Pyhän Justin Popovitsin ajatuksia  Pyhän Makarios Egyptiläisen (300-luku) opetuksista ihmisen sielusta ja persoonallisuudesta 

Isä Raimo Sissonen

1 Ihmisen persoonallisuuden ytimestä

Keskeinen ajatus on, että ihmisen persoonallisuuden ydin on Jumalan kuva. Pyhä Makarios tunkeutuu ihmisen syvyyksiin paljastaen, että ihmisen täysi potentiaali, täydellisyys ja todellisuus on annettu Jumalan ja Kristuksen kaltaisuudessa Aadamin jumalallisessa muovauksessa. Jokaisella ihmisellä on jumalallinen logos (Jumalan Poika) juurenaan ja lähteenään.

Sielu ei ole itsessään Jumala vaan luotu olemus, jonka todellinen elämä tulee osallisuudesta jumaluuden elämään. Sielu on arvokas, koska se on luotu kolmiyhteisen Jumalan kuvan mukaiseksi, mikä nostaa ihmisen jopa enkeleitä korkeammalle.

Sielussa on useita jäseniä, jotka ovat kaikki yhtä: tahto, aikomus, omatunto, nous (mieli/äly) ja voima rakastaa. Nous on sielun silmä, jonka kautta sielu näkee Jumalan. Tahto on keskeisellä sijalla ihmisen persoonallisuudessa ja luotu Jumalan kuvan mukaiseksi – tarkoituksena ei ole kapina vaan Jumalan tahdon mukaisesti tahtominen.

Aito tieto maailmasta ja itsestämme syntyy vain sielun puhdistamisen ja Jumalaan yhdistymisen kautta. Mitä puhtaammaksi luontomme tulee armon kautta, sitä puhtaammaksi tulee myös tietomme.

Sielu ei ole vain ihmisen sisällä, vaan myös hänen ulkopuolellaan ja itse asiassa sisältää ruumiin. Artikkelin seuraava osa käsittelee syntiä ja sitä, miten synti pirstoo sielun, erottaen mielen tahdosta ja tahdon omastatunnosta.

2 Ihmisen persoonallisuuden hajoamisesta

Edellä todettiin, että ihmisen persoonallisuuden ydin on Jumalan kuva, ja mitä enemmän ihminen liikkuu tämän kuvan mukaisesti, sitä eheämmäksi hän tulee.

Synti hajottaa ihmispersoonallisuuden ykseyden. Kun ihminen irrottautuu Jumalasta, hän alkaa asua ”alastomassa luonnossa” – tyhjänä, ilman jumalallista armoa. Tällöin ihmisen keskipiste muuttuu: Jumalan kuvan sijaan sieluun upotetaan synnin kuva, ja Saatana nousee istumaan sydämen, mielen ja ruumiin valtaistuimelle.

Pyhä Makarios määrittelee synnin persoonan keskipisteen siirtämisenä Jumalasta ihmiseen itseensä. Synti on myös halua tulla Jumalan kaltaiseksi ilman Jumalaa ja Jumalaa vastaan. Syntiinlankeemuksen seurauksena Aadam ”kuoli” kahdella tavalla: hänen luontonsa puhdas omistus kuoli ja Jumalan kuvan kaltainen kauneus tahrattiin.

Lankeemuksella on kosmiset seuraukset. Aadamissa oli koko ihmisluonnon metafyysinen olemus, joten hänen langetessaan koko ihmisluonto lankesi. Jokainen Aadamin teko on ”katolinen” eli universaali, vaikuttaen koko ihmiskuntaan ja luomakuntaan. Tämä selittää ekologiset ongelmat ja luonnon kärsimyksen.

Synti on ihmisluonnolle vierasta ja luonnotonta. Se tunkeutuu sieluun kuin puu juurtuisi maan syvyyksiin, verkostoituen kaikkiin sielun jäseniin. Synti sokaisee hengellisen näkökyvyn ja muodostaa pimeän verhon Jumalan ja ihmisen väliin. Sielun läheisyys synnin kanssa kuvataan jopa haureutena Saatanan kanssa.

Tärkeää on ymmärtää, että synti ja ihmisen olemus eivät kuitenkaan sekoitu täysin. Niitä verrataan pikemminkin ryöstäjään ja isäntään samassa talossa – ne pysyvät erillisinä. Ihmisen ytimessä on edelleen Jumalan kuva, vaikka synti on peittänyt sen.

