Patristinen selitys ja opetus autuudenlauseista ”Autuaita ovat rauhantekijä: he saavat Jumalan lapsen nimen” (Matt. 5:9)

Patristinen selitys ja opetus autuudenlauseista

”Autuaita ovat rauhantekijä: he saavat Jumalan lapsen nimen”

(Matt. 5:9)

I Johdanto

Vuorisaarnan seitsemäs autuuslause, ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen” (Matt. 5:9), esittää kristillisen elämän aktiivisen ulottuvuuden. Tässä tarkastellaan kirkkoisien tulkintoja tästä autuuslauseesta, korostaen sen teologista syvyyttä ja käytännön merkitystä. Kirkkoisät näkivät rauhantekijöissä (kreik. εἰρηνοποιοί, eirēnopoioi) Kristuksen seuraajia, jotka aktiivisesti edistävät Jumalan rauhaa maailmassa ja osallistuvat jumalalliseen perintöön.

II Termien analyysi

”Rauhantekijät”

Kreikan sana ”εἰρηνοποιοί” (eirēnopoioi) viittaa aktiivisiin rauhan tekijöihin, ei vain rauhan säilyttäjiin. Kirkkoisät korostivat tämän aktiivisen luonteen.

Augustinus (354-430) selittää: ”Rauhantekijä ei ole se, joka välttelee konfliktia, vaan se, joka aktiivisesti rakentaa sovintoa. Hän on kuin rakentaja, joka rakentaa sillan erottavien välille” (De Sermone Domini in Monte 1.16). Hän korostaa aktiivisuutta.

Johannes Krysostomos (n. 347-407) täydentää: ”Rauhantekijä on se, joka yhdistää erimielisiä, sovittelee riidoissa olevia ja luo harmoniaa. Tämä vaatii rohkeutta ja viisautta” (Homily on Matthew 15.8). Hänen mukaansa se on vaativa tehtävä.

”Jumalan lapsen nimen saaminen”

Ilmaisu ”Jumalan lapsi” (kreik. υἱοὶ θεοῦ, huioi theou) viittaa perintöön ja identiteettiin. Kirkkoisät korostivat sen syvällistä teologista merkitystä.

Origenes (n. 185-254) toteaa: ”Jumalan lapsuus ei ole vain kunnianimi, vaan osallistumista jumalalliseen luonteeseen. Se on Kristuksen kaltaisuutta” (Commentary on Matthew 12.7). Hänen mukaansa se on muutosta.

Gregorios Nyssalainen (n. 335-395) selittää: ”Jumalan lapsuus on perintö, joka saadaan Kristuksessa. Se on osallistumista jumalalliseen luonteeseen ja valtakuntaan” (Beatitudes 7). Hänen mukaansa se on perintöä.

III Kirkkoisien tulkintoja

Rauhan luonne

Kirkkoisät korostivat, että rauha on moniulotteinen käsite.

Augustinus kirjoitti: ”Todellinen rauha ei ole vain konfliktien puutetta, vaan harmoniaa Jumalan tahdon kanssa. Se on sekä sisäistä että ulkoista” (De Sermone Domini in Monte 1.16). Hänen mukaansa rauha on kokonaisvaltainen.

Tertullianus (n. 155-240) lisää: ”Rauha on Jumalan lahja, mutta se vaatii myös ihmisen yhteistyötä. Rauhantekijä on Jumalan työkalu maailmassa” (De Patientia 10). Hänen mukaansa se on yhteistyötä.

Rauhantekijöiden rooli

Kirkkoisät korostivat rauhantekijöiden aktiivista roolia.

Johannes Krysostomos selittää: ”Rauhantekijä on kuin Kristus, joka teki sovinnon Jumalan ja ihmisten välillä. Hän jatkaa tätä työtä ihmisten välillä” (Homily on Matthew 15.8). Hänen mukaansa se on Kristuksen työn jatkamista.

Gregorios Nazianzilainen (n. 329-390) toteaa: ”Rauhantekijä ei pelkää astua konfliktin keskelle. Hän on kuin lääkäri, joka parantaa haavoja” (Oration 14.29). Hänen mukaansa se on parantavaa työtä.

Jumalan lapseuden merkitys

Kirkkoisät korostivat Jumalan lapseuden syvällistä merkitystä.

Origenes kirjoittaa: ”Jumalan lapsuus ei ole syntymän perusteella, vaan uudestisyntymisen kautta. Se on uusi identiteetti Kristuksessa” (Commentary on Matthew 12.7). Hänen mukaansa se on uusi identiteetti.

Augustinus lisää: ”Jumalan lapsuus on perintö, joka sisältää vapauden, kunnian ja osallistumisen jumalalliseen luonteeseen. Se on korkein kunnia” (De Sermone Domini in Monte 1.16). Hänen mukaansa se on korkea kunnia.

IV Teologinen merkitys

Kristus rauhanruhtinaana

Kirkkoisät näkivät Kristuksen rauhanprinssinä ja rauhantekijöiden esikuvana.

Gregorios Nyssalainen kirjoittaa: ”Kristus on ’rauhan ruhtinas’ (Jes.9:6). Hän ei ainoastaan opettanut rauhaa, vaan teki sen mahdolliseksi ristillään” (Beatitudes 7). Hän viittaa Jesajan kirjaan.

