Jumalallistuminen (theosis) kristillisessä teologiassa vs. antiikin metamorfoosi
Jumalallistuminen (theosis) kristillisessä teologiassa vs. antiikin metamorfoosi
Isä Raimo Sissonen
Jumalallistumisen (theosiksen) ja metamorfoosin käsitteet edustavat kristillisessä perinteessä teologisia ajatuksia, jotka käsittelevät ihmisen muuttumista jumalallisen armon kautta. Vaikka nämä käsitteet liittyvät toisiinsa, ne korostavat hengellisen matkan eri puolia, ja ne on ymmärretty eri tavoin eri kristillisissä perinteissä. Tässä tarkastellaan molempia käsitteitä, niiden teologista perustaa ja niiden suhdetta toisiinsa.
Jumalallistumisen (theosiksen) ymmärtäminen
Jumalallistuminen, joka kristillisessä teologiassa tunnetaan myös nimellä theosis tai theopoesis, viittaa jumalallisen armon, Jumalan Hengen tai Kristuksen sovitustyön muuttavaan vaikutukseen, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden osallistua jumalalliseen luontoon1. Tämä käsite on erityisen keskeinen idän ortodoksisessa teologiassa, mutta se on tunnustettu ja sitä on opetettu eri muodoissa eri kristillisissä perinteissä.
Raamatulliset perusteet
Theosiksen raamatullinen perusta löytyy useista keskeisistä kohdista. Ehkä useimmin mainittu on 2.Piet.1:4, jossa puhutaan uskovien tulemisesta ”osallisiksi jumalallisesta luonnosta ”. Kohdassa viitataan siihen, että Jumalan lupausten kautta kristityt voivat osallistua Jumalan luontoon ja jakaa sen ominaisuuksia. Muita raamatullisia viittauksia ovat muun muassa Psalmi 82:6, jossa sanotaan: ”Minä sanoin: ‘Te olette jumalia’”, ja tätä kohtaa Jeesus itse lainaa Johanneksen evankeliumissa 10:34-351.
Idän ortodoksinen käsitys
Itäisen ortodoksisen teologian mukaan theosis edustaa ihmisen olemassaolon perimmäistä päämäärää. Sillä tarkoitetaan Jumalan kaltaisuuden saavuttamista, yhteyttä Jumalan kanssa tai sovintoa Jumalan kanssa1. Theosiksen prosessissa ymmärretään olevan kolme vaihetta:
Katharsis (puhdistus)
Theoria (valaistuminen tai Jumalan näkeminen).
Theosis (yhdistyminen Jumalan kanssa)1
Idän ortodoksinen teologia korostaa, että theosis saavutetaan ihmisen toiminnan ja Jumalan luomattoman energian tai toiminnan välisen synergian tai yhteistyön kautta.1 Tärkeää on, että theosista ei ymmärretä niin, että ihmisestä tulisi Jumala olemukseltaan tai ontologisesti, vaan pikemminkin niin, että ihminen osallistuu jumalalliseen elämään armon kautta pysyen samalla täysin inhimillisenä.
Länsimaiset kristilliset näkökulmat
Itäinen kristinusko on kehittänyt theosista selkeimmin, mutta myös läntiset kristilliset perinteet ovat opettaneet jumalallistumisen muotoja. Keskiaikainen katolinen teologi Tuomas Akvinolainen kirjoitti armosta, että se on ”pelkkää osallisuutta jumalallisesta luonnosta, joka ylittää kaiken muun luonnon ”1. Hän korosti, että Jumala yksin voi ”jumalallistaa, antaa osallisuuden jumalalliseen luontoon osallistuneen kaltaisuuden kautta ”1.
