PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE XXVIII. TOINEN TEOLOGINEN PUHE.
PYHÄ GREGORIOS TEOLOGI (NAZIANSILAINEN): PUHE XXVIII. TOINEN TEOLOGINEN PUHE.
Lähde:
A Select Library Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church.
Second Series.
Translated into English with Prologomena and Explanatory Notes under the Editiorial Supervision of Henry Wage,D.D., Principal of King’ s College, London and Philip Schaff,D.D.,. Professor of Church History, Professor of Church History in the Union Theological Seminary New York, in Connection with a Number of Patristic Scholars of Europe and America.
Volume VII,
S.Cyril of Jerusalem: Catechetical Lectures;
S.Gregory of Nazianzum: Selected Orations, and Letters.
Oxford
James Parker and Company. New York.
The Christian Literature Company
M DCCC XCIV
288 – 301
Käännös RS
I. Edellisessä puheessa asetimme selkeästi teologin osalta, millainen hänen tulee olla ja millaisista aiheista hän saa filosofoida, milloin ja missä määrin. Näimme, että hänen tulee olla, niin pitkälle kuin mahdollista, puhdas, jotta valoa voidaan käsittää valolla; ja että hänen tulee seurustella vakavien ihmisten kanssa, jotta hänen sanansa ei jäisi hedelmättömäksi epäonnistumalla hedelmättömässä maaperässä; ja että sopiva aika on silloin, kun meillä on sisäinen rauha ulkoisten asioiden pyörteistä, jotta emme hullujen tavoin menetä henkeämme; ja että se laajuus, johon voimme mennä, on se, mihin olemme itse edenneet tai mihin olemme edenneet. Koska siis nämä asiat ovat näin, ja me olemme rikkoneet itsellemme jumalallisuuden kesannot…, jotta emme kylväisi orjantappuroihin, ja olemme tehneet selväksi maan kasvot, muokkautuneina ja muokkaavina toisille Pyhän Kirjoituksen kautta … ryhtykäämme nyt käsittelemään teologisia kysymyksiä ja asettakaamme niiden päähän Isä, Poika ja Pyhä Henki, joista meidän on määrä puhua; jotta Isä olisi mielissään, Poika auttaisi meitä ja Pyhä Henki innoittaisi meitä; tai pikemminkin jotta yksi valaistus tulisi meille yhdestä Jumalasta, joka on yksi moninaisuudessaan, moninainen ykseydessään, jossa on ihme.
II. Nyt kun minä menen innokkaasti ylös vuorelle – tai, oikeampaa ilmaisua käyttäen, kun minä sekä kaipaan innokkaasti että samalla pelkään (toinen toiveeni ja toinen heikkouteni vuoksi) päästä Pilven sisälle ja keskustella Jumalan kanssa, sillä niin Jumala käskee; jos joku on Aaron, hän menköön kanssani ylös ja pysyköön lähellä ja olkoon valmiina, jos niin on tehtävä, jäämään Pilven ulkopuolelle. Mutta jos joku on Nadad tai Abihu tai vanhimmiston jäsen, hän menköön ylös, mutta seisokoon kauempana, sen mukaan kuin hänen puhdistumisensa on arvokas. Mutta jos joku on kansanjoukosta, joka ei ole kelvollinen tähän katselukorkeuteen, jos hän on kokonaan epäpuhdas, älköön hän lähestykö lainkaan, sillä se olisi hänelle vaarallista; mutta jos hän on edes tilapäisesti puhdistunut, jääköön hän alhaalle ja kuunnelkoot yksinään Ääntä ja torvea, pelkkiä hurskauden sanoja, ja katsokoon hän vuoren savuavan ja välkehtivän, joka on kerrassaan kauhistus ja ihme niille, jotka eivät pääse ylös. Mutta jos joku on paha ja villi peto ja täysin kykenemätön ottamaan vastaan mietiskelyn ja teologian aineksia, älköön hän loukkaantuneena ja pahansuopana vaaniskelko luolassaan metsän keskellä tarttuakseen johonkin dogmiin tai sanontaan äkkijousella ja repiäkseen terveen opin palasiksi vääristelyllään, vaan pysyköön vielä kaukana ja vetäytyköön Vuorelta, tai hän joutuu kivitettäväksi ja murskattavaksi, ja hän hukkuu kurjasti pahuuteensa. Sillä niille, jotka ovat kuin villipedot, ovat totiset ja terveet puheet kiviä. Jos hän on leopardi, kuolkoon hän pilkkuineen. Jos se on korppikotka ja karjuva leijona, joka etsii, mitä voisi syödä sielustamme tai sanoistamme, tai villisika, joka polkee jalkoihinsa totuuden kallisarvoiset ja läpikuultavat helmet, tai arabialainen ja vieras susi tai joku näitäkin terävämpi väittelyn tempuissa; tai kettu, eli petollinen ja uskoton sielu, joka muuttaa muotoaan olosuhteiden tai tarpeiden mukaan, ruokkii kuolleita tai mädäntyneitä ruumiita tai pieniä viinitarhoja, kun suuret ovat karanneet heiltä; tai mikä tahansa muu lihansyöjäeläin, jonka laki hylkää ruuaksi tai nautinnoksi epäpuhtaana; puheemme on vetäydyttävä sellaisista ja kaiverrettava kiinteisiin kivitauluihin, ja vieläpä molemmin puolin, koska laki on osittain näkyvissä ja osittain piilossa; toinen osa kuuluu massalle, joka jää alas, ja toinen niille harvoille, jotka pyrkivät ylös vuorelle.
III. Mitä minulle on tapahtunut, oi ystävät ja vihityt ja totuuden ystävät? Juoksin pitämään kiinni Jumalasta, ja niinpä nousin ylös Vuorelle ja vedin syrjään Pilven verhon ja menin pois aineesta ja aineellisista asioista ja vetäydyin niin pitkälle kuin pystyin itseeni. Ja sitten kun katsoin ylös, näin niukasti Jumalan takaosat, vaikka olin kallion suojassa, Sanan, joka tuli lihaksi meidän puolestamme. Ja kun katsoin hieman lähemmäs, en nähnyt, en sitä Ensimmäistä ja sekoittumatonta Luontoa, joka on itselleen – siis Kolminaisuudelle – tuttu; en sitä, joka pysyy ensimmäisen verhon sisällä ja on kätkettynä kerubien alle; vaan ainoastaan sen Luonnon, joka lopulta ulottuu jopa meihin asti. Ja se on, sikäli kuin voin oppia, Majesteetti, tai kuten pyhä Daavid sitä kutsuu, Loisto, joka ilmenee niiden luotujen keskellä, jotka se on tuottanut ja joita se hallitsee. Sillä nämä ovat Jumalan takaosat, jotka Hän jättää taakseen merkkeinä itsestään, kuten auringon varjot ja heijastukset vedessä, jotka osoittavat auringon meidän heikoille silmillemme, koska emme voi katsoa itse aurinkoa, sillä sekoittumattomalla valollaan se on liian voimakas meidän havaintokykymme kannalta. Näin siis puhut Jumalasta; olitpa sinä Mooses ja faraon jumala, olitpa sinä Paavalin tavoin tempaistu kolmanteen taivaaseen, ja olit kuullut sanomattomia sanoja; olitpa sinä jopa nostettu molempien yläpuolelle ja korotettu enkeli- tai arkkienkeliasemaan ja -arvoon. Sillä vaikka jokin asia olisikin kokonaan taivaallinen tai taivaan yläpuolella ja luonnoltaan paljon korkeampi ja lähempänä Jumalaa kuin me, se on kuitenkin kauempana Jumalasta ja Hänen olemuksensa täydellisestä ymmärtämisestä kuin se on nostettu meidän monimutkaisen ja alhaisen ja maanpäällisen uppoavan koostumuksemme yläpuolelle.
IV. Siksi meidän on aloitettava uudelleen näin. Jumalaa on vaikea käsittää, mutta Hänen määrittelemisensä sanoin on mahdottomuus, kuten eräs kreikkalainen jumaluusopin opettaja opetti, ei epätaitavasti, kuten minusta näyttää; tarkoituksenaan, että hänen voitaisiin ajatella käsittäneen Hänet; sillä hän sanoo, että se on vaikea asia, ja voi kuitenkin välttyä tuomitsemasta tietämättömyydestä, koska käsityksen ilmaiseminen on mahdotonta, Mutta mielestäni on mahdotonta ilmaista Häntä ja vielä mahdottomampi käsittää Häntä. Sillä se, mitä voidaan käsittää, voidaan ehkä tehdä selväksi kielellä, jos ei melko hyvin, niin ainakin epätäydellisesti, jokaiselle, joka ei ole täysin vailla kuuloa tai laiska ymmärtämään. Mutta koko niin suuren Aiheen kuin tämän ymmärtäminen on aivan mahdotonta ja toteuttamiskelvotonta, ei ainoastaan täysin huolimattomille ja tietämättömille, vaan jopa niille, jotka ovat korkeasti korotettuja ja jotka rakastavat Jumalaa, ja samalla tavalla jokaiselle luodulle luonnolle; sillä tämän maailman pimeys ja lihan paksu peite on esteenä totuuden täydelliselle ymmärtämiselle. En tiedä, onko sama asia korkeampien luontojen ja puhtaampien Älykköjen kohdalla, jotka Jumalan läheisyyden vuoksi ja koska ne ovat valaistut kaikella Hänen Valollaan, voivat ehkä nähdä, jos eivät koko asiaa, niin ainakin täydellisemmin ja selvemmin kuin me; jotkut ehkä enemmän, jotkut vähemmän kuin toiset, suhteessa heidän asemaansa.