Johannes Krysostomos täydentää: ”Kristus teki sovinnon Jumalan ja ihmisten välillä. Rauhantekijät jatkavat tätä työtä ihmisten välillä” (Homily on Matthew 15.8). Hänen mukaansa Kristus on esikuva.

Rauha ja sovinto

Kirkkoisät korostivat rauhan ja sovinnon välistä yhteyttä.

Tertullianus toteaa: ”Rauha ei ole mahdollista ilman sovintoa. Sovinto vaatii anteeksiantamusta ja rakkautta” (De Patientia 10). Hänen mukaansa rauha vaatii sovintoa.

Augustinus selittää: ”Sovinto on rauhan perusta. Ilman sovintoa ei voi olla todellista rauhaa” (De Sermone Domini in Monte 1.16). Hänen mukaansa sovinto on edellytys.

Jumalan lapseus ja perintö

Kirkkoisät korostivat Jumalan lapseuden yhteyttä perintöön.

Origenes kirjoittaa: ”Jumalan lapset perivät Jumalan valtakunnan. He saavat osan jumalallisesta luonteesta ja iankaikkisesta elämästä” (Commentary on Matthew 12.7). Hänen mukaansa se on perintöä.

Gregorios Nyssalainen lisää: ”Jumalan lapsuus on kasteen lahja. Kautta sen meistä tulee Jumalan perillisiä” (Beatitudes 7). Hänen mukaansa se liittyy kasteeseen.

V Soveltaminen kristilliseen elämään

Rauhantekemisen harjoittaminen

Kirkkoisät tarjosivat käytännöllisiä ohjeita rauhantekemisen harjoittamiseen.

Johannes Kassianos (n. 360-435) neuvoi: ”Harjoittele rauhan tekemistä pienissä asioissa. Kun näet konfliktin, yritä sovitella. Ole valmis kuuntelemaan molempia osapuolia” (Conferences 17.14). Hänen mukaansa se vaatii harjoitusta.

Benediktus Nursialainen (n. 480-547) sisällytti tämän luostarisääntöönsä: ”Etsi rauhaa ja jaa sitä kaikkien kanssa. Älä koskaan aiheuta konfliktia tahallasi” (Regula Benedicti 4.72). Hänen mukaansa se on luostarielämän perusta.

Anteeksiantamisen harjoittaminen

Kirkkoisät korostivat anteeksiantamisen merkitystä rauhan tekemisessä.

Augustinus kirjoitti: ”Anteeksiantaminen on rauhan perusta. Ilman sitä ei voi olla todellista rauhaa” (De Sermone Domini in Monte 1.16). Hänen mukaansa anteeksiantaminen on välttämätöntä.

Johannes Krysostomos lisää: ”Kun joku loukkaa sinua, anna anteeksi välittömästi. Tämä on rauhan tekemistä” (Homily on Matthew 15.8). Hänen mukaansa se on konkreettista rauhantyötä.

Rauha yhteisössä

Kirkkoisät korostivat rauhan merkitystä kristillisessä yhteisössä.

Gregorios Nyssalainen selittää: ”Yhteisössä rauha näkyy harmoniana, rakkautena ja yhteistyönä. Ilman sitä yhteisö ei voi toimia” (Beatitudes 7). Hänen mukaansa rauha on yhteisön perusta.

Tertullianus toteaa: ”Rauha tekee meistä kykeneviä rakastamaan vihamiehiämme ja kärsimään vääryyttä ilman kostoa. Tämä on todellista kristillistä rakkautta” (De Patientia 10). Hän viittaa Jeesuksen opetukseen: ”Rakastakaa vihamiehiänne” (Matt. 5:44).

VI Johtopäätökset

Kirkkoisien tulkinnat Vuorisaarnan seitsemännestä autuuslauseesta ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen” (Matt. 5:9) tarjoavat syvällisen näkemyksen kristillisen rauhan työn merkityksestä. Heidän mukaansa rauhantekijät eivät ole passiivisia rauhan säilyttäjiä, vaan aktiivisia sovittelijoita, jotka jatkavat Kristuksen työtä maailmassa.

Kirkkoisät korostivat, että tämä rauhantyö näkyy anteeksiantamuksessa, sovinnossa ja harmonian rakentamisessa. He näkivät Kristuksen itse rauhanruhtinaana ja rauhantekijöiden esikuvana, ja korostivat, että Jumalan lapsuus on syvällinen teologinen käsite, joka liittyy perintöön ja uuteen identiteettiin Kristuksessa.

Tämä opetus haastaa nykyajan kristittyjä aktiiviseen rauhan työhön arjessa, erityisesti konfliktitilanteissa. Kuten kirkkoisät opettivat, todellinen autuus löytyy niistä, jotka ovat rauhantekijöitä, koska heidän rauhantyönsä avautuu tien Jumalan syvälliselle hyväksynnälle ja lopulliselle perinnölle hänen valtakunnassaan. Rauhanteko ei ole heikkoutta, vaan voimaa, joka muuttaa sekä tekijää että hänen ympäristöään.