Kirkkoisien selitys ja opetus laupias samarialainen-vertaukselle (Luuk.10:25-37)
Kirkkoisien selitys ja opetus laupias samarialainen-vertaukselle
(Luuk.10:25-37)
I Johdanto
Luukkaan evankeliumin kymmenennessä luvussa esitetty vertaus laupiaasta samarialaisesta on yksi kristinuskon tunnetuimmista ja vaikuttavimmista opetuskertomuksista. Kertomuksessa lainopettaja kysyy Jeesukselta, miten saavuttaa iankaikkinen elämä, ja Jeesus vastaa vertauksella miehestä, joka ryöstetään ja pahoinpidellään, mutta jota vain halveksittu samarialainen pysähtyy auttamaan. Tämä tutkielma tarkastelee, miten kristillisen kirkon varhaiset opettajat, kirkkoisät, tulkitsivat ja opettivat tätä vertausta. Kirkkoisien tulkinnat ovat muovanneet merkittävästi kristillistä ymmärrystä lähimmäisenrakkaudesta ja toimineet perustana myöhemmälle teologiselle ajattelulle.
II Kirjaimellinen tulkinta: lähimmäisenrakkauden opetus
Monet kirkkoisät näkivät vertauksen ensisijaisesti käytännöllisenä opetuksena lähimmäisenrakkaudesta. Johannes Krysostomos (n. 347-407) painotti saarnoissaan vertauksen konkreettista kehotusta auttaa kaikkia apua tarvitsevia riippumatta heidän taustastaan tai asemastaan. Teoksessaan ”Homiliat Matteuksen evankeliumista” hän kirjoittaa:
”Samarialainen ei kysynyt, oliko haavoittunut mies arvoinen tai oliko hän juutalainen vai pakana, vaan nähdessään kärsivän ihmisen hän toimi armollisesti. Tee sinäkin samoin, äläkä kysy, kuka kärsivä on, vaan lievitä hänen kärsimystään.” (Homiliae in Matthaeum, 61.1)
Myös Ambrosius Milanolainen (n. 340-397) korosti teoksessaan ”De officiis ministrorum” vertauksen käytännöllistä ulottuvuutta:
”Kristus osoittaa, että lähimmäinen ei ole verisukulaisuuden vaan myötätunnon määrittelemä. Lähimmäisenrakkaus ei tee poikkeuksia, vaan sisällyttää kaikki. Auta siis jokaista, joka tarvitsee apuasi, ikään kuin hän olisi läheisesi.” (De officiis ministrorum, 1.11.38)
III Allegorinen tulkinta: Kristus pelastushistorian kuvauksena
Vaikka kirjaimellinen tulkinta oli tärkeä, useimmat kirkkoisät näkivät vertauksessa syvemmän allegorisen merkityksen, joka kuvaa koko pelastushistoriaa. Origenes Aleksandrialainen (n. 185-254) oli ensimmäisiä, joka kehitti laajan allegorisen tulkinnan vertauksesta. Teoksessaan ”Homiliae in Lucam” hän esittää:
”Mies, joka lähti Jerusalemista Jerikoon, on Adam. Jerusalem on paratiisi, Jeriko maailma. Rosvot ovat vihamielisiä voimia ja demoneja. Pappi edustaa lakia, leeviläinen profeettoja. Samarialainen on Kristus itse. Haavat ovat tottelemattomuutta, aasi on Kristuksen ruumis. Majatalo on kirkko, jossa sairaita parannetaan. Kaksi denaaria ovat Isän ja Pojan tunteminen.” (Homiliae in Lucam, 34)
Tämä tulkinta sai laajaa kannatusta ja sitä kehittivät edelleen monet myöhemmät kirkkoisät. Augustinus (354-430) jatkoi tätä allegorista linjaa teoksessaan ”Quaestiones Evangeliorum”:
”Samarialainen, joka hoiti haavoittunutta miestä, on Herramme itse, joka sitoo syntien haavat, kaataa öljyä syntien anteeksiantamuksen toivona ja viiniä kehotuksena toimia palavalla hengellä. Hän asettaa miehen juhtansa selkään, mikä tarkoittaa uskoa Kristuksen inkarnaatioon. Majatalo on kirkko, jossa matkalaiset saavat virvoitusta maalliselta vaellukseltaan.” (Quaestiones Evangeliorum, 2.19)
IV Irenaeus ja gnostilaisen tulkinnan vastustaminen
Irenaeus Lyonilainen (n. 130-202) käytti vertausta erityisesti vastustaakseen gnostilaisia tulkintoja, jotka jakoivat ihmiskunnan eri luokkiin. Teoksessaan ”Adversus Haereses” hän kirjoittaa:
”Herra osoitti, että lähimmäinen on jokainen, joka tarvitsee apua. Samarialainen ei katsonut haavoittuneen miehen alkuperää, vaan osoitti armoa. Näin Kristus opettaa, että pelastus kuuluu kaikille ihmisille, ei vain jollekin erityiselle joukolle, kuten gnostikot väittävät.” (Adversus Haereses, 3.17.3)
