Opetuspuheita

1 Tim 6:17-21: Aarre paljastaa sydämemme

Aarre paljastaa sydämemme

1 Tim 6:17-21

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä apostolinen opetus on osoitettu niille, joilla on ”tämän maailman rikkautta”, mutta samalla se koskee meitä kaikkia. Sillä rikkaus ei ole vain rahaa. Ihminen voi olla rikas omaisuudessa, asemassa, tiedossa, terveydessä, ajassa tai lahjoissa. Apostoli Paavali ei käske Timoteusta vihaamaan rikkaita, vaan opettamaan heitä oikein: älkööt he ylpeilkö, älkööt panko toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan elävään Jumalaan, joka antaa meille kaikkea runsaasti nautittavaksemme. Näissä sanoissa kuuluu evankeliumin vapauttava voima: Jumala ei halua tuhota lahjojamme, vaan vapauttaa ne itsekkyyden vankeudesta rakkauden palvelukseen.

Jeesus opetti: missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Hän ei tuominnut aineellista hyvää itsessään. Hän söi ihmisten kodeissa, siunasi häät, ruokki nälkäisiä ja opetti rukoilemaan jokapäiväistä leipää. Mutta Hän varoitti ankarasti siitä hetkestä, jolloin lahja muuttuu herraksi.

Paavali sanoo rikkauden olevan epävarmaa. Tämä on yksinkertainen mutta pelastava totuus. Omaisuus voi kadota, terveys voi murtua, asema voi horjua, maailma voi muuttua yhdessä yössä. Jos ihmisen toivo lepää siinä, mikä muuttuu, hänen sydämensä elää jatkuvassa pelossa. Kristus kutsuu meitä panemaan toivomme elävään Jumalaan, joka ei katoa.

Siksi apostoli kehottaa rikkaita tekemään hyvää, rikastumaan hyvistä teoista, olemaan anteliaita ja yhteisiä tarpeita jakavia. Tämä on Kristuksen opetusta käytännössä. Rikas mies evankeliumissa rakensi suurempia aittoja itselleen, mutta Paavali neuvoo rakentamaan aarteen tulevaisuutta varten. Todellinen turvallisuus ei synny siitä, mitä pidämme kiinni, vaan siitä, mitä annamme Jumalan rakkaudessa.

Pyhät isät puhuivat rikkaudesta suurella vakavuudella. Pyhä Basileios Suuri kysyi: jos sinulla on ylimääräinen vaate kaapissasi, keneltä se on pois? Se kuuluu sille, joka palelee. Pyhä Johannes Krysostomos opetti, että almu ei ole pelkkä hyväntahtoinen lahja, vaan oikeudenmukaisuuden palauttamista, koska kaikki on lopulta Jumalan omaa. Omaisuus on lainaa, köyhät ovat Kristuksen kasvot.

Isien mukaan rikas ei ole ensisijaisesti omistaja vaan taloudenhoitaja. Jumala antaa yhdelle enemmän, jotta toisen puute tulisi kohdatuksi. Jos omaisuus pysähtyy itsekkyyteen, se muuttuu sielulle taakaksi. Jos se virtaa laupeutena, siitä tulee siunaus sekä antajalle että vastaanottajalle.

Paavalin viimeinen varoitus ”valhetiedosta” on myös ajankohtainen. Isät ymmärsivät, että väärä tieto paisuttaa, mutta oikea hengellinen tieto nöyryyttää. Ihminen voi olla oppinut ja silti kadottaa uskon yksinkertaisuuden. Siksi Paavali käskee vartioimaan talletettua uskoa: ei vain ajatuksia, vaan elävää perintöä, jonka Kirkko on saanut apostoleilta.

Pelastuksemme kannalta tämä lukukappale kysyy: mihin minä panen toivoni? Siihen, mitä voin laskea, hallita ja varastoida, vai Jumalaan, joka antaa elämän?

Älkäämme hävetkö Jumalan lahjoja, mutta älkäämme myöskään antako niiden hallita meitä. Raha, tieto, aika ja kyvyt pelastuvat, kun ne pannaan Kristuksen käyttöön. Anteliaisuus ei ole vain sosiaalista hyvyyttä; se on sydämen vapautumista kuoleman pelosta. Kun jaamme omastamme, tunnustamme, että Jumala on elämämme turva.

Vartioikaamme siis uskon talletusta: rukousta, ehtoollista, apostolista opetusta, nöyryyttä ja laupeutta. Rikastukaamme hyvissä teoissa, jotta viimeisenä päivänä emme seiso Jumalan edessä kädet täynnä katoavaa, vaan sydän täynnä rakkautta, joka on jo iankaikkisen elämän alkua. Aamen.