Mikä on ortodoksisen kirkon näkemys stigmoista?

K. Mikä on ortodoksisen kirkon näkemys stigmoista?

V. Ortodoksinen kirkko suhtautuu stigmatismin ilmiöön varauksella ja tarkastelee sitä eri tavalla kuin esimerkiksi katolinen kirkko, jossa stigmat (Kristuksen kärsimyksen haavojen ilmestyminen ihmisen kehoon) on usein liitetty pyhyyden merkkeihin. Ortodoksisessa perinteessä stigmatismin ilmiötä ei pidetä automaattisesti hengellisen elämän tai pyhyyden todisteena. Kirkkoisien opetuksessa korostetaan ennemmin hengellistä nöyryyttä, mielen puhdistumista ja sydämen rukousta kuin ulkoisia tai yliluonnollisia ilmiöitä.

Ortodoksisessa kirkossa stigmat eivät ole osa hengellistä perinnettä tai pyhyyden mittaria. Ortodoksinen kirkko ei tunne yhtään pyhää, joka olisi tullut tunnetuksi stigmojen kautta. Tämä johtuu siitä, että ortodoksinen teologia keskittyy sisäiseen hengelliseen kasvuun ja pyhittymiseen, eikä ulkoisiin tai fyysisiin ilmiöihin.

Ortodoksisen näkemyksen mukaan pyhyys ei perustu ulkoisiin merkkeihin tai ilmiöihin, vaan sydämen puhdistumiseen, nöyryyteen ja Jumalan armon toimintaan ihmisen elämässä. Pyhyyden tunnusmerkkejä ovat rauha, rakkaus, nöyryys ja Jumalan armon heijastuminen ihmisen elämään, ei yliluonnolliset tai fyysiset merkit.
Pyhä Johannes Krysostomos  korostaa, että todellinen hengellinen elämä on sisäistä ja keskittyy ihmisen sydämen muuttumiseen, ei ulkoisiin merkkeihin.

 Ortodoksinen kirkko suhtautuu varauksella kaikkiin yliluonnollisiin ilmiöihin, mukaan lukien stigmat, koska ne voivat olla peräisin myös vääristä lähteistä, kuten ylpeydestä, itsepetoksesta tai jopa demonisista vaikutuksista. Pyhä Paavali (2. Kor. 11:14) varoittaa, että ”Saatana itse tekeytyy valkeuden enkeliksi”, mikä tarkoittaa, että kaikki yliluonnolliset ilmiöt eivät ole Jumalasta. Pyhä Ignatios Briantšaninov opetti, että hengellisen elämän tavoitteena on sydämen puhdistuminen ja nöyryys, ei yliluonnollisten kokemusten etsiminen, koska tällaiset kokemukset voivat johtaa hengelliseen ylpeyteen ja harhaan.

Ortodoksisessa teologiassa Kristuksen kärsimyksen jäljittely ei tarkoita fyysisten haavojen ilmestymistä, vaan hengellistä ja moraalista osallistumista Kristuksen kärsimykseen.  Ortodoksinen kirkko opettaa, että jokainen kristitty on kutsuttu kantamaan oma ristinsä ja seuraamaan Kristusta (Matt. 16:24). Tämä ei tarkoita fyysisiä haavoja, vaan osallistumista Kristuksen kärsimykseen omassa elämässään nöyryyden, katumuksen ja rakkauden kautta. Pyhä Maksimos Tunnustaja  opettaa, että todellinen kärsimyksen jäljittely tapahtuu, kun ihminen kuolettaa oman itsekkyytensä ja himonsa, ja näin osallistuu Kristuksen kärsimyksen hengelliseen merkitykseen.

Ortodoksinen hengellinen elämä keskittyy askeesiin ja katumukseen, jotka auttavat ihmistä puhdistamaan sydämensä ja tulemaan osalliseksi Jumalan armosta. Tämä on Kristuksen kärsimyksen todellista jäljittelyä. Pyhä Johannes Krysostomos korosti, että Kristuksen seuraaminen tarkoittaa rakkauden ja nöyryyden harjoittamista, ei ulkoisten merkkien tai ilmiöiden tavoittelua.

Kirkon isien opetuksessa pyhyyden todelliset merkit eivät ole fyysisiä tai ulkoisia, vaan ne ilmenevät ihmisen hengellisessä elämässä ja hänen suhteessaan Jumalaan ja lähimmäisiin. Pyhyys ilmenee nöyryydessä ja itsensä kieltämisessä. Pyhä henkilö ei tavoittele ulkoisia merkkejä tai ihmeitä, vaan elää Jumalan tahdon mukaisesti. Pyhän Antonios Suuren mukaan todellinen hengellinen elämä on hiljaista ja nöyrää, eikä se etsi ihmeitä tai ulkoisia merkkejä.

 Pyhyys näkyy rakkaudessa Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Pyhä Siluan Athosvuorelainen opettaa, että rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan, jopa vihollisia, on pyhyyden korkein merkki.

 Pyhyys syntyy sydämen puhdistumisesta himoista ja synnistä. Pyhä Gregorios Palamas korostiaa, että pyhyys saavutetaan sydämen puhdistumisella, joka mahdollistaa Jumalan armon vastaanottamisen.

 Pyhä henkilö säteilee rauhaa ja iloa, jotka ovat Pyhän Hengen hedelmiä (Gal. 5:22-23). Pyhä Serafim Sarovilaisen mukaan  Pyhän Hengen rauha ja ilo ovat pyhyyden todellisia merkkejä.

Ortodoksinen kirkko varoittaa yliluonnollisten ilmiöiden, kuten stigmojen, etsimisestä tai niiden pitämisestä pyhyyden mittarina. Tähän liittyy useita syitä:  Ulkoiset merkit voivat johtaa hengelliseen ylpeyteen ja harhaan, sillä ihminen saattaa alkaa pitää itseään erityisenä tai valittuna. Pyhä Ignatios Briantšaninov  varoittaa, että yliluonnolliset ilmiöt voivat olla demonisia ansoja, jotka johtavat ihmisen pois nöyryydestä ja totuudesta.

Fyysiset ilmiöt, kuten stigmat, voivat olla myös psykologisia tai jopa demonisia ilmiöitä, eikä niitä tule pitää automaattisesti Jumalan lahjoina. Pyhän Johannes Kassianuksen mukaan   hengellinen elämä on keskittynyt sydämen puhdistumiseen, ei ulkoisiin ilmiöihin, jotka voivat olla harhaanjohtavia.

Ortodoksinen kirkko opettaa, että kärsimyksen merkitys on hengellinen, ei fyysinen

Ortodoksisen kirkon näkemyksen mukaan stigmat eivät ole pyhyyden merkki eivätkä kuulu kirkon hengelliseen perinteeseen. Kirkkoisät korostavat, että todellinen pyhyys ilmenee sydämen puhdistumisessa, nöyryydessä, rakkaudessa ja Pyhän Hengen hedelmissä. Stigmoihin ja muihin yliluonnollisiin ilmiöihin suhtaudutaan varauksella, koska ne voivat johtaa harhaan tai olla peräisin vääristä lähteistä.

Kirkon isien opetusten mukaan kristityn tulee keskittyä sisäiseen hengelliseen kasvuun, eikä ulkoisiin tai fyysisiin ilmiöihin. Pyhyyden todelliset merkit löytyvät sydämen muutoksesta ja Jumalan armon vaikutuksesta ihmisen elämässä, ei fyysisistä haavoista tai yliluonnollisista kokemuksista.