Vertaus laupiaasta samarialaisesta – Kuvaus Kristuksen parantavasta työstä kirkkonsa kautta ihmisen parantamiseksi

Vertaus laupiaasta samarialaisesta

Kuvaus Kristuksen parantavasta työstä kirkkonsa kautta ihmisen parantamiseksi

Isä Raimo Sissonen

Vertaus laupiaasta samarialaisesta on yksi syvällisimmistä kuvauksista Kristuksen parantavasta työstä maailmassa ja hänen kirkkonsa terapeuttisesta roolista ortodoksisen teologian mukaan. Tätä ikivanhaa kertomusta ei ole ymmärretty pelkästään moraalisena kertomuksena lähimmäisenrakkaudesta, vaan syvällisenä vertauskuvana, joka kuvaa ihmiskunnan lankeemusta, Jumalan lunastussuunnitelmaa ja kirkon tehtävää parantamisen ja pelastuksen paikkana. Ortodoksinen traditio näkee tämän vertauksen täydellisenä teologisena kehyksenä, joka valaisee, miten Kristus palauttaa haavoittuneen ihmiskunnan kirkkonsa kautta ja perustaa sen hengelliseksi sairaalaksi kaikille kärsiville.

Kertomus ja sen konteksti

Vertaus laupiaasta samarialaisesta esiintyy Luukkaan evankeliumin luvussa 10:25-37, jossa Kristus vastaa lakimiehelle, joka kyseenalaistaa, kuka on ”lähimmäinen”. Kertomuksessa Jerusalemista Jerikoon matkalla oleva mies joutuu ryöstäjien uhriksi, jotka pahoinpitelevät hänet ja jättävät puolikuolleeksi. Sekä pappi että leeviläinen kulkevat ohi auttamatta, mutta samarialainen – juutalaisten halveksima henkilö – pysähtyy, sitoo haavoittuneen miehen vammat öljyllä ja viinillä, vie hänet majataloon, maksaa hänen hoidostaan ja lupaa palata1. Kertomus päättyy siihen, että Jeesus kehottaa lakimiestä ”menemään ja tekemään samoin” sen jälkeen, kun tämä on tunnustanut, että todellinen lähimmäinen oli ”se, joka armahti”.

Tämä vertaus on yksi kristinuskon perustavimmista opetuksista, ja ortodoksisessa teologiassa sitä pidetään niin olennaisena, että vaikka vain tämä vertaus ja vertaus tuhlaajapojasta olisivat olemassa, ne tarjoaisivat ihmeellisen hahmotelman ihmiskunnan lankeemuksesta, Jumalan rakkaudesta ja ihmiskunnan pelastuksesta. Kertomuksen syvyys ulottuu paljon pelkkää moraalista opetusta pidemmälle, sillä se paljastaa Kristuksen parantavan tehtävän luonteen kirkkonsa kautta.

Allegorinen tulkinta ortodoksisessa perinteessä

Allegorisen tulkinnan historiallinen kehitys

Laupias samarialainen -vertauksen allegorisella tulkinnalla on syvät juuret kristillisessä perinteessä. Tämä lähestymistapa oli ”lähes yleinen koko varhaisessa kristinuskossa, sillä sitä kannattivat Irenaeus, Klemens ja Origenes sekä neljännellä ja viidennellä vuosisadalla Krysostomos Konstantinopolissa, Ambrosius Milanossa ja Augustinus Pohjois-Afrikassa. ” Tämä lähestymistapa on edelleen perinteinen idän ortodoksisessa tulkinnassa, ja se paljastaa, miten kirkko on johdonmukaisesti ymmärtänyt tämän kertomuksen kuvaavan Kristuksen pelastustyötä.

