1 Tim 3:1-13: Suurin on se, joka palvelee

Suurin on se, joka palvelee

1 Tim 3:1-13

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tässä apostolisessa opetuksessa käsitellään kaitsijan ja diakonin tehtävää. Ensi tutustumisella tämä voi tuntua kirkolliselta ohjesäännöltä: millainen papin, piispan tai diakonin tulee olla. Mutta syvemmin kuultuna se on evankeliumi Kirkon luonteesta. Paavali ei kuvaa virkaa vallan, arvonimen tai ulkoisen kunnian kautta, vaan parantuneen elämän kautta. Kirkossa johtajuus ei merkitse itsensä korottamista, vaan sitä, että ihminen tulee Kristuksen palvelijaksi ja Hänen laumansa suojelijaksi.

Herra Jeesus opetti apostoleilleen: ”Joka tahtoo olla ensimmäinen, olkoon kaikkien palvelija.” Hän pesi opetuslastensa jalat ja osoitti, että paimenen arvovalta syntyy rakkaudesta, nöyryydestä ja itsensä uhraamisesta. Tästä valosta Paavalin sanat avautuvat. Kaitsijan tulee olla nuhteeton, raitis, maltillinen, vieraanvarainen, opettamaan kykenevä, ei väkivaltainen eikä rahanahne. Diakonien tulee olla arvokkaita, vilpittömiä, koeteltuja ja uskollisia.

Kristus halusi opettaa, että Jumalan kansaa ei voi johtaa himojen orjuudesta käsin. Jos ihminen on vihan, kunnianhimon, rahanhimon tai nautinnon vallassa, hän ei voi vapaasti palvella muita. Siksi Kirkon palvelijan elämä on jo itsessään saarna. Hän opettaa sanoilla, mutta vielä enemmän sillä, millainen hänen sydämensä on.

Paavali mainitsee myös kodin. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta kodistaan, kuinka hän voisi pitää huolta Jumalan seurakunnasta? Tämä ei tarkoita täydellistä perhe-elämää ilman kipuja, vaan uskollisuutta, vastuuta ja rakkautta arjessa. Hengellinen elämä alkaa usein siitä, miten ihminen kohtelee niitä, jotka näkevät hänet lähimpänä ja paljaimpana.

Pyhät isät puhuivat kirkollisesta palvelutehtävästä suurella vakavuudella. Pyhä Johannes Krysostomos kirjoitti, että papin sielun tulee olla kirkkaampi kuin auringon säde, koska hän kantaa vastuuta toisten pelastuksesta. Tämä ei tarkoita synnittömyyttä, vaan syvää katumusta, valvomista ja rakkautta. Pappi on itsekin parannettava, mutta hänen tulee tietää, kenen Lääkärin luo hän johdattaa muita. Pappeus on risti, ei kunniapaikka

Pyhä Gregorios Teologi pakeni aikanaan pappeutta, koska ymmärsi sen painon. Hän opetti, että paimenen on ensin puhdistuttava, jotta hän voisi puhdistaa; ensin tulla viisaaksi Jumalassa, jotta hän voisi ohjata toisia. Isät eivät nähneet virkaa urana, vaan marttyyriuden muotona: oman tahdon, mukavuuden ja kunnian kuolettamisena Kristuksen tähden.

Samalla isät eivät erottaneet papiston kutsua koko kansan kutsusta. Piispan ja diakonin ominaisuudet näyttävät kaikille kristityille, millaiseksi armo tahtoo ihmisen muovata: raittiiksi, lempeäksi, totuudelliseksi, vieraanvaraiseksi ja uskolliseksi.

Meidän pelastuksemme kannalta tämä lukukappale muistuttaa, että Kirkko ei elä hallinnollisesta järjestyksestä yksin, vaan pyhyydestä. Kun paimenet elävät katumuksessa ja palvelussa, kansa saa turvallisen suunnan. Kun kansa rukoilee paimentensa puolesta eikä vain arvostele heitä, koko Kirkko vahvistuu ja paranee pyhyyden kautta

Mutta tämä sana koskee jokaista. Jokaisella kristityllä on jokin palvelu: kodissa, työssä, seurakunnassa, lähimmäisen rinnalla. Meidät kaikki kutsutaan olemaan nuhteettomia siinä merkityksessä, ettemme tee rauhaa synnin kanssa. Meidät kutsutaan hyvään omaantuntoon, uskollisuuteen ja rakkauteen.

Rukoilkaamme piispojen, pappien ja diakonien puolesta. Rukoilkaamme myös, että meidän oma elämämme tulisi sellaiseksi, ettei se estä ketään näkemästä Kristusta. Palvelkaamme ilman kunnianhimoa, rakastakaamme ilman laskelmointia ja kantakaamme vastuuta nöyrästi. Silloin Kirkon virka ja koko kristillinen elämä tulevat pelastuksen välineiksi, ja Kristus, todellinen Paimen, toimii meidän keskellämme. Aamen.