Viime vuosikymmeninä katolinen teologia on osoittanut uutta kiinnostusta jumalallistumisen käsitettä kohtaan. Katolisen kirkon katekismuksessa viitataan jumalallistumiseen ja todetaan, että ihmisen ”kohtalona on tulla täysin jumalallistetuksi Jumalan kirkkaudessa”, ja lainataan patristista kaavaa: ”Sillä Jumalan Poika tuli ihmiseksi, jotta meistä tulisi Jumala ”3.
Metamorfoosin käsite
Vaikka löydämmekin vähemmän tietoa nimenomaan metamorfoosista teologisena käsitteenä, voimme ymmärtää sen ensisijaisesti kristityn elämässä tapahtuvana muutosprosessina.
Muutoksen raamatullinen käsite
Room. 12:2:ssa Paavali kehottaa uskovia: ”Älkää enää mukautuko tämän maailman malliin, vaan muuttukaa mielenne uudistumisen kautta. ”4 Kreikankielinen sana ‘muuttua’ tässä yhteydessä on ‘metamorphoo’, josta johdamme termin metamorfoosi. Tämä viittaa syvälliseen muutokseen uskovan ajattelussa ja luonteessa.
Sakramentaalinen muodonmuutos
Käsite ”sakramentaalinen metamorfoosi” kuvaa sitä transformatiivista kokemusta, joka tapahtuu osallistumalla kirkon sakramentteihin2. Siihen sisältyy sekä henkilökohtaisen (mikro-) että kosmisen (makro-) todellisuuden muuttuminen. Sakramentaaliseen metamorfoosiin kuuluu:
Osallistuminen Jumalaan hänen tuntemisensa kautta
Kokonaisvaltaisen persoonan muuttuminen
Sekä Logoksen (Kristuksen) että Hengen toiminta.
Henkilökohtainen ja kosminen muodonmuutos sakramenttien kautta2
Theosiksen ja metamorfoosin välinen suhde
Käytettävissä olevien tietojen perusteella theosis ja metamorfoosi näyttävät pikemminkin täydentävän toisiaan kuin olevan vastakkaisia käsitteitä. Niiden voidaan ymmärtää kuvaavan saman hengellisen todellisuuden eri puolia.
Prosessi ja tavoite
Metamorfoosi näyttää keskittyvän muodonmuutoksen prosessiin – hengellisen muutoksen tapaan – kun taas theosis korostaa muodonmuutoksen perimmäistä päämäärää tai tarkoitusta – Jumalan kaltaiseksi tulemista ja osallisuutta jumalalliseen luontoon. Tässä ymmärryksessä metamorfoosi voitaisiin nähdä keinona theosikseen.
Kokonaisvaltainen muodonmuutos
Molempiin käsitteisiin liittyy ihmispersoonan kokonaisvaltainen muutos. Theosis ei rajoitu vain pinnalliseen muutokseen, vaan siihen kuuluu koko ihmisen tuleminen osalliseksi jumalallisesta elämästä. Vastaavasti metamorfoosiin kuuluu ”kokonaisvaltaisen ihmisen ”2 muuttuminen.
Vaihdon kaava
Molempien käsitteiden ymmärtämisen kannalta keskeistä on se, mitä teologit kutsuvat ”vaihtokaavaksi”, joka esiintyy eri muodoissaan patristisessa kirjallisuudessa: ”Jumalan Poika tuli sellaiseksi kuin me olemme, jotta me voisimme tulla sellaisiksi kuin hän on ”3. Tämä pyhältä Irenaeukselta peräisin oleva kaava korostaa, että Kristuksen inkarnaatio3 tekee mahdolliseksi meidän muuttumisemme (metamorfoosin) kohti jumalallistumista (theosis).
Pyhä Irenaeus kirjoitti: ”Mittaamattomassa rakkaudessaan hän tuli sellaiseksi kuin me olemme tehdäkseen meistä sellaisia kuin hän on ”3. Tämä vaihtoperiaate on sekä metamorfoosin että theosiksen perusta.