Symboliset elementit ja niiden merkitykset

Ortodoksisessa teologiassa vertauksen jokaisella elementillä on syvällinen symbolinen merkitys:

Jerusalemista Jerikoon matkaava mies edustaa Aatamia eli langennutta ihmiskuntaa. Jerusalem symboloi paratiisia, kun taas Jeriko edustaa kurjuuden ja luopumuksen maailmaa. Laskeutuminen Jerusalemista Jerikoon kuvaa siis ihmiskunnan lankeemusta armosta. Matkustajan kimppuun hyökkäävät rosvot edustavat vihamielisiä voimia – demoneita ja intohimoja, jotka haavoittavat ihmisluontoa synnin kautta.

Pappi ja leeviläinen, jotka kulkevat ohi auttamatta, edustavat vanhan liiton rituaalilakia ja profeettoja, jotka eivät kyenneet pelastamaan ihmiskuntaa sen langenneesta tilasta. Heidän kykenemättömyytensä auttaa osoittaa, etteivät uhrit tai laki pystyneet parantamaan ihmiskunnan haavoja tai palauttamaan sitä yhteyteen Jumalan kanssa.

Laupias samarialainen, vertauksen keskeinen hahmo, edustaa itse Kristusta. Aivan kuten juutalaiset halveksivat samarialaisia, pelastus tuli odottamattomasta lähteestä. Samarialaisen myötätunto haavoittunutta miestä kohtaan rinnastaa Jumalan rakkauden langennutta ihmiskuntaa kohtaan, joka ilmenee Kristuksen inkarnaation kautta, joka tuli pelastamaan ne, jotka olivat vieraantuneet hänestä.

Kirkko hengellisenä sairaalana

Majatalo kirkon symbolina

Tässä vertauskuvallisessa kuvauksessa majatalo, johon laupias samarialainen vie haavoittuneen miehen, edustaa kirkkoa. Tämä on yksi ortodoksisen tulkinnan merkittävimmistä näkökohdista, sillä se vahvistaa kirkon perustavanlaatuisen identiteetin ja tarkoituksen. Kirkko kuvataan majatalona, joka ”ottaa vastaan kaikki, jotka haluavat tulla sisään ”- paikka, jossa kaikki ovat tervetulleita riippumatta ihmisen tilasta tai taustasta.

Ortodoksiset kristityt pitävät kirkkoa ”hengellisenä sairaalana, klinikkana, saattohoitokeskuksena, terapeuttisena keskuksena ja kuntosalina – kaikki yhdessä ja samassa ”. Tämä terapeuttinen ymmärrys muokkaa ortodoksista ekklesiologiaa, opetusta kirkosta, jossa kirkko on olemassa ensisijaisesti paikkana, jossa parannetaan synnin ja Jumalasta erossa olemisen aiheuttamia hengellisiä haavoja.

Majatalonhoitaja ja jatkuva hoito

Vertauksen majatalonpitäjä symboloi kirkon pappeja ja johtajia, joiden tehtävänä on huolehtia haavoittuneista. Kun samarialaisen (Kristuksen) on lähdettävä (mikä edustaa hänen taivaaseenastumistaan), hän jättää resurssit majatalon pitäjälle ja lupaa palata (mikä edustaa toista tulemista). Tämä kuvaa sitä, miten Kristus on antanut kirkon tehtäväksi jatkuvan parantamisen ja pelastuksen palvelutyön hänen paluuseensa saakka.

Majatalon pitäjälle annetut kaksi denaria edustavat ”hänen oppinsa ja armonsa kaksinkertaista aarretta”- keinoja, joiden avulla kirkko jatkaa Kristuksen parantamistyötä maailmassa. Tämä kuvastaa ortodoksista käsitystä siitä, että kirkolle on uskottu sekä ilmoitetun totuuden täyteys että sakramentaaliset armonvälineet, jotka ovat välttämättömiä ihmisten pelastukselle ja parantumiselle.

Vertauksen sakramentaaliset ulottuvuudet

Öljy ja viini sakramentaalisina symboleina

Yksi ortodoksisen tulkinnan omaleimaisimmista piirteistä on käsitys öljystä ja viinistä, joita samarialainen käytti haavoittuneen miehen vammojen hoitamiseen. Näiden elementtien katsotaan edustavan kirkon parantavia sakramentteja: ”Pyhä voitelu (öljy) ja ehtoollinen (viini) ”.