V. Mutta tästä asiasta on sanottu jo tarpeeksi. Mitä tulee siihen, mikä meitä koskee, se ei ole ainoastaan Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen ja tiedon, eikä ainoastaan ne asiat, jotka Jumala on varannut lupauksena vanhurskaille, joita ”silmä ei ole nähnyt, korva ei ole kuullut eikä mieli ole käsittänyt”, paitsi hyvin pienessä määrin, eikä myöskään tarkka tieto luomakunnasta. Sillä tästäkin haluaisin teidän tietävän, että teillä on vain varjo, kun kuulette sanat: ”Minä katselen taivaita, sinun sormiesi työtä, kuuta ja tähtiä” ja niissä olevaa vakiintunutta järjestystä; ei niin kuin hän katselisi niitä nyt, vaan niin kuin hänellä olisi tarkoitus tehdä niin tulevaisuudessa. Mutta paljon ennen niitä on se luonto, joka on niiden yläpuolella ja josta ne kumpuavat, käsittämätön ja rajaton – en tarkoita, että se on olemassaolonsa tosiasia, vaan sen luonne. Sillä julistuksemme ei ole tyhjää eikä uskomme turhaa, eikä tämä ole se oppi, jota me julistamme; sillä emme halua, että otatte suorasukaisen lausumamme lähtökohdaksi Jumalan kiistävän kiistämisen tai tietämättömyytemme tunnustamisesta johtuvan ylimielisyyden. On nimittäin eri asia olla vakuuttunut jonkin asian olemassaolosta kuin tietää, mikä se on.
VI. Nyt jo silmämme ja luonnonlaki opettavat meille, että Jumala on olemassa ja että Hän on kaikkien asioiden Tehokas ja Ylläpitävä Syy: silmämme, koska ne osuvat näkyviin kohteisiin ja näkevät ne kauniissa vakaudessa ja etenemisessä, liikkumattomasti liikkuvina ja pyörivinä, jos niin saan sanoa; luonnonlaki, koska se näiden näkyvien asioiden ja niiden järjestyksen kautta johtaa takaisin niiden Tekijään. Sillä miten tämä maailmankaikkeus olisi voinut syntyä tai olla koossa, ellei Jumala olisi kutsunut sitä olemassaoloon ja pitänyt sitä koossa? Sillä jokainen, joka näkee kauniisti tehdyn luutun ja miettii, miten taitavasti se on koottu ja järjestetty, tai joka kuulee sen sävelen, ei ajattele muuta kuin luuttuseppää tai luuttusoittajaa, ja palauttaa hänet mieleensä, vaikka ei ehkä tuntisikaan häntä silmämääräisesti. Ja näin meillekin on ilmoitettu se, joka on luonut ja liikuttaa ja säilyttää kaiken luodun, vaikka mieli ei häntä käsitäkään. Ja hyvin vähäjärkinen on se, joka ei mielellään lähde näin pitkälle seuraamaan luonnollisia todisteita; mutta edes se, mitä olemme kuvitelleet tai muodostaneet tai mitä järki on meille hahmotellut, ei todista Jumalan olemassaoloa. Mutta jos joku on saanut edes jossain määrin käsityksen tästä, miten Jumalan olemassaolo voidaan osoittaa? Kuka on koskaan saavuttanut tämän viisauden ääripään? Ketä on koskaan pidetty näin suuren lahjan arvoiseksi? Kuka on avannut mielensä suun ja vetänyt Hengen sisään, niin, että Hänen kauttaan, joka tutkii kaiken, kyllä, Jumalan syvän asian, on voinut ottaa Jumalan vastaan, eikä enää tarvitse edistystä, koska hänellä on jo hallussaan himon Äärimmäinen Kohde ja Se, jota kohti kaikki yhteiskunnallinen elämä ja parhaiden ihmisten koko älykkyys painaa?
VII. Sillä mitä te käsitätte Jumaluuden olevan, jos turvaudutte kaikkiin järjen lähentelyihin? Vai mihin järki teidät vie, oi filosofisimmat ihmisistä ja parhaat teologit, jotka kehutte tuntevanne Rajoittamattoman? Onko Hänellä ruumis? Miten Hän sitten on Ääretön ja Rajaton, muodoton, aineeton ja näkymätön, vai ovatko nämä ruumiin ominaisuuksia? Mikä ylimielisyys, sillä sellainen ei ole ruumiin luonne! Vai sanotteko, että Hänellä on ruumis, mutta ei näitä ominaisuuksia? Oi tyhmyys, että Jumaluudella ei olisi mitään muuta kuin meillä. Sillä miten Hän on palvonnan kohde, jos Hän on rajattu? Tai miten Hän välttyisi siltä, että Hän on tehty alkuaineista ja että Hän on siten altis hajoamaan uudelleen alkuaineiksi tai jopa kokonaan hajoamaan? Sillä jokainen yhdiste on lähtökohta riidoille, ja riidat johtavat erottumiseen ja erottuminen hajoamiseen. Mutta hajoaminen on Jumalalle ja Ensimmäiselle Luonnolle täysin vierasta. Siksi ei voi olla erottelua, jotta ei olisi liukenemista, eikä riitaa, jotta ei olisi erottelua, eikä koostumusta, jotta ei olisi riitaa. Niinpä ei myöskään saa olla mitään ruumista, jotta ei olisi mitään koostumusta, ja näin perustellaan argumentti menemällä viimeisestä ensimmäiseen.
VIII. Ja miten voimme säilyttää sen totuuden, että Jumala läpäisee kaiken ja täyttää kaiken, niin kuin on kirjoitettu: ”Enkö minä täytä taivaan ja maan, sanoo Herra?” ja ”Herran Henki täyttää maailman” , jos Jumala osittain sisältää ja osittain on sisältynyt? Sillä joko Hän täyttää tyhjän maailmankaikkeuden, ja näin kaikki on kadonnut meidän puolestamme, ja tästä seuraa, että olemme loukanneet Jumalaa tekemällä Hänestä ruumiin ja riistämällä Häneltä kaiken sen, minkä Hän on luonut; tai sitten Hän on muiden ruumiiden sisältämä ruumis, mikä on mahdotonta; tai Hän on sulautuneena niihin tai vastakkain niiden kanssa, niin kuin nesteet sekoittuvat ja yksi jakaa ja jakautuu toisen kanssa; – näkemys, joka on järjettömämpi ja epäloogisempi kuin jopa Epikuroksen atomit ja niin tämä ruumista koskeva väite kaatuu, eikä sillä ole ruumista eikä lainkaan vankkaa perustaa. Mutta jos aiomme väittää, että Hän on aineeton (kuten esimerkiksi se Viides Elementti, jonka jotkut ovat kuvitelleet), ja että Häntä kuljetetaan ympyrän liikkeessä … olettakaamme, että Hän on aineeton, ja että Hän on Viides Elementti; ja jos he haluavat, olkoon Hän myös ruumiiton heidän argumenttinsa itsenäisen suuntautumisen ja järjestelyn mukaisesti; sillä en tällä hetkellä aio olla heidän kanssaan eri mieltä tästä asiasta; missä suhteessa Hän on sitten yksi niistä asioista, jotka ovat liikkeessä ja liikkeessä, puhumattakaan siitä loukkauksesta, joka liittyy siihen, että Luoja on saman liikkeen-arvon alainen kuin luodut, ja Hän, joka kantaa kaikkia (jos he sallivat edes tämän), on yksi niiden kanssa, joita Hän kantaa. Vielä kerran, mikä on se voima, joka liikuttaa Viidettä Elementtiänne, ja mikä on se voima, joka liikuttaa kaikkia asioita, ja mikä liikuttaa sitä, ja mikä on se voima, joka liikuttaa sitä? Ja niin edelleen loputtomiin. Ja miten Hän voi olla olemasta kokonaan avaruudessa, jos Hän on liikkeen alainen? Mutta jos he väittävät, että Hän on jotain muuta kuin tämä Viides Elementti; oletetaan, että Hänellä on enkeli- olemus, jonka he hänelle omistavat, miten he osoittavat, että enkelit ovat ruumiillisia, tai minkälaisia ruumiita heillä on? Ja kuinka pitkälle siinä tapauksessa Jumala, jonka palveluksessa enkelit ovat, voisi olla enkeleitä korkeampi? Ja jos Hän on niiden yläpuolella, niin silloin on taas tuotu esiin järjetön ruumiiden parvi ja syvästi hölynpölyä, jolla ei ole mitään mahdollista perustaa, johon se voisi nojata.
IX. Ja näin näemme, että Jumala ei ole ruumis. Sillä yksikään inspiroitunut opettaja ei ole vielä väittänyt tai myöntänyt sellaista käsitystä, eikä oman tuomioistuimemme tuomio ole sitä sallinut. Ei siis jää muuta jäljelle kuin käsittää Hänet ruumiittomana. Mutta tämä termi ruumiiton, vaikka se onkin myönnetty, ei vielä aseta meille – tai sisällä itsessään Hänen olemustaan – sen enempää kuin synnyttämätön, syntymätön, muuttumaton, lahjomaton tai mikään muu predikaatti, jota käytetään Jumalasta tai Hänestä. Sillä mitä vaikutusta Hänen olemukseensa tai substanssiinsa (on sillä, että Hänellä ei ole alkua ja että Hän on kyvytön muuttumaan tai rajoittumaan? Ei, koko kysymys Hänen olemuksestaan jätetään edelleen sen tarkempaan tarkasteluun ja selostukseen, jolla todella on Jumalan mieli ja joka on edistynyt mietiskelyssä. Sillä aivan kuten sanomalla ”Se on ruumiillinen” tai ”Se on syntynyt” ei riitä, että mielelle esitetään selvästi ne eri kohteet, joista näitä predikaatteja käytetään, vaan on ilmaistava myös subjekti, josta niitä käytetään, jos halutaan esittää ajatuksen kohde selvästi ja riittävästi (sillä jokaista näistä predikaateista, ruumiillinen, syntynyt, kuolevainen, voidaan käyttää ihmisestä, lehmästä tai hevosesta). Aivan samoin se, joka innokkaasti tutkii Itsenäisen olemisen luonnetta, ei pysähdy sanomaan, mitä Hän ei ole, vaan hänen on mentävä sen yli, mitä Hän ei ole, ja sanottava, mitä Hän on; sikäli kuin on helpompaa ottaa mukaan jokin yksittäinen seikka kuin jatkaa loputtomiin yksityiskohtaisesti kohdan toisensa jälkeen kieltämistä, jotta sekä negaatioita poistamalla että positiivisia väittämiä vahvistamalla päästäisiin tämän aiheen ymmärtämiseen.
