1 Tess 2:14-19: Kärsimys Kristuksen tähden

Kärsimys Kristuksen tähden

1 Tess 2:14-19

✝️ Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen!

Tämä apostolinen lukukappale on kirjoitettu kivun ja kaipauksen keskeltä. Pyhä Paavali puhuu tessalonikalaisille seurakuntana, joka on joutunut kärsimään oman kansansa taholta samalla tavoin kuin Juudean seurakunnat olivat kärsineet vainoajiltaan. Samalla hän paljastaa paimenen sydämensä: hän on ollut heistä erossa ruumiillisesti, mutta ei sydämeltään, ja kaipaa nähdä heidän kasvonsa. Tämä teksti opettaa meille, että kirkon elämä ei ole abstrakti oppijärjestelmä, vaan Kristuksessa syntynyttä yhteyttä, joka kantaa myös vainon, eron ja hengellisen taistelun läpi.

Paavali ei ihannoi kärsimystä sen itsensä vuoksi. Hän ei sano, että kipu olisi hyvä asia siksi, että se sattuu. Hän sanoo, että Kristuksen tähden kannettu kärsimys voi tulla osallisuudeksi Herran omaan tiehen. Jeesus opetti: “Jos maailma vihaa teitä, tietäkää, että se on vihannut minua ennen teitä.” Hän varoitti opetuslapsiaan siitä, että evankeliumi kohtaa vastustusta, koska se paljastaa ihmisen sydämen ja kutsuu luopumaan väärästä turvallisuudesta.

Tässä kohdassa Paavalin sanat juutalaisista vainoajista on ymmärrettävä historiallisesti ja hengellisesti, ei koskaan kansan tai ihmisryhmän tuomitsemisena. Paavali itse oli juutalainen, apostolit olivat juutalaisia, Jumalansynnyttäjä oli juutalainen, ja Herra Jeesus syntyi Israelin kansan keskelle. Kyse on niistä, jotka vastustivat Kristusta ja estivät evankeliumin julistusta. Synti ei ole yhden kansan ominaisuus, vaan koko langenneen ihmiskunnan sairaus.

Jeesus halusi opettaa, että todellinen uskollisuus Jumalalle ei näy ulkoisessa asemassa, perinteessä tai uskonnollisessa itsevarmuudessa, vaan sydämen kuuliaisuudessa. Ihminen voi puolustaa Jumalaa sanoillaan ja silti vastustaa Hänen tahtoaan teoillaan.

Pyhät isät näkivät vainoissa hengellisen koetuksen.

Pyhä Johannes Krysostomos muistutti, että apostolit eivät voittaneet maailmaa väkivallalla, vaan kärsivällisyydellä, rukouksella ja totuudella. Kirkon voima ei ollut ulkoisessa vallassa, vaan ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen elämässä.

Isät ymmärsivät myös, että paholaisen työ on hajottaa yhteyttä. Paavali sanoo: “Saatana esti meitä.” Tämä ei tarkoita, että kristitty näkisi jokaisessa vaikeudessa suoraan pahan hengen, mutta se muistuttaa, että kirkon yhteyden rikkominen, evankeliumin estäminen ja rakkauden kylmeneminen eivät ole neutraaleja asioita. Ne ovat osa hengellistä taistelua.

Samalla Paavalin kaipaus seurakunnan luo paljastaa paimenuuden oikean laadun. Hän ei omista ihmisiä, ei käytä heitä oman arvonsa rakentamiseen, vaan iloitsee heidän pelastuksestaan. Hän sanoo: “Kuka on meidän toivomme, ilomme tai kerskauksen kruunumme? Ettekö juuri te Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?” Isien mukaan tämä on todellisen hengellisen isyyden merkki: paimen etsii lastensa iankaikkista elämää.

Pelastuksen kannalta tämä epistola kutsuu meitä katsomaan kirkkoa iankaikkisuuden valossa. Me emme ole seurakunta vain siksi, että kokoonnumme samaan rakennukseen, vaan koska olemme kutsutut seisomaan yhdessä Kristuksen edessä Hänen tulemuksessaan. Silloin todellinen ilo ei ole maallinen menestys, vaan se, että yksikään ei joutuisi kadotukseen, vaan kaikki löytävät elämän Herrassa.

Siksi meidän on varottava kaikkea, mikä estää evankeliumia: katkeruutta, ylpeyttä, välinpitämättömyyttä ja halua olla oikeassa ilman rakkautta. Kristus kokoaa, synti hajottaa. Kristus antaa paimenelle kaipauksen ihmisten pelastukseen, synti tekee toisesta ihmisestä välineen tai vastustajan.

Paavali opettaa meitä kantamaan koettelemukset ilman vihaa, säilyttämään yhteyden ilman omistamista ja katsomaan toisiamme Kristuksen tulemuksen valossa. Silloin jokaisesta veljestä ja sisaresta tulee meille toivo ja ilo: ihminen, jonka kanssa olemme matkalla kohti Jumalan valtakuntaa. Aamen.