Synnillä ei itsessään ole olemusta. Se on pikemminkin putoamista pois valosta, olemisesta ja hyvyydestä. Tästä seuraa toivo: synti voidaan irrottaa sydämestä ja sielusta Kristuksen työn kautta. Kun vieras energia (synti) poistetaan, ihmisen todellinen luonto (Jumalan kuva) tulee esiin ja loistaa kirkkaammin.

Kärsimys ja kuolema ovat siis Aadamin lankeemuksen perintöä, mutta kristillinen vastaus on kääntää tämä ”kuolevaisuuden energia” rukoukseksi ja huokaukseksi Jumalan puoleen, mikä muuttaa sen kuolemattomuudeksi.

3. Ihmisen kietoutuminen syntiin

Ihmisen ja synnin kietoutuessa toisiinsa synti vaikuttaa ihmisen mieleen ja tahtoon. Edellä todettiin, että persoonan, tahdon, mielen ja omantunnon keskus on Jumalan kuva, ja että synti hajottaa ihmisen persoonallisuutta.

Vaikka synti tunkeutuu ihmisluontoon, joka on luonnostaan kiihkoton (ilman syntiä), ihmisestä ei tule olemuksellisesti syntiä. Tätä voidaan verrata aurinkoon (Jumalan kuva) ja tuuleen (synti) – ne voivat näyttää sekoittuvan, mutta pysyvät pohjimmiltaan erillisinä.

Synti tunkeutuu ensin mieleen (nous), joka on sielun silmä ja kokee Jumalan. Mieli ei ole vain järkeä vaan se on sydämessä sijaitseva sielun puhtain osa. Saatanan päätavoite on valloittaa mieli, sillä jos hän saa mielen haltuunsa, hän voi valloittaa koko ihmisen: tahdon, omantunnon, sielun ja ruumiin. Synti pimentää ja sokeuttaa mielen, tehden Jumalan näkemisen mahdottomaksi ja kahliten mielen maallisiin asioihin.

Tahdon ja synnin suhteessa olennaista on ymmärtää, ettei syntiä ole tahdon ulkopuolella. Jos uskoisimme synnin olevan tahdon ulkopuolella, päätyisimme dualismiin, jossa hyvä ja paha nähdään tasavertaisina voimina. Tämä kieltäisi myös vapauden – todellisen vapauden, joka on vapautta synnin orjuudesta.

Tahto on sielun olemus ja johtaja. Vaikka tahto on turmeltunut, sen olemus on yhä Jumalan kuva. Tämä tarkoittaa, että ihminen voi tahtoa sitä, mitä Jumala tahtoo. Synnin aiheuttama tahdon turmeltuminen on niin vakava, että kristityn ensimmäinen vaatimus on olla etsimättä omaa tahtoaan maailman tahdon mukaisesti.

Sydän on ihmispersoonan keskus, jossa sielu, mieli ja tahto kohtaavat. Sydämessä on sekä hyvä että paha: Jumala, enkelit ja valo, mutta myös ”lohikäärmeitä ja leijonia” – synnin energioita. Kristillisen elämän tavoite on sydämen varjeleminen.

Parantuminen tapahtuu erityisesti tahdon parantumisen kautta. Kun tahto paranee Jumalan armon avulla, myös mieli, sielu ja ruumis paranevat. Tahdon paraneminen tapahtuu, kun ihminen alkaa tahtoa sitä, mitä Jumala tahtoo – rakkautta, nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja kaikkia hyveitä.

Konkreettisia keinoja tahdon parantamiseen ovat:

1. Kirkon elämään osallistuminen (jumalanpalvelukset, sakramentit)
2. Hyveellinen elämä
3. Hengellinen ohjaus ja yhteisön tuki
4. Ennakkosuunnitelma kiusausten varalle
5. Pyhien esirukoukset
6. Itsensä tunteminen ja valppaus

Kun ihminen tunnistaa, että jokainen synti on tahdonalainen valinta, hän voi alkaa vapautua synnin orjuudesta ja liikkua kohti todellista persoonallisuuttaan Kristuksessa.