V Kyrillos Aleksandrialainen ja ekklesiologinen tulkinta
Kyrillos Aleksandrialainen (376-444) kehitti vertauksen tulkintaa ekklesiologiseen suuntaan korostaen kirkon roolia pelastuksen välittäjänä. Kommentaarissaan Luukkaan evankeliumiin hän kirjoittaa:
”Majatalo, johon samarialainen vie haavoittuneen miehen, on kirkko, joka ottaa vastaan kaikki kansat. Majatalon isäntä edustaa apostoleja ja heidän seuraajiaan, paimenia ja opettajia, joille Kristus on uskonut seurakuntansa hoidon. Kaksi denaaria ovat Vanhan ja Uuden testamentin opetukset, joilla sieluja ravitaan.” (Commentarii in Lucam, PG 72, 680)
VI Maksimos Tunnustaja ja hengellinen tulkinta
Maksimos Tunnustaja (n. 580-662) vei vertauksen tulkinnan syvemmälle hengelliselle tasolle näkemällä siinä kuvauksen sielun sisäisestä matkasta. Teoksessaan ”Quaestiones ad Thalassium” hän kirjoittaa:
”Jerusalem edustaa hyvettä ja Jeriko paheita. Kun ihminen laskeutuu hyveestä paheeseen, hän kohtaa demonit, jotka riistävät häneltä hengellisen vaatteen ja haavoittavat hänen sieluaan. Pappi ja leeviläinen edustavat luonnollista lakia ja kirjoitettua lakia, jotka eivät kykene parantamaan. Samarialainen on Kristus, joka parantaa sielun haavat armon öljyllä ja katumuksen viinillä.” (Quaestiones ad Thalassium, 65)
VII Gregorios Suuri ja moraalinen tulkinta
Paavi Gregorios Suuri (n. 540-604) korosti vertauksen moraalista ulottuvuutta ja sen merkitystä kristilliselle elämälle. Teoksessaan ”Moralia in Job” hän kirjoittaa:
”Samarialainen sitoi haavoittuneen miehen haavat, mikä opettaa meitä olemaan kärsivällisiä toisten heikkouksia kohtaan. Hän kaatoi öljyä ja viiniä, mikä merkitsee lempeyttä ja ankaruutta: meidän tulee olla lempeitä lohduttaessamme, mutta ankaria oikaistessamme. Hän maksoi majatalon isännälle, mikä osoittaa, että meidän tulee käyttää maallista omaisuuttamme lähimmäistemme hyväksi.” (Moralia in Job, 20.36)
VIII Beda Venerabilis ja historiallinen tulkinta
Beda Venerabilis (673-735), anglosaksinen munkki ja historioitsija, yhdisti allegorisen tulkinnan historialliseen kontekstiin. Kommentaarissaan Luukkaan evankeliumiin hän kirjoittaa:
”Samarialainen, joka oli juutalaisten halveksima, kuvaa Kristusta, joka tuli maailmaan ja jota hänen omansa eivät ottaneet vastaan. Hän tuli alhaisena ja halveksittuna, mutta juuri hän pelastaa ihmiskunnan. Samarialaisen matka kuvaa Kristuksen inkarnaatiota, kärsimystä ja ylösnousemusta, jonka kautta hän pelastaa langenneen ihmiskunnan.” (In Lucae Evangelium Expositio, 3.10)
IX Johtopäätökset
Kirkkoisien tulkinnat Laupias samarialainen -vertauksesta osoittavat, kuinka monipuolisesti ja syvällisesti he ymmärsivät Raamatun tekstejä. Heidän tulkintansa liikkuivat kirjaimellisesta moraaliseen, allegorisesta historialliseen ja ekklesiologisesta hengelliseen. Yhteistä näille tulkinnoille oli näkemys, että vertaus ei ole vain kertomus lähimmäisenrakkaudesta, vaan myös syvällinen kuvaus Kristuksen pelastustyöstä.
Kirkkoisien opetukset tästä vertauksesta ovat muovanneet kristillistä etiikkaa, ekklesiologiaa ja soteriologiaa. Heidän tulkintansa korostavat, että kristillinen rakkaus ylittää kaikki sosiaaliset, etniset ja uskonnolliset rajat, ja että Kristuksen pelastustyö koskettaa koko ihmiskuntaa. Samalla he näkivät vertauksessa kuvauksen kirkon tehtävästä jatkaa Kristuksen parantavaa työtä maailmassa.
Kirkkoisien monipuoliset tulkinnat osoittavat, että Laupias samarialainen -vertaus on ehtymätön viisauden lähde, joka puhuttelee kristittyjä sukupolvesta toiseen ja tarjoaa jatkuvasti uusia oivalluksia kristilliseen elämään ja teologiaan.