Tämä sakramenttitulkinta paljastaa, miten Kristus parantaa ihmiskunnan haavat kirkon salaisuuksien (sakramenttien) kautta. Öljy edustaa voitelua, joka tuo parantumisen ja ennalleen saattamisen, kun taas viini edustaa Kristuksen verta, joka antaa uskoville uuden elämän. Kuten Tuomas Akvinolainen totesi (vaikkakaan ei ortodoksinen), vertaus osoittaa ”Kristuksen moninaista sääliä syntistä kohtaan”, kuten samarialainen ”sääli häntä ”.

Kirkon terapeuttinen tehtävä

Ortodoksinen kirkko ymmärtää sakramentaalisen elämänsä luonnostaan terapeuttisena – sen tarkoituksena on parantaa synnin aiheuttama sairaus ja palauttaa jumalallinen kuva ihmiskunnassa. Kun vertauksessa sanotaan, että samarialainen ”sitoi hänen haavansa ja kaatoi päälle öljyä ja viiniä”, se kuvaa sitä parantavaa työtä, jota Kristus tekee kirkon sakramentaalisten toimitusten kautta.

Aivan kuten haavoittunut mies ei pystynyt parantamaan itseään vaan tarvitsi samarialaisen väliintuloa, ortodoksinen teologia opettaa, että ihmiskunta ei voi pelastaa itseään vaan tarvitsee Kristuksen parantamista kirkon sakramentaalisen elämän kautta. Mies oli ”voimaton nostamaan itseään synnin kurjuudesta millään omilla ponnistuksillaan”, aivan kuten ihmiskunta tarvitsee jumalallista väliintuloa pelastuakseen.

Taloudenhoito vastauksena jumalalliseen myötätuntoon

Kristillisen taloudenhoidon kolme ulottuvuutta

Vertaus tarjoaa syvällisen kuvauksen kristillisestä taloudenhoidosta, jota ortodoksinen teologia korostaa. Jotkut ovat kutsuneet sitä ”vertaukseksi hyvästä taloudenhoitajasta”, koska se osoittaa kristillisen taloudenhoidon kolme ulottuvuutta – ajan, lahjan ja aarteen.

Samarialainen tarjosi aikaansa muuttamalla matkansa kulkua auttaakseen haavoittunutta miestä. Hän tarjosi lahjansa tarjoamalla välitöntä hoitoa. Lopuksi hän tarjosi aarteensa antamalla kaksi denaria miehen jatkuvaa hoitoa varten. Tämä kolminkertainen hoito edustaa sitä, miten ortodoksikristittyjä kutsutaan vastaamaan Kristuksen myötätuntoon tulemalla hänen parantavan työnsä välineiksi maailmassa.

Universaalinen rakkaus ilman rajoja

Vertaus haastaa ihmisen taipumuksen tehdä ero ”meidän” ja ”heidän” välillä – niiden välillä, joita pidämme rakkautemme arvoisina, ja niiden välillä, joita emme pidä. Kristus opettaa, että ajattelu ”meidän kansamme” ja ”muukalaisten” tai ”ystävien” ja ”vihollisten” välillä on korjattava.

Ortodoksisen käsityksen mukaan todellinen kristillinen rakkaus ulottuu yli luonnollisten rajojen: ”Kristitty, joka rakastaa vain ystäviään, ei ole lainkaan kristitty. Kristittynä oleminen tarkoittaa sitä, että rakastaa kaikkia ja on omistautunut auttamaan niitä, jotka sitä tarvitsevat.” Samarialaisen myötätunto juutalaista miestä kohtaan heidän kansojensa välisestä historiallisesta vihamielisyydestä huolimatta on esimerkki Kristuksen yleismaailmallisesta rakkaudesta, joka ylittää sosiaaliset, etniset ja uskonnolliset erot.