4. Synnistä ja tiedosta

Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen haluaa edelleen hyvän ja pahan tietoa, mutta pyrkii saamaan sen ilman Jumalaa. Tämä on Saatanan tie, joka perustuu ylimielisyyteen. Lankeemuksen ydin oli halu tulla Jumalan kaltaiseksi jumalaksi oman luonnon kautta, ei osallistumalla Jumalan elämään.

Ihminen sekoittaa ajatuksensa syntien likaan ja rakentaa niistä epäjumalia. Aatamin lankeemuksen ytimessä oli se, että ihmisestä tuli oma jumalansa. Kun ihminen jumalallistaa omat ajatuksensa, hän yrittää erottaa hyvän pahasta ilman Jumalaa, mikä sekoittaa mielen.

Synti on jotain ihmisluontoa vastaan – se on irrationaalista (paralogos), Logosta vastaan. Todellinen rationaalisuus ei ole vain matemaattista päättelyä vaan Kristuksen kaltaista elämää. Ihmisen olemus on luotu Logoksen, Jumalan Pojan kuvaksi, joten synti ei ole meille luonnollista.

Pyhä Justin painottaa, että ihmisen ja luomakunnan välillä on vastavuoroisuus. Luomakunta jäljittelee ihmisen elämää, ja sielun pienimmätkin liikkeet painautuvat maailmaan. Tämä selittää sodat ja koko maailman kärsimyksen – ne ovat heijastumia ihmisen sydämen tilasta. Parannuskeino maailman ongelmiin löytyy ihmisen sydämen parantamisesta.

Saatana toimii ensisijaisesti mentaalisten voimien kautta. Hän pyrkii vaikuttamaan ihmisen mieleen, koska mieli on olemukseltaan samankaltainen kuin enkelit. Synti sokaisee ihmisen mielen (nous), jolloin emme kykene näkemään asioita sellaisina kuin ne todella ovat. Emme pysty omilla ponnisteluilla erottamaan hyviä ajatuksia huonoista.

Synnin sekoittuminen tietoon vaikuttaa kaikkiin inhimillisen tiedon muotoihin: filosofiaan, runouteen, retoriikkaan, historiaan, taiteisiin ja tieteisiin. Näissä on hyvyyttä, mutta meillä ei ole arvostelukykyä erottaa syntisiä vaikutteita. Ilman Kristusta on mahdotonta saada erehtymätöntä, jumalallisesti muodostettua tietoa.

Pyhä Justin kritisoi humanismia, ajatusta että ihminen voi omilla ajatuksillaan ja luovalla luonnollaan tehdä kaiken ilman Jumalaa. Tämä tekee ihmisestä sairaan, hajanaisen ja kykenemättömän parantamaan itseään.

Ihminen on kuitenkin luotu Jumalan kuvaksi ja on pohjimmiltaan vapaa. Saatana ei voi koskaan vallata mieltämme ilman tahtoamme. Ihmisen vapaus perustuu juuri tähän Jumalan kuvaan meissä – voimme aina sanoa ei synnille.

Pyhä Justin korostaa, että ainoa pelastus kulttuurille ja persoonallemme on Kristus. Vain Kristuksessa voimme parantaa mielemme, tahtomme ja sielumme energiat.

5. Kristus on meidän Lunastajamme

Synti pirstoo ihmisen persoonallisuuden ja syntiä on mahdotonta purkaa pelkästään ihmisen omilla psykologisilla voimilla.

Ihmisen persoonallisuuden kuntouttamisen ongelma ratkaistaan synnistä vapautumisella. Poistamalla hajoamisen syy (synti) voimme päästä takaisin lankeemusta edeltävään kokonaisuuteen ja persoonallisuutemme täyteyteen. Tämä on mahdollista vain Pyhän Kolminaisuuden kautta.

Kristuksen tulemisen tavoitteena oli palauttaa ihmiselle hänen luontonsa arvo, joka oli ensimmäisellä Aatamilla ennen lankeemusta. Kristus on ihmisluonnon prototyyppi ja sielumme ihanne, joka on synnitön sielu. Eläminen ihmisluonnon mukaisesti tarkoittaa Kristuksen mukaista elämää.