Mutta mies, joka sanoo, mitä Jumala ei ole, menemättä sanomaan, mitä hän on, toimii paljolti samalla tavalla kuin se, joka kysyttäessä, montako kertaa viisi on, vastaisi: ”Ei kahta, ei kolmea, ei neljää, ei viittä, ei kahtakymmentä, ei kolmekymmentä, ei kolmekymmentä, lyhyesti sanottuna mitään lukua, joka on pienempi kuin kymmenen, eikä mitään kymmenen kerrannaislukua”, mutta ei vastaisi ”kymmentä” eikä asettaisi kysyjänsä mieltä vastauksen vakaalle pohjalle. On nimittäin paljon helpompaa ja ytimekkäämpää osoittaa siitä, mitä jokin asia ei ole, mitä se on, kuin osoittaa, mitä se on, riisumalla siitä se, mitä se ei ole; ja tämä on varmasti jokaiselle selvää.
X. Nyt kun olemme varmistaneet, että Jumala on aineeton, jatkakaamme tarkastelua hieman pidemmälle. Onko Hän missään vai jossakin. Sillä jos Hän ei ole missään, niin silloin joku hyvin utelias ihminen saattaa kysyä: Miten Hän sitten voi olla edes olemassa? Sillä jos ei-olemassa oleva ei ole missään, silloin se, mikä ei ole missään, on ehkä myös ei-olemassa oleva. Mutta jos Hän on Jossain, Hänen täytyy olla joko maailmankaikkeudessa tai maailmankaikkeuden yläpuolella. Ja jos Hän on maailmankaikkeudessa, Hänen täytyy olla joko jossain osassa tai koko maailmankaikkeudessa. Jos jossakin osassa, niin Häntä rajoittaa se osa, joka on pienempi kuin Hän itse; mutta jos kaikkialla, niin sitten se, joka on kauempana ja suurempi – tarkoitan Universaalista, joka sisältää Osallisen; jos Universumin on oltava Universumin sisällä, eikä mikään paikka saa olla vapaa rajauksesta. Tämä seuraa siitä, jos Hän sisältyy Universumiin. Ja sitä paitsi, missä Hän oli ennen kuin maailmankaikkeus luotiin, sillä tämä on seikka, joka ei ole vähäinen vaikeus. Mutta jos Hän on Universumin yläpuolella, eikö mikään erota sitä Universumista, ja missä tämä yläpuolella oleva sijaitsee? Ja miten tätä Ylittämistä ja sitä, mikä on ylitetty, voitaisiin ajatuksissa erottaa toisistaan, jos ei ole olemassa rajaa, joka jakaisi ja määrittelisi ne? Eikö ole välttämätöntä, että on olemassa jokin keino, joka erottaa maailmankaikkeuden siitä, mikä on maailmankaikkeuden yläpuolella? Ja mikä muu se voisi olla kuin Paikka, jonka olemme jo hylänneet? En nimittäin ole vielä tuonut esiin sitä, että Jumala olisi kokonaan rajattu, jos Hän olisi edes ajatuksellisesti ymmärrettävissä: sillä ymmärrettävyys on yksi rajattuuden muoto.
XI. Miksi olen nyt käsitellyt kaikkea tätä, ehkä liian yksityiskohtaisesti useimpien kuunneltavaksi, ja nykyisen puhetavan mukaisesti, joka halveksii jaloa yksinkertaisuutta ja on ottanut käyttöön kieron ja monimutkaisen tyylin? Jotta puu voidaan tunnistaa hedelmistään; tarkoitan, että pimeys, joka tällaisessa opetuksessa vaikuttaa, voidaan tunnistaa argumenttien hämäryydestä. Sillä tarkoitukseni ei ollut saada itselleni kunniaa hämmästyttävistä lausahduksista tai liiallisesta viisaudesta solmuja solmimalla ja vaikeuksia ratkaisemalla (tämä oli Danielin suuri ihmeellinen lahja), vaan tehdä selväksi se asia, johon argumenttini on alusta alkaen pyrkinyt. Ja mikä tämä oli? Se, että jumalallista olemusta ei voi käsittää ihmisjärjellä ja että emme voi edes itsellemme esittää kaikkea sen suuruutta. Eikä tämä kateudesta, sillä kateus on kaukana Jumalallisesta Luonnosta, joka on intohimoton ja ainoa hyvä ja kaikkien Herra; erityisesti kateus sitä kohtaan, joka on kaikista Hänen luoduistaan kunniakkain. Sillä mitä Sana suosii mieluummin kuin järkeviä ja puhuvia luotuja? Miksi, jopa niiden olemassaolo on todiste Hänen korkeimmasta hyvyydestään. Eikä tämä käsittämättömyys ole myöskään vielä Hänen oman kirkkautensa ja kunniansa vuoksi, joka on täysi, ikään kuin Hänen kirkkautensa ja majesteettisuutensa hallussapito riippuisi siitä, että Häntä on mahdotonta lähestyä. On nimittäin täysin sofistista ja vierasta – en sanoisi Jumalalle, vaan kenelle tahansa kohtuullisen hyvälle ihmiselle, jolla on oikeat käsitykset itsestään – pyrkiä omaan ylivertaisuuteensa heittämällä esteen toisen tielle.
XII. Mutta onko siihen myös muita syitä, katsokoot ne, jotka ovat lähempänä Jumalaa ja ovat Hänen tutkimattomien tuomioidensa silminnäkijöitä ja katsojia; jos on ketään, joka on niin merkittävä hyveessä ja kulkee Äärettömän poluilla, kuten sanonta kuuluu. Niin pitkälle kuin me olemme kuitenkin päässeet, jotka mittaamme pienellä mitallamme vaikeasti ymmärrettäviä asioita, ehkä yksi syy on estää meitä heittämästä omaisuutta liian helposti pois siksi, että se oli niin helposti saavutettavissa. Sillä ihmiset pitävät tiukasti kiinni siitä, minkä he hankkivat vaivalla; mutta sen, minkä he hankkivat helposti, he heittävät nopeasti pois, koska sen voi helposti saada takaisin. Ja niin se muuttuu siunaukseksi, ainakin kaikille järkeville ihmisille, että tämä siunaus ei ole liian helppo. Tai ehkä se on tehty siksi, ettemme jakaisi Luciferin kohtaloa, joka lankesi, ja sen seurauksena, että saimme täyden valon, jäykistämme niskamme Kaikkivaltiasta Herraa vastaan ja kärsimme putoamisen, joka on kaikista asioista kaikkein säälittävin, saavutetusta korkeudesta. Tai ehkä se on tarkoitus antaa suurempi palkkio työstään ja kunniakkaasta elämästä tuonpuoleisessa niille, jotka ovat täällä puhdistuneet ja harjoittaneet pitkää kärsivällisyyttä sen suhteen, mitä he ovat halunneet.
Siksi tämä ruumiin pimeys on asetettu meidän ja Jumalan väliin, niin kuin muinoin pilvi egyptiläisten ja heprealaisten väliin; ja tätä ehkä tarkoitetaan sanoilla ”Hän teki pimeyden salaisuudekseen”, nimittäin meidän tylsyyttämme, jonka läpi vain harvat pystyvät näkemään edes vähän. Mutta mitä tähän kohtaan tulee, keskustelkoot siitä ne, joiden asia se on; ja nouskoot he mahdollisimman pitkälle tutkimuksessa. Meille, jotka olemme (kuten Jeremia sanoo) ”maan vankeja” ja jotka olemme lihallisen luonnon tiheyden peitossa, tämä on joka tapauksessa tiedossa, että niin kuin ihmisen on mahdotonta astua oman varjonsa yli, vaikka hän kuinka nopeasti liikkuisi (sillä varjo liikkuu aina yhtä nopeasti kuin se ohitetaan), tai niin kuin silmän on mahdotonta lähestyä näkyviä kohteita ilman ja valon välimaastossa tai kalan liukua vesien ulkopuolella; niin on täysin mahdotonta, että ruumiissa olevat voisivat keskustella puhtaiden ajatuskohteiden kanssa täysin erillään ruumiillisista kohteista. Sillä jotakin omassa ympäristössämme hiipii aina sisään, silloinkin kun mieli on täysin irrottautunut näkyvästä ja kerännyt itsensä ja yrittää soveltaa itseään niihin näkymättömiin asioihin, jotka ovat sukua hänelle itselleen.
