Hepr 13:17-21: Paimenen tehtävä on sielujen valvomista

Paimenen tehtävä on sielujen valvomista

Hepr 13:17-21

✝️ Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Tämän epistolan sanat koskettavat syvästi Kirkon elämää: ”Olkaa johtajillenne kuuliaiset ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne, niin kuin ne, joiden on tehtävä tili.” Tämä ei ole maailman vallankäytön kieltä, vaan paimenuuden ja pelastuksen kieltä. Apostoli puhuu siitä salaisesta vastuusta, joka yhdistää paimenen ja lauman Kristuksessa.

Herra Jeesus opetti, että Hän itse on hyvä Paimen. Hyvä paimen ei pakene suden tullessa, ei etsi omaa hyötyään eikä hallitse lampaita väkivallalla, vaan antaa henkensä heidän puolestaan. Kaikki kirkollinen paimenuus saa merkityksensä vain tästä Kristuksen paimenuudesta.

Kun apostoli kehottaa kuuliaisuuteen hengellisille johtajille, hän ei tarkoita sokeaa ihmispalvontaa eikä väärinkäytösten hyväksymistä. Hän puhuu kuuliaisuudesta Kristuksessa: siitä, että seurakunta ottaa vastaan terveellisen opetuksen, ohjauksen, varoituksen ja lohdutuksen niiltä, joille on annettu vastuu valvoa sieluja.

Kristus halusi opettaa, ettei ihminen pelastu yksin, oman mielensä varassa. Kirkko on Kristuksen ruumis, jossa me tarvitsemme toisiamme: paimen tarvitsee rukouksia, kansa tarvitsee ohjausta, ja kaikki tarvitsevat Jumalan armoa. Kuuliaisuus ei ole nöyryyttämistä, vaan lääkettä ylpeydelle. Se opettaa sydäntä sanomaan: minun tahtoni ei ole aina pelastava, mutta Jumalan tahto on.

Pyhät isät ymmärsivät tämän kohdan hyvin vakavasti. Paimen vastaa Jumalalle, ei mielipiteille.

Pyhä Johannes Krysostomos sanoo, että pappeus on pelottava palvelutehtävä, koska paimen ei kanna vastuuta vain omasta sielustaan, vaan myös niistä, jotka hänelle on uskottu. Siksi apostoli sanoo, että paimenet valvovat ”niin kuin ne, joiden on tehtävä tili”.

Isät eivät nähneet paimenta hallitsijana, vaan hengellisenä lääkärinä. Lääkäri ei aina sano potilaalle sitä, mikä tuntuu miellyttävältä, vaan sitä, mikä parantaa. Samoin hengellinen isä joutuu joskus rohkaisemaan, joskus nuhtelemaan, joskus odottamaan kärsivällisesti. Jos kansa ottaa tämän vastaan katkeruudella ja kapinalla, paimenen työ muuttuu raskaaksi eikä hyödytä kuulijoita.

Mutta isät varoittavat myös paimenia: jos paimen etsii kunniaa, rahaa, valtaa tai ihmisten mielistelyä, hän pettää Kristuksen tehtävän. Todellinen paimen johdattaa ihmisiä ei itseensä, vaan suureen Paimeneen, Kristukseen.

Lukukappale päättyy rukoukseen: ”Rauhan Jumala, joka on herättänyt kuolleista meidän Herramme Jeesuksen, suuren lammasten Paimenen, tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään.” Tämä on kaiken perusta. Rauhan Jumala tekee meidät kelvollisiksi. Me emme pelastu paimenen taidolla emmekä kansan kuuliaisuudella sellaisenaan, vaan Kristuksen ylösnousemuksen voimalla.

Rukoilkaamme paimentemme puolesta, ettei heidän työnsä olisi huokausten, vaan ilon työtä. Ja paimenet rukoilkoot kansan puolesta kyynelin ja nöyryydellä. Seurakunta paranee, kun molemmat katsovat Kristukseen: paimen palvelee, kansa kuuntelee, ja kaikki tekevät parannusta.

Antakaamme siis Jumalan tehdä meissä sitä, mikä on Hänelle otollista. Kun Kristus, suuri Paimen, saa johdattaa meitä, kuuliaisuus muuttuu vapaudeksi, paimenuus rakkaudeksi ja Kirkon elämä pelastuksen tieksi. Hänelle olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti. Aamen.