Kristus on täysin Jumala ja täysin ihminen – Jumalihminen. Hän ei tullut pelastamaan vain sieluamme vaan koko olemuksemme täyteyden: ruumiin, sielun, tahdon, mielen ja omantunnon. Ortodoksinen kirkko on aina pitänyt kiinni tästä käsityksestä: yksi persoona (Kristus) kahdessa luonnossa (täysin Jumala ja täysin ihminen).

Kristuksen inhimillisen olemassaolon merkitys perustuu hänen synnittömyyteensä. Vain Kristuksessa on täydellinen harmonia ruumiin ja sielun välillä, aineen ja hengellisen välillä. Kristuksen synnitön ruumis on hänen voittamaton pelastava aseensa, jolla Saatana kukistetaan. Tämä pätee myös pyhään eukaristiaan, joka on Kristuksen synnitön ruumis.

Kristuksen lunastustyö ei ole velan maksamista Isälle tai Saatanalle. Sen sijaan Kristus tuli tarjoamaan ihmisluonnon täydellisyydessään Isälle uhriksi – täydellisen synnittömän sielun ja ruumiin. Hän tuli voittamaan kuoleman, turmeluksen ja synnin ja vapauttamaan sielut Haadeksesta.

Kristus tuli erityisesti erottamaan sielun synnistä, mitä ihminen ei voi itse tehdä. Ihminen voi taistella syntiä vastaan, mutta vain Kristus voi kitkeä sen pois. Tämän vuoksi meidän osamme on taistella syntiä vastaan, mutta itse synnin kitkeminen on Jumalan työtä. Persoonallisuuden kuntouttaminen tapahtuu vähitellen armosta ihmisen ja Kristuksen välisessä liitossa. Kirkko tarjoaa kaksi pääasiallista tietä pelastukseen:

1. Hyveiden eettinen kolmijako: usko, toivo ja rakkaus
2. Pyhän ehtoollisen arvollinen nauttiminen

Osallistuminen uskoon, toivoon ja rakkauteen sekä pyhään ehtoolliseen on osallistumista Pyhän Kolminaisuuden elämään, mihin ihmisluonto on alun perin luotu.

Jumala usein piilottaa ihmiseltä tämän hengellisen edistymisen nöyryyden säilyttämiseksi. Meidän tehtävämme on tehdä parannus ja luottaa, että Jumala hoitaa synnin kitkemisen. Hengellisen edistymisen voi tunnistaa kahdesta asiasta: jatkuvasta kamppailusta syntiä vastaan ja halusta rakastaa vihollisiaan.

6. Uskosta

Pyhän Justin Popovitsin mukaan uskossa on kaksi olennaista puolta: negatiivinen ja positiivinen komponentti. Negatiivinen puoli liittyy hengelliseen köyhyyteen – omien syntien ja niiden sielulle aiheuttamien traumaattisten vaikutusten tunnustamiseen. Positiivinen puoli on rajaton rakkaus Jumalaan ja luottamus Hänen parantavaan voimaansa.

Itsensä kieltäminen esitetään uskon perustana, mikä tarkoittaa oman tahdon ja maallisten kiintymysten hylkäämistä. Tämän tarkoituksena ei ole johtaa epätoivoon, vaan luoda tilaa jumalalliselle armolle. Pyhä Justin korostaa, että usko vaatii molempia elementtejä – ilman hengellistä köyhyyttä usko muuttuu itsekeskeiseksi, ja ilman rakkautta Jumalaa kohtaan se johtaa toivottomuuteen.

Usko toimii siltana ihmisen rajoitusten ja jumalallisen armon välillä, mahdollistamalla muutoksen ihmisen ponnistelujen ja Jumalan energian välisen synergian (yhteistyön) kautta. Tämä prosessi edellyttää jatkuvaa harjoittelua rukouksen, sakramenttien ja askeettisten ponnistelujen kautta, mutta näiden on perustuttava rakkauteen eikä egoon.

Todellinen usko johtaa perustavanlaatuiseen muutokseen ihmisessä, siirtymiseen itseluottamuksesta täydelliseen luottamukseen Jumalaan, samalla kun nöyryys ja rakkaus säilyvät. Tämä käsitys eroaa puhtaasti humanistisesta itsensä kieltämisestä korostamalla jumalallisen armon välttämättömyyttä hengellisessä muutoksessa.

Lähde:https://www.youtube.com/@sspeterandpaulsyracuse