XIII. Tämä tehdään teille selväksi seuraavasti: – Eivätkö Henki ja Tuli ja Valo, Rakkaus ja Viisaus ja Oikeamielisyys ja Mieli ja Järki ja muut vastaavat ole Ensimmäisen Luonnon nimiä? Mitä sitten? Voitteko kuvitella Hengen ilman liikettä ja leviämistä; tai tulen ilman polttoainettaan ja ylöspäin suuntautuvaa liikettä sekä sen oikeaa väriä ja muotoa? Tai valoa ilman sekoittumatta ilmaan ja irrotettuna siitä, mikä ikään kuin on sen isä ja lähde? Entä miten voitte käsittää mielen? Eikö se ole se, joka on luontaisesti jossakin ihmisessä, joka ei ole itse, ja eikö sen liikkeet ole ajatuksia, hiljaisia tai lausuttuja? Ja järki … mitä muuta voitte ajatella sen olevan kuin se, joka on joko hiljaa itsessämme tai sitten purkautuu (sillä en halua sanoa irti)? Ja jos ajattelette Viisautta, mitä muuta se on kuin se mielen tapa, jonka tunnette sellaisenaan ja joka on tekemisissä joko jumalallisten tai inhimillisten pohdintojen kanssa? Eivätkö oikeudenmukaisuus ja rakkaus ole kiitettäviä taipumuksia, joista toinen vastustaa vääryyttä ja toinen vihaa, ja jotka milloin voimistuvat, milloin hellittävät, milloin ottavat meidät haltuunsa, milloin jättävät meidät rauhaan, sanalla sanoen tekevät meistä sen, mitä olemme, ja muuttavat meidät niin kuin värit muuttavat ruumiit? Vai onko meidän pikemminkin jätettävä kaikki nämä asiat ja katsottava Jumaluutta absoluuttisesti, niin hyvin kuin pystymme, keräämällä siitä hajanaisen käsityksen sen kuvista? Mikä sitten on tämä hienovarainen asia, joka on näistä, mutta ei kuitenkaan ole näitä, tai miten se ykseys, joka on luonnostaan erottamaton ja vertaamaton, voi silti olla kaikki näitä ja jokainen niistä täydellisesti? Niinpä mielemme haluttomana ylittää ruumiilliset asiat ja seurustella ruumiittoman kanssa, joka on riisuttu kaikesta ruumiillisten ideoiden vaatetuksesta, niin kauan kuin sen on luontaisella heikkoudellaan katsottava asioita, jotka ovat sen vahvuuden yläpuolella. Sillä jokainen järkiperäinen luonto kaipaa Jumalaa ja Ensimmäistä Syytä, mutta ei kykene käsittämään häntä mainitsemistani syistä. Halun heikentämänä ja ikään kuin levottomana ja kärsimättömänä esteellisyydestä se yrittää toista tietä, joko katsoa näkyviä asioita ja tehdä joistakin niistä jumala … (huono keksintö, sillä missä suhteessa ja missä määrin se, mikä nähdään, voi olla korkeampi ja jumalallisempi kuin se, joka näkee, että tämä palvoisi tuota?) tai sitten näkyvien asioiden kauneuden ja järjestyksen kautta saavuttaa sen, mikä on näkymisen yläpuolella; mutta ei kärsiä Jumalan menettämistä näkyvien asioiden suurenmoisuuden kautta.
XIV. Tästä syystä jotkut ovat tehneet jumalaksi Auringon, toiset Kuun, toiset tähtien joukon, toiset itse taivaan kaikkine joukkoineen, joille he ovat antaneet maailmankaikkeuden ohjaamisen, sen mukaan, miten laadukkaasti tai paljon ne liikkuvat. Toiset taas elementeistä, maasta, ilmasta, vedestä ja tulesta, koska ne ovat hyödyllisiä, sillä ilman niitä ei ihmiselämää voi olla olemassa. Toiset taas ovat palvoneet mitä tahansa sattumanvaraisia näkyviä esineitä ja asettaneet jumalikseen kauneimmat näkemänsä esineet. On myös niitä, jotka palvovat kuvia ja kuvia, aluksi tosiaankin omien esi-isiensä kuvia – ainakin näin on kiintymyksellisempien ja aistillisempien kohdalla – ja kunnioittavat edesmenneitä muistomerkillä; ja myöhemmin jopa vieraiden kuvia ja kuvia palvovat myöhemmän sukupolven ihmiset, joita pitkä välimatka erottaa heistä; tietämättömyydestä Ensimmäisestä Luonnosta ja seuraamalla perinteistä kunnioittamista laillisena ja välttämättömänä; sillä ajan vahvistamaa tapaa pidettiin lakina. Ja luulen, että jotkut, jotka olivat mielivaltaisen vallan hovimiehiä ja ylistivät ruumiillista voimaa ja ihailivat kauneutta, tekivät aikanaan jumalaksi sen, jota he kunnioittivat, ja ehkäpä käyttivät apunaan jotakin tarua, joka auttoi heitä huijaamaan.
XV Ja ne, jotka olivat eniten intohimojen alaisia, jumalallistivat intohimonsa tai kunnioittivat niitä jumalina: vihaa ja verenhimoa, himoa ja juopumusta ja kaikkea vastaavaa pahuutta, ja tekivät tästä häpeällisen ja epäoikeudenmukaisen tekosyyn omille synneilleen. Ja osan he jättivät maan päälle, osan he kätkivät maan alle (tämä oli ainoa viisauden merkki heissä) ja osan he nostivat taivaaseen. Oi naurettava perinnönjako! Sitten he antoivat kullekin näistä käsitteistä jonkin jumalan tai demonin nimen erehdyksensä auktoriteetin ja yksityisen harkintansa mukaan, ja he pystyttivät patsaita, joiden kalleus on ansa, ja ajattelivat kunnioittaa niitä verellä ja uhrien höyryllä, ja joskus jopa mitä häpeällisimmillä teoilla, raivokohtauksilla ja tapoilla. Sillä tällaiset kunnianosoitukset kuuluivat tällaisille jumalille. Ja ennenkin ihmiset ovat loukanneet itseään palvomalla hirviöitä, nelijalkaisia eläimiä ja matelijoita … ja mitä iljettävimpiä ja järjettömimpiä, ja he ovat uhranneet niille Jumalan kunniaa, niin että ei ole helppo päättää, pitäisikö meidän halveksia enemmän palvojia vai heidän palvontansa kohteita. Todennäköisesti palvojat ovat paljon halveksittavimpia, sillä vaikka he ovat järkevää luonnetta ja ovat saaneet Jumalalta armon, he ovat asettaneet huonomman paremmaksi. Ja tämä oli Pahan temppu, joka käytti hyvää väärin pahaan tarkoitukseen, kuten useimmissa hänen pahoissa teoissaan. Sillä hän tarttui heidän haluunsa sen vaeltaessa Jumalaa etsiessään, vääristääkseen itselleen voiman ja varastamalla halun, johtaen sitä kädestä pitäen, niin kuin sokea kysyy tietä; ja hän heitti alas ja hajotti toiset yhteen suuntaan ja toiset toiseen, yhteen kuoleman ja tuhon kuoppaan.
XVI. Tämä oli heidän kulkunsa. Mutta järki, joka ottaa meidät vastaan halussamme Jumalaa kohtaan ja tunteessamme, että on mahdotonta olla ilman johtajaa ja opasta, ja sitten saa meidät suuntautumaan näkyviin asioihin ja kohtaamaan ne asiat, jotka ovat olleet alusta asti, ei pysäytä kurssiaan edes tässä. Sillä Viisauden tehtävänä ei ollut antaa suvereenisuutta asioille, jotka ovat, kuten havainto kertoo, samanarvoisia. Näiden kautta se siis johtaa siihen, mikä on näiden yläpuolella, ja jonka kautta näille annetaan oleminen. Sillä mikä on se, joka on määrännyt asiat taivaassa ja asiat maan päällä, ja ne, jotka kulkevat ilmassa, ja ne, jotka elävät vedessä, tai pikemminkin ne asiat, jotka olivat ennen näitä, taivasta ja maata, ilmaa ja vettä?”. Kuka ne sekotti ja kuka ne jakoi? Mitä yhteistä niillä on toistensa kanssa ja mikä on niiden keskinäinen riippuvuus ja yhteisymmärrys? Sillä minä kiitän sitä miestä, vaikka hän olikin pakana, joka sanoi: ”Mikä on antanut näille liikettä ja ajanut niiden lakkaamattoman ja esteettömän liikkeen?”. Eikö se ole niiden Tekijä, joka istutti niihin kaikkiin järjen, jonka mukaisesti maailmankaikkeutta liikutetaan ja ohjataan?”. Eikö se ole Hän, joka loi ne ja synnytti ne? Sillä emme voi antaa tällaista voimaa sattumanvaraiselle. Sillä jos oletetaan, että sen olemassaolo on satunnaista, mihin annatte meidän sitten liittää sen järjestyksen? Ja jos haluatte, myönnämme teille tämän: mihin sitten voitte liittää sen säilyttämisen ja suojelemisen sen ensimmäisen luomisen ehtojen mukaisesti. Kuuluvatko nämä satunnaisuuteen vai johonkin muuhun? Ei varmastikaan sattumanvaraiselle. Ja mikä tämä Jokin Muu voi olla muuta kuin Jumala? Niinpä järki, joka lähtee Jumalasta, joka on istutettu kaikkeen alusta alkaen ja joka on ensimmäinen laki meissä ja joka on sidottu kaikkeen, johdattaa meidät näkyvien asioiden kautta Jumalan luo. Aloittakaamme uudelleen ja päättelemme tämän.
XVII. Mitä Jumala on olemukseltaan ja olemukseltaan, sitä ei kukaan ihminen ole vielä koskaan löytänyt eikä voi löytää. Se, tullaanko se koskaan löytämään, on kysymys, jota se, joka tahtoo, voi tutkia ja ratkaista. Minun mielestäni se löydetään, kun se, mikä meissä on jumalallista ja jumalallista, tarkoitan mielemme ja järkeämme, on sekoittunut sen kaltaiseen, ja kuva on noussut Arkkityyppiin, jota se nyt haluaa. Ja tämä on uskoakseni ratkaisu tuohon kiusalliseen ongelmaan: ”Me tulemme tuntemaan, niin kuin meidät tunnetaan.” (s.201>) Mutta nykyisessä elämässämme kaikki, mitä meille tulee, on vain pientä vuodatusta, ikään kuin pientä vuodatusta suuresta Valosta. Niinpä jos joku on tuntenut Jumalan tai on saanut Raamatun todistuksen Jumalan tuntemuksestaan, meidän on ymmärrettävä, että sellaisella on ollut hallussaan sellainen tietämyksen aste, joka on antanut hänelle sen vaikutelman, että hän on täydellisemmin valaistunut kuin joku toinen, joka ei ole nauttinut samaa valaistumisen astetta; ja tästä suhteellisesta paremmuudesta puhutaan ikään kuin kyseessä olisi absoluuttinen tietämys, ei sen vuoksi, että se todella olisi sellainen, vaan vertaamalla sitä tuon toisen voimaan.
