Patristinen opetus sielun tilasta kuoleman ja viimeisen tuomion välillä

 

Patristinen opetus sielun tilasta kuoleman ja viimeisen tuomion välillä

Isä Raimo Sissonen

Seuraavassa tarkastellaan varhaiskirkon isien opetuksia sielun tilasta kuoleman ja viimeisen tuomion välillä. Yhteinen usko ylösnousemukseen ja välitilaan on kaikille yhteinen, mutta eri isien näkemykset eroavat siinä, miten he kuvaavat sielun tilaa ja kokemusta tuon ajan kuluessa.

Pyhä Irenaeus opettaa, että ”sielut menevät määrättyyn paikkaan, joka on heille varattu Jumalan mukaan” ja että ”ne jäävät sinne odottamaan ylösnousemusta”¹. Hänen mukaansa ei ole mahdollista, että sielu ”astuu taivaaseen” ennen viimeistä päivää. Irenaeus viittaa Kristuksen omaan esimerkkiin, jonka mukaan ”Herra itse vietti kolme päivää maassa… eikä noussut isänsä kirkkauteen ennen ruumiillista ylösnousemusta”¹.

Tertullianus jatkaa samassa linjassa ja käyttää käsitettä refrigerium, viitaten vanhurskaiden sielujen lepopaikkaan ennen viimeistä tuomiota. Hän toteaa: ”sielu säilytetään odotuksen paikassa, kunnes tapahtuu viimeinen tuomio”, ja että sielu ”lasketaan alas maanalaisiin paikkoihin”².

Klemens Aleksandrialainen näkee kuoleman jälkeisen tilan mahdollisuutena kasvuun ja pelastukseen. ”Tuonelassa oleville sieluille julistetaan evankeliumia”, sillä Jumala ”tarjoaa mahdollisuuden pelastukseen niille, jotka eivät maan päällä olleet siihen päässeet”³.

Origenes esittää, että ”sielut kokevat soveliaan puhdistuksen ja kurin kuoleman jälkeen, ennen kuin ne voivat osallistua Jumalan valtakuntaan”⁴. Hän ymmärtää välitilan prosessina, joka liittyy Jumalan pelastavaan pedagogiaan.

Pyhä Augustinus korostaa, että on olemassa ”puhdistustuli” niille, jotka eivät ole täysin vanhurskaita mutta eivät myöskään kadotuksen arvoisia: ”sellaisille on olemassa puhdistustuli”⁵.

Pyhä Gregorios Nyssalainen kuvaa kuolemaa ”muutoksena, ei loppuna”, ja puhdistusta ”välttämättömänä sielulle, joka ei ole vielä puhdas”⁶. Hänen mukaansa ”sielu kulkee kivuliaan mutta armollisen kirkastumisen läpi”, jotta se voi katsella Jumalaa.

Pyhä Basileios Suuri opettaa, että sielut ”pysyvät tietynlaisessa erillisessä tilassa” ja että ne ovat ”tietoisia omasta tilastaan – joko tuskassa tai toivossa”, mutta täydellinen autuus viivästyy ylösnousemukseen asti⁷.

Pyhä Johannes Krysostomos painottaa sielun tietoisuutta ja sen kokemuksellista virkeyttä: ”sielu tietää kaiken, mitä tapahtuu… se on kuin irrotettu ruumiista, mutta ei ilman ymmärrystä”. Kuoleman jälkeen ”sielut siirtyvät joko kirkkauden esikartanoihin tai vaivan esimakuihin”⁸.

Pyhä Maksimos Tunnustaja esittää, että sielun tila kuoleman jälkeen riippuu sen vapaasta suunnasta: ”joka kuolee rakkaudessa, elää rakkaudessa; joka kuolee himossa, elää siinä, mikä sitoo häntä”⁹. Hän ei kuvaa puhdistusta ajallisena tapahtumana, vaan olemuksellisena rakkauden suuntauksena.

Pyhä Gregorios Suuri yhdistää aiempien traditioiden näkemyksiä ja kirjoittaa, että ”on monia, jotka kuolevat pienissä synneissä ja jotka puhdistetaan liekeissä ennen kuin he pääsevät taivaan valtakuntaan”, mutta myös että ”elävien rukoukset, erityisesti pyhä uhri, voivat auttaa edesmenneit䔹⁰.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että vaikka kirkkoisät jakavat yhteisen uskon ylösnousemukseen ja sielun jatkokehitykseen kuoleman jälkeen, heidän opetuksensa eroavat käsitteiden, painotusten ja painopisteiden suhteen. Varhaiset isät (Irenaeus, Tertullianus) korostavat järjestystä ja paikkaa; aleksandrialaiset (Klemens, Origenes) näkevät kasvatuksellisen prosessin; kapadokialaiset (Gregorios, Basileios) korostavat puhdistavaa muodonmuutosta; myöhemmät isät (Augustinus, Gregorios Suuri) liittävät mukaan esirukouksen ja kirkollisen yhteyden roolin. Kuten pyhä Maksimos tiivistää: ”Sielun tila kuoleman jälkeen on heijastus sen rakkauden laadusta.”⁹

Lähdeviitteet

1. Irenaeus, Adversus Haereses, V.31.2. 
2. Tertullianus, De anima, LVIII.
3. Klemens Aleksandrialainen, Stromata, VI.6.
4. Origenes, De Principiis, II.10.
5. Augustinus, Enchiridion, 69.
6. Gregorios Nyssalainen, De anima et resurrectione.
7. Basileios Suuri, Epistulae, 257.
8. Johannes Krysostomos, Homiliae in Acta Apostolorum, 28.
9. Maksimos Tunnustaja, Ambigua, 42. 
10. Gregorios Suuri, Dialogi, IV.39.