Teologiset perinteet ja tulkinnat
Idän ortodoksinen näkökulma
Idän ortodoksisille kristityille theosis edustaa keskeistä ymmärrystä pelastuksesta. Siinä ei ole kyse pelkästään rangaistuksesta pakenemisesta tai anteeksiannon saamisesta, vaan ihmisluonnon palauttamisesta ja kohottamisesta osallistumaan jumalalliseen elämään1. Itäinen traditio korostaa, että theosis on enemmän kuin pelkkä ihmisen palauttaminen syntiinlankeemusta edeltävään tilaan, ja se opettaa, että Kristuksen inkarnaation kautta ihminen voi kokea jopa läheisempää yhteyttä Jumalan kanssa kuin mitä Aatami ja Eeva alun perin kokivat1.
Katolinen käsitys
Katolinen traditio omaksuu jumalallistumisen käsitteen, vaikka se onkin historiallisesti käyttänyt erilaista terminologiaa. Kuten 3 todettiin, katolisen kirkon katekismuksessa viitataan ”jumalallistumiseen” ja mainitaan patristinen opetus, jonka mukaan ”Jumalan Poika tuli ihmiseksi, jotta meistä voisi tulla Jumala ”3. Katolinen teologi Karl Rahner asetti ”teopoieesiksen” teologisen näkemyksensä keskipisteeksi ja teki siitä ”painopisteen, jonka ympärillä liikkuu [hänen] käsityksensä luomisesta, antropologiasta, kristologiasta, ekklesiologiasta, liturgiasta ja eskatologiasta ”1.
Protestanttiset näkökohdat
Vaikka jotkin protestanttiset perinteet ovat suhtautuneet epäröivästi jumalallistumisen kieleen, yhä useammin tunnustetaan, että käsitteellä on raamatullinen perusta. Kuten hakutuloksessa4 todettiin, 2.Piet.1:4:ssä puhutaan siitä, että uskovista tulee ”osallisia jumalallisesta luonnosta”, jonka kreikankielisen sanan ”koinōnos” mukaan se tarkoittaa ”osallisia, kumppaneita tai seuralaisia ”4. Uskon kautta Kristukseen uskovista tulee ”osallisia Jumalan jumalallisesta luonnosta ”4.
Tärkeitä eroja ja rajoituksia
On tärkeää ymmärtää, että jumalallistuminen ei tarkoita sitä, että ihmisestä tulee pohjimmiltaan Jumala. Kuten hakutulos4 korostaa: ”On vain yksi Jumala, emmekä me ole häntä ”4. Pikemminkin theosiksella tarkoitetaan sitä, että ihmisestä tulee ”Jumalan täyttämä sekä luonteeltaan että persoonaltaan ”4.
Vastaavasti katolinen käsitys selventää: ”Jumalallistuminen ei poista meitä ihmisluonnon luodun rajallisuudesta, vaan se on pikemminkin luontomme kirkastumista ja muuttumista ”3. Kuten Tuomas Akvinolainen opetti, osallisuutemme jumalalliseen luontoon tapahtuu aina ”osallistuneen kaltaisuuden kautta ”13.
Antiikin filosofian metamorfoosi- käsitys ja ortodoksinen theosis
Antiikin filosofian metamorfoosi- käsitys ja ortodoksisen teologian theosis-oppi käsittelevät molemmat ihmisen muutosta ja transformaatiota, mutta niiden lähtökohdat, prosessit ja päämäärät eroavat merkittävästi toisistaan.
Antiikin metamorfoosin perusmerkitys on muodonmuutos, siirtyminen yhdestä olemisen muodosta toiseen. Käsite esiintyy erityisesti platonisessa, uusplatonisessa ja stoalaisessa perinteessä. Useimmissa antiikin filosofioissa (erityisesti platonismissa) vallitsee dualistinen erottelu aineen ja hengen, ruumiin ja sielun välillä. Muutos nähdään usein osana kosmisia syklejä
Uusplatonismissa todellisuus emanoituu (virtaa ulos) Yhdestä (to hen) alenevina tasoina. Monissa antiikin näkemyksissä sielu on pre-eksistentti ja ruumiillistuminen on ”putoamista alempaan”.