XVIII. Niinpä Enos ”toivoi voivansa huutaa Herran nimeä.” Toivo oli se, minkä vuoksi häntä kehutaan; ja se ei ollut se, että hän tuntisi Jumalan, vaan se, että hän huutaisi häntä. Ja Henok käännettiin, mutta ei ole vielä selvää, johtuiko se siitä, että hän jo ymmärsi jumalallisen luonteen, vai siitä, että hän voisi ymmärtää sen. Ja Nooan ”kunnia oli se, että hän oli Jumalalle mieluinen; hän, jolle oli uskottu koko maailman pelastaminen vedestä, tai pikemminkin maailman siementen pelastaminen, pakeni vedenpaisumusta pienessä arkissa. Ja Aabraham, vaikka hän oli suuri patriarkka, vanhurskautui uskon kautta,( ja uhrasi oudon uhrin, suuren uhrin tyypin. Silti hän ei nähnyt Jumalaa Jumalana, vaan antoi hänelle ruokaa ihmisenä. Hänet hyväksyttiin, koska hän palvoi niin pitkälle kuin hän ymmärsi. Ja Jaakob näki unta korkeista tikkaista ja enkeliportaista, ja salaperäisesti voiteli pylvään – ehkä merkiksi kalliosta, joka voideltiin meidän tähtemme – ja antoi paikalle nimen Jumalan huone sen kunniaksi, jonka hän näki; ja paini Jumalan kanssa ihmisen muodossa; mitä ikinä tämä Jumalan paini ihmisen kanssa sitten tarkoittaakin . … mahdollisesti se viittaa ihmisen hyveellisyyden ja Jumalan hyveellisyyden vertailuun; ja hän kantoi ruumiissaan painin jälkiä, jotka osoittavat luodun luonnon häviön; ja palkkioksi kunnioituksestaan hän sai nimenmuutoksen; hänet nimettiin Jaakobin sijasta Israeliksi – tuo suuri ja kunniakas nimi. Silti ei hän eikä kukaan hänen puolestaan tähän päivään asti kaikista niistä kahdestatoista heimosta, jotka olivat hänen lapsiaan, voinut kerskua, että hän käsitti koko luonnon tai Jumalan puhtaan näkemyksen.
XIX. Eliakselle ei kova tuuli, ei tuli eikä maanjäristys, kuten kertomuksesta selviää, vaan kevyt tuulenvire viittasi Jumalan läsnäoloon, eikä edes tämä Hänen olemukseensa. Ja kuka oli tämä Elias? Mies, jonka tulivaunut veivät taivaaseen, mikä merkitsee vanhurskaan yli-inhimillistä erinomaisuutta. Ja ettekö te ole hämmästyneitä entisaikojen tuomarin Manoan ja myöhempien aikojen opetuslapsen Pietarin kohdalla, joista toinen ei kestänyt edes sellaisen näkemistä, jossa oli Jumalan kuva; ja toinen sanoi: ”Meidät on lyöty lukkoon, oi vaimo, me olemme nähneet Jumalan”, puhuen ikään kuin ihminen ei voisi käsittää edes Jumalan näkyä, saati sitten Jumalan olemusta; ja toinen ei kestänyt Kristuksen läsnäoloa veneessään ja pyysi siksi häntä lähtemään; ja tämä, vaikka Pietari oli muita innokkaampi Kristuksen tuntemisen suhteen ja sai siitä siunauksen,’ ja hänelle oli uskottu suurimmat lahjat. Mitä sanoisit Jesajasta tai Hesekielistä, joka oli hyvin suurten salaisuuksien silminnäkijä, ja muista profeetoista; sillä yksi heistä näki Saabotin Herran istuvan kirkkauden valtaistuimella ja kuusisiipisten serafien ympäröimänä, ylistämänä ja kätkemänä, ja hänet itse puhdistettiin elävällä hiilellä ja varustettiin profeetallista virkaansa varten. Ja toinen kuvaa Jumalan kerubivaunuja ja niiden päällä olevaa valtaistuinta ja taivaanvahvuutta sen päällä ja Häntä, joka näyttäytyi taivaanvahvuudessa, ja ääniä ja voimia ja tekoja. Ja oliko tämä ilmestys päivällä, joka oli vain pyhimysten nähtävissä, vai erehtymätön näky yöllä, vai vaikutelma mielelle, joka keskusteli tulevaisuuden kanssa ikään kuin se olisi nykyhetki, vai jokin muu sanoin kuvaamaton profetian muoto, en osaa sanoa; profeettojen Jumala tietää, ja ne tietävät, jotka ovat näin inspiroituneet. Mutta eivät nämä, joista puhun, eikä kukaan heidän toverinsa ole koskaan seissyt Jumalan neuvoston ja olemuksen edessä, kuten on kirjoitettu, tai nähnyt tai julistanut Jumalan olemusta.
XX .Jos Paavalin olisi sallittu lausua, mitä Kolmas taivas sisälsi, ja hänen oma etenemisensä, tai ylösnousemuksensa, tai ottamisensa sinne, niin ehkäpä tietäisimme jotakin enemmän Jumalan Luonnosta, jos tämä oli tempauksen salaisuus. Mutta koska se oli sanoin kuvaamaton, mekin kunnioitamme sitä vaikenemalla. Niin paljon kuulemme Paavalin siitä sanovan, että me tiedämme osittain ja profetoimme osittain. Tämä ja sen kaltaiset ovat sellaisen tunnustuksia, joka ei ole tietämyksessä tökerö, joka uhkaa antaa todistuksen siitä, että Kristus puhuu hänessä, totuuden suuressa tohtorissa ja puolustajassa. Siksi hän arvioi kaiken tiedon maan päällä vain kuin lasin läpi pimeässä, niin kuin se seisoo totuuden pienten kuvien varassa. Jos en nyt vaikuta kenellekään liian varovaiselta ja liian ahdistuneelta tämän asian tutkimisessa, niin ehkäpä juuri tästä eikä mistään muusta Sana itse vihjasi, että on asioita, joita ei voida nyt kestää, mutta jotka on kestettävä ja selvitettävä myöhemmin’ ja joita Johannes, Sanan edelläkävijä ja totuuden suuri ääni, julisti, ettei edes koko maailma voi pitää sisällään.”
XXI. Totuus siis, ja koko Sana on täynnä vaikeuksia ja hämäryyttä ; ja ikään kuin pienellä välineellä ryhdymme suureen työhön, kun pelkällä inhimillisellä viisaudella tavoittelemme tietoa itsestään olemassa olevasta, ja yhdessä aistien kanssa, tai ei ilman niitä, joiden avulla meitä kuljetetaan sinne ja tänne ja johdatetaan erehdyksiin, ryhdymme etsimään asioita, jotka vain mieli voi käsittää, emmekä kykene kohtaamalla paljaita todellisuuksia paljaalla järjellä lähestymään totuutta jonkin verran läheisemmin ja muokkaamaan mieltä sen käsitteillä.
Nyt Jumalan aiheeseen on vaikeampi päästä käsiksi, siinä suhteessa kuin se on täydellisempi kuin mikään muu, ja se on alttiimpi useammille vastaväitteille, ja niiden ratkaiseminen on työläämpää. Sillä jokainen vastaväite, olkoon se kuinka pieni tahansa, pysäyttää ja haittaa argumenttimme kulkua ja katkaisee sen etenemisen, aivan kuten miehet, jotka yhtäkkiä pysäyttävät ohjaksilla täydessä vauhdissa olevat hevoset ja kääntävät ne odottamattomasta iskusta aivan ympäri. Niinpä Salomo, joka oli viisain kaikista ihmisistä, olipa hän ennen häntä tai omana aikanaan, jolle Jumala antoi sydämen leveyden ja mietiskelyn tulvan, joka oli hiekkaa runsaampi, hänkin, mitä enemmän hän tunkeutui syvyyteen, sitä enemmän häntä huimasi, ja hän julisti viisauden kaukaisimmaksi pisteeksi sen havaitsemisen, kuinka hyvin kaukana hän oli hänestä. Paavali yrittää myös päästä, en sano Jumalan olemukseen, sillä hän tiesi sen olevan täysin mahdotonta, vaan ainoastaan Jumalan tuomioihin; ja koska hän ei löydä ulospääsyä eikä pysähdyspaikkaa nousussa, ja lisäksi koska hänen mielensä vakava etsintä tiedon perässä ei pääty mihinkään lopulliseen johtopäätökseen, koska jokin uusi saavuttamaton kohta paljastuu hänelle jatkuvasti (Oi ihme, että minulla on samanlainen kokemus), hän päättää puheensa hämmästyksellä ja kutsuu tätä Jumalan rikkaudeksi(5) ja syvyydeksi ja tunnustaa Jumalan tuomioiden tutkimattomuuden, melkein samoilla sanoilla kuin Daavid, joka kerran kutsuu Jumalan tuomioita suureksi syvyydeksi, jonka perustuksia ei voi saavuttaa mitalla tai järjellä; ja sanoo toisaalla, että Hänen tietämyksensä hänestä ja hänen omasta olemuksestaan oli ihmeellinen, ja että se oli saavuttanut suuremman voiman kuin mitä hänen omassa voimassaan tai käsityksessään oli.
XXII. Sillä jos, hän sanoo, jätän kaiken muun rauhaan ja tarkastelen itseäni ja ihmisen koko olemusta ja rakennetta ja sitä, miten me olemme sekoittuneet ja mikä on liikkeemme ja miten kuolevainen on yhdistetty kuolemattomaan ja miten se on, että minä virtaan alaspäin ja kuitenkin kantaudun ylöspäin ja miten sielu on rajattu; ja miten se antaa elämää ja osallistuu tunteisiin; ja miten mieli on samanaikaisesti rajattu ja rajaton, pysyy meissä ja kuitenkin kulkee maailmankaikkeuden yli nopeassa liikkeessä ja virtauksessa; miten se sekä vastaanotetaan että välitetään sanalla ja kulkee ilmassa ja astuu kaikkien asioiden joukkoon; miten se osallistuu aisteihin ja verhoutuu pois aisteista. Ja vielä ennen näitä kysymyksiä – mikä oli meidän ensimmäinen muovautumisemme ja koostumuksemme luonnon pajassa ja mikä on meidän viimeinen muotoutumisemme ja valmistumisemme? Mikä on ravinnon kaipuu ja antaminen, ja kuka toi meidät spontaanisti noiden ensimmäisten elämän lähteiden ja lähteiden luo? Miten ruumis saa ravintonsa ravinnosta ja sielu järjen avulla? Mikä on luonnon vetovoima ja vanhempien ja lasten keskinäinen suhde, että sitä pitää koossa rakkauden loitsu? Miten on mahdollista, että lajit ovat pysyviä ja ominaisuuksiltaan erilaisia, vaikka niitä on niin paljon, ettei niiden yksilöllisiä tuntomerkkejä voi kuvata? Miten on mahdollista, että sama eläin on sekä kuolevainen että kuolematon, toinen kuoleman kautta, toinen syntymällä? Sillä yksi poistuu, ja toinen ottaa sen paikan, aivan kuten joen virtaus, joka ei koskaan ole pysähtynyt, mutta joka on kuitenkin aina jatkuva. Ja te voisitte keskustella monista muista seikoista, jotka koskevat ihmisen jäseniä ja osia ja niiden keskinäistä sopeutumista sekä hyötyyn että kauneuteen, ja siitä, miten toiset ovat yhteydessä toisiinsa ja toiset erossa toisistaan, toiset ovat erinomaisempia ja toiset vähemmän kauniita, toiset yhdistyvät ja toiset jakautuvat, toiset pitävät sisällään ja toiset pidetään sisällään luonnon lain ja järjen mukaan. Myös äänistä ja korvista voitaisiin sanoa paljon. Miten on mahdollista, että ääni kulkee äänielinten kautta ja kuuluu korvien kautta, ja että molemmat yhdistyvät ilman väliaineen lyömiseen ja kaikumiseen? Paljon myös silmistä, joilla on sanoin kuvaamaton yhteys näkyviin esineisiin ja joita liikuttaa vain tahto, ja sitäkin yhdessä, ja joihin vaikuttaa täsmälleen samoin kuin mieleen. Sillä yhtä nopeasti mieli liittyy ajatuksen kohteisiin, silmä näkökohteisiin. Paljon myös muiden aistien osalta, jotka eivät ole järjen tutkimuksen kohteita. Ja paljon koskien lepoa unessa, unien kuvitelmia, muistia ja muistamista, laskelmointia, vihaa ja haluja, sanalla sanoen kaikkea sitä, mikä tätä pientä maailmaa nimeltä Ihminen heiluttaa.
XXIII. Pitäisikö minun laskea teille yhteen muiden eläinten erot meistä ja toisistaan – erot luonnossa, tuotannossa, ravinnossa, alueella, temperamentissa ja ikään kuin sosiaalisessa elämässä? Miten on mahdollista, että toiset ovat seurueellisia ja toiset yksinäisiä, toiset kasvissyöjiä ja toiset lihansyöjiä, toiset raivokkaita ja toiset kesyjä, toiset ihmisiin mieltyneitä ja kesytettyjä, toiset kesyttämättömiä ja vapaita? Ja joitakin voisimme kutsua järjen ja oppimiskyvyn rajamailla oleviksi, kun taas toiset ovat täysin vailla järkeä ja kykenemättömiä opetettaviksi. Toisilla on täydemmät aistit, toisilla heikommat; toiset ovat liikkumattomia ja toiset käveleviä, toiset hyvin nopeita ja toiset hyvin hitaita; toiset ovat ylivertaisia kooltaan tai kauneudeltaan tai jommassakummassa näistä ominaisuuksista; toiset ovat hyvin pieniä tai hyvin rumia tai molemmissa; toiset ovat vahvoja, toiset heikkoja, toiset kykenevät itsepuolustukseen, toiset arkajalkaisia ja viekkaita ja toiset taas ovat vartioimattomia. Toiset ovat työteliäitä ja säästäväisiä, toiset taas täysin joutavia ja varattomia. Ja ennen kuin tulemme tällaisiin seikkoihin, miten on mahdollista, että toiset ovat ryömiviä ja toiset pystyssä olevia; toiset ovat kiinnittyneitä yhteen paikkaan, toiset sammakkoeläimiä; toiset iloitsevat kauneudesta ja toiset ovat koruttomia; toiset ovat naimisissa ja toiset naimattomia; toiset ovat maltillisia ja toiset kohtuuttomia; toisilla on paljon jälkeläisiä ja toisilla ei; toiset ovat pitkäikäisiä ja toiset elävät vain lyhyen aikaa? Kaikkien yksityiskohtien läpikäyminen olisi väsyttävää.
XXIV. Katsokaa myös kalakansaa, joka liukuu vesissä ja ikään kuin lentää nestemäisen elementin läpi ja hengittää omaa ilmaansa, mutta on vaarassa joutuessaan kosketuksiin meidän ilmamme kanssa, niin kuin me olemme vesissä; ja merkitkää niiden tavat ja taipumukset, niiden kanssakäyminen ja syntymät, niiden koko ja kauneus, niiden kiintymys paikkoihin ja niiden vaeltelu, niiden kokoontuminen ja lähteminen sekä niiden ominaisuudet, jotka niin hyvin lähellä muistuttavat maalla asuvien eläinten ominaisuuksia; joissakin tapauksissa yhteisöllisyys, toisissa taas ominaisuuksien vastakohtaisuus, sekä nimissä että muodoissa. Ja katsokaa lintujen heimoja ja niiden muodon ja värin moninaisuutta, sekä äänettömien lintujen että laululintujen osalta. Mikä on niiden melodian syy, ja keneltä se on peräisin? Kuka antoi heinäsirkalle luutun rintaansa ja oksilla laulun ja kitinän, kun aurinko liikuttaa niitä soittamaan keskipäivän musiikkia ja laulamaan metsiköiden keskellä ja saattamaan äänellään kulkijaa? Kuka kutoi laulun joutsenelle, kun se levittää siipensä tuulenvireeseen ja säestää niiden kahinaa? Sillä minä en puhu pakotetuista äänistä enkä kaikesta muusta, mitä taide keksii totuutta vastaan. Mistä riikinkukko, tuo Median kerskaileva lintu, saa rakkautensa kauneuteen ja ylistykseen (sillä se on täysin tietoinen omasta kauneudestaan), niin että kun se näkee jonkun lähestyvän, tai kun se, kuten sanotaan, haluaa tehdä näytöksen kanojensa edessä, nostamalla kaulansa ja levittämällä pyrstönsä ympyrän ympärilleen, joka kimaltaa kuin kulta ja on täynnä tähtiä, se tekee kauneutensa näyttämisen rakastajilleen mahtipontisin askelin? Pyhä Raamattu taas ihailee jopa naisten taitavuutta kutomisessa ja sanoo: ”Kuka on antanut naiselle taidon kutoa ja taitavuuden kirjontataidossa?” Tämä kuuluu elävälle olennolle, jolla on järki ja joka ylittää viisaudessa ja tekee tietä jopa taivaan asioihin asti.
XXV. Mutta haluaisin teidän ihmettelevän jopa järjettömien olentojen luonnollista tietämystä, ja jos voitte, selittäkää sen syy. Miten on mahdollista, että linnuilla on pesiksi kallioita, puita ja kattoja ja että ne sovittavat ne sekä turvallisiksi että kauniiksi ja sopiviksi poikasilleen? Mistä mehiläiset ja hämähäkit saavat rakkautensa työhön ja taiteeseen, jonka avulla ensin mainitut suunnittelevat hunajakennonsa ja liittävät ne yhteen kuusikulmaisilla ja koordinoiduilla putkilla ja rakentavat perustuksen väliseinän ja kulmien vuorottelun suorien viivojen avulla; ja tämä niin hämärissä pesissä ja tummissa kennoissa, kun taas jälkimmäiset kutovat monimutkaisia verkkojaan niin kevyistä ja lähes ilmavista langoista, jotka on venytetty monin tavoin, ja tämä lähes näkymättömistä lähtökohdista käsin, että ne ovat samanaikaisesti arvokas asuinpaikka ja loukku heikommille olennoille ravinnon nauttimiseksi? Kuka Eukleideus jäljitteli koskaan näitä, kun hän harjoitti filosofisia tutkimuksia viivoilla, joilla ei ole todellista olemassaoloa, ja väsytti itsensä demonstraatioihin? Keneltä Palamedesiltä on peräisin kurkien taktiikka ja, kuten sanotaan, niiden liikkeet ja kokoonpanot sekä järjestelmät, jotka koskevat niiden liikkumista riveissä ja niiden monimutkaista lentoa? Keitä olivat heidän Phidiae ja Zeuxides, ja ketkä olivat ne Parrhasii ja Aglaophon, jotka osasivat piirtää ja muovata ylenpalttisen kauniita asioita? Mikä Daidaloksen harmoninen gnossalainen kuoro, joka on työstetty tytölle kauneuden korkeimmalle tasolle? Mikä kreetalainen labyrintti, josta on vaikea päästä läpi, jota on vaikea purkaa, kuten runossa sanotaan, ja joka jatkuvasti ylittää itsensä rakentamisensa juonenkäänteillä? En puhu muurahaisten varastoista ja varastonvartijoista ja siitä, että he varastoivat puuta sen aikaa vastaavassa määrässä kuin mihin sitä tarvitaan, enkä kaikista muista yksityiskohdista, joita tiedämme kerrottavan heidän marsseistaan ja johtajistaan ja hyvästä järjestyksestä töissään.
