis\u00f6llinen luonne ei ole vain abstrakti eettinen teoria tai arvoj\u00e4rjestelm\u00e4 k\u00e4skyineen. Se on Eukaristian todellisuutta ja sen ulottumista el\u00e4m\u00e4n universaalisiin ulottuvuuksiin, persoonallisen selvyyden ja vapauden dynaamista todellistamista, kun inhimillinen pyrkimys ja jumalallinen armo kohtaavat.<\/span><\/p>\n

 <\/strong><\/em><\/span><\/p>\n

L\u00e4hteet:<\/strong><\/em><\/span><\/p>\n

 <\/p>\n

Yannaras, Christos: The Freedom of Morality. Translated from the Greek by Elisabeth Briere. St.Vladimir\u00b4s Seminary Press. Crestwood, New York.1984<\/em><\/span><\/p>\n

Harakas, Stanley. S.: Toward Transfigured Life. The Theoria of Eastern Orthodox Ethics. Light and Life Pubpishing Company. Minneapolis, Minnesota. 1983<\/em><\/span><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Nykyajan kieless\u00e4 moraali-k\u00e4sitteell\u00e4 tarkoitetaan l\u00e4hinn\u00e4 yksil\u00f6llisen luonteen ja k\u00e4ytt\u00e4ytymisen arviointia ja mittaamista ja on ajattelussa liitetty hyv\u00e4n ja pahan sosiaaliseen<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"colormag_page_container_layout":"default_layout","colormag_page_sidebar_layout":"default_layout","footnotes":""},"categories":[5],"tags":[],"class_list":["post-19","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-ortodoksinen-usko"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/19","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=19"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/19\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":997,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/19\/revisions\/997"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=19"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=19"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.tsasouna.net\/FI\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=19"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}