Muutos nähdään usein sisäisen potentiaalin aktualisoitumisena. Korostaa rationaalista tietoa ja intellektuaalista kontemplaatiota. Tavoitteena on usein sielun vapautuminen ruumiin ja aineen kahleista. Prosessi on pääasiassa yksilöllinen, filosofin oma matka. Pyrkimys filosofiseen autarkeiaan (itseriittoisuuteen).
Transformaation päämääränä ja tavoitteena stoalaisessa perinteessä on usein vapautuminen tunteista ja intohimoista, uusplatonismissa sielun yhtyminen Yhteen (to hen). Monissa perinteissä tavoitteena on sielun vapautuminen ruumiista. Korostetaan gnōsista, täydellistä tietämistä. Usein ajatuksena on sielun paluu alkuperäiseen tilaansa
Platonin luolavertauksessa ihminen vapautuu aineellisen maailman illuusioista ja nousee kontemploimaan ideoiden maailmaa. Tämä on ensisijaisesti intellektuaalinen prosessi, jossa sielu vapautuu ruumiin rajoituksista.
Plotinoksen filosofiassa sielu puhdistautuu aineellisista kiintymyksistä ja nousee intellektin (nous) kautta kohti Yhtä (to hen), johon se lopulta sulautuu ekstaattisessa kokemuksessa. Tämä on yksilöllinen prosessi, joka tähtää yksilön sielun vapautumiseen.
Theosis ortodoksisessa teologiassa
Maailma on luotu Jumalan tahdosta, ei emanaation kautta. Historia etenee luomisesta eskatologiseen täyttymykseen. Ihminen nähdään psykofyysisenä kokonaisuutena, ei dualistisesti. Theosis tapahtuu suhteessa persoonalliseen, trinitaariseen Jumalaan. Jumalallistuminen tapahtuu Jumalan armon ja ihmisen vapaan yhteistyön (synergia) kautta ja koskee koko ihmistä – ruumista, sielua ja henkeä
Sakramentit (mysteeriot) ovat keskeisiä välineitä theosiksen prosessissa, joka tapahtuu kirkkoyhteisössä, ei yksilöllisesti. Ruumiillinen askeesi on olennainen osa prosessia. Kristus on sekä theosiksen malli, että sen mahdollistaja
Tavoitteena on persoonallinen yhteys Jumalan kanssa, ei sulautuminen. Ihminen osallistuu Jumalan energioihin, ei olemukseen. Lopullinen päämäärä on koko luomakunnan uudistuminen. Theosiksessa korostuu agapē, jumalallinen rakkaus. Theosis täydellistyy vasta eskatologisessa tulevaisuudessa, ylösnousemuksessa
Ortodoksisessa perinteessä ihminen jumalallistuu osallistumalla kirkon sakramentaaliseen elämään, harjoittamalla askeesia ja rukousta, ja kasvamalla Kristuksen kaltaisuuteen. Tämä prosessi tapahtuu yhteisössä, koskee koko ihmistä (myös ruumista), ja perustuu persoonalliseen suhteeseen Kristuksen kanssa.