XXVI. Jos tämä tieto on tullut ulottuvillenne ja olette perehtyneet näihin tieteenaloihin, katsokaa myös kasvien eroja, aina lehtien taiteelliseen muotoon asti, joka on sovitettu niin, että se antaa silmälle mahdollisimman paljon iloa ja on hedelmälle mahdollisimman hyödyllinen. Katsokaa myös hedelmien moninaisuutta ja runsasta runsautta ja ennen kaikkea niiden ihmeellistä kauneutta, jotka ovat kaikkein välttämättömimpiä. Katsokaa myös juurien, mehujen, kukkien ja tuoksujen voimaa, jotka eivät ole ainoastaan hyvin makeita vaan myös käyttökelpoisia lääkkeinä; ja katsokaa värien kauneutta ja ominaisuuksia; ja katsokaa myös jalokivien kallista arvoa ja loistavaa läpinäkyvyyttä. Koska luonto on asettanut eteesi kaiken kuin runsaan juhla-aterian, joka on kaikille vapaa, sekä elämän välttämättömyydet että ylellisyydet, jotta, jos ei muuta, niin ainakin tuntisit Jumalan hänen hyvyytensä kautta ja tulisit puutteen tuntemuksen kautta viisaammaksi kuin olit. Seuraavaksi, pyydän teitä, kulkekaa maan, kaikkien yhteisen äidin, pituuden ja leveyden halki, sekä merenlahtien, jotka ovat sidoksissa toisiinsa ja maahan, ja kauniiden metsien ja jokien ja lähteiden, jotka ovat runsaita ja monivuotisia, ei ainoastaan kylmiä ja juomakelpoisia, ja jotka ovat maan pinnalla; vaan myös sellaiset, jotka virtaavat maan alla, ja jotka virtaavat luolien alla, pakotetaan sitten voimakkaan räjähdyksen vaikutuksesta ulos ja torjutaan, ja jotka sitten täyttyvät lämmöllä tämän riidan ja torjunnan väkivallan vaikutuksesta, purskahtavat ulos pikkuhiljaa, missä tahansa ne saavat tilaisuuden, ja näin ollen täyttävät monissa osissa maapalloa kuuman kylvyn tarpeemme ja yhdessä kylmän kanssa antavat meille parannuksen, joka on maksuton ja spontaani. Kertokaa minulle, miten ja mistä nämä asiat ovat peräisin? Mikä on tämä suuri verkko, jota taide ei ole muokannut? Nämä asiat eivät ole vähemmän ihailun arvoisia niiden keskinäisten suhteiden osalta kuin erikseen tarkasteltuna.
Miten on mahdollista, että maa seisoo kiinteänä ja järkkymättömänä? Mihin se tukeutuu? Mikä sitä tukee, ja mihin se nojaa? Sillä eihän järkeäkään ei voi nojata mihinkään muuhun kuin vain Jumalan tahtoon. Ja miten on mahdollista, että osa siitä nousee vuorten huipuiksi ja osa laskeutuu tasangoille, ja tämä eri tavoin ja eri tavoin? Ja koska vaihtelut ovat yksitellen pieniä, se sekä tyydyttää tarpeemme runsaammin että on kauniimpi vaihtelunsa ansiosta; osa on jakautunut asumuksiin ja osa jätetty asumattomaksi, nimittäin kaikki vuorten suuri korkeus ja sen rannikon eri halkomat, siitä erotetut halkiot. Eikö tämä ole selkein todiste Jumalan majesteettisesta toiminnasta?
XXVII. Ja mitä tulee mereen, vaikka en ihmettelisikään sen suuruutta, niin olisin kuitenkin ihmetellyt sen lempeyttä, koska se, vaikka löysänä, seisoo sen rajojen sisällä; ja jos en sen lempeyttä, niin varmasti sen suuruutta; mutta koska ihmettelen molempia, niin ylistän Voimaa, joka on molemmissa. Mikä sen keräsi? Mikä sitä rajoitti? Miten se on kohonnut ja rauhoittunut, ikään kuin kunnioittaen naapurinsa maata? Miten se lisäksi ottaa vastaan kaikki virrat ja pysyy silti samana juuri äärettömyytensä ylenpalttisuuden vuoksi, jos tämä termi on sallittu? Miten sen raja, vaikka se on niin suuri elementti, on vain hiekkaa? Onko luonnonfilosofeillanne, jotka tuntevat hyödyttömiä yksityiskohtia, mitään kerrottavaa meille, niille miehille, joita tarkoitan, jotka todella yrittävät mitata merta viinilasilla ja niin mahtavia teoksia omien käsitystensä avulla? Vai pitäisikö minun antaa todella tieteellinen selitys Raamatusta lyhyesti ja kuitenkin tyydyttävämmin ja totuudenmukaisemmin kuin pisimmillä argumenteilla? ”Hän on käskynsä kautta aidannut veden kasvot.” Tämä on nestemäisen luonnon ketju. Ja miten Hän tuo siihen Nautiluksen, joka asustaa kuivalla maalla (ts. ihminen), pienessä aluksessa ja pienellä tuulella (etkö ihmettele tämän näkemisestä, – eikö mielesi hämmästy?), jotta maa ja meri voidaan yhdistää tarpeiden ja kaupankäynnin vuoksi ja jotta luonnon niin kaukana toisistaan olevat asiat voidaan näin yhdistää yhdeksi ihmiselle? Mitkä ovat ensimmäiset lähteiden lähteet? Etsi, oi ihminen, jos voit jäljittää tai löytää jotakin näistä asioista. Ja kuka halkoi tasangot ja vuoret jokia varten ja antoi niille esteettömän kulun? Ja mistä johtuu se ihme, että meri ei koskaan vuoda yli eikä joki lakkaa virtaamasta? Ja mikä on veden ravitseva voima ja mikä ero siinä on, sillä jotkin asiat kastellaan ylhäältä päin ja toiset juovat juuristaan, jos saan hiukan liioitella kielessäni puhuessani Jumalan yltäkylläisistä lahjoista.
XXVIII. Ja nyt, kun jätämme maan ja maan asiat, nousemme ilmaan ajatuksen siivillä, jotta väitteemme etenisi oikealla tiellä; ja sieltä minä vien teidät ylös taivaallisiin asioihin ja itse taivaaseen ja niihin asioihin, jotka ovat taivaan yläpuolella; sillä siihen, mikä on tuonpuoleista, puheeni epäröi nousta, mutta silti se nousee niin pitkälle kuin mahdollista. Joka vuodatti ilmaa, tuota suurta ja runsasta rikkautta, jota ei mitata ihmisille heidän asemansa tai omaisuutensa mukaan, jota ei rajoiteta rajoilla, jota ei jaeta ihmisten iän mukaan, vaan joka Mannan jakamisen tapaan otettiin vastaan riittävyydessään ja jota arvostettiin jakamisen tasa-arvoisuuden vuoksi; siivekkään luomakunnan vaunut; tuulten istuin; vuodenaikojen säätelijä; elävien olentojen elähdyttäjä tai pikemminkin luonnollisen elämän säilyttäjä ruumiissa; jossa ruumiit ovat olemassa ja jonka kautta me puhumme; jossa on valo ja kaikki, mitä se valaisee, ja näkymä, joka virtaa sen läpi? Ja huomatkaa, jos haluatte, mitä seuraa. En voi antaa ilmalle koko valtakuntaa kaikesta siitä, minkä ajatellaan kuuluvan ilmaan. Mitkä ovat tuulten varastot? Mitkä ovat lumen aarrekammiot? Kuka, kuten Raamattu sanoo, on synnyttänyt kastepisarat? Kenen kohdusta tuli jää? Kuka sitoo vedet pilviin ja, kiinnittäen osan pilviin (oi ihme!), jotka Hänen Sanansa pitää kiinni, vaikka sen luonne on virrata, vuodattaa loput koko maan päälle ja hajottaa sen kaikkialle aikanaan ja oikeassa suhteessa, eikä salli koko kosteuden aineksen lähteä vapaaksi ja hallitsemattomaksi (sillä riittävä oli puhdistus Nooan päivinä; ja Hän, joka ei voi valehdella, ei ole unohtanut omaa liittoaan); … eikä myöskään pidättele sitä kokonaan, ettemme taas tarvitsisi Eliasta, joka lopettaisi kuivuuden. Jos Hän sulkee taivaan, niin kuka sen avaa? Jos hän avaa tulvaportit, kuka sulkee ne?” Kuka voi tuoda liikaa tai pidättää riittävästi sadetta, ellei hän hallitse maailmankaikkeutta omien mittojensa ja tasapainojensa mukaan? Mitä tieteellisiä lakeja, rukoilkaa, voitte säätää ukkosesta ja salamasta, oi te, jotka jyrisette maasta ettekä pysty loistamaan edes pienillä totuuden kipinöillä? Minkä maan höyryjen ansioksi te katsotte pilvien syntymisen, vai johtuuko se jostakin ilman sakeutumisesta tai liian harvinaisten pilvien paineesta tai törmäyksestä, niin että saatte teidät ajattelemaan, että paine on salaman syy ja törmäys se, joka saa aikaan ukkosen? Vai mikä tuulenpuristus, jolla ei ole ulospääsyä, selittää teidän mielestänne salaman sen puristumisen ja ukkosen sen räjähtämisen?
Jos nyt olette ajatuksissanne kulkeneet ilman ja kaiken ilmassa olevan läpi, niin ulottukaa kanssani taivaaseen ja taivaan asioihin. Ja johdattakoon meitä mieluummin usko kuin järki, jos ainakin olette oppineet jälkimmäisen heikkouden teitä lähempänä olevissa asioissa ja olette tunteneet järjen tuntemuksen tuntemalla asiat, jotka ovat järjen ulottumattomissa, niin ettette ole kokonaan maan päällä tai maan päältä, koska olette tietämättömiä jopa tietämättömyydestänne.
XXIX. Kuka levitti taivaan ympärillemme ja asetti tähdet järjestykseen? Tai pikemminkin ensinnäkin, voitko kertoa minulle omasta tietämyksestäsi taivaan asioista, mitä ovat taivas ja tähdet; sinä, joka et tiedä, mikä on jalkojesi juurella, etkä osaa edes mitata itseäsi, ja silti sinun täytyy askarrella sen parissa, mikä on sinun luontosi yläpuolella, ja tuijottaa rajattomuutta? Sillä vaikka ymmärtäisittekin kiertoradat ja jaksot, nousut ja laskut, laskut ja nousut, jotkin asteet ja minuutit ja kaikki muut asiat, jotka saavat teidät niin ylpeiksi ihmeellisestä tietämyksestänne, ette ole päässeet ymmärtämään itse todellisuutta, vaan ainoastaan havainnoimaan jotakin liikettä, joka, kun se on varmistunut pidemmän harjoittelun kautta ja kun se on vetänyt monien yksilöiden havainnot yhdeksi yleistykseksi ja johtanut siitä lain, on saanut tieteen nimen (aivan kuten kuun ilmiöt ovat tulleet yleisesti tunnetuiksi silmiemme edessä), sillä se on tämän tiedon perusta. Mutta jos olette hyvin tieteellinen tässä asiassa ja teillä on oikeutettu oikeus ihailuun, kertokaa minulle, mikä on tämän järjestyksen ja tämän liikkeen syy. Miten aurinko on voinut olla koko maailman majakkatuli ja kaikkien silmien edessä kuin jonkin kuoron johtaja, joka peittää kirkkaudellaan kaikki muut tähdet, täydellisemmin kuin jotkut niistä peittävät toiset. Todiste tästä on se, että ne loistavat häntä vastaan, mutta hän loistaa niitä enemmän eikä anna edes huomata, että ne nousivat samanaikaisesti hänen kanssaan, kauniina kuin sulhanen, nopea ja suuri kuin jättiläinen, sillä en anna hänen ylistystään laulaa mistään muusta lähteestä kuin omasta kirjoituksestani – niin mahtava voimaltaan, että maailman toisesta päästä toiseen hän käsittää kaiken lämpöönsä, eikä mikään ole piilossa sen tuntemukselta, vaan se täyttää sekä jokaisen silmän valolla että jokaisen ruumiillistuneen olennon lämmöllä; se lämmittää, mutta ei polta, koska se on lempeän luonteensa ja liikkeensä järjestyksen ansiosta läsnä kaikille ja kattaa kaikki yhtä lailla.
XXX. Oletteko pohtineet, miten tärkeää on se, että eräs pakanakirjailija” puhuu auringosta, jolla on aineellisten esineiden joukossa sama asema kuin Jumalalla on ajatuksen esineiden joukossa? Sillä toinen antaa valoa silmille, kuten toinen antaa valoa mielelle; ja se on näkökohteista kaunein, kuten Jumala on ajatuskohteista. Mutta kuka antoi hänelle aluksi liikkeen? Ja mikä on se, joka aina liikuttaa häntä kierrossaan, vaikka hän on luonteeltaan vakaa ja liikkumaton, todella väsymätön, elämän antaja ja ylläpitäjä ja kaikki muutkin arvonimet, joita runoilijat hänestä oikeutetusti laulavat, eikä koskaan lepää kulussaan tai hyödyissään? Miten hän voi olla päivän luoja, kun hän on maan yläpuolella, ja yön luoja, kun hän on maan alapuolella, tai mikä onkaan oikea ilmaisu, kun tarkastellaan aurinkoa? Mitkä ovat päivän ja yön keskinäiset hyökkäykset ja myönnytykset sekä niiden säännölliset epäsäännöllisyydet – hieman outoa ilmaisua käyttäen? Miten hän on vuodenaikojen luoja ja jakaja, jotka tulevat ja menevät säännönmukaisessa järjestyksessä ja jotka kuin tanssissa kietoutuvat toisiinsa tai erottuvat toisistaan toisaalta rakkauden ja toisaalta järjestyksen lain mukaan ja sekoittuvat vähitellen ja varastavat naapuriaan, aivan kuten yöt ja päivät, jotta ne eivät aiheuttaisi meille tuskaa äkillisyydellään. Tämä riittää auringosta.
Tiedättekö kuun luonteen ja ilmiöt sekä valon mitat ja kulkutavat ja kuinka on niin, että aurinko hallitsee päivää ja kuu yötä; ja kun se antaa villieläimille luottamusta, se herättää ihmisen työhön, kohottaen tai laskeutuen sen mukaan, mikä on hyödyllisintä? Tiedätkö Plejadien sidoksen tai Orionin aitauksen, niin kuin Hän, joka laskee tähtien lukumäärän ja kutsuu niitä kaikkia niiden nimillä? Tiedätkö kunkin kirkkauden erot ja niiden liikkeen järjestyksen, että luottaisin sinuun, kun niiden avulla kudot ihmisen huolenaiheiden verkkoa ja aseistat luodun Luojaa vastaan?
XXXI. Mitä te sanotte? Pysähdymmekö tässä, kun emme enää keskustele mistään muusta kuin aineesta ja näkyvistä asioista, vai, koska Sana tietää Mooseksen ilmestysmajan olevan koko luomakunnan kuva – tarkoitan koko näkyvien ja näkymättömien asioiden järjestelmää -, ylitämmekö ensimmäisen esiripun ja astummeko aistimaailman ulkopuolelle ja katsomme Pyhään paikkaan, älylliseen ja taivaalliseen luomakuntaan? Mutta edes tätä emme voi nähdä ruumiittomalla tavalla, vaikka se onkin ruumiitonta, sillä sitä kutsutaan – tai se on – tuleksi ja hengeksi. Sillä Hänen sanotaan tekevän enkelinsä hengiksi ja palvelijansa tulenliekiksi… vaikka ehkä tämä ”tekeminen” tarkoittaa säilyttämistä sillä Sanalla, jonka kautta ne tulivat olemassaoloon. Enkeliä kutsutaan siis hengeksi ja tuleksi; hengeksi, koska se on älyllisen sfäärin olento; tuleksi, koska se on puhdistava luonto; sillä tiedän, että samat nimet kuuluvat Ensimmäiselle Luonnolle. Mutta ainakin meihin nähden meidän on pidettävä enkeliluontoa ruumiittomana, tai ainakin niin lähellä sitä kuin mahdollista. Huomaatteko, kuinka meitä huimaa tämä aihe, emmekä voi edetä mihinkään, ellei se mene niin pitkälle, että tiedämme, että on olemassa enkeleitä ja arkkienkeleitä, valtaistuimia, valtakuntia, ruhtinaskuntia, voimia, loistoja, ylösnousemuksia, älyllisiä voimia tai älyllisyyksiä, puhtaita luontoja ja kiihkottomia, pahan suhteen liikkumattomia tai tuskin liikkuvia, jotka aina kiertävät kuorossa Ensimmäisen Syyn ympärillä (vai kuinka meidän pitäisi laulaa niiden ylistystä? ) valaistuna sieltä puhtaimmalla Valaistuksella, tai yksi yhdessä ja toinen toisessa asteessa, suhteessa luontoonsa ja arvoonsa … niin kauneuden mukaisiksi ja muotoilluiksi, että heistä tulee toissijaisia Valoja ja että he voivat valaista muita Ensimmäisen Valon ylivuodoilla ja runsauksilla? Jumalan tahdon palvelijoita, joilla on sekä synnynnäinen että annettu voima, jotka kulkevat koko avaruuden halki ja jotka ovat helposti läsnä kaikille missä tahansa paikassa, koska he ovat innokkaita hoitamaan tehtäviään ja koska heidän luontonsa on ketterä … Heistä eri yksilöt kattavat maailman eri osia tai heidät on nimitetty maailmankaikkeuden eri alueille, niin kuin Hän tietää, joka on määrännyt ja jakanut sen kaiken. Kaikkien asioiden yhdistäminen yhdeksi, yksinomaan kaiken Luojan suostumusta silmällä pitäen; Jumaluuden Majesteettisuuden hymnit, ikuisesti ikuista kirkkautta katsellen, ei siksi, että Jumala saisi siten lisää kirkkautta, sillä mitään ei voida lisätä siihen, mikä on täysi – Hänelle, joka toimittaa hyvää kaikille itsensä ulkopuolella, vaan siksi, että siunaukset eivät koskaan loppuisi näille ensimmäisille luontokappaleille Jumalan jälkeen. Jos olemme kertoneet nämä asiat niin kuin ne ansaitsevat, se on Kolminaisuuden ja yhden Jumaluuden armosta kolmessa persoonassa; mutta jos emme olekaan kertoneet niitä niin täydellisesti kuin olemme halunneet, niin silti puheemme on saavuttanut tarkoituksensa. Sillä juuri tätä me olemme pyrkineet osoittamaan, että jopa toissijaiset luonnot ylittävät älymme voiman; paljon enemmän kuin Ensimmäinen ja (sillä pelkään sanoa vain Se, joka on kaiken yläpuolella) Ainoa Luonto.