Teologiset vaikutukset ortodoksiseen elämään

Pelastuksen parantava matka

Ortodoksisessa opissa pelastuksesta pelastusta ei ymmärretä pelkästään syntien anteeksiantamisena vaan paranemisprosessina – jumalallisen kuvan palauttamisena ihmiskunnassa. Vertaus havainnollistaa tätä pelastuksen terapeuttista ymmärrystä, jossa Kristus löytää ihmiskunnan ”kuolettavasti haavoittuneena ja Jumalaa vastaan taistelevana”, tuo meidät kirkkoonsa ja ”lunastaa ihmiskunnan Saatanan tyranniasta ”.

Vertauksen miehen parantuminen toimii ”ikonina, kuvana pelastuksestamme, täyttymyksestämme ja muutoksestamme Jumala-ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa”. Tämä parantuminen koskee kaikkia, jotka ovat ”pukeutuneet kasteessa uuteen ihmiseen, riippumatta heidän kansakunnastaan, rodustaan, sairaudestaan tai terveydestään”. Tämän parantumistehtävän yleismaailmallisuus heijastaa ortodoksista käsitystä siitä, että Kristus tuli palauttamaan koko luomakunnan.

Käytännön soveltaminen ortodoksisessa kristillisessä elämässä

Ortodoksisille kristityille vertaus kehottaa osoittamaan Kristuksen kaltaista myötätuntoa käytännössä. Aivan kuten Kristus ei vain tuntenut myötätuntoa vaan ryhtyi toimiin, ortodoksisia uskovia kutsutaan ”menemään ja tekemään samoin” – tulemaan Kristuksen parantavan työn tekijöiksi maailmassa konkreettisten laupeudentekojen kautta.

Kirkko itse toimii majatalona, joka ottaa vastaan haavoittuneita ja jossa parantuminen tapahtuu sekä henkilökohtaisen palvelutyön että kollektiivisen tuen kautta. Kun ortodoksikristityt antavat lahjoituksia kirkon palvelutyön tukemiseksi, he osallistuvat samarialaisen rooliin: ”Kun annamme kirkolle, majatalolle, ja majatalon pitäjä – pappi ja ministeriöiden johtajat – huolehtii haavoittuneista, olemme antaneet välineet, joiden avulla parantuminen voi tapahtua ”.

Johtopäätös

Ortodoksisessa ymmärryksessä vertaus laupiaasta samarialaisesta tarjoaa syvällisen teologisen kehyksen, jonka avulla voidaan ymmärtää Kristuksen parantava työ maailmassa hänen kirkkonsa kautta. Se on muutakin kuin pelkkä moraalinen kertomus toisten auttamisesta ja muuttuu täydelliseksi allegoriseksi kuvaukseksi ihmiskunnan lankeemuksesta, lunastuksesta ja ennalleen saattamisesta.

Ortodoksinen tulkinta näkee tässä vertauksessa kirkon identiteetin ytimen hengellisenä sairaalana, jossa haavoittunut ihmiskunta saa Kristuksen parantavan kosketuksen sakramentaalisen armon ja yhteisöllisen hoidon kautta. Kirkko jatkaa Kristuksen terapeuttista tehtävää maailmassa ottamalla vastaan kaikki synnin haavoittamat ja tarjoamalla heille sakramenttien kautta jumalallisen armon öljyä ja viiniä.

Tämä ymmärrys muokkaa ortodoksista kirkko-oppia, oppia pelastuksesta ja etiikkaa – se tarjoaa kokonaisvaltaisen näkemyksen siitä, miten Kristus parantaa ihmiskuntaa kirkkonsa kautta ja miten kristityt on kutsuttu osallistumaan tähän parantavaan palvelutehtävään. Vertaus on siten yksi syvällisimmistä ja täydellisimmistä ilmauksista ortodoksiselle käsitykselle pelastuksesta terapeuttisena ennallistamisena ja kirkosta tämän jumalallisen parannustyön ensisijaisena välineenä maailmassa.