Historiallisia kohtaamispisteitä ja vuorovaikutusta
Vaikka metamorfoosi ja theosis ovat perustavanlaatuisesti erilaisia käsitteitä, niiden välillä on ollut historiallista vuorovaikutusta:
Varhaiskristillinen aika
Varhaiset kirkkoisät (erityisesti aleksandrialaiset) käyttivät platonistista ja stoalaista terminologiaa ilmaistakseen kristillisiä käsitteitä. Klemens Aleksandrialainen ja Origenes hyödynsivät platonistisia käsitteitä theosis-oppia kehittäessään. Kappadokialaiset isät (Basilios Suuri, Gregorios Nyssalainen, Gregorios Naziansilainen) muokkasivat hellenistisiä käsitteitä kristilliseen käyttöön
Bysanttilainen aika
Pseudo-Dionysios Areopagita yhdisti uusplatonistisia käsitteitä kristilliseen teologiaan. Maksimos Tunnustaja kehitti synteesiä, jossa hellenistiset käsitteet palvelivat kristillistä theosis-oppia. Gregorios Palamas 1300-luvulla teki selvän eron uusplatonistisen ja ortodoksisen näkemyksen välille
Keskeiset filosofiset ja teologiset erot
Antiikin filosofien metamorfoosi perustuu usein monistiseen tai panteistiseen ontologiaan, jossa jumalallinen ja inhimillinen ovat pohjimmiltaan samaa olemusta
Theosis taas perustuu luojan ja luodun väliseen ontologiseen eroon, jota ei koskaan ylitetä.
Antiikin filosofiassa ei yleensä ole vahvaa persoonakäsitystä; tavoitteena on usein yksilöllisyyden ylittäminen
Theosis taas perustuu vahvaan persoonakäsitykseen; ihminen säilyttää persoonallisen identiteettinsä jumalallistumisessa.
Metamorfoosissa ruumis nähdään usein vankilana tai esteenä, josta sielu pyrkii vapautumaan.
Theosiksessa ruumis on olennainen osa ihmistä ja osallistuu jumalallistumiseen; ylösnousemusruumis on theosiksen täyttymys.
Metamorfoosi korostaa rationaalista tietoa ja intellektuaalista kontemplaatiota.
Theosis korostaa kokemuksellista tuntemista, joka ylittää rationaalisen tiedon; sillä on apofaattinen ulottuvuus
Platonin Faidros-dialogissa kuvataan sielun siivekkäitä vaunuja, jotka voivat nousta kontemploimaan ideoiden maailmaa. Tämä on metamorfoosin kuva, jossa sielu muuttuu ja nousee korkeammalle tasolle.
Plotinos kuvaa Enneadeissaan sielun nousua Yhden luo: ”Kun sielu on vapautunut kaikesta ulkoisesta ja kääntyy täysin sisäänpäin, se ei enää näe mitään kuvaa, vaan valoa itsessään, puhdasta valoa, joka ei ole missään muualla vaan on tullut itsekseen… silloin sielu on tullut jumalaksi tai pikemminkin, se on jumala.”
Ovidiuksen Metamorfooseissa kuvataan lukuisia fyysisiä muodonmuutoksia, jotka heijastavat syvempiä filosofisia käsityksiä olemisen muutoksista.
Esimerkkejä theosiksesta patristisissa teksteissä
Pyhä Atanasios Aleksandrialainen (296-373)
”Jumalan Sana tuli ihmiseksi, jotta me voisimme jumaloitua.” Tämä kuuluisa lause tiivistää inkarnaation ja theosiksen välisen yhteyden.
Pyhä Gregorios Nyssalainen (335-395)
Kuvaa theosista jatkuvana kasvuna (epektasis) kohti Jumalaa, prosessina, joka ei koskaan pääty, koska Jumala on ääretön.
Pyhä Maksimos Tunnustaja (580-662)
”Jumala ja ihminen ovat toisilleen paradigmoja: Jumala inhimillistyy ihmistä kohtaan tuntemansa rakkauden tähden siinä määrin kuin ihminen jumalallistuu Jumalaa kohtaan tuntemansa rakkauden tähden.”
Johtopäätös
Antiikin filosofian metamorfoosi -käsitys ja ortodoksinen theosis -oppi edustavat kahta erilaista transformaation mallia. Vaikka niissä on pinnallisia yhtäläisyyksiä ja historiallista vuorovaikutusta, niiden metafyysiset lähtökohdat, prosessit ja päämäärät eroavat merkittävästi toisistaan.
Metamorfoosi perustuu yleensä sielun sisäiseen potentiaaliin ja pyrkimykseen vapautua aineellisesta maailmasta intellektuaalisen kontemplaation kautta.
Theosis puolestaan perustuu Jumalan armoon ja inkarnaatioon, tapahtuu sakramentaalisessa yhteisössä, ja koskee koko ihmistä, myös ruumista.
Näiden käsitysten vertailu auttaa ymmärtämään sekä antiikin filosofian että ortodoksisen teologian erityispiirteitä ja sitä, miten kristillinen teologia sekä hyödynsi että muutti hellenististä perintöä kehittäessään omaa ainutlaatuista näkemystään ihmisen transformaatiosta.
Kristillisessä käsityksessä pelastuksesta ja hengellisestä muutoksesta jumalallistuminen (theosis) ja metamorfoosi ovat toisiaan täydentäviä näkökohtia. Siinä missä theosis korostaa päämäärää osallistua jumalalliseen luontoon, metamorfoosi keskittyy muutosprosessiin, joka johtaa tähän päämäärään.
Nämä käsitteet muistuttavat meitä siitä, että kristinuskossa pelastuksessa ei ole kyse pelkästään oikeudellisen aseman muuttumisesta Jumalan edessä, vaan siihen liittyy ihmisluonnon syvällinen muutos jumalallisen armon kautta. Tämän muodonmuutoksen perimmäinen tarkoitus on osallistuminen jumalalliseen elämään – tulla armon kautta sellaiseksi kuin Jumala on luonnostaan, mutta pysyä aina olemukseltaan erilaisena Jumalasta.
Näiden käsitteiden ymmärtäminen rikastuttaa käsitystämme pelastuksen kokonaisvaltaisesta luonteesta ja auttaa meitä ymmärtämään, että kristinusko ei tarjoa vain syntien anteeksiantamusta vaan mahdollisuuden aitoon muutokseen Kristuksen kaltaiseksi. Kuten Pietari kirjoittaa, Jumalan ”kallisarvoisten ja hyvin suurten lupausten” kautta uskovat voivat päästä ”osallisiksi jumalallisesta luonnosta”, mikä on prosessi, joka alkaa mielen ja sydämen muodonmuutoksella ja huipentuu theosis-kokemukseen tulevassa elämässä.
Viittaukset:
https://en.wikipedia.org/wiki/Divinization_(Christian)
https://lirias.kuleuven.be/retrieve/68717
https://www.gotquestions.org/theosis.html
https://www.idun.nl/lifeline/articles/echoes-of-metamorphosis-a-journey-through-literature
https://en.wikipedia.org/wiki/Theosis_(Itäinen_kristillinen_teologia)
https://hrcak.srce.hr/file/333536
https://en.wikipedia.org/wiki/Apotheosis
https://research.abo.fi/files/33088014/ontology_of_theosis.pdf
https://www.judaism-and-rome.org/ovid-metamorphoses-xv745-759-803-851
https://www.ssppdetroit.org/theosis
https://www.gotquestions.org/deification.html
https://en.wikipedia.org/wiki/Metamorphoses
https://theo.kuleuven.be/en/research/centres/institute_spirituality/theosis-conference
https://hrcak.srce.hr/file/319716
https://www.zygonjournal.org/article/id/14559/
https://puritanboard.com/threads/deification-vs-divinization-the-same-or-different.114168/
https://www.saintjohnchurch.org/deification-orthodox-salvation/
https://puritanboard.com/threads/theosis.37203/
https://www.atlantis-press.com/article/125980411.pdf
https://quizlet.com/gb/602400871/ovid-metamorphoses-book-15-flash-cards/
https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/02653788221139564
https://digitalcommons.georgefox.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1144&context=cslewisjournal
https://www.jstor.org/stable/